Elämäni ensimmäinen oma koira oli sakemanni-mix uros. Se oli yli 50-kiloinen, mutta luonteeltaan uskollisin ja tottelevaisin koira mitä ikinä sen jälkeen tai sitä ennen olen tavannut. Reviiritietoinen kyllä, mutta uskoi ja luotti minuun aina ja ikuisesti, näytti reviirin rajat vain niille "vieraille", jotka tulivat silloin, kun itse en paikalla ollut, ja sen ollessa n.5v. se myös hyväksyi vauvani/lapseni laumaan niin kuin kunnon koiran kuuluukin, itseään ylemmäksi. Vauva sai painia sen kanssa miten tahtoi (minun rajojeni mukaan), eikä koira koskaan tehnyt lapselle mitään. Pahimmillaankin tuli vain istumaan eteeni ja odottamaan, että käsken lapsen kauemmas. Meillä oli hyvin vahva yhteys ehkä senkin takia, että koira oli pelastettu huonoista oloista ja kuolemaantuomittu. Siitä ei kukaan uskonut mitään hyvää. Tein hirvittävän kovan työn, että sain siitä yhteiskuntakelpoisen ja kun siitä sellaisen sain, se ei koskaan minua ja luottamustani pettänyt.
MUTTA toisia koiria se ei voinut sietää, koska sen päälle oli kahdesti hyökätty sen ollessa pentu. Yritin kyllä kaikkeni, että se olisi oppinut sietämään kaveria, mutta ei. Sain sen kestämään kahta tuttua koiraa, kun sinnikkäästi totutin niitä toisiinsa melkein vuoden ajan, mutta silloinkaan niiden sopuisaan yhdessä oloon ei koskaan voinut täysin luottaa. Se oli iso koira, painoi yhtä paljon kuin minäkin, eikä montaa koiraa olisi löytynyt sitä haastamaan. Leikkauttaminen ei poistanut sen epäluuloja. Mikään ei poistanut. Hihnassa ollessaan se kunnioitti käskyäni niin paljon, ettei toisten koirien kohtaaminen ollut mikään ongelma, ei vaikka toinen olisi käyttäytynyt kuinka huonosti. Omani käveli moitteettomasti - vaikka tämäkin oppi oli vaatinut kovan työn. Mutta pari kertaa se pääsi aidatulta pihalta karkuun ja hyökkäsi ohikulkevien koirien kimppuun (ei purrut haavaa, mutta teki selväksi sen, ettei lähellä kävelty) ja säikäytti näiden omistajat todella pahasti.
Kuusivuotiaana koiran kunto oli jo heikko. Synnynnäinen lonkkavika oli vaivannut sitä koko elämän, ja leikkauksen tuottama apu oli niin epävarma, että eläinlääkäri suositteli elämään vaivan kanssa miten parhaiten pystyi. Aikuisiällä sillä ilmeni myös paha allergia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Kaikki tämä teki siitä kiukkuisen - ei koskaan meitä ihmisiä kohtaan, mutta sitäkin kiukkuisemman muita eläimiä kohtaan. Olen varma, että kivut (lääkkeistä huolimatta) aiheuttivat myös sen, että kolmas hyökkäys vierasta koiraa kohti aiheutti jo pureman. Minulle oli toinen lapsi tulossa ja pelkäsin, ettei silloin pahimmassa uhmaiässään oleva esikoinen olisi ymmärtänyt välttää kontaktia koiraan ja pahin olisi vielä edessä. Miehen kehoituksesta päätin lopettaa koiran, jota rakastin kuin omaa lastani.
Niin, lopetin koiran. Siitä on nyt jo kuusi vuotta, kun se päätös tehtiin. Kuusi vuotta, ja itken edelleen. Myöhemmin hankimme uuden koiran, ja sille kaverin, mutta näistä nykyisistä olen vain hakemalla hakenut jonkinlaista merkkiä siitä, että ensimmäinen koirani lähettäisi minulle niiden kautta jonkinlaisen viestin, merkin, ihan minkä vaan, että tietäisin sen ymmärtäneen miksi jouduin lopettamaan sen.
Miksi kirjoitan tätä? Siksi, että toivon teidän jokaisen miettivän tarkoin ennen kun lopetatte lemmikkinne tai ehdotatte lemmikin lopettamista kumppanillenne. Koirarakkaalle ihmiselle sellaisen teon tekeminen on sama kuin abortti.
Lopetinko rakkaimman koirani turhaan?
13
365
Vastaukset
- Time goes by
Teit oikean päätöksen. Älä enää ryve itsesäälissä äläkä kuvittele olemattomia. Rakkaus ja uskollisuus ovat upeita asioita elämässä, mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa. Hyväksy tosiasiat, mennyttä et voi muuttaa. Katse eteenpäin. Kaikkea hyvää sinulle ja koirillesi.
