eivät osta kuulokkeita? Niitäkin saa ihan kunnon melunestolla eikä varmaan kuulu äänet läpi. Olen ihmetellyt sitä lasten meluvalitusta aina, siis sitä normaalin melun mitä lähtee vaikka vanhemmat toki tekevätkin kaikkensa pitääkseen matkan kaikille mukavana (myös minä TIETENKIN) ei voi kuitenkaan olettaa, että taaperoikäinen pysyy hipihiljaa 15h ajan niin pienessä tilassa, joten ääntä lähtee varmasti ja ei välttämättä ole ainoa pieni edes.
Silti vähän väliä ihmiset puhuu, kuin vanhemmat ei muka välittäisi paskaakaan lasten käytöksestä lennoilla, en ole IKINÄ törmännyt tällaiseen. Kerran yksi lapsi huusi tosi paljon, mutta kyllä senkin vanhemmat kaikkensa teki. Kävi niin sääliksi.
Voisitteko meitä kaikkia vanhempia aina syyttelevät tulla myös vähän vastaan? Ikävä kyllä lisämaksusta ei vielä saa lapsettomia lentoja (voi kun saisikin), joten kuulokkeet ovat seuraava hyvä vaihtoehto.
Lasten äänet kuuluu normaaliin elämään kuitenkin, vauvat itkevät ja sellaista, joten jos se niin kovasti häiritsee niin suosittelen lämpimästi melun blokkaavat kuulokkeet, itselleni jo ostinkin sellaiset unia varten kun en ole lasteni kanssa. Herään herkästi vähän kaikkiin ääniin. :)
Miksi lasten äänistä lennoilla häiriintyvät
134
1693
Vastaukset
- 4+4
Ei se satunnainen meteli häiritse vaan nämä selkäänpotkijat! Ja niitä löytyy myös aikuisista!
- alkuperäinen.....
Niin en tiedä mitä voi tehdä siinä tilanteessa jos uhmaikäinen saa kauheat raivarit. Ei kai voi muuta kuin pahoitella sitä jonka penkkiä on potkittu? Ei ole tapahtunut, koska meidän on ihanasti aina sijoitettu siihen etummaiseen paikkaan jossa ei ole ketään edessä. Yritän toki parhaani mukaan vältellä tätäkin, mutta en voi vannoa ettei näin koskaan tapahdu. Pahottelisin kyllä kovasti ja toivon, että se riittää koska se on ainoa mitä voin siinä tilanteessa tehdä. :/
t.tämän aloittaja - valintoja
alkuperäinen..... kirjoitti:
Niin en tiedä mitä voi tehdä siinä tilanteessa jos uhmaikäinen saa kauheat raivarit. Ei kai voi muuta kuin pahoitella sitä jonka penkkiä on potkittu? Ei ole tapahtunut, koska meidän on ihanasti aina sijoitettu siihen etummaiseen paikkaan jossa ei ole ketään edessä. Yritän toki parhaani mukaan vältellä tätäkin, mutta en voi vannoa ettei näin koskaan tapahdu. Pahottelisin kyllä kovasti ja toivon, että se riittää koska se on ainoa mitä voin siinä tilanteessa tehdä. :/
t.tämän aloittajaLentoajankohdan valinta lapsiperheissä ihmetyttää. Kreikkaan oli samalle päivälle klo.18 ja klo 23 lähdöt - lapsiperheitä tällä 23 lähtevällä todella paljon. Siinäviheessa murot kaatuu kiulussa aika nopeasti,kun on väsynyt jo muutenkin. Ärsyttävintä lennolla on edellä istuva joka ei ymmärrä jalkatilan vähyyttä - kallistaa istuimensa oman mukavuutensa lisäämiseksi, takana istuvalla juomat sylissä :(
- recline
valintoja kirjoitti:
Lentoajankohdan valinta lapsiperheissä ihmetyttää. Kreikkaan oli samalle päivälle klo.18 ja klo 23 lähdöt - lapsiperheitä tällä 23 lähtevällä todella paljon. Siinäviheessa murot kaatuu kiulussa aika nopeasti,kun on väsynyt jo muutenkin. Ärsyttävintä lennolla on edellä istuva joka ei ymmärrä jalkatilan vähyyttä - kallistaa istuimensa oman mukavuutensa lisäämiseksi, takana istuvalla juomat sylissä :(
Selkänoja kallistuu aina, se ei vie jalkatilaa, vaikka te mielensäpahoittajat kuinka sitä itkisitte. Koitapa itsekin kallistaa se selkänoja, helpottaa höyrynpaine siellä korvien välissä ja saatat jopa nauttia matkasta.
Tai sitten voit vain kärvistellä, ehkä jollain tapaa nautit siitä. Aivan sama. - matkusta enemmän
recline kirjoitti:
Selkänoja kallistuu aina, se ei vie jalkatilaa, vaikka te mielensäpahoittajat kuinka sitä itkisitte. Koitapa itsekin kallistaa se selkänoja, helpottaa höyrynpaine siellä korvien välissä ja saatat jopa nauttia matkasta.
Tai sitten voit vain kärvistellä, ehkä jollain tapaa nautit siitä. Aivan sama.jos käännät selkänojaa ei voi laittaa jalkaa enää toisen päälle koska ei mahdu ristikkäin. Kyllä se vaan silloin vie jalkatilaa.
Myöskään tarjotin ei mahdu silloin jos edessä olevalla on selkänoja alhaalla. Uusissa koneissahan ei edes pysty tarjotinta laskemaan ennen kun edessä oleva on nostanut selkänojan pystyasentoon. - paljon matkustava
lapsen saa helposti pois kurkkimasta selänojien välistä, laittamasta käsiä väliin sekä päätänsä soviteltua kun vähän nappasee sormille kun tulee omalle puolelle tai luunappi ottaan. istuu omalla puolellaan sen jälkeen.
- recline
matkusta enemmän kirjoitti:
jos käännät selkänojaa ei voi laittaa jalkaa enää toisen päälle koska ei mahdu ristikkäin. Kyllä se vaan silloin vie jalkatilaa.
Myöskään tarjotin ei mahdu silloin jos edessä olevalla on selkänoja alhaalla. Uusissa koneissahan ei edes pysty tarjotinta laskemaan ennen kun edessä oleva on nostanut selkänojan pystyasentoon.Juu, jos jalat pitää nostaa lattiasta, niin silloin toki, ja jos tädillä olis munat se oliskin setä.
Ruokatarjoilun ajaksi selkänoja tulee nostaa pystyyn, koko muun matkan retkotan juuri niin selälläni, kuin vain pystyn. Tykkäät sinä siellä takana tai et. Jos haluat kärvistellä selkä jäpitysasennossa, be my guest. Vapaa valintasi. On tullut lennettyä aivan riittävästi, kiitos ehdotuksesta, olen istunut pelkästään työmatkoja (en tosin economyssä, ne jakkarat on tuttuja vapaa-ajalta) useamman kilometrin, kuin sinä tulet elämäsi aikana lentämään. - Lätkä_60
recline kirjoitti:
Selkänoja kallistuu aina, se ei vie jalkatilaa, vaikka te mielensäpahoittajat kuinka sitä itkisitte. Koitapa itsekin kallistaa se selkänoja, helpottaa höyrynpaine siellä korvien välissä ja saatat jopa nauttia matkasta.
Tai sitten voit vain kärvistellä, ehkä jollain tapaa nautit siitä. Aivan sama.Tosi cool. Siinä juuri oiva testi, oletko ilovemii tyyppi vai smartpeople. Itse olen 190cm/110 kg ei vatsakas äijä, ja sanon että ärsyttää laskea jonkun laskenselkänojan monkeyn korvakarvoja. Siinä on näillä karjalennoilla muutenkin törkeän ahdasta, ja jotkut fiksut laskee vielä selkänojan alas.
- recline
Lätkä_60 kirjoitti:
Tosi cool. Siinä juuri oiva testi, oletko ilovemii tyyppi vai smartpeople. Itse olen 190cm/110 kg ei vatsakas äijä, ja sanon että ärsyttää laskea jonkun laskenselkänojan monkeyn korvakarvoja. Siinä on näillä karjalennoilla muutenkin törkeän ahdasta, ja jotkut fiksut laskee vielä selkänojan alas.
Valintoja, valintoja. Jos pelkästä periaatteesta haluat itse jäpittää selkä pystyssä, niin se on vain ja ainoastaan oma valintasi.
Onneksi nykyisin lentoyhtiöllä on mataloituva kynnys vaatia matkustajaa, joka ei yhdelle matkustajapaikalla mahdu, varaamaan itselleen kaksi istuinta. Hyvin taas mahtuu. Terv. 188cm/85kg. - q3rgq3r
matkusta enemmän kirjoitti:
jos käännät selkänojaa ei voi laittaa jalkaa enää toisen päälle koska ei mahdu ristikkäin. Kyllä se vaan silloin vie jalkatilaa.
Myöskään tarjotin ei mahdu silloin jos edessä olevalla on selkänoja alhaalla. Uusissa koneissahan ei edes pysty tarjotinta laskemaan ennen kun edessä oleva on nostanut selkänojan pystyasentoon.Koneissa nyt vaan on kääntyvät selkänojat ja niitä on oikeus käyttää.. joten älä risti niitä jalkojasi siellä takana.. tai käännä myös oman penkkisi selkänoja niin saata tasan saman tilan takaisin.
Tarjotin mahtuu aivan hyvin vaikka edessä oleva selkänoja on käänettynä taakse, vai tuleeko oma rasvapallosi eteen ? - ythgfhfghfg
recline kirjoitti:
Juu, jos jalat pitää nostaa lattiasta, niin silloin toki, ja jos tädillä olis munat se oliskin setä.
Ruokatarjoilun ajaksi selkänoja tulee nostaa pystyyn, koko muun matkan retkotan juuri niin selälläni, kuin vain pystyn. Tykkäät sinä siellä takana tai et. Jos haluat kärvistellä selkä jäpitysasennossa, be my guest. Vapaa valintasi. On tullut lennettyä aivan riittävästi, kiitos ehdotuksesta, olen istunut pelkästään työmatkoja (en tosin economyssä, ne jakkarat on tuttuja vapaa-ajalta) useamman kilometrin, kuin sinä tulet elämäsi aikana lentämään.Itsekkyys näkyy tällaisissa pienissä teoissa kaikista parhaiten. Toivottavasti joku takana istuva pistää sinut kunnolla solmuun niin päästään taas yhdestä idiootista.
- hyvää matkaa
recline kirjoitti:
Juu, jos jalat pitää nostaa lattiasta, niin silloin toki, ja jos tädillä olis munat se oliskin setä.
Ruokatarjoilun ajaksi selkänoja tulee nostaa pystyyn, koko muun matkan retkotan juuri niin selälläni, kuin vain pystyn. Tykkäät sinä siellä takana tai et. Jos haluat kärvistellä selkä jäpitysasennossa, be my guest. Vapaa valintasi. On tullut lennettyä aivan riittävästi, kiitos ehdotuksesta, olen istunut pelkästään työmatkoja (en tosin economyssä, ne jakkarat on tuttuja vapaa-ajalta) useamman kilometrin, kuin sinä tulet elämäsi aikana lentämään.Tämä "herra" taitaa olla itse 160cm pitkä,eikä ole koskaan oikeasti istunut lentokoneessa. Selkänojan kallistaminen EI lisää OMAA jalkatilaa Ei se penkki kallistu eikä liiku mihinkään. "Recline" sekoittaa varmaan tämän auton penkkiin,siinä hänkin on istunut ja etupekkejä voi säätää
ALKUPERÄINEN AIHE lienee ollut lasten äänet matkalla. - just näin
recline kirjoitti:
Selkänoja kallistuu aina, se ei vie jalkatilaa, vaikka te mielensäpahoittajat kuinka sitä itkisitte. Koitapa itsekin kallistaa se selkänoja, helpottaa höyrynpaine siellä korvien välissä ja saatat jopa nauttia matkasta.
Tai sitten voit vain kärvistellä, ehkä jollain tapaa nautit siitä. Aivan sama."recline" EI ole koskaan selvästikään ollut lentokoneessa ! Meneppä istumaan oman kiiasi takapenkille ja pyydä hyvää ystävääsi kallistamaan kuskin penkkiä,näin sinäkin voit havaita jalkatilan pienentyneen (polvien kohdalta- jos jalkasi ylettyy lattialle asti).
Olet varmaan kyllä peruuttanut autollakin enemmän kuin me ajettu eteenpäin - recline
ythgfhfghfg kirjoitti:
Itsekkyys näkyy tällaisissa pienissä teoissa kaikista parhaiten. Toivottavasti joku takana istuva pistää sinut kunnolla solmuun niin päästään taas yhdestä idiootista.
No, onneksi koneessa laitetaan tuollaiset riehujat nippusiteisiin ja luovutetaan viranomaisille. Porttarihan siitä napsahtaa ja yksi raivojaja on taas vähemmän.
- kysyn vaan
Onkohan se nyt järkevää sille "15h" lennolle lähteä lasten kanssa (esim.alle 7v) ?
- recline
hyvää matkaa kirjoitti:
Tämä "herra" taitaa olla itse 160cm pitkä,eikä ole koskaan oikeasti istunut lentokoneessa. Selkänojan kallistaminen EI lisää OMAA jalkatilaa Ei se penkki kallistu eikä liiku mihinkään. "Recline" sekoittaa varmaan tämän auton penkkiin,siinä hänkin on istunut ja etupekkejä voi säätää
ALKUPERÄINEN AIHE lienee ollut lasten äänet matkalla.Selkänojan kulman laskeminen ei lisää jalkatilaa, tietenkään, ei se myöskään sitä takana istuvalta vie. Hyvä että ymmärrät. Sen sijaan se lisää huomattavasti matkustusmukavuutta, kun ei tarvitse istua selkä jäpitysasennossa tuntitolkulla. Kannattaa kokeilla. Minulla on pituutta 188cm, mahdun aivan yhtä hyvin istuimelleni, muuttaa muut selkänojan asentoa tai ei.
Oli alkuperäinen aihe mikä hyvänsä, niin minä vastasin selkänojaitkijän itkuvirteen. - DSDFDSF
ITKEVÄT LAPSET ÄRSYTTÄÄ JONKINVERRAN, MUTTA VIELÄ ENEMMÄN ÄRSYTTÄÄ NE JOTKA TYÖNTÄVÄT ISTUIMENSA TAAKSEPÄIN SUORAAN MINUA KOHTI.
ELI ETTÄ MINUN MATKUSTUSMUKAVUUTTANI HEIKENNETÄÄN JOTTA HÄNELLÄ OLISI TAAS PAREMPI REISSU. TÖRKEETÄ. ISTUIMIA EI PITÄISI SAADA NOJATTUA TAAKSEPÄIN OLLENKAAN. - Ön äänekästä
recline kirjoitti:
No, onneksi koneessa laitetaan tuollaiset riehujat nippusiteisiin ja luovutetaan viranomaisille. Porttarihan siitä napsahtaa ja yksi raivojaja on taas vähemmän.
Kyl ääniä vöi päästää jös hälyää
- sopu tilaa antaa
recline kirjoitti:
Juu, jos jalat pitää nostaa lattiasta, niin silloin toki, ja jos tädillä olis munat se oliskin setä.
Ruokatarjoilun ajaksi selkänoja tulee nostaa pystyyn, koko muun matkan retkotan juuri niin selälläni, kuin vain pystyn. Tykkäät sinä siellä takana tai et. Jos haluat kärvistellä selkä jäpitysasennossa, be my guest. Vapaa valintasi. On tullut lennettyä aivan riittävästi, kiitos ehdotuksesta, olen istunut pelkästään työmatkoja (en tosin economyssä, ne jakkarat on tuttuja vapaa-ajalta) useamman kilometrin, kuin sinä tulet elämäsi aikana lentämään.Voisihan täti olla myös eno, vai mitä?
- Kukko4
hyvää matkaa kirjoitti:
Tämä "herra" taitaa olla itse 160cm pitkä,eikä ole koskaan oikeasti istunut lentokoneessa. Selkänojan kallistaminen EI lisää OMAA jalkatilaa Ei se penkki kallistu eikä liiku mihinkään. "Recline" sekoittaa varmaan tämän auton penkkiin,siinä hänkin on istunut ja etupekkejä voi säätää
ALKUPERÄINEN AIHE lienee ollut lasten äänet matkalla.Kukko tietääää,, ei-äänet hyvä ihminen (naurata ) sinä et paljontiedä tekniikasta ,,, selkänojan kallistuminen Airbussinkoneissa lisää huomattavasti nimenomaan jalkatilaa , 180cm se 45 koko ) mahtuu edellisen istuimenalle ,Paitsi Boingin koneissa tulee lyhyemmälläkin ihmisellä ongelmia. .kohta nähdään joko Boeingin istuimet ovat vaihdettu uusiin ,
- recline
just näin kirjoitti:
"recline" EI ole koskaan selvästikään ollut lentokoneessa ! Meneppä istumaan oman kiiasi takapenkille ja pyydä hyvää ystävääsi kallistamaan kuskin penkkiä,näin sinäkin voit havaita jalkatilan pienentyneen (polvien kohdalta- jos jalkasi ylettyy lattialle asti).
Olet varmaan kyllä peruuttanut autollakin enemmän kuin me ajettu eteenpäinHämmentävää, sinulla ei selvästi ole aavistusta, miten erilaisia kiiasi ja lentokoneen istuimet ovat. Käy joskus vaikka täällä helsingissä mutka, ei sieltä perähikiän valtiotuetulta kentältä kovin montaa kymppiä maksa liput.
- recline
DSDFDSF kirjoitti:
ITKEVÄT LAPSET ÄRSYTTÄÄ JONKINVERRAN, MUTTA VIELÄ ENEMMÄN ÄRSYTTÄÄ NE JOTKA TYÖNTÄVÄT ISTUIMENSA TAAKSEPÄIN SUORAAN MINUA KOHTI.
ELI ETTÄ MINUN MATKUSTUSMUKAVUUTTANI HEIKENNETÄÄN JOTTA HÄNELLÄ OLISI TAAS PAREMPI REISSU. TÖRKEETÄ. ISTUIMIA EI PITÄISI SAADA NOJATTUA TAAKSEPÄIN OLLENKAAN.Eipä sinun auta kuin kestää.
- laatu maksaa aina
DSDFDSF kirjoitti:
ITKEVÄT LAPSET ÄRSYTTÄÄ JONKINVERRAN, MUTTA VIELÄ ENEMMÄN ÄRSYTTÄÄ NE JOTKA TYÖNTÄVÄT ISTUIMENSA TAAKSEPÄIN SUORAAN MINUA KOHTI.
ELI ETTÄ MINUN MATKUSTUSMUKAVUUTTANI HEIKENNETÄÄN JOTTA HÄNELLÄ OLISI TAAS PAREMPI REISSU. TÖRKEETÄ. ISTUIMIA EI PITÄISI SAADA NOJATTUA TAAKSEPÄIN OLLENKAAN.Herää pahvi!
Jos rahvaan luokassa matkustaa, niin turha kitistä.
Minäkin ihan tasan tarkkaan lasken selkänojani vaikka olen 160/50 nainen.
Ja kestän myös sen, kun vieressäni istuu 180/120 mies, joka mahtuu vain puoliksi omalle istuimelleen, ja edessä istuva laskee selkänojansa.
Sitten kun en kestä, matkustan ykkösluokassa, ja maksan suosiolla enemmän.
Silloin kyllä vaadin ihan koko istuimen itselleni, enkä suvaitse selkäänpotkijoita...
Valintoja - valintoja. Ön äänekästä kirjoitti:
Kyl ääniä vöi päästää jös hälyää
opettele kirjottaan OIKEIN VAUVELI !!!!! vika sana OIKEIN ON HALUAA !!!
- Mikänytsittenonkaani
laatu maksaa aina kirjoitti:
Herää pahvi!
Jos rahvaan luokassa matkustaa, niin turha kitistä.
Minäkin ihan tasan tarkkaan lasken selkänojani vaikka olen 160/50 nainen.
Ja kestän myös sen, kun vieressäni istuu 180/120 mies, joka mahtuu vain puoliksi omalle istuimelleen, ja edessä istuva laskee selkänojansa.
Sitten kun en kestä, matkustan ykkösluokassa, ja maksan suosiolla enemmän.
Silloin kyllä vaadin ihan koko istuimen itselleni, enkä suvaitse selkäänpotkijoita...
Valintoja - valintoja.Ei ole mitään järkeä tehdä pitkiä usein yli 24 tuntia kestäviä matkoja nukkumatta. Liianpitkästä valvomisesta menee terveys. Sille edessä istuvalle ko lento voi olla osa pidempää matkaa tai hänellä voi olla muutoin univelkaa/levon tarvetta. Antakaa sen levätä rauhassa. Selkänoja tulee nostaa yläasentoon kun kuulutuksissa niin kehotetaan tekemään muutoin sen saa halutessaan laskea ala-asentoon. Itsekästä vaatia, ettei lepoa tarvitseva niin tekisi.
- varaa kaksi
recline kirjoitti:
Valintoja, valintoja. Jos pelkästä periaatteesta haluat itse jäpittää selkä pystyssä, niin se on vain ja ainoastaan oma valintasi.
Onneksi nykyisin lentoyhtiöllä on mataloituva kynnys vaatia matkustajaa, joka ei yhdelle matkustajapaikalla mahdu, varaamaan itselleen kaksi istuinta. Hyvin taas mahtuu. Terv. 188cm/85kg.Jospa herra recline sitten varaisi itselleen ne kaksi paikkaa, kun et kerran omallesi mahdu. Kumma juttu muuten, että samalla tavalla kuin ne pari herraa siellä aivan koneen etuosassa istuvat selkänojat pystyssä kuin muutkin istumatyötä tekevät. Eivätkä puhu jäpittämisestä, vaan ergonomisesti oikeasta asennosta.
- recline
varaa kaksi kirjoitti:
Jospa herra recline sitten varaisi itselleen ne kaksi paikkaa, kun et kerran omallesi mahdu. Kumma juttu muuten, että samalla tavalla kuin ne pari herraa siellä aivan koneen etuosassa istuvat selkänojat pystyssä kuin muutkin istumatyötä tekevät. Eivätkä puhu jäpittämisestä, vaan ergonomisesti oikeasta asennosta.
Heillä lienee työasentoonsa syy? Pitkillä lennoilla tähystäjä vetää penkkinsä taakse ja unille pääsee nykykoneissa jo ihan sänkyyn. Turistiluokassa kukaan ei ole töissä, emoja lukuunottamatta.
Mahdun mainiosti yhdelle jakkaralle, teille selkänojaitkijöille se tuntuu lähinnä olevan vaikeaa mahtua paikallenne, enhän minä tilasta valittanut, vaan selkänojaitkijä.
Selkänoja taittuu, nyt ja tulevaisuudessa, tykkäät tai et. Koita kestää. - sisakki
laatu maksaa aina kirjoitti:
Herää pahvi!
Jos rahvaan luokassa matkustaa, niin turha kitistä.
Minäkin ihan tasan tarkkaan lasken selkänojani vaikka olen 160/50 nainen.
Ja kestän myös sen, kun vieressäni istuu 180/120 mies, joka mahtuu vain puoliksi omalle istuimelleen, ja edessä istuva laskee selkänojansa.
Sitten kun en kestä, matkustan ykkösluokassa, ja maksan suosiolla enemmän.
Silloin kyllä vaadin ihan koko istuimen itselleni, enkä suvaitse selkäänpotkijoita...
Valintoja - valintoja.180/120 mahtuu omalle istuimelleen, tai riippuu tietysti mihin sitä painoa on kertynyt. Mieheni on 186/123 ja ei pursuile toisille penkeille.
- tilaaja
recline kirjoitti:
No, onneksi koneessa laitetaan tuollaiset riehujat nippusiteisiin ja luovutetaan viranomaisille. Porttarihan siitä napsahtaa ja yksi raivojaja on taas vähemmän.
Varo vaan, ettet tule samale lennolle minun kanssa.Nippusiteisiin joudut 100%takuu .
- recline
tilaaja kirjoitti:
Varo vaan, ettet tule samale lennolle minun kanssa.Nippusiteisiin joudut 100%takuu .
Kova on uho palstoilla, vaan eipä vielä ole koneessa moinen uhoaja uskaltanut suuta avata.
- Jotain tasoa
Eivät lapset mitään haittaa - haisevat juopot haittaavat. Tämä koskee niin naisia kuin miehiä. Tämän takia en lennä turistuluokassa.
- suosittelen muille
q3rgq3r kirjoitti:
Koneissa nyt vaan on kääntyvät selkänojat ja niitä on oikeus käyttää.. joten älä risti niitä jalkojasi siellä takana.. tai käännä myös oman penkkisi selkänoja niin saata tasan saman tilan takaisin.
Tarjotin mahtuu aivan hyvin vaikka edessä oleva selkänoja on käänettynä taakse, vai tuleeko oma rasvapallosi eteen ?Tulee punnerruskilpailu, penkiltä menee 140 kg, saat lujaa tuupata selkänojaa, jos mielit sitä päälleni tunkea. Teen aina sen, jos joku yrittää nojaa kaataa päälleni, tuuppaan edellä istuvan takaisin lähtösemiin ja vauhdilla!
- voimamies
recline kirjoitti:
Heillä lienee työasentoonsa syy? Pitkillä lennoilla tähystäjä vetää penkkinsä taakse ja unille pääsee nykykoneissa jo ihan sänkyyn. Turistiluokassa kukaan ei ole töissä, emoja lukuunottamatta.
Mahdun mainiosti yhdelle jakkaralle, teille selkänojaitkijöille se tuntuu lähinnä olevan vaikeaa mahtua paikallenne, enhän minä tilasta valittanut, vaan selkänojaitkijä.
Selkänoja taittuu, nyt ja tulevaisuudessa, tykkäät tai et. Koita kestää.se on voimasta kiinni, ei taida voimasi riittää, kun takaa tuupataan sinut eteen talkaisin, niin että niskasi retkahtaa.
- niinpä niin
Lapsista ärsytystä aiheuttaa se pieni mutta näkyvä ja kuuluva vähemmistö joita vanhemmat eivät valvo eivätkä ohjaa. Siinäkin vika on vanhemmissa jotka antavat lasten juosta käytävällä edestakaisin ja mekastaa, potkia selkänojia, hyppiä penkeillä, huitoa ruoan ja juomien kanssa niin että ne ovat vieressä istuvien päällä jne... näitäkin on. Lapset joita yritetään hillitä vaikkapa sen uhmaikäisen raivarin saanutta, heitä ymmärretään aika pitkälle. Lasten kanssa voi ja pitäisikin kotona käydä läpi lentokoneessa oleminen ja säännöt ja kun pidetään itsestään selvänä että näin toimitaan se myös tehoaa suurimpaan osaan lapsista.
Jokin aika sitten oli sarja lentokentältä ja olipa siinä nuori pariskunta lapsineen, lapset leikkivät hippasta jonossa, muiden matkustajien seassa, ottaen kiinni jonottajien takeista ja laukuista ja vanhemmat eivät reagoineet millään tavalla tähän leikkiin. Tämä on just joka ärsyttää, ei meidän lapsia saa kieltää - ne saa tehdä mitä ne haluaa.- Karkkikoulu
Tuota pieleenmennyttä kasvatusta näkee kaikkialla. Viimeksi kaupassa joku lapsi heittäytyi selälleen huutamaan karkkihyllyn edessä. Äiti osti lapsen hiljaiseksi antamalla sille sen kinuamansa karkin.
Millaisia lapsia tuollaisella kasvatuksella kasvaa? - GamerGirl91
Karkkikoulu kirjoitti:
Tuota pieleenmennyttä kasvatusta näkee kaikkialla. Viimeksi kaupassa joku lapsi heittäytyi selälleen huutamaan karkkihyllyn edessä. Äiti osti lapsen hiljaiseksi antamalla sille sen kinuamansa karkin.
Millaisia lapsia tuollaisella kasvatuksella kasvaa?Exäni kasvatettiin tällätavalla.
Nykyään väkivaltainen. Kuulemma oli minun vikani, että hän löi minua riitatilanteessa.
Lukitsi minut kerran asuntoon (tai oikeammin ei päästänyt ulos). Onneksi pääsin pois. Nyt sillä on toinen reppana siellä dominoitavana...
Tämä tapahtui Suomen ulkopuolella. Karkkikoulu kirjoitti:
Tuota pieleenmennyttä kasvatusta näkee kaikkialla. Viimeksi kaupassa joku lapsi heittäytyi selälleen huutamaan karkkihyllyn edessä. Äiti osti lapsen hiljaiseksi antamalla sille sen kinuamansa karkin.
Millaisia lapsia tuollaisella kasvatuksella kasvaa?koska ne vanhemmat häpeää, sitä, et niiden tenava huutaa ja mekastaa juuri siinä kohdalla, ja et sen saa hiljaseks siten, et ostaa sen haluaman tavaran tai karkin.
- onko pakko
Onko lapsia ihan pakko raahata joka paikkaan? Eivät ne pidä siitä.
- eväsreppu selkään
Sano valittajalle, että siinä on ovi, voi poistua, jos ei viihdy.
- Melukylän lapset
Ihanaa että on olemassa lapsivapaita hotelleja!!!
Sitä lapsen melua kun joutuu pakolla kuuntelemaan joka paikassa: kaupassa, kirjastossa, kotona(naapurin kiljukaulat). Onneksi ei sentään kuntosalilla.- pitkäpinna
Pitää vain kysyä ystävällisesti hymyillen kiljuvan pikku penteleen vanhemmilta että "mikäs lasta v*****aa". Eihän siinä muutakaan voi.
- Käytöstavat lapsille
Eli jokaisen matkustajan, joka haluaa nauttia lennosta ilman lasten kitinöitä, pitäisi ottaa kuulosuojaimet mukaan? On kuulkaas melkoinen määrä tavaraa :D Kivahan niitä suojaimia olisi myös kanniskella matkakohteessa... Kuulostaa valitettavan tutulta, että lasten pitäisi saada aina olla lapsia eli metelöidä mielensä mukaan ja kieltää ei saa, ettei tule lapsoselle paha mieli..
Pienten lasten paikka ei ole koneessa, ja isompia voi ohjeistaa käyttäytymään kunnolla lennolla. Näin ainakin ennen on tehty.- vaimennus
En ole vielä löytänyt suojaimia jotka estävät äänen kuulumisen.
Mistä niitä saa ?
Kaikki löytämäni vain vaimentavat.
Suojaimet päässä ainoa läpi kuuluva ääni on pentujen rääkynä.
Melkein pahempi kuin ilman suojaimia.
- Lapsiparkki
Eikö lapsiperheellisiä voisi sijoittaa koneessa aina johonkin tiettyyn paikkaan. Eli esim. koneen takaosa olisi lapsiperheellisille automaattisesti ja aina kaikilla finskin lennoilla. Tällöin ne jotka haluavat olla rauhassa tietäisivät sen ja voisivat valita paikkansa koneen etuosasta. Nyt lapsiperheet on "ripoteltu" ympäri konetta niin että varmasti jostain kuuluu huutoa kokoajan. Olen valmis maksamaan muutaman kympin enemmän siitä että lähimmän taaperon ja minun väliin jää 20 penkkiriviä. Voisi olla lisämaksu 1€ rivi etäisyydestä "lapsi riveihin". Varmasti löytyy niitä keitä huuto ei häiritse, niin ottavat sitten halvemmat paikat läheltä takaosaa.
- korvatulpat taskuun
Pennut voisi laittaa lennon ajaksi lastiruumaan.
- Erilliset huutotilat
Olipa hyvä tietää että jo ihan joka paikkaan pitää ottaa kuulosuojaimet. En ole matkustellut aikoihin mutta niin tämä maailma muuttuu että pienet lapsetkin viedään mukana jo joka paikkaan. Ennen vanhaan sitä eivät vanhemmat matkustelleet pienten lasten kanssa. Ehkä enemmän kotimaassa muttei ulkomaille. Miksi ei lentokoneisiin voitaisi tehdä kovan metelin osastoja lapsiperheille sinne tavaratilaan missä eläimetkin menee :D)))
- kemistä 22v
Onneksi 2015 tulee muutoksia ja osa lennoista muuttuu K-12 lennoiksi.
Enemmän ihmettelen kun itse katselin koneessa kannettavalta tetokoneelta elokuvaa. Muutaman kerran tuli ns ampumiskohtaus ja edessä oleva äiti pyysi katsoa loput elokuvasta ilman ääniä. Käskin laittamaan lapsen korville kädet loppu matkaksi,mutta se ei ole kuulemma hänen lapsensa arvoista.
Loppumatkan katsoin äänellä useamman elokuvan.
Sama äänenvoimakkuus niin miksi valittaa elokuvasta jos oma lapsi kitisee koko 12,5h lentomatkan.- korvakuulokkeet
Sinähän se vasta häirikkö olet jos et kuuntele elokuviasi korvakuulokkeilla.
- 344:43;.,5(45;
korvakuulokkeet kirjoitti:
Sinähän se vasta häirikkö olet jos et kuuntele elokuviasi korvakuulokkeilla.
Ehkä kemiläinen kuvitteli olevansa ainoa matkustaja koneessa sen lapsiperheen lisäksi.
- huoh...
Yksi kysymys: miksi pieniä lapsia täytyy raahata 15 h lennoille? Ymmärrän kyllä sukulaisvierailut ym. mutta en lomailua kaukokohteissa.
Omilla vanhemillani oli periaatteena se, että kun lapset pieniä, matkustelimme lähialueilla (Pohjois- ja Keski-Eurooppa) ja vanhetessamme - kun kärsivällisyys ja paikoillaanistumiskyky kasvoi - matkasimme pidemmälle. Minusta tämä oli oikein toimiva ratkaisu ja aion todennäköisesti käyttää tuota itsekin.
Selittäkää minulle, miksi tämä ei ole kaikille osapuolille (myös sivullisille) ideaali ratkaisu? 1) Pienet lapset eivät muista lomareissujaan kovin hyvin, joten heille on ihan sama ollaanko Thaimaassa vai Kreikassa. 2) Aikuisille muutaman vuoden tauko kaukomatkoissa tuskin on kovin suuri uhraus kun lähempääkin löytyy varmasti kohtuullisen hyvin korvaavia lomakohteita. 3) Parkuvat lapset tuskin itsekään nauttivat siitä lennosta. Miksi heitä - ja samlla kanssamatkustajia - siis pitää kiduttaa se 15 h, kun 5 h lennon päässäkin luultavasti olisi sopivia kohteita.- Vasta 3 vuotiaana
Nauroin huvittunena, kun tuttavani kertoi muutama vuosi sitten matkustaessaan kolme kuukautta vanhan vauvan kanssa Thaimaahan, miten lapsi nautti Thaimaasta!!! Kakan marjat! briljeerausta.
- 17k173,27
Vasta 3 vuotiaana kirjoitti:
Nauroin huvittunena, kun tuttavani kertoi muutama vuosi sitten matkustaessaan kolme kuukautta vanhan vauvan kanssa Thaimaahan, miten lapsi nautti Thaimaasta!!! Kakan marjat! briljeerausta.
Kolmenkuukauden iässä lapsen immuunijärjestelmä ei vielä ole täysin kehittynyt. Pieni lapsi myös kuolee helpommin moniin tauteihin kuin aikuinen.
- ni koskaaaaa
Työn vuoksi jouduimme lentämään tänä vuonna neljästi, siksi. Muuten en lähtisi pitkille lennoille alle 4v:n kanssa...
- hohhoijaaaaa
No miten vaikka työn perässä lentäminen? Ei luulisi olevan vaikea keksiä sitä syytä lennolle... Onneksi saatte pian maksaa lapsettomista lennoista niin ei tarvitse enää valittaa normaaleista äänistä jotka voit jo ennustaa jos menet ihmisjoukossa lentämään. Kuka idiootti lentää satojen ihmisen joukossa jos ei kestä muiden ihmisten ääntä? Tiedätte ihan hyvin, että lapset kiukuttelevat äänekäämmin ja vauvat itkee kun eivät puhuakaan osaa. Taaperoilla myös.
- 12h huutoa
Aloittajalle. Lapsia ei ole edes tarkoitettu matkustamaan 15 tunnin lentomatkaa. Jo järkikin sanoo, että vaihtoja tarvitaan. Ai niin,mutta tämähän on raskasta vanhemmille vaikka lapset pääsisivätkin helpommalla.
Säälin vanhempia jotka tuo lapsia yli 10 tunnin lentomatkoille.- GamerGirl91
Meni hermo, kun Montrealin kentällä kone tekee nousukiitoa ja yllättäen jostain lähistöltä (muutama rivi minusta) alkaa järjetön parkuminen joka kestääkin sitten sinne asti, että päästään Müncheniin...
Taisi se muksu parisen tuntia nukkua lounastarjoilun jälkeen, mutta silti. Miksi raahata taaperoita pitkille lennoille...
- Medium rare
Tämähän se on lapsiperheiden normaaliasenne - vika on muissa, ei meidän ihanissa paaperoissa. Pakkoko niitä alle kouluikäisiä on sinne 15 tunnin lennolle ottaa mukaan? Tämä on lähinnä vanhempien itsekkyyttä, yritetään vielä elää niitä vapaita sinkkupäiviä kun saattoi lähteä maailmalle. Nyt sitten kaikkien muiden pitäisi sopeutua heidän aiheuttamaan häiriöön.
Milloin saataisiin lapsivapaita lentoja?- helpotusta arkeen
2015 alkaa lentämään ensimmäiset K-12 lennot kaukomaihin.
- hphhhoijaa
Pian on tulossa niin voit matkata niillä. Syy miksi lennämme kaukolentoja joskus pienten lasten kanssa, on työ. Mutta koskaan ei kelpaa, olisimme sitten niitä pahoja sossupummeja jos jättäisimme mieheni työn. Missään ei vihata lapsia niin paljon kuin Suomessa, todella surullista. Lapset ei saisi enää kuulua ja näkyä yhtään. Enkä puhu mistään käytävillä juoksenteluista ja tahalleen kiljumisesta kun vanhemmat ei välitä. Kaikki lasten äänet on väärin kun suomalaiset on niin itsekkäitä.
- paljon matkustava
Jos vaan pystyisin niin olisin valmis maksaan tuhat euroa helposti lisämaksua jos saisin 8 tunnin ja yli lennoille lapsettoman lennon. Olisi luxusta.
- itse kasvatettu
Lapset sinänsä eivät ärsytä, vaan ne vanhemmat, jotka eivät ymmärrä pitää jälkikasvuaan silmällä ja antavat niiden tehdä ihan mitä ne haluavat. Lapsille pitää asettaa tiukat rajat, ja kasvattaa ne hyvätapaisiksi kansalaisiksi. Siihen kuuluu mm. se, että muita matkustajia ei häiritä.
- Käytöstavat kunniaan
Täysin samaa mieltä! Turhan vapaa kasvatus ei hyödytä ketään.
- Ei lapsille
Eivät lapset kuulu kaikkien ihmisten normaaliin elämään sen enempää kuin vaikka lemmikitkään. Kaikki olettavat, etteivät lemmikit häiritse ihmisiä yhteisissä tiloissa, aivan samoin tulisi ottaa huomioon toiset myös lasten kanssa. Kukin joka on vanhemmaksi halunnut, on tehnyt sen päätöksen omalla tahollaan, eikä toisten lapset saisi häiritä muiden elämää.
Ihmisiä, jotka eivät halua lapsia tulee myös olemaan koko ajan enemmän ja enemmän, joten kyllä tämäkin kansanosa tulee huomioida eikä vain mennä lapsiperheiden ehdoilla. Sinkkuihminen tai lapseton pariskunta tai vaikkapa vanhukset ovat aivan yhtä tärkeitä kuin lapsiperheetkin.- hohhoijjaaa
No jos menen tapahtumaan missä on koiria ja yksi koira alkaakin esim peloissaan haukkumaan, en saa siitä järkyttävää kohtausta ja ala heti päivittelemään koirankasvattajia. Jos sinä menet lennolle, tiedät hyvin, että siellä on myös lapsia. Fiksu vanhempi tekee kaikkensa, mutta aina se ei vaan riitä ja taaperoikäinen inahtaa vähintään kerran 15h matkalla ja se on varmaa. Antaisitteko muillekin tilaa elää vähän ja pientä armoa niille jotka uusia veronmaksajia maahamme tuovat. Teen kaikkeni jotta sinulla olisi mukava matka, mutta täydellistä hiljaisuutta ei tule valitettavasti olemaan, joten jospa sinä voisit vaikka sitten kannustavasti hymyillä kun minä teen koko sen 15h töitä sen eteen, että muilla on mukavaa. Koita kestää se häiriö jos huomaat että yritän kyllä.
Työn vuoksi tulee kaksi lentoa vuodessa.
Huomaa, että ketjussa on kertomassa lastenkasvatuksesta lapsettomat ihmiset... kyllä minäkin lapsettomana silti sen verran ymmärsin, että maailmassa elää myös vauvat ja jos en niitä lähelleni halua, en joko lennä tai hankin yksityiskoneen. Niistä tulee ääntä VAIKKA vanhemmat tekisivät kaikkensa.
- Maija Poppanen
Ne sääntöjen kertaukset ennen koneeseen menoa lapsille
ovat tärkeät.
Toinen asia: On vanhempien velvollisuus keksiä- jo ennen lentoa lapsille mielekästä ja monipuolista puuhaa lennon ajaksi. Lapsi kyllä ikävystyy, jos ei ole mitään muuta tekemistä kun istuminen.Lentoreppu täyteen mielenkiintoisia leluja, värejä, värityskirjoja, pelejä, satukirjoja. Näin jää turha kiukuttelu vähemmälle. - virhe elämän unelm?
Satumaailman aikuiset eivät ymmärrä, että lähes helv- kuumuuteen ei lapsia pitäisi viedä, mutta kun iskä ja äiskä on alle kolmekymppisenä muka niin stressaantuneita, että ihku pakko päästä Välimeren 35celsius-lämpöön ja "mitä te v.. muut valitatte, kun me ollaan maailman napa! Oma kokemukseni on Kreetalta, jossa lennot oli myöhässä, mutta iskän mielestä "ei meillä Intian reissulla ollut näin vaikeaa!" Satu-aikuinen kun oli varannut Kreetalle myöhemmän yölennon, mutta aamulento olisikin ollut 20 euroa kalliimpi. Missään tilanteessa ei vauva-ikäisiä ole tarvetta tuoda hirveään kuumuuteen ja kertomaan, että Meidän pikku-perhetilanteemme ajaa teidän kaikkien muiden ohi..Se vie muutaman vuoden elämästä, kun ne pennut ovat heitettävissä ulos-sen jälkeen koittaa vapaus.
- 8+5
Lennoilla olevia pieniä vauvoja käy kyllä aina sääliksi, eikä voi kun ihmetellä näiden vanhempien itsekkyyttä. Korvatulpat kuuluu nykyisin ihan vakiovarustukseen reissatessa, mutta nekään ei pelasta esim. selkään potkijoilta tai ruokien ja juomien päällekaatelijoilta.
Niissä tapauksissa kun vanhempia ei kiinnosta lapsien aiheuttama häiriö, ei minuakaan kiinnosta minun aiheuttamani häiriö heille.
Lapsivapaita lentoja odotellessa. - Matkustaja123
Normaali itku, meteli, leikkiminen ja äänet eivät häiritse. Ne ovat normaalia elämää. Uhmakohtauskaan ei häiritse.
Sen sijaan ei ole kanssamatkustajille kivaa, jos lapsilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja, kiljutaan päättömästi, potkitaan huvikseen selkänojaa (on eri asia potkia selkänojaa koko hemmetin matkan ajan kuin jonkun uhmakohtauksen aikana), ravataan käytävillä, liimataan ruokaa ympäri konetta. Tällaisissa tapauksissa vanhemmat eivät ole huomaavinaankaan, koska näitä mukeloita ei ole koskaan saanut kieltää. Yhtä paljon ottaa hermoon humalassa örveltävät aikuiset.
Luulisi jokaisen normaalin vanhemman ymmärtävän, että ei tässä kukaan ole mikään lastenvihaaja vaan tässä ei jakseta katsoa kasvatuksen puutteesta riehuvia lapsia. Ei sitä tarvitse heti itseensä ottaa, jos tietää olevansa normaali vanhempi. Että ihan hyvin uskaltaa jatkossakin mennä pitkille lennoille lasten kanssa. - Kasvatetut kersat
eivät huuda koko aikaa... Sosiaalitapausten kersat huutavat koko ajan kun niitä ei ole kasvatettu...
Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee, kertoo viisas kokemus.
KIITOS APLOODEISTA KIITOS.- juuri
näin.
- lomalennon huuma
Tarkentanet tuota "sosiaalitapaus" arviota? Yläpeukuttajat myös kertonevat keitä lennoilla ovat ns.sosiaalitapaukset ja kuinka te heidät erotatte?
- Sosiaalitapausten
kersojen vanhemmat pitää roudata Siperiaan kersojensa kanssa.
Joo. - hrthrthw
Kyllä se pitäisi mennä niin päin että häiriötä aiheuttavat joutuisivat ostamaan niitä lisämaksullisia lentoja.
Kyllä lasten vanhempien pitää osata pitää lapsensa pääasiassa hiljaisella tasolla lentokoneissa, se ei ole leikki/melupaikka.. jos ei siihen kykene niin ei sitten vie lapsia lennoille ennenkuin ne osaa olla hiljaa.
En usko että kukaan puuttuu ja välittääkään siitä jos kakara itkee hetken mutta jos sitä meteliä kestaa tunti kaks niin jossain on vikaa... - YYHoo
Meillä mukulat tarvitsevat liikuntaa ja tietokonepelit ovat kokonaisuudessaan poistettu.juoksutan niitä sukkahousun pätkässä ympäri kerrostaloa ennen lentokoneeseen raahaamista niin nukkuvat sitten kiltisti tissi suussa koko matkan.
itse lipitän muutamat sidukat ja terävät niin pysyy minunkin suuvärkki kiinni. - miksi pitäis sietää?
juuuuust
eli koko luokka arestiin jos ne ei siedä yhden kitinää ja mekastusta?
Minusta on luonnollisempaa, että kakarat on hiljaa
että kaikilla muilla on oikeus olla sietämättä sitä
varsinkaan lennoilla - ratkaisu
Koneen pohjaan voisi ripustaa sellaisia mustia jätesäkkejä johon lapset voisi laittaa lennon ajaksi pois häiritsemästä matkustajia :)
- kasvunvoima
yllättävän paljon lennoilla myös törmää, huonosti käyttäytyviin aikuisiin, jopa vanhuksiin. Näitä lienee mahdoton välttää jos haluaa lentäen matkustaa.
Pieneten lasten itkun ymmärtää, toki huonosti kasvatettu lapsi kasvaa huonosti kasvatetuksi aikuiseksi. - Toisinpäin
Jos lasten meluaminen koneessa on normaalia, niin ilmeisesti ketään ei myöskään häiritse kännisten uhoaminen ja muu mesoaminen? Nehän ovat aivan normaaleja elämisen ääniä. Kuulokkeet päähän jos meno häiritsee?
- keihäsKale
Noh, kerrohan tarkemmin ne lennot, joilla on ollut kännisten uhoamista ja muuta mesoamista? Osaisin sitten välttää moisia lentoja?!
- nyt riittää
En kenenkään tarvitse kuunnella lasten melua ja kiljuntaa. Kerrostalossa jokapäiväinen riesa, ulkona, bussissa, kauppakeskuksissa, kirjastossa, kaupassa. Ei kaikilla ole mahdollisuutta muuttaa maalle pakoon. Ja vielä että lentokoneessa pitäisi kuunnella. MISSÄÄN NIMESSÄ EI. Niitä korvatulppia on tungettu kyllä usein korviin, eikä se ole terveellistä pitkän päälle. Mitä jos vaan pidetään hiljaisuutta ja melua rakastavat ihmiset erillään ja eri asuinalueilla myös! Ei tule riitoja ja turhaa vääntöä.
- Maalta kuultua
Kyllä täällä maallakin on lapsia ja meteliä. Turha kuvitelma että maalla olisi jotenkin hiljaista ja rauhallista, on koiria, työkoneita, lapsia, autoja jne...
- et oo tosissas
Ei kai kukaan täysjärkinen vie rääkyvää naperoa lentokoneeseen, hulluahan se olisi.
Jos pakko lentää esim. muuton vuoksi niin sen toukan voisi vaikka lääkitä hiljaiseksi ettei se itsekään saa traumoja. Eikö ruumaan saisi paikkoja pakkorääkylentäjille, koirat tosin kärsisi siellä. - kovat äänet X
Vauvan itku voi nousta jopa 130 desibeliin. Annetaan vertauskohteeksi se että ambulanssin sireenin voimakkuus on "vain" 105 desibeliä. Ei riitä ihan jokapojan hintaluokan kuulokkeet blokkaamaan.
En ole mikään lapsivihaaja enkä todellakaan paheksu kaikkia vanhempia (vain niitä jotka mm. antavat lastensa potkia edessä istuvan penkkiä yrittämättä edes puuttumatta asiaan). Tiedostan myös ettei lapsi, eikä varsinkaan vauva, hiljene napista painamalla. Mikään näistä asioista ei silti tee siitä vauvan itkusta yhtään sen mukavampaa kuunneltavaa, ei varsinkaan kun joudut kuuntelemaan sitä lomalla.
Niitä lapsivapaita lentoja odotellessa. - ettett
Vain todella typerä lähtee taaperoikäisen kanssa 15 tunnin lennolle. Se on lapselle liikaa.
Ja on aika tolkutonta vaatia sitten, että koneellinen muita ihmisiä matkustaa kuulosuojaimet korvissa, että yksi saa kirkua, rääkyä ja huutaa täysin palkein. Lasten meteli ei kaikille ole normaalia äänimaailmaa.
Kun minä lähden lomalle, haluaisin rennon ja miellyttävän matkan perille.
Ainakin kaukolennoille pitäisi olla äänieristetyt kopit pikkulapsille ja heidän vanhemmilleen. Lisämaksu 1000 euroa. Ehkä se panisi monen vanhemman miettimään toisenkin kerran, otetaanko taaperoikäinen mukaan kaukomatkalle. - ccnnn
Ne huutavat kersat..
Pois lennoilta. - asperger
Haistakaa v.ittu kaikki jotka tähän ketjuun olette kommentoineet. Ja aloittaja kans. Ärsyttävää kattoa toisten ihmisten riitelyä jalkatiloista ja penkin kallisteluista sun muista. Ipanat on elukoita, ei niitä pitäis päästää ihmisten ilmoille ensinkään ennen kuin osaavat istua hiljaa kun käsketään. Lapsi on hyvä kun ei kuulu eikä näy, näin se vaan menee. Ei tartteis aikuistenkaan kuulua tai näkyä. Oksetatte mua.
- mechell
Lentokoneesta lähtee niin valtava meteli että lasten äänet hukkuvat perusmelun alle.
- Private check-in
Minkä takia taaperoikäinen pitää viedä 15 h lennolle?! Olen matkustanut paljon ja takana on useita todella pitkiä lentoja. Ne ovat raskaita reissuja aikuisellekin, kun ei pysty nukkumaan koneessa kunnolla (oli paikka sitten turisti tai business-luokassa, jossa voi laskea istuimen vaakaan), niin mitä ne lennot on sitten taaperolle! Voi taivas, en muuta sano! Sääliksi käy lapsia.
Joo, ne vastamelukuulokkeet on hyvät, siitä olen kyllä samaa mieltä.Ladylike-matkailua:
Penkkiä ei kallisteta. On takana istuvalle hankalaa. Jos edessä oleva kallistaa, sitten kallistaa ja sitten kärvistellään. Lapset huutavat. Sitten huutavat. Kännikalat örveltävät; sitten örveltävät.
Pois lähdetään rauhallisesti tönimättä ja kiitetään lentoemäntää. (itse asiassa pitäisi taputtaa ja kiittää näin henkilökuntaa, mutta en enää kehtaa ja häpeän sitä junttimaista kehtaamattomuuttani.)
ei sitä kukaan normalaijärkinen kanssamatkustaja jaksa kuunnella sitä törkeää huutoa, mökää yms.......vaikka ne olisivatkin ne ääntä eristävät kuulokkeet ole-
massa, niin ei sekään onnistu, tenavien mökä kuuluu väkisinkin läpi ! Ja kyllä ne mekastavat pennut saadaan hiljaisiksi, he voivat esim. nukkua, katsoa kirjaa, jo-
ta SINÄ luet, mutta HILJAA, ettei kukaan häiriinny ! tai joku muu, esim. lapsen ISÄ, jos on mukana.......voi lukea, mutta HILJAA ! ja voivathan hekin kuunnella musaa, tai kat- toa jotakin leffaa jostakin, useinhan lennoilla näytetään joku leffa, vaikkei se olisi- kaan lapsille mieleen, vaikka tuskin ne näyttäisivät mitään raak-
kujaleffaa, jos on lapsia mukana.....ja ottakaa oppia mun kummipojastani: kun me lensimme ensimmäistä kertaa hän mukanaan Tukholmaan, ja hän oli jota- kin 2-v, oli kesä ja hän vain nukkuin molemmat lennot, asumme Oulussa, josta lensimme ekaksi hesaan, sieltä myöhemmin Tukholmaan. Hän oli tosi tyytyväi- nen, ei valittanut ollenkaan.....nukahti heti, kun kone lähti ja heräs vasta perillä... hitto, olin tosi ylpeä siitä, kerrankin oli edes yksi sen ikäinen lapsi, joka ei valitte- le yms lennon aikana.........nyt hän on jo 11-v poika...että ottakaa mallia jokainen!
ja muilta saattaa mennä hermot, kun joku tenava huutaa, ja vanhempi ei välitä, antaa sen vaan huutaa turhaan......pitäkää siis ne tenavat hiljaisina ja tyytyväisi-
nä, niin kaikilla on hyvä lento ! myös te vanhemat olette silloin hyvällä tuulella, kun tenavanne on ollut kiltisti lennon aikana. Ja pieni palkkiokin saattaa auttaa asiaa......siitä ne oppii, et osaavat olla hiljaa ja käyttäytyä kiltisti, kun saavat pie- nen palkinon......ei sitä nyt joka kerta tarvitse antaa, jos te sitä pelkäätte vanhem- mat.....mutta se saattaisi tepsiä ! kannattaa kokeilla. Ja ne kuulokkeet maksaa, ei ne oo ilmaisia, kuten SINÄ luulet ! Vai saaks mistään ILMAISIA kuulokkeita ?! sano yksikin paikka..........jos tiiät........tuskin tiiät.....
Ettehän te siis välitä, jos tenavanne huutaa.....ette VÄLITÄ !!!! ja eiks teilläki mee hermot, jos tevavat alkaa huutaan.....? se on NIIN NOLOA !!!!!! mä ainakin HÄPE- ÄN sellaisia vanhempia, joiden tenavat huutaa lennoilla, terminaalissa, bussi- matkoilla, junassa........EI MITÄÄN RAJAA !! sellaiset lapset pitäisi ottaa HUOS- TAAN, vanhemmat EI VÄLITÄ !!! ja sit teki alatte huutaan, et oo hiljaa yms....sekin on HÄPEÄLLISTÄ.......
jos mulla olis omii lapsii, niin opettaisin ne heti käyttäytymään kunnolla, olema- an HILJAA siellä, missä on muitakin matkustajia mukana ! onneks ei oo sitä taak -kaa...........- Takasin Antaja
Sylivauvan itkulle ei paljon voi. Antaa ruokaa? Vaihtaa kuiviin, tekee jotain ihan sama mitä kunhan saa penskan hiljaseks.
Mut sitten tulee nää jotka jo ymmärtää mitä tarkottaa kun sanotaan että puhutaan nätillä äänellä ei huudeta eikä meluta eikä riehuta. Eipä vaan vaadita penskoilta mitään. Ne huutaa, kiljuu, riekkuu, pomppii ja ravaa vaikka vessaassa kun ei jaksa istua. Juoksuttakaa penskannen ENNEN lentoa niin väsyksiin että OSAAVAT ISTUA nätisti. Sitte, niille opetetaan jo pienenä ettei potkita selkänojaa edessä.
Kerran, vain kerran saatiin annettua takas. Minut ja ukkoni oli laitettu riville jonka takana oli kaks lasta ja äiti? niiden kanssa. Niiden takana oli meidän kaverit. Kun ne penskat oli vähän aikaa siellä riekkuneet käännyin ja sanoin ihan näitsti että voisitteko olla potkimatta ja huutamatta. Se emäntä sai mulle kilarit eikä pentujen meno lakannut. Meidän kaverit huomasi tilanteen ja alkoi antaa samalla mitalla takas. Meuhkasivat ja potki penskojen penkkien selustoja. Sitte toinen niistä sano "Äiti noi takana potkii", se äiti kehtasi sanoa kaverilleni että jos lopettaa, niin kaveri sano että jos teidän penskat lopettaa niin mekin. Ja se loppui!!!! - jöööö
Voi luoja, että oikeen kuulosuojaimet? Pakkoko on niitä kersoja raahata mukaan? Kyllä muuten varmasti maksaisin extraa että pääsisin lennolle jossa ei tarvitse itkuja ja selkänojaan potkimista kestää (niin ja kaupan päälle korvaan huutamista siinä takana).
- Depaha
SYLIVAUVAT EIVÄT KUULU LENTOKONEESEEN!! "Sylivauvan itkulle ei voi mitään" no ei varmaan, mutta ei semmosen kanssa kuuluis matkustaa mihinkään lentämällä. Pysykää kotonanne, kasvattakaa ne lapset turvallisessa ympäristössä ja sitten kun ovat sen ikäisiä, että kykenevät ymmärtämään ja arvostamaan asioita paremmin, niin viekää he ulkomaille. Aivan järjetöntä touhua kun alle 5v kakaroita roudataan ympäri maailman, hei HALOO!! Ei mitään järkeä.
Jos esim. sukua ulkomailla niin se suku voi tulla Suomeen tapaamaan kakaroita. Mistä muusta syystä jtn 2v kakaraa raahattais ulkomaille? Kyllä se ehtii myöhemminkin näkemään ulkomaailmaa, sen ikäiselle psykologisten tutkimusten mukaan riittää mielenkiinnoksi ihan kotipaikkakunta, sielläkin tarpeeksi jänniä juttuja, saati sitten muualla Suomessa. Lentämään ei siis tarvitse lähteä, JÄRKI KÄTEEN IHMISET!!!
Sitä paitsi monet lapset kärsivät suunnattomasti lennoilla. Useimmiten korviin sattuu paljon, ja siksi sitä huutoitkua saa sitten kestää koko kone... TODELLA ITSEKÄSTÄ SIIS MATKUSTAA PIENTEN LASTEN KANSSA. Voisi joskus miettiä kanssamatkustajiakin, oman itsekkyyden takia vauvojen roudaus muualle on typerää... Nimim. olen lentänyt 10h lennon Aasiaan seurana 1v huutoitkua KOKO lennon vääntävä vauva.- höh vnn NBC c
Koska vaihtoehto oli työttömyys Suomessa. Eikä lapset kyllä parkuneet koko matkaa vaan pari kertaa oli 20min jakso kun pienempi itki. Pahoittelen että niin kovasti häiriköimme hiljaista elämäänne vaikka kaikkeni tein. Olisitte joskus vähemmän itsekkäitä ja koittaisitte kestää edes ne normaalit lasten itkut ja koukut. jos menet lennolle, tiedät hyvin siellä olevan muitakin ihmisiä, eli vauvasta vaariin. Älä lennä jos et kestä muita ihmisiä. Onneksi tulee ne lapsivapaat lennot, ne eniten lapsia vihaavat voivat lentää keskenään ja työkseen esim matkustavat saavat varmasti nukkua lennot. :)
- äpärät
Mitään en vihaa niin paljon kuin lapsia
- huoranpenikat
kaikki ne huoranpenikat sais vanhempien lisäksi eliminoida
- Säälittävää
huoranpenikat kirjoitti:
kaikki ne huoranpenikat sais vanhempien lisäksi eliminoida
Lapsiahan olette olleet itsekkin joskus vai mitä. Mistä moinen viha johtuu.
- sdfjiosfd
Säälittävää kirjoitti:
Lapsiahan olette olleet itsekkin joskus vai mitä. Mistä moinen viha johtuu.
Kateus ja itsekkyys ne siellä puhuu.
- hahahhhhhh
No sitten vain välttelemään lapsia, älä ny ainakaan lennolle lähde, aika idioottimaista lähteä lennolle jos vihaa mummoja, vauvoja, teinejä tai mitä ikinä vihaakaan.
- Aina Autoilija
En tiedä kun en ole ollut koskaan lentokoneessa, raitiotievaunussa enkä junassakaan vaikka olen 54 vuotias ja asun keskisuomessa.
- 10v. päästä, ehkä
Ymmärrän natisijoitakin. Niinpä kuuteen vuoteen emme ole enää lennelleet. Palataan sen sortin matkusteluun sitten kun nuorempikin lapsi on sopivan vanha, Siihen menee ehkä vielä 10 vuotta.
Kaltaisteni odottelun takia ehtii vielä muutama lentoyhtiö mennä konkurssiin, mutta eihän se minun asiani ole.
Vastaisuudessa ylipäätään mihinkään lentäviä yhtiöitä - varsinkaan huokeita sellaisia - ei juuri enää ole. Sepä oikeastaan palvelus hiilijalanjäljellemme. - Lennolla rentoudutaa
Mä käytän kyllä kuulokkeita, mutta ne toimii vasta kun kone on ollut tunnin ilmassa. Pennut pitää opettaa rentoutumaan ja olee HILJAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Että muutkin matkustajat saavat rentoutua.
- huoranpentuja
Pennut pitää opettaa rentoutumaan ja olee HILJAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Että muutkin matkustajat saavat rentoutua.
ekaks käyt vetäsemässä näitä huoranpenikka-mölyapinoita tauluun...jos nämä paviaanivanhemmat alkaa mussuttaa.molemmille semmonen kunnon nyrkkilataus tauluun ....
loputkin tajuaa viimeistään siinävaiheessa pitää ne naamarit ummessa....
- TAMPAX KURKKUUN!
"Miksi lasten äänistä lennoilla häiriintyvät
eivät osta kuulokkeita"
Miksi lasten vanhemmat ei tunge tamppoonia kakaransa turpaan lennon ajaksi?
Siinä pikku paskamasiina voi tuhista sen jälkee ihan mitä ölinää tahansa, kun ei kuulu mitään, ja muut matkustajat voivat nauttias lennosta. - näisevaao
Lastiruumaan oma osasto lapsille olisi kyllä paikallaan, jotta koirat eivät häiriinny niin nukuttavaa kaasua voisi laskea lennon aikana lasten häkkiin. Ja kyllä vihaan lapsia todella paljon mitäpä sitä suotta peittelemään. Luojan kiitos omassa rapussa ei asu yhtään lapsiperhettä. Kaupungin julkisia kulkineita kartan kuin ruttoa, siellä niitä riiviöitä taatusti on rääkymässä.
Tuo tampax kurkkuun vois olla myös kyllä toimiva ratkasu, suosittelen lämpimästi. - Peace y'all
Voi että kun on fiksua porukkaa taas matkassa. Täälläkö sitä oikeen naristaan lasten ottamisesta lennoille… Taidatte unohtaa että olette itse olleet aivan samanlaisia joskus? Ja taidatte itse kuulua siihen sakkiin joka ei ole koskaan saanut lapsena reissata vanhempienne kanssa? Get over it!
Minä ainakin otan jokaikisen lapseni mukaan aina kun haluan ulkomaille mennä. Haluan lapsille elämyksiä, se ei ole lainkaan itsekästä. Käytöstavat tietenkin kunniaan, en todellakaan anna lasteni juoksennella koneessa, puhumattakaan penkin potkimisesta. Reput on aina täynnä piirustusvälineitä, askartelua, lukemista, leffoja. Satunnaiset kyllästymiset (mekkaloinnit) saadaan rauhoitettua vähintään 10 minuutissa. Välimeren kohteet lyhyine lentoaikoineen ovat oikein passeleita lapsiperheille!- me bättre
Mikähän "elämys" on lentää (kokonais-aika n.10tuntia?) lapselle muovimaailmaan? Lapsi ei piittaa tuon taivaallista onko kyseessä Kanaria vaiko Linnanmäki tahi Korkeasaari. Myönnä toki, että kyseessä on omat halut, eivätkä lasten "toiveet". Aika ylimielistä todeta, että olette jääneet lapsena muka jostain vaille, kun ette ole lentokoneessa istuneet..
Muistan kyllä ne muutamat matkat, jotka tuli tehtyä ennen omaa lasta. Kiukutti muksut joiden vanhemmat eivät edes yrittäneet saada lapsiaan rauhoittumaan aloilleen. Siellä juostiin ja potkittiin, kiljuttiin ja karjuttiin. Oli mukava päästä hotellille, jossa ei lapsia ollut.
Olen tottunut lapsien ääniin lastenhoitajana, mutta aina ne huonot käytöstavat jotka aiheuttaa muillekin epämukavuutta harmittaa. Nyt kun itse olen vanhempi olenkin ajatellut, että mitään iloa lapselle ei ole lähteä lentokoneeseen ja matkoille maailmalle ennen kuin on vähintään 4-vuotias. Ihan vauvojen kanssa ei tulis mieleenkään lähteä ulkomaille lomailemaan.
Yhtälailla ärsyttäviä ovat aikuiset joilta puuttuu kyky huomioida muiden matkustusmukavuus. Öykkää, dokaa ja mökää tönien muita.- decliner
"Yhtälailla ärsyttäviä ovat aikuiset joilta puuttuu kyky huomioida muiden matkustusmukavuus. Öykkää, dokaa ja mökää tönien muita."
Juu ja laskevat selkänojan syliin! - röyk
Kysyin jo aiemmin, että milloin ja missä olette kohdanneet ikävään aikuisten käytökseen-dokaamiseen, öykkämiseen jne.? Milloin?
röyk kirjoitti:
Kysyin jo aiemmin, että milloin ja missä olette kohdanneet ikävään aikuisten käytökseen-dokaamiseen, öykkämiseen jne.? Milloin?
Enpä kahlannut koko ketjua.
Viimeksi Kreikan lennolla pari vuotta sitten. Siellä joku juopunut pariskunta kinasteli keskenään äänekkäästi. Yksi taas laukkasi käytävällä edestakaisin ja horjui syliin päissään. Vieressäni taas kuorsasi juopunut mies, joka ei juuri kyennyt väistämään, kun pyysi päästä vessaan. Siellä oli myös tällainen syliin selälleen maate käyvä selkänojan laskija paikalla.
Kirjaatko johonkin ylös? :)decliner kirjoitti:
"Yhtälailla ärsyttäviä ovat aikuiset joilta puuttuu kyky huomioida muiden matkustusmukavuus. Öykkää, dokaa ja mökää tönien muita."
Juu ja laskevat selkänojan syliin!Jep tai potkii polvillaan selkään takana matkustajat. Myös ne aikuiset.
exmex kirjoitti:
Enpä kahlannut koko ketjua.
Viimeksi Kreikan lennolla pari vuotta sitten. Siellä joku juopunut pariskunta kinasteli keskenään äänekkäästi. Yksi taas laukkasi käytävällä edestakaisin ja horjui syliin päissään. Vieressäni taas kuorsasi juopunut mies, joka ei juuri kyennyt väistämään, kun pyysi päästä vessaan. Siellä oli myös tällainen syliin selälleen maate käyvä selkänojan laskija paikalla.
Kirjaatko johonkin ylös? :)Tuttava kertoi, että eräs hänen tuttavansa oli lähtenyt Thaimaahan vaimoa hakemaan. Tietysti sahtia nauttineena ja pitkällä lennolla oli vessa varattu ja kuis ollakkaan ne sahdit heitti vatsan sekaisin ja paskattamaan alkoi vimmatusti. Mutta kun ei vessaan ehtinyt tuiskeessa ja varratuakin oli, niin housuunhan ne paskat valui. Oli siinä kiva varmaan muilla matkustajilla haistella sitä sahtipaskan lemua koko matka. :)
En minäkään ensin ollut uskoa tarinaa todeksi, mutta itse paskahousu vahvisti tarinan todeksi.
- Sierain
Kuulokkeista tulee paha olo, varsinkin lentokoneessa. Siinähän sitten paheksuttaisiin lisää, kun alkaisi laatta lentää.
On paljon lapsia, jotka eivät ikinä puhu, vaan huutavat aina. Vanhemmat voivat kyllä vähän hiljentää volumetasoa. Lapset ja aikuisetkin saisivat pitää tarinansa sillä tasolla, että ne eivät kantaudu muiden korviin.
Huomio aikuisille: Älkää tulko koneeseen viinalta tai parfyymilta lemuten. Parfyymi haisee käyttäjiensä mielestä varmaan tosi upealta, mutta tuoksuyliherkkien mielestä haisette ihan sonnalta eikä lähellänne voi olla. Itse tulen jopa kipeäksi, jos joudun kärsimään jonkun haiskahtajan lähistöllä pitkään.Tuskin kukaan muukaan kauheasti nauttii hajuvesipilviinne joutumisesta. Menkää johonkin koulutukseen, jossa kerrotaan, miten paljon sitä kuuluu laittaa!- ...
Tuoksuvammainen voi vapaasti käyttää hengityssuojaimia siinä missä pentujen huudolta suojautuva käyttää korvatulppia.
- lastenkotiinko
lapset eivät kuulu lennoille
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12575810 - ...
Lennolla käytän "eareja" jos matkustamossa sattuu olemaan itkevä vauva tai kakaroita, jotka muutoin ovat vapaan kasvatuksen jätteitä, kyllä sen matkan viitsii tulpat korvissa istua, kun onneksi hotellin saa nykyisin myös penikoilta kiellettynä versiona.
- jokujoku510
Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, päinvastoin. Mutta kun on kuunnellu ihan tarpeeksi naapurin lapsen kiukkupurkauksia (siis päivittäin, joskus jopa yöllä ja meno on ollut sellaista vauvasta asti), niin kyllä siinä pikkaisen alkaa olla hermot kireällä! Ja just naurettiin tämän kesän lomilla, että joka ikiseen lentoon tuli vähintään se yksi kirkuva lapsi.
Ja anteeks vaan, mutta ei kaikkien normaaliin elämään kuulu lapset. Ihmettelen miks lasten kanssa pitää olla se 15h tuntia koneessa? Eikö voi odottaa, että lapset vähän kasvaa ja osais käyttäytyä? Kyllä se vähän latistaa omaa lomatunnelmaa, kun yrität nukkua koneessa ja lapsi itkee puol tuntia... Ymmärtäisin, jos ois monikulttuurinen perhe, mutta tavallinen suomalainen perhe... Ja miksi perheettömien pitäis maksaa enemmän lapsettomista lennoista tai ostaa kuulosuojaimet? Maksakoot perheelliset jostain perhelennosta, jos noin välttämättä haluavat mennä lomille pienten lasten kanssa.- hhhhhhhh
Okei joillain lapsettomilla ei kyllä ole tilaa elämässä muiden ihmisten kanssaelämiselle yhtään! :D
Siis 15h lento ja valitat PUOLEN TUNNIN ITKUSTA!? En voi käsittää näitä teidän vaatimuksia.
Tein ihan kaikkeni varaamalla ties mitä puuhaa taaperoikäiselle, viihdytin ja käveltiin rauhassa koneessa, ei juoksenneltu, kaadettu mitään, potkittu penkkejä ja lapsi itki pariin otteeseen ehkä noin 15-20min, eli alle 45min koko lennon aikana. Minusta meillä meni TOSI hyvin ja tein kaikkeni, että kanssamatkustelijoilla olisi mahd mukava lento. Kiva tietää, että sekään ei sitten riittänyt. Nyt kun uusi lento tulossa, motivaationi antaa muille mukava matka on laskenut huomattavasti tämän ketjun luettuani. Jotenkin tuntuu aika yhdentekevältä yrittääkö kaikkensa vai eikä ollenkaan, kun silti ei kelpaa.
Suomalaisilla vanhemmilla on kyllä aivan mahdottoman kovat paineet, lasten tulisi osata olla kuten hiljainen aikuinen jopa päivän kestoisen lennon ajan. Yhtäkään kiukkua ei saisi kuulua koskaan missään. Ihme kun vanhemmat ovat niin masentuneita ja kovassa stressissä.
Ja kun nyt moni täällä mussuttaa siitä miksi ylipäätään kukaan lentää pitkiä lentoja lasten kanssa niin vaihtoehtomme tosiaan olivat se, ettei lapset näe toista vanhempaa melkein vuoteen niin valitsin sitten mieluummin sen, että lennetään ja tehdään kaikkemme muiden mukavan lennon varmistamiseksi (tai siis viimeksi vielä jaksoin siihen panostaa). Sossun luukkukin yksi vaihtoehto mikä nykyään tuntuukin olevan ihanteena...
Ei kaikkien normaaliin elmään ehkä, mutta jos lähdet lennolle, tiedät hyvin siellä olevan ihmisiä. Ihminen = vauva, lapsi, teini, aikuinen, vanhus. Vauvoista nyt lähtee vaan enempi itkua mitä aikuisista kun eivät osaa muullakaan tavalla kertoa ongelmistaan, lapset vasta opettelevat käyttäytymään lennoilla ja jos vanhemmat panostavat viihtymiseen (kaikkien viihtymiseen) selviää siitä yleensä pienillä kiukuilla eikä koko lennon kestoisella parkumisella.
Vähän armoa hei, teen kyllä kaikkeni jos siitä on hyötyä. Kannattaako minun panostaa siihen ensi lennolla vai valitatko kuitenkin?
Lapsettomia lentoja odotellessa, pahimmat ärsyyntyjät sinne. Myös kiva niille jotka lentävät työstä työhön ja jaksaa pitäisi heti, saavat varmasti nukkua jos kukaan känniläinen ei ala mölyämään. :D
- Minä vaan kysyn
Kuka valopää raahaa kiljuvat kakarat lomalle?
Sitten eri asia, kun lapsi on sen ikäinen, että alkaa jo tajuta jotakin.- ...
No kun se oma räkätappi opetetaan matkustamaan ja näytetään sille maailmaa, silleenhän se tottuu. For real, se räkätappi ei missään iässä muista tuon taivaallista ensimmäisten elinvuottensa tapahtumista, hämmentävän monet eivät näytä tietävän.
- yksinoikeudellako
Perheissä on usein eri-ikäisiä lapsia, pienimmät eivät ehkä siitä matkasta nauti mutta isommat kyllä. Ja valitettavasti lapset oppivat käyttäytymään vain kokemuksien mukana. Jokainen aikuinen on ollut vinkuva, rasittava ja oppimaton pentu joskus, kehittymätön systeemi vaatii kokemusta, opetusta ja toistoa, ei siellä kotona ihmisten parissa olemista opi.
Jos ei itse kestä elävää elämää, kannattaa jäädä himaan. Jokaista ärsyttää hiukan eri asiat, kuten lapset, istuimen säätäjät, kuorsaajat, kovaääniset puhujat, väärä partavesi, liian laiha kahvi, rumuus, vähät vaatteet, miehet, naiset... Ei voi millään miellyttää koko maailmaa.- ei mikään yksinoikeu
Yksinoikeudella: korjaisin tuota jokainen aikuinen ei ole ollut vinkuva, rasittava ja oppimaton pentu, osa on ollut mutta suurin osa aikuisista ja nykyisistä lapsista on hyvinkäyttäytyvä lapsi. Nämä vinkuvat ja rasittavat ovat niitä joiden käytökseen ei ole kotona puututtu, ohjattu eikä vaadittu mitään, siis hemmoteltuja meidän lapsi on maailman napa tenavia.
Pieni mutta ymmärrettävä osa on erityislapsia joiden käytöksen ymmärtää, he
ovat enimmäkseen innokkaita kyselijöitä ja äänen volyymi saattaa innostuessa nousta mutta heistä jos valittaa niin itseensä saa mennä ja korjata omaa ajatusmaailmaansa.
- tietenkinväärässä
Olen aina ihmetellyt intoa lähteä pikkulasten kanssa ulkomaille.Eikö voisi odottaa kun lapsi käy itse vessassa jne.Näitä äitejä on myös junat täynnä.Lapsi ei ehkä muista matkasta mitään!!!!
- lapsellinen
Lennoilla saattaa pienillä lapsilla koskea korviin niin kauheasti etteivät voi muuta kun itkeä. Vähän ymmärtämystä pitäisi olla pienen lapsen hätää ja kipua kohtaan. Mitä siinä muuta tekee kuin itkee? Aikuisillakin voi sattua korviin, mutta he eivät kehtaa itkeä.
Mutta on vanhempia, jotka eivät välitä lastensa käytöksestä lainkaan. Antavat meluta ja sotkea paikkoja ja potkia edessä olevaa selkänojaa. Sitä ei tarvitse sietää.- 4+16
"Vähän ymmärtämystä pitäisi olla pienen lapsen hätää ja kipua kohtaan. "
Juuri niin, erityisesti vanhemmilla pitäisi tätä ymmärrystä olla. Jos lapsi parkuu koko lentomatkan, niin seuraavat pari vuotta kannattaa matkustella jollain muulla tavalla. Ruotsi ja Viro (esim Saaremaa) ovat taatusti ihan yhtä jännittäviä paikkoja pikkulapselle kuin lentomatkan takana olevakin. - Kimmo Moduuli
4+16 kirjoitti:
"Vähän ymmärtämystä pitäisi olla pienen lapsen hätää ja kipua kohtaan. "
Juuri niin, erityisesti vanhemmilla pitäisi tätä ymmärrystä olla. Jos lapsi parkuu koko lentomatkan, niin seuraavat pari vuotta kannattaa matkustella jollain muulla tavalla. Ruotsi ja Viro (esim Saaremaa) ovat taatusti ihan yhtä jännittäviä paikkoja pikkulapselle kuin lentomatkan takana olevakin.Meillä lapsi veteli tyytyväisenä sikeitä sellaisessa matkustamon etuseinään kiinnitettävässä kopassa.
Eikös siihen käytävälle tullut pari vanhaa ämmää möykkäämään. Lapsi heräsi ja alkoi huutamaan.
En viitsinyt hyssytellä. Keuhkot vahvistuivat. - Pysy kotona alle 5 v
4+16 kirjoitti:
"Vähän ymmärtämystä pitäisi olla pienen lapsen hätää ja kipua kohtaan. "
Juuri niin, erityisesti vanhemmilla pitäisi tätä ymmärrystä olla. Jos lapsi parkuu koko lentomatkan, niin seuraavat pari vuotta kannattaa matkustella jollain muulla tavalla. Ruotsi ja Viro (esim Saaremaa) ovat taatusti ihan yhtä jännittäviä paikkoja pikkulapselle kuin lentomatkan takana olevakin.Pienen lapsen kanssa ei kannattaisi lähteä pariin-kolmeen ensimmäiseen vuoteen minnekkään lentämällä ellei ole pakko. Pöpöt tarttuu ja muutoinkin kaikki paineenvaihtelut yms. aiheuttaa helposti tuota koko lennon huutoa.
Vähän isompien kanssa nynnyt vanhemmat mitkä sössöttelee lapsillensa eikä osaa sanoa jämptisti kun normipuhe ei riitä, sehän edellyttää että normit on opetettu jo kotona, että turha vinkuna loppuu, kun sanotaan asia voimallisemmin. Hyperaktiivisien on parempi pysyä myös pois koneista, kunnes oppivat pysymään paikallansa.
- Laars Leevi
...Hmm. Vaan eipä Jeesuskaan matkannut käärinliinojensa kanssa vaikka 12 turpaani päätä niin luulivatkin......
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363797- 122576
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311536- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 821252