Yksinäisyys oma vika

Varmasti on omassa käyttäytymisessä vikaa koska sama kohtelu toistuu lähes jokaisessa koulussa ja työpaikassa missä on, ei vaan oikein osaa muuttaa tilannetta.
Ainoat ystäväni on edelleen ne jotka sain ala-asteelta, välissä on ollut aika monta muuta koulua ja työpaikkaa ja saldona 0 kaveria tai tyttöystävää.

Ehkä sitä voisi kysyä joltakulta ja pyytää rehellistä vastausta, että mikä omassa käytöksessä on vikana. Tai varmuuden vuoksi kannattaa kysyä useammalta ihmiseltä. Jos kaikki sanovat saman syyn, varmaan siinä on jotain perää.

Sitten asiantuntijat kirjoittaa, että pitää olla aito. Minä olen aito minä. Olen aidosti vizzumainen ja hankala tyyppi, en yritä esittää mukavaa, kun en oikeasti sitä ole.
Syys on siis minussa. So? Pitäisi sitä ihmisten jo ymmärtää mikä olen.

Asun yksin enkä käy missään, kun ei huvita lähteä teeskentelemään ja juttelemaan kivoja. Muuten suomessa todella voi asua aivan yksin. Täällä on 8-vuoden aikana käynyt yhteisvastuukerääjä ja jehovalainen lappuineen, kummallekaan en avannut ovea. Muita ei ole käynyt.
Kunnalta ei ole kertaakaan lähestytty, ei edes postia ole tullut, paitsi laskuja - jaa, juu, tulihan äänestyslappu - turhaan sekin. Kiintestövero tuntuu nousevan joka vuosi, ei se kiinteistö veroa maksa - minun verot ne nousee päälle vielä nouseva kunnallisvero ja vesimaksu. Kunnasta ei ole kuin haittaa. Pakko sitä on jossain asua.

Mikä sinussa on vikana kun kirjoittelet tuollaista palstalle?

*huokaus*

...
...
...
...
...

Nope? Jaa? Hmm?
Oisko? Ehkei sittenkää... Tai ehkä sittenkin?

Syyttäjällä on vaikuttavan oloinen selitys, mutta ei todisteita...
Syytetyt täten vapautettakoon kunnollisten todisteiden puutteessa...

Monissa tapauksissa yksinäisyys johtuu siitä että psyykelääkkeet tekevät ihmisestä niin huonokuntoisen (esim. puhe takkuaa) että ei pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.Eli yksinäisyyden syy,niin kuin iso osa yhteiskunnan pahoinvoinnista on suoraan johdettavissa psykiatriaan!

On se helppo lyödä lyötyä... Jos tuossa (alottajan) jutussa on mitään perää voimme todeta, että kiusaaminen on kiusatun syy. Eikö niin?

Jokainen on oman onnensa seppä..Tuo zeepran kommentti pitää ainakin joiltain osin paikkaansa. Minulla on hyvä ystävä jonka olen tuntenut jo puolet elämästäni, hän sairastui skitsofreniaan 2006, jonka jälkeen on tuputettu jos jonkunlaista lääkitystä. Hänellä on päivittäin psyykoosilääke ja rauhottavia käytössään. Lääkkeiden avulla ei enää kuule ääniä, mutta "ihminen on kadonnut" kehon sisältä. Toki on paremmassa kunnossa kun oli silloin kun sairastui, joutui osastolle vuodeksi jne. Mutta on liusunut niin kauas tästä ihmisten kokemasta "normaalista elämästä", ettei esimerkiksi ymmärrä oman hygienian päälle, hiki haisee, hampaat pestään kun jaksetaan (muutaman kerran viikossa), vaatteet ovat liian pieniä (painoa diagnoosin jälkeen tullut se 20kg) ja usein likaisia siten että niissä on päivien ruokalistat nähtävissä. asunto on kuin pommin jäljiltä eikä saa itse aikaiseksi siivota, käy hitaallaja on aina väysnyt, ei pysty keskittymään liikenteeseen ajaessaan (on jo ajanut pyöräilijän päälle ja joka kerta ratissa on vaaratilanteita, hänestä itsestä johtuen), kognitiivinen oppiminen ja annettujen ohjeiden seuraaminen lapsen tasolla, ei ymmärrä mikä on soveliasta (voi huutaa kassan jonossa mitä vain minun henkilökohtaisia asioita, ymmärtämättä että kaikkien ei tarvitse tietää "onko sulla nyt varmasti varaa maksaa nämä kaikki sun ostokset ym). Olen huomannut että tämä kaverini on jätetty pois oman lapsuuden kaveriporukkansa piireistä suurimmaksi osaksi, onneksi välillä ottavat kuitenkin mukaan (n kerran vuodessa). Tästä syystä hän on masentunut, itse ei tietenkään näe että hän olisi mitenkään poikkeava, ja näistä asioista olen kyllä hänelle tässä vuosien saatossa sanonut, mutta arvatenkin ihan turhaan. Nykyään hän syö tuohon psykoosi-rauhottava-lääkityksen kylkeen myös siis masennuslääkkeitä, joka tekee hänestä vielä enemmän vihanneksen. Alan itsekin olemaan ihan loppu hänen kanssaan, ja jollei hän olisi tästä masennuksesta minulle kertonut olisinkin varmaan feidannut hänet elämästäni. En minä jaksa olla kolmekymppisen lapsen huoltajana, jolle ei edes mene senkään vertaa puheista perille mitä 10-vuotiaalle lapselle. Nyt en tietenkään ole feidannut häntä koska pelkään että hän tekee itselleen jotain (joskus roikkunut parvekkeelta, ennen diagnoosia kylläkin mutta). En ole hänen omaishoitaja ja kun ei kerran mene puheet perille, miksi sitten edes yritän kun hänkään ei koe siihen tarvetta.. Jos siis koet olevasi yksinäinen ja sen kautta masennut, ketä helvettiä sä siitä voit syyttää muuta kun itseäsi, tai toimintamalliasi..ei se tietenkään aina näin ole, mutta surullista kyllä aika usein. Ei sinne paskaseen kämppään kukaan halua tulla haistelemaan paskanhajuasi ja puhumaan seinille. Todettakoon vielä että kyseisellä kaverilla on vielä täysin vääristynyt minäkuva, pitää itseään täysin normaalina, eikä oikein ymmärrä miksen voisi parittaa häntä sinkkutyttöystävieni kumppaniksi..voi voi

Pahoinpideltynä olen valinnut yksinasumisen ja sen tuoman rauhan ja hiljaisuuden => yksinäsyyden, joka edustaa luxusta, ainakin minulle. Jos joku on seuraani kaivannut, se on hänen asiansa. En kaipaa kahviseuraa tms sosiaalista ollaan ja vietetään aikaa yhdessä- juttuja. En enää.

olen yksin mutta en yksinäinen. empatiaa, sympatiaa, jopa taloudellista tukea tarjonneena tulin siihen tulokseen että työyhteisöt, tuttavat, sukulaiset jopa lapsuuden ystävät jättävät heti kun hyöty on korjattu. omahyväisyys, ulkokultaisuus, oma erinomaisuus ja hyödyntavoittelu on ainoa mihin tämän maan asukkaat pystyy. savikukkosarvikuonojen hörhölandi. mitä hittoa tekee parisuhteella jossa on jatkuvasti ovimattona tai kaverilla joka järjestään vinkuu omia ongelmiaan ja vähättelee sinun ongelmista puhuessa. bullshit. fuck finland. toivottavasti maahanmuutto tuo tänne tarpeeks n.eekereitä jotta alkuperäisväestö katoaa omaan mahdottomuuteensa. v.itun omahyväset, ulkokultaset kaikesta valittavat narsisti prinssi/prinsessat.

Olen ymmärtänyt, että mua pidetään ylimielisenä.
Ulkoinen olemus ei sit vissiin mene yks-yhteen tunteiden kanssa.
Ei ole helppoa olla ujo ja hiljainen, etenkään jos toiset pitää vaan ylimielisenä, heillä ei ole aavistustakaan mitä mun mielessä pyörii... yksinäisyys...

@ Yleinen syyttäjä
Niin vaikutat olevan, oletko aivan varma että jokainen yksinäinen edes haluaa kauheasti niitä kavereita, tai kaltaisiasi kavereita ja tuttavia?

Jos ei ole kenellekään asiaa?

Tuohan se, "maahanmuutto" tänne niitä n.eekereitä, ym.
Monestikohan se kuvio on vaan sitten tämä, yhdellä heimopäälliköllä
on 5-6 vaimoa, niillä jokaisella vähintään yhdeksän lasta ja sosiaaliturva
maksaa - tämäkin on muuten Euroopan korkeinta tasoa - yli 3500 euroa
kuussa tälle "yksinhuoltajalle" erilaisina tukina ja avustuksina.

Tästä summasta se heimopäällikkö käy keräämässä vähintään 500 kuussa päältä, eli se nykäisee yli kolme tonnia kuussa niiltä jalkavaimoiltaan,
verottomana tietenkin.

Nyt sitten aletaan kissojen ja koirien kanssa tutkia ja seurata, meneekö
näitä rahoja ja kuinka paljon erilaisten terrorismiksi luettavien toimintojen
tukemiseen, rahoittamiseen.

Sitten oma lukunsa siihen on vielä tämä Isis-porukka, nää mitkä sitten
lähtee täältä siihen uskonsotaansa. Taas riittää viranomaisille tutkittavaa
vuosikausiksi, oliko Isis-porukkaa vai ei, ja voiko enää takas ottaa jos on kerran kerinnyt käydä siellä terroristikoulutusleireillä.

Saahaan sitten taas tulevaisuudessa niitä kauppakeskusampumisia tai jotain vielä pahempaa aikaisaksi, jeps, lisää "maahanmuuttoa".

Yksin ollessa malja nousee vapaudelle! Ei tarvi kuunnella akan jonninjoutavia jäkätyksiä, myös ebolan saaminen epätodennäköistä, kun et tapaa jonninjoutavia

Minua kiusattiin jatkuvasti ala- ja yläasteella, kun olin ylipainoinen. Tästä on kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta suhtaudun edelleen ihmisiin varauksella. En luota kehenkään, paitsi omaan puolisooni. En pysty olemaan oma itseni toisten seurassa, mielelläni olen se ujo ja hiljainen edelleen, poissa huomion keskipisteestä. Ettei vain kukaan saisi aihetta puhua pahaa, mutta sitten leimataan ylpeäksi. Tekee mitä hyvänsä, niin aina on joillakin pahaa sanottavaa..Yleisillä paikoilla olo edelleen tuskaa... Kai se sitten on omaa syytäni... Pakko pärjätä yksin ja yrittää uskoa, että minullakin on yhtä suuri oikeus olla olemassa kuin kaikilla muillakin. Viis toisten mielipiteistä ja arvostelusta! Ja lapset oppivat kiusaamisen ja toisten arvostelun/vähättelyn VANHEMMILTAAN!

Yksin ollessa elämä sujuu. Mikä siinä yksin asumisessa nyt ketuttaa et pitää vielä jonkun ministerinkin valistaa miten vaarallista se on. Hömpönpömppöä! Kun on itsekseen on selvät kuviot, teet sitä tai tätä tai olet tekemättä, mitä se ketään liikuttaa. Yksin olen asunut 15 v ja vaaroja uhmaten aion asua vastakin.

No, hyvä on tunnustan että olen itse pilannut elämäni elämällä vääriin. Olen pukeutunut väärin, puhunut väärin, nauranut väärin, kävellyt väärin, tehnyt kaikki väärin, en yritä enää tehdä mitään. Nuoruus on mennyt aivan pilalle. En koskaan ajatellut, että näin menee minun elämäni. Ehkä olen jostakin se maailman kamalin ihminen, mutta ei se silti ole syy polkea minun itsetuntoani maahan, ei se silti ole syy tuhota toisen elämä, se vähä mitä siitä on jäljellä. Parempi olisi vaan lähteä kuin yrittää nyt saada takaisin sitä kaikkea mitä on jo menettänyt. Haluaisin vain palata ajassa taaksepäin ja "pelastaa" itseni sillä annoin muiden tuhota itseni ja olin liian hyväuskoinen. Tuskin koskaan olen enää oma itseni, olen aina hakenut muilta hyväksyntää ja ajatellut muiden mielipidettä minusta. Ja kun olen ollut muista se ruma, kamala ihminen niin itsetunto on lähtenyt kokonaan. Minut on tuhottu, nyt en enää tunne mitään, en osaa nauraa enää, tuskin edes hymyillä. Yritän aina ajatella niitä nälkäisiä lapsia toisella puolella maailmaa ja kaikkia muita joilla menee huonommin. Mutta kyllä se sattuu, kun elämästä menee vuosia hukkaan. Ja sitä en siedä, että minun pitäisi olla aina hyvällä tuulella heti loukkaannutaan jos olen joskus pahalla päällä. Voi mikä helvetti tämä kaikki on ollut, ei tarvi kauhuelokuvia katsella. Tunnen itseni niin väsyneeksi. Haluaisin vielä pelastaa elämäni, mutta pelkään, että saan vaan lisää arpia.