- Min81
Älä ryve surussasi. Mennyt on mennyttä, ei sitä voi muuttaa. Iloitse nykyisistä koiristasi, jätä historia historiaksi. Mitä tuosta ymmärsin, ei sinulla mitään hävettävää ole. Kaiken olet tehnyt niin kuin parhaiten tehdä voi. Siitä parempaan ei kukaan pysty.
- Hyvä elämä
Annoit koiralle hyvän elämän, onnellisena pääsi myös eteenpäin. Jos olisi asiat mennyt huonompaan toisen lapsen tultua niin koira olisi lopetettu stressistä tai kivuliaana. Minusta parasta on päästää koira kun se vielä voi hyvin, iloisena päivänä omistajan sylissä. Eikä koira paheksu sitä että lopetit sen, se muistaa sinut vain luotettavana kumppanina.
- Lopulta
Koirallasi täytyi olla jo kovat kivut. Siteenne täytyi olla uskomattoman vahva, kun se silti luotti sinuun ja uskoi sinun tietävän, mikä sille on parhaaksi. Kipu voi tehdä lemmikinkin hulluksi, mutta teidän siteenne kesti jopa sen.
Katumuksestasi huolimatta uskalsit päästää irti.
Se on rohkeinta, mitä koiranomistaja voi tehdä. - mizzyli
Siis kakaroiden takii lopetit hyvän koiran joka ois vielä voinu kehittyy. Mieti nyt itekin.
- Crazy catlady
Kehittyy, minkä kustannuksella? Ehkä oman lapsensa hengen? Kannattaa olla kaukaa viisas, silloin kun on kyse koirasta, johon ei voi täysin luottaa.
- Crazy catlady
Et todellakaan lopettanut koiraasi turhaan. Sillä oli sairauksia, jotka tekivät siitä arvaamattoman. Se että koira totteli sinua, ei todellakaan yksinomaan riitä. Koiraan pitää pystyä luottamaan myös silloin, kun sen omistaja ei ole sitä kaskyttämässä. Erityisesti silloin, kun parheessä on pieniä lapsia!
Jos ei ole mitään kerrottavaa keskusteluun aloittajan antamasta aiheesta, miksi pitää haastaa riitaa, kiroilla ja huudella hävyttömiä? Tätä palstaa lukevat myös lapset ja nuoret, joten voisitteko edes yrittää käyttäytyä. Tosin ei noita halua kukaan aikuinenkaan lukea. Kannattaisi myös perehtyä Suomi24:n sääntöihin ja suosituksiin keskustelupalstoista. Turha ihmetellä miksi keskusteluita ja kommentteja katoaa:
Asiattomista kommenteista ilmoitetaan ylläpidolle.- Valtteri666
Lopetit. Julma sydämmetön lurppa!!!!!!!!!!!!!!!!!11111111111111
- miss X
Eläinlääkärinä olisin käskenyt lopettamaan tarpeettoman kärsimyksen estämiseksi.
- mennyttä ei takaisin
Aika kuultaa muistot.Ei se koira joka pihasta hyökkii muiden kimppuun ole oikeasti se mailman paras, kiltein, ja mukavin eläin, ei ainakaan niiden mielestä jotka kohteeksi valikoituivat.
Vihaisella koiralle ei oikein ole pitotarkoitusta, ja se on aikapommi, joka räjähtää kun valvonta hetkeksi pettää.
Turha surra mennyttä.Koirat ovat yksilöitä, eivät korvikkeita edeltäjilleen.
Jos koira on vihainen ja vaaraksi muille, ei siihen auta muu kuin joko pitää koira satavarmasti valvonnassa, tai lopettaa se.On myös stressaavaa omistaa koira, johon ei voi luottaa.Sellaisen kanssa ulkoilusta tai muustakaan ei pajoa voi iloita.
Minusta koirien on oltava niin hyvin koulutettuja ja sosialistettuja, etteivät ole vaaraksi muille ihmisille tai koirille, omistajan on otettava vastuu koulutuksesta heti kun pentu taloon tulee. - Hyvä sinä
Voi kun meidän naapurikin ymmärtäisi lopettaa omansa. Elämme pelossa päivittäin ja oma koiramme on leikattu kahdesti jouduttuaan tämän koira hyökkäyksen kohteeksi. Teit oikein. Koirasi ei elänyt onnellista elämää, koska ei osannut nauttia lajitovereidensa seurasta, ei edes läsnäolosta. Koira tarvitsee koirakaverin ollakseen koira, eikä ihminen.
- Oikein.
Ei se kuollut koira tuollaisia ajattele, eikä kyllä eläväkään. Viimemainittu on inhimillistämistä, ensinmainittu sen lisäksi.. no..
Teit ihan oikein, voitit itsekkyytesi, liian harvalla löytyy voimaa tuohon.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 873227
- 622937
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4322455- 802283
- 742189
- 952026
- 121626
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j341618Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan201613Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil301450