Olen kuullut ettei Thaimaassa tarvita pitkähihaista lainkaan mutta katselin juuri Pattayan sääennusteita ja yöksi luvassa 17-20 astetta! Pakkaanko siis neuletta kuitenkin mukaan?
Kylmät yöt
8
233
Vastaukset
- pakkasta pattayalla
Ilmanmuuta kannattaa pakata neuleita mukaan. Älä unohda pipoa ja huopatossuja jos vaikka sattuu oikein pakkasen puolelle laskemaan lämpötila.
- vitut_vilusta_värisivät
Ei siellä mitään neuleita tarvi. Yöt voivat olla tosi viileitä, sellaista 16 - 20 välillä . Kunnon Fjällrävenin untuvamakuupussilla pärjää ihan hyvin kun vaan muistaa sammuttaa ilmastoinnin nukkumaan mennessään. Muijan kanssa Tammikuun puolessa välissä käytiin ostamassa vielä 2 leivänpaahdinta makso 400b kpl. rautalangalla jumitettiin ne paahtamaan koko ajan, toinen jalkopäähän ja toinen tyynyjen väliin keskelle. Oli niin lämmin, että jouduin keskellä yötä nousemaan ja laittamaan ikkunan auki, oli siis niin kuuma ettei pystyny kunnolla nukkumaan.
Joulukuu on kylmintä aikaa .Silloin joskus tarvitsee lämpimiä vaatteita.
Nyt huhtikuussa ovat yötkin yli 20 astetta ja reilusti.
ISANISSA on nyt ollut n.25-27 astyeen yö lämpötiloja.
Nyt ei ainakaan yöllä palele.- dsgdgfsg
En ole ikinä pitkähiaista paitaa Thaimaassa laittanut päälle, mutta kyllä Beer Gardenissa on joskus ollut aika viileää kun tuulee
- joskus_tarvii
Kyl maar tarttee enemmänki vaatteita joskus . Kun on ollut 5 kk ja lämpöön tottuu , niin aika kylmä on jammullla ajella jos lämpötila on alle 20c . Tarvii vielä kevyenkin rakin päälle . Ottaisin jonkun puuvillaisen pitkähihaisen mukaan varoiks . Ei se paljon paina .
- alkuunpanija
Mukaan kannattaa ottaa kotimainen jussipaita, sieltä kun ei kotimaisia tuotteita helposti löydä. Paikanpäältä jos ostat niin kannattaa tarkistaa kyseisen tuotteen alkuperä ja jättää ostamatta jos epäilee lapsityövoiman käyttöä tai puuvillapellon raiskausta. Sinun 100b kelpaa kyllä rehellisesti tuotettujen tuotteiden tuottajallekkin
- toevo
No Toevoha se tiällä pitkästä aekua. Kyllä meitä Ville kanssa palel nin perkeleesti parina ekana yönä hotellissa. Ol akkunat ja ovet kiinni mutta helevetin kylymä. Myö ku eka kertua oltii ni ehämmyö kehattu kellekiä mitiä puhuva. Ei etes kavereille jotka ol matkassa. Kolomantena päevänä sitte nuapur kämpä Ossi kysy että mites o pojat tarenna ja nauro perkeles piälle. Helevetin kenokaula ol ruuvvannu meijän ilemanvaehtokonnee kaheksaatoesta. No nenä vuot muutama päevä ku suluhaspoja mulukku mutta ei se menova haetanna.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286