Oulun epäpätevä sefu

Savusilli

Miksi Ouluun on päästetty sefuksi täysin epäpätevä sättäri nimeltään Onnenkala? Hiljentelee keskustelijoita ilman syytä,syyttelee yleisellä muita ilman syytä,privassa mustamaalaa tiettyjä sättäreitä ja muutenkin toimii täysin chatlakien vastaisesti. Antti1 on hyvä esimerkki pätevästä sefusta. Onnenkalalta pitäisi välittömästi poistaa seriffinoikeudet, ennenkuin menee koko chat pilalle.

29

2914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhut vähän, mutta asiaa. Jos Onnenkala muuttaisi tapojaan ja alkaisi käyttäytyä kuten seriffin tuleekin, niin saattaisi porukka jopa tulla toimeenkin hänen kanssaan. Taitaa olla vaan turha toivo. Antti1 voisi kyllä minun mielestäni olla useamminkin Oulussa valvomassa.. siinä on todella hyvä sefu :)))))

      • Powerpuffgirl72

        eihä se ole helppoa olla sefu, se on totta.
        Mutta.. mä ihmettelen että mistä nämä sefujen säännöt tulee??? missään niitä ei ole näkyvillä että mikä on kiellettyä ja mikä ei.

        Aika hullua jos sefun tähti antaa luvan päättää ihan oman fiiliksen pohjalta sääntöjä.Omat mieltymykset on ainoa ohjenuora sefuilla??? Kuin yhtä-äkkiä tavallinen rivisättääjä voi tulla KOrkeimmaksi Oikeudeksi kaikessa viisaudessaan... ei mitenkään.

        Sefuillekkin pitäisi olla säännöt ja ne pitäisi olla sättääjien tiedossa.valvonta pelaisi yhteisöllisesti puolin ja toisin.
        Selvät pelisäännöt kaikille!!!Eihän se VOI olla niin että "mustatuntuu" periaatteella toimitaan, ihan sekopäisiä tapoja toimia, varmaan kaikilla sefuilla.Tosista tykätään ja toisista ei.
        Ihan sama se on mitä sanotaan ja kuka sanoo jos ainoa tapa selvittää säännöt on huutoäänestys jonka voittaa sättääjä joka on älynnyt hommata tähden itselleen...
        JOS/KUN rikkoo sääntöjä, jotka on jossain kirjattu ja luettavissa, on selvää että silloin saa potkia ulos.Samallalailla vakkarit kun satunnaiset. Muut syyt taas on sefun henkilökohtaisia,,joissa ei ole välttämättä mitään järkeä...tulee mieleen mOntakin tapausta... nauraa saa kun muistelee.
        noh, toivomme että kaikki saa sättäillä tasa-arvoisesti ja muistetaan kaikki sättimaailman olevan virtuaaliyhteisö jossa kuitenkin sättää Ihmiset joilla on kaikilla omakin Elämä, hyvine ja huonoine päivineen ja elämäntilanteineen!

      • Sassu_n
        Powerpuffgirl72 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä noista säännöistä..olemassa olevat säännöt ovat niin ympäripyöreitä että niitä sitten jokainen sefu itsenäisesti tulkitsee ja käyttää miten sattuu.hyvä esimerkki on kun oulu huoneessa ei kuulemma saa puhua muuta kieltä kuin suomea (se luukee kuulemma säännöissä joita en ole tavannut).ulkomaalaiset saavat pysyä kuulemma pois! aika rasistista vai?
        jos tälläiset ovat suomi24 säännöissä niin enpä kovin retostelisi niillä.
        olemme mielestämme sättiväen kanssa luoneet mukavan huoneen jossa kaikilla on hauskaa,tai no ainakin minulla ;) niin on kurjaa kun nämä jotkut sefut tulevat paikalle ja tieten tahtoen pilaavat tunnelman ja keskustelut.
        joten yhteenvetona, ei ole varmaan paljon vaadittu jos pidettäisiin tuo sefujen linja vähän asiallisempana ja ei jaeltaisi niitä tähtiä ihan jokaiselle joka vastaan kävelee..

      • OnnenKala
        Sassu_n kirjoitti:

        Tartun tähän kieliasiaan koska se luultavasti yhdistetään minuun koska viesti on lähtenyt alunperin minun arvostelunani. En ole koskaan kieltänyt ketään puhumasta muita kieliä kuin suomea!! Olen jopa yrittänyt englantia solkata huonoin tuloksin. Mutta jos minulle puhutaan englanniksi tai käytetään englantilaista termiä, ja minä en ymmärrä sitä ja puhuja on suomalainen, kai silloin voi kysyä että eikö ole järkevämpää puhua suomeksi tai ainakin suomentaa termi tai lause?

      • OnnenKala
        Powerpuffgirl72 kirjoitti:

        eihä se ole helppoa olla sefu, se on totta.
        Mutta.. mä ihmettelen että mistä nämä sefujen säännöt tulee??? missään niitä ei ole näkyvillä että mikä on kiellettyä ja mikä ei.

        Aika hullua jos sefun tähti antaa luvan päättää ihan oman fiiliksen pohjalta sääntöjä.Omat mieltymykset on ainoa ohjenuora sefuilla??? Kuin yhtä-äkkiä tavallinen rivisättääjä voi tulla KOrkeimmaksi Oikeudeksi kaikessa viisaudessaan... ei mitenkään.

        Sefuillekkin pitäisi olla säännöt ja ne pitäisi olla sättääjien tiedossa.valvonta pelaisi yhteisöllisesti puolin ja toisin.
        Selvät pelisäännöt kaikille!!!Eihän se VOI olla niin että "mustatuntuu" periaatteella toimitaan, ihan sekopäisiä tapoja toimia, varmaan kaikilla sefuilla.Tosista tykätään ja toisista ei.
        Ihan sama se on mitä sanotaan ja kuka sanoo jos ainoa tapa selvittää säännöt on huutoäänestys jonka voittaa sättääjä joka on älynnyt hommata tähden itselleen...
        JOS/KUN rikkoo sääntöjä, jotka on jossain kirjattu ja luettavissa, on selvää että silloin saa potkia ulos.Samallalailla vakkarit kun satunnaiset. Muut syyt taas on sefun henkilökohtaisia,,joissa ei ole välttämättä mitään järkeä...tulee mieleen mOntakin tapausta... nauraa saa kun muistelee.
        noh, toivomme että kaikki saa sättäillä tasa-arvoisesti ja muistetaan kaikki sättimaailman olevan virtuaaliyhteisö jossa kuitenkin sättää Ihmiset joilla on kaikilla omakin Elämä, hyvine ja huonoine päivineen ja elämäntilanteineen!

        Kirjoituksesi ei ole huono ja siinä on omat ansionsa. Voin vain sanoa että mielestäni Oulu-huone kuuluu kaikille ja kaikenikäisille oululaisille, eikä vain nuorille aikuisille ja muutamalle heidän hyväksymälleen vanhemmalle sättärille. Nyt syksyn aikana huone on usein ollut täysi ja sättärit monen ikäisiä.

      • Vaikka Onnenkala muuta luuleekin ja arvostelen hänen toimintaansa, niin minun puolesta kala voi olla sefuna ja jatkaa valitsemallaan tiellä. Rakentavaksi tätä ei kuitenkaan ole tarkoitettu,mutta keskustelua on kuitenkin näköjään tullut ja kala muuttanut toimintaansa parempaan suuntaan.. Nykyään chatissa pystyy jopa keskustelemaan ilman että heti tulee hiljennystä... ruusu siitä Onnenkalalle :)

      • tassu
        OnnenKala kirjoitti:

        Tartun tähän kieliasiaan koska se luultavasti yhdistetään minuun koska viesti on lähtenyt alunperin minun arvostelunani. En ole koskaan kieltänyt ketään puhumasta muita kieliä kuin suomea!! Olen jopa yrittänyt englantia solkata huonoin tuloksin. Mutta jos minulle puhutaan englanniksi tai käytetään englantilaista termiä, ja minä en ymmärrä sitä ja puhuja on suomalainen, kai silloin voi kysyä että eikö ole järkevämpää puhua suomeksi tai ainakin suomentaa termi tai lause?

        kyl mä olen huomannut että Onnenkala näkyy päättävän mistä keskustellaan ja mistä ei. Jos hän ei esimerkiksi ymmärrä mistä puhutaan niin sekin jo riittää syysksi heittää ulos...ja aika hurjia juttuja kuulemma heittelee privana ihmisille,haukkuu toisia sättäreitä jne.. toi on jo aika epärehellistä sefutouhua!!!!

      • Red-74
        OnnenKala kirjoitti:

        Kirjoituksesi ei ole huono ja siinä on omat ansionsa. Voin vain sanoa että mielestäni Oulu-huone kuuluu kaikille ja kaikenikäisille oululaisille, eikä vain nuorille aikuisille ja muutamalle heidän hyväksymälleen vanhemmalle sättärille. Nyt syksyn aikana huone on usein ollut täysi ja sättärit monen ikäisiä.

        Eilisen "keskustelumme" jälkeen en enää taida Oulu-huoneeseen jalallani astua. Melkein hiljensit minutkin, kun yritimme porukalla Sinua, Arvoisa Kala, rauhoitella. Normaalistihan homman pitäisi mennä toisinpäin. Siitähän se alkoi, kun joku mieshenkilö kyseli naishenkilön ikää ylellä, johon Sinä hermostuit. Kysyin, miksei ikää saisi kysyä ja sain jonkin epämääräisen vastauksen, josta en ottanut selvää.

        Toinen asia, mistä suutuit minulle henk.koht. oli se, kun kerroin ylellä että tuo perhanan lelu (Tamacothi) alkoi huutaa. Se todellakin alkoi huutaa *nauraa vieläkin paniikinomaisesti*. Kerroin vielä, että nyt se kakkasi lattialle, ja Sinä otit itseesi.

        Hommahan on niin, että Sinä provosoit Oulu-huoneen persoonat itseäsi vastaan. Hiljentelet jopa Vippejä mielin määrin. Yleensä tämä tapahtuu silloin, kun olet yksin sefuna huoneessa. Eilen et tainnut huomata, että siellä oli toinenkin virkamerkkinen. Missään tapauksessa sefuna et saisi lähteä mukaan provosointiin, ja siihenhän Sinä et voi koskaan olla sortumatta. Lopputulos on kauhea kaaos.

        Mieluummin menen vaikka Brysseliin. Käyn siellä vaikka monologia itseni kanssa, sinniähän riittää.

      • en kerro
        OnnenKala kirjoitti:

        Tartun tähän kieliasiaan koska se luultavasti yhdistetään minuun koska viesti on lähtenyt alunperin minun arvostelunani. En ole koskaan kieltänyt ketään puhumasta muita kieliä kuin suomea!! Olen jopa yrittänyt englantia solkata huonoin tuloksin. Mutta jos minulle puhutaan englanniksi tai käytetään englantilaista termiä, ja minä en ymmärrä sitä ja puhuja on suomalainen, kai silloin voi kysyä että eikö ole järkevämpää puhua suomeksi tai ainakin suomentaa termi tai lause?

        On se kyllä ihme touhua, kun tuo kala saapi vaan jatkaa sefuna, olis varmaan paljon parempiakin sefuja sinne ouluun... hitto minua tympii vielläkin kun sain bannit sieltä oulusta, ja viellä ilman syytä..

      • OnnenKala
        Red-74 kirjoitti:

        Eilisen "keskustelumme" jälkeen en enää taida Oulu-huoneeseen jalallani astua. Melkein hiljensit minutkin, kun yritimme porukalla Sinua, Arvoisa Kala, rauhoitella. Normaalistihan homman pitäisi mennä toisinpäin. Siitähän se alkoi, kun joku mieshenkilö kyseli naishenkilön ikää ylellä, johon Sinä hermostuit. Kysyin, miksei ikää saisi kysyä ja sain jonkin epämääräisen vastauksen, josta en ottanut selvää.

        Toinen asia, mistä suutuit minulle henk.koht. oli se, kun kerroin ylellä että tuo perhanan lelu (Tamacothi) alkoi huutaa. Se todellakin alkoi huutaa *nauraa vieläkin paniikinomaisesti*. Kerroin vielä, että nyt se kakkasi lattialle, ja Sinä otit itseesi.

        Hommahan on niin, että Sinä provosoit Oulu-huoneen persoonat itseäsi vastaan. Hiljentelet jopa Vippejä mielin määrin. Yleensä tämä tapahtuu silloin, kun olet yksin sefuna huoneessa. Eilen et tainnut huomata, että siellä oli toinenkin virkamerkkinen. Missään tapauksessa sefuna et saisi lähteä mukaan provosointiin, ja siihenhän Sinä et voi koskaan olla sortumatta. Lopputulos on kauhea kaaos.

        Mieluummin menen vaikka Brysseliin. Käyn siellä vaikka monologia itseni kanssa, sinniähän riittää.

        Olen ihmetellut miksi minua syytetään jatkuvasti hijentämisistä, vaikka en ole montaa kertaa sitä tehnyt. Olen luullut sitä vain liioitteluksi. Kunnes eilen joku huomasi että joku käytti OnnenKala. nikkiä ja hiljensi kaikki raksista..
        Tätä lienee sattunut useinkin ja syyt olen saanut minä.

        Et voi olla enää tosissasi?! Pidätkö meitä Oulun sättäreitä ihan idiootteina? Eikö olisi helpompi luovuttaa ja palauttaa se sefun merkki ylläpidolle? Kuulostaa jo aika skitsolta touhulta.

      • 1234
        en kerro kirjoitti:

        On se kyllä ihme touhua, kun tuo kala saapi vaan jatkaa sefuna, olis varmaan paljon parempiakin sefuja sinne ouluun... hitto minua tympii vielläkin kun sain bannit sieltä oulusta, ja viellä ilman syytä..

        Tuommoiselle mitään eläkettä kannata maksaa.. heh
        Huumoria vähän asiatekstin väliin

    • bitchy

      Mun valitus 24:seen ei vaikuttanu yhtään vaikka kirjotin melkosta kommenttia ja palautetta niille tosta oulusätin sefun ihme tempauksista mitä siellä ei tätä sefua ennen todellakaan ole ollut.Jopa kyseinen sefu on sanonut mua idiootiksi päin naamaa..vaan oliko jopa pahempi ilmaisu.Sitten tulee jumalauta jäkättään ettei saa haukkua ketään.perkele mitä touhua!

      Heti ku sefu tulee paikalle, tunnelma latistuu kokonaan KOSKA ei saa olla enää huuuuuuummmmmoooorrrriiiiiiiiii!

      Pikkasen kuivaa tätä rataa kasaan koko oulu chat. saa sefu yksinään pällistellä siellä sitten..Kyllä mua ottaa oikeesti aivoon tämä nykynen tila.

      • OnnenKala

        Olen sefu ja siksi arvostelulle altis, ja on mielestäni sättärin oikeuus sanoa mielipiteensä toiminnastani.
        Mutta asioiden vääristely tai suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole kenellekkään kunniaksi. Totuus on etten ole koskaan sanonut ketään idiootiksi tai muutenkaan nimitellyt ketään!! Lisäksi olen pyrkinyt estämään myös muita tekemästä sitä.

      • Just joo

        Sefu olet, vaikka minun mielestä tuommoisen ei kuuluis edes olla sefu.. no oli oulun chatissä tänään... minä tunnustan että käyttäydyn vähän väärin aluksi, ja ensimmäinen hiljennys oli ihan asiallinen, mutta niitä muita en ymmärrä.
        Ja kun nakkelit minua sieltä pihalle niin yritin kysyä sinulta asiasta aina kun palasin, et kommentoinut millään tavalla, ja sitten vaan hiljentelit minua.. ja banneja annoit.. siis onko tuo nyt sitä asiallaista käyttäytymistä, minun mielestä tuommoiselta sefulta heti oikeudet pois, niin palaa tuonne ouluunkin sitten jonkinlainen rauha... eihän tuommoista kestä kukaan enää..
        Sieltäkin koko ajan vaan porukkaa katoaa pois, siellä ei voi yhtään mitään sanoa ylellä enää. ainuastaan silloin kun siellä on joku toinen sefu, niin silloinhan kala on ihan kiltisti.. mutta minusta pitäs kyllä pystyä perustelemaan omat ulosnakkaamisensa.. mutta ei niin ei.. ja voi voi... mutta enää en tuonne mene, mieluumin lopetan vaikka koko chattäämisen. ja toivoisin että ylläpito puuttuis jossakin vaiheessa tähän asiaan, tämä ei ole enää kivaa...

      • muisteles vähä
        OnnenKala kirjoitti:

        Olen sefu ja siksi arvostelulle altis, ja on mielestäni sättärin oikeuus sanoa mielipiteensä toiminnastani.
        Mutta asioiden vääristely tai suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole kenellekkään kunniaksi. Totuus on etten ole koskaan sanonut ketään idiootiksi tai muutenkaan nimitellyt ketään!! Lisäksi olen pyrkinyt estämään myös muita tekemästä sitä.

        Puhuin silloin böönästä,että sillä on huumorintaju ainakin tallella niin tokaisit siihen että se on ainakin järkevämpi kuin sinä.. Juuri nuin tokaisit ja saa siitä semmosen mielikuvan et idioottina pidät. En minä pahalla halua sinulle sanoa mutta ei se ole kivaa ku tuolleen sanotaan..

      • OnnenKala
        muisteles vähä kirjoitti:

        Puhuin silloin böönästä,että sillä on huumorintaju ainakin tallella niin tokaisit siihen että se on ainakin järkevämpi kuin sinä.. Juuri nuin tokaisit ja saa siitä semmosen mielikuvan et idioottina pidät. En minä pahalla halua sinulle sanoa mutta ei se ole kivaa ku tuolleen sanotaan..

        Pidän Böönää varsin fiksuna ja aikaansaavana nuorena miehenä: Jollekin muistan sanoneeni kun minua uhkailtiin Böönän tulolla, että "Böönä taitaa olla viisaampi kuin sinä." tai sitten käytin fiksu-sanaa. Jos tuo lause merkitsee sinusta että minusta olet idiootti, niin millaisena sinä Böönää pidät?

      • juu

        No se sitten on ollu väärinkäsitys.Böönä on tosi mukava ihminen.minulla ei ole mitään sitä vastaan..=)Ihmettelen vain missäs se nykyisin on..Anteeksi kauheasti kun ymmärsin väärin nähtävästi..

      • sitisontijainen
        OnnenKala kirjoitti:

        Olen sefu ja siksi arvostelulle altis, ja on mielestäni sättärin oikeuus sanoa mielipiteensä toiminnastani.
        Mutta asioiden vääristely tai suoranainen valehtelu ei kuitenkaan ole kenellekkään kunniaksi. Totuus on etten ole koskaan sanonut ketään idiootiksi tai muutenkaan nimitellyt ketään!! Lisäksi olen pyrkinyt estämään myös muita tekemästä sitä.

        iha selvästi oot haukkunu muita. ja se miten nää estät muka muita haukkumasta toisiaan on taas ihan täyttä sontaa!!!

      • mussoliini

        Se on ihan sama kuka kyseisissä chateissa, on seriffinä. Chatit ovat yleensä lapsellisia paikkoja, missä turhautuneet aikuiset pönkittävät huonoa itsetuntoa,"halitaan toisia voih." Hankkikaa elämä. loppu, kaput

    • Piiuli

      No nyt on kerrankin aiheesta keskustelu täällä! Vaikka Onnenkala ei ole kertaakaan puuttunut minun sättäämiseeni, olen sivusta seurannut välillä miltei hysteerisessä mielentilassa tämän "sefun" mielivaltaista käytöstä.

      Olen ymmärtänyt, että sefulla pitäisi olla sen verran pitkä pinna, ettei häntä voida provosoida jos minkälaisiin kiistoihin. Sefu ei myöskään saisi mennä henkilökohtaisuuksiin kenenkään sättääjän suhteen ja esim. poistaa huoneesta epätoivotun sättääjän ilman syytä.

      Onnenkala on jo sen verran iäkäs, että pitäisi olla järkeä päässä ja pitkää pinnaa olla inahtamatta joka narahdukseen. Varmasti osa sättääjistä provosoi häntä tarkoituksella - myönnän, olen itsekin syyllistynyt siihen ihan kiusallani :). Sefun tehtävä ei ole leikkiä Kaikkivaltiasta vaan asiallisesti pitää huolta siitä, ettei sättiin tule OIKEITA häiriköitä pilaamaan tunnelmaa. Nyt tilanne on se, että Onnenkala itse on se tunnelmanlatistaja. Ja oikein viimeisen päälle.

      • minäpä minä..

        Itse olen paljon ollut Oulu-chatissa. Viihtyvyys on hävinnyt sitä myötä mitä kauemmin onnenkala on ollut sefuna! Melko usein kun tulee Oulun chat huoneeseen siellä on hirveä "tappelu" päällä ja kinaa siitä mistä saa puhua ja mistä ei! monesti onnenkala sanoo että häntä arvostellaan, vaikka keskustelu ei ole koskenut häntä ollenkaan! niistäkin on esimerkkiä! tuntuupi siltä että on tainnut pissa nousta päähän onnekalalla. Ennen onnenkalan kanssa pystyi jopa keskustelemaan ylelläkin... mutta eipä enään.

    • Powerpuffgirl72

      OnnenKala => Sni: ei täällä muita sefuja tarvta

      • todistaja

        kyseinen lainaus pitää paikkaansa...

      • Red-74
        todistaja kirjoitti:

        kyseinen lainaus pitää paikkaansa...

        Olenpa tuon lausahduksen minäkin kuullut.

      • Kala on muistaakseni sanonut saman minullekkin

    • sivusta seuraaja

      Kaikkein helpoin ratkaisu tähän asiaan olis se, kun kalalta otettaisiin oikeudet pois, loppuis oulussa turha hiljentelu ja pihalle nakkaaminen.. ja tämä ratkaisu varmaan tyydyttäis kaikkia osapuolia?
      siis meitä kärsiöitä, tietenkään tämä ei kalalle toimi. mutta voisit kala itsekkin ajatella että miltä sinusta tuntuis jos sinua kohtaan rupeis joku jolla on enemmän oikeuksia koko ajan ahistelemaan, ja puhumaan paskaa, ja lopuksi viellä hiljentelemään.
      JÄRKI KÄTEEN KUN SE ON VIELLÄ MAHDOLLISTA. VAI ONKO?

    • Savusilli

      Ompas kirjoitukseni herättänyt paljon keskustelua. Kiitos kaikille jotka ovat vastanneet

    • muija

      Heittelis mieluummin niitä pervoja pois sieltä ku järkeviä ihmisiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe