Evoluution väitetään olevan seurausta luonnonvalinnasta ja mutaatioista.
Ristiriitaista on kuitenkin se, että ne toimivat toisiaan vastaan. Mutaatiot ovat geenivirheitä. Luonnonