Moi! Olen vuoden ratsastanut tyttö. Kun hevonen halutaan kuolaimelle niin eikö siinä tarvitse muuta tehdä kuin liikutella hieman sisäohjaa. Ratsastuksenopettajani neuvoi kutittelemaan sisäohjalla ja ratsuni pari kertaa meni kuolaimelle, mutta kun seuraavalla tunnilla kokeilin samaa uudestaan ja se ei enää onnistunut.
Kysyn vielä että kuinka hevosen pää asetetaan sisään? Menen usein usein vilkkaalla ponilla joka kuikuilee aina "ulos". Opettajani sanoo että pidä ponin pää sisällä. Käänsin pään sisäohjalla sisään, mutta ponini vänkäsi vastaan. Kysyn että millä keinolla tämä sisään asettaminen tapahtuu??!
Kiitos etukäteen vastauksista! ;)
MITEN KUOLAIMELLE?
4
503
Vastaukset
- ------
"Kuolaimella" termin tarkka merkitys vähän vaihtelee, mutta oletan että tässä tarkoitetaan peräänantoa. Tällöin hevonen liikkuu aktiivisesti omilla jaloilla ja on hyvällä kuolain tuntumalla ja tietysti rento.
Et saa hevosta kuolaintuelle vain liikuttelemalla sisäohjaa. Itseasiassa liikuttelemalla liikaa kuolainta hevonen nimenoman ei uskalla rentoutua ja tukeutua kuolaimeen vaan joko on edestä ns. tyhjä tai sitten painaa kädelle.
Koko ratsastuksen idea lähtee siitä että hevonen liikkuu pohkeesta eteen. Eli pohkeita tarvitaan. Ei kuitenkaan niin että ratsastaja potkii ja puristelee joka askeleella, vaan hevonen tulee saada liikkumaan omasta tahdostaan itse eteen.
Kädet pidetään pääasiassa paikallaan ja tarvittaessa tehdään pidätteitä. Jos hevonen painaa kädelle, voi sisäohjaakin vähän liikutella, mutta ei liikaa, tällöin hevonen saattaa hieman keventyä kädelle.
Yleinen virhe on ratsastaa hevonen "tyhjäksi" eli kivasti kaulakaarelle veivaamalla ohjia, mutta tällöin hevonen ei ole kunnolla peräänannossa ja yleensä se heittää päänylös herkästi.
Asettaessa käytetään kyllä sisäohjaa, mutta varo ettet vedä liian kovasti. Tuossa on hyvä vaikka vähän liikutella sormia ja näin houkutella hevonen asettumaan, missään nimessä ei kuulu yhtämittaisesti vetää vastaan kun hevonen vetää. Pohkeilla hevonen pidetään suorana ja estetään kääntymästä.- eteläkarjala
Kiitos vastauksestasi, mutta en silti tajunnut kuinka hevonen saadaan pää kaarelle. :D
- -----
Olet täysin väärillä jäljillä jos ensimmäinen ajatus on miten saa kaulan kaarelle.
Tarkoitus ei ole vain saada kaulaa kaarelle. Tai se on tarkoitus silloin jos haluat saada hevosen näyttämään kivalta mutta liikkumaan täysin väärin ja kehittämään lihaksiaan väärään suuntaan.
Kaikki lähtee siis siitä että hevonen liikkuu itse eteen ja rentoutuu. Tällöin hevonen nostaa selkää, käyttää takajalkojaan ja liikkuu oikein. Tästä seurauksena taas hevonen alkaa laskemaan päätään ja pyöristää kaulaa.
Tähän ei ole mitään yhtä keinoa. Hevosen saa peräänantoon vain ratsastamalla oikein.
Käytännössä siis pitää osata lukea hevosta: välillä tarvitaan pohjetta, välillä ohjaa, pitää istua rauhassa eikä häiritä hevosta istunnalla,käden tulee olla vakaa jne...
Jos hevonen liikkuu vinossa, pitää huomata asia ja korjaa, jos hevonen ei taivu, pitää tehdä jotain millä saada hevonen taipumaan, jos hevonen ei liiku pohkeesta eteen, pitää saada se liikkumaan...
Ei ole siis mitään "potkaise tuosta ja vedä tästä" -keinoa. hevonen ei ole kone.
Eli parhaiten onnistut, kun kuuntelet ratsastuksen opettajaa. Opit näin tuntemaan mitä missäkin tilanteessa pitää tehdä.
Ei opettaja turhaan teetä erilaisia tehtäviä tai käske tekemään tiettyjä asioita hevosen selässä. Olen samaa mieltä Viivaston kanssa. Hevosen saamiseen peräänantoon ei ole yhtä ja oikeaa tapaa. Se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä sovi toiselle. Joillakin hevosilla nimenomaan täytyy liikutella kuolainta, kenellä enemmän kenellä vähemmän, jotta sen saisi keventymään ohjalle ja tukeutumaan siihen, toisia se kuulemma suorastaan häiritsee, joskaan en itse ole sellaiseen tapaukseen koskaan törmännyt. Joitakin hevosia ratsastetaan eteen pohkeella, toisia istunnalla ja toisia molemmilla, sekin riippuu siitä miten hevonen on koulutettu.
Kävin hiljattain ratsastamassa eräällä tallilla, ja hevonen laski päänsä alas ja kaulan kaarelle välittömästi kun kokosin ohjat käsiini alkukäynnin jälkeen. Se oli oikein kivan kevyt ohjalle ja kaula kaartui sievästi, mutta peräänannosta ei ollut tietoakaan. Se kulki selkä pitkänä eikä kantanut itseään millään tavalla, ja sen kanssa sai tehdä melkoisesti töitä ennen kuin se alkoi hakeutua oikeasti kuolaimelle.
Kaartuva kaula ei siis todellakaan välttämättä kerro mitään siitä onko hevonen peräänannossa vai ei. Jokainen eläin on yksilö ja niitä on ratsastettava eri tavalla, ja näppituntuman siihen saa vain harjoituksen ja kokemuksen kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233520- 122346
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241428
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141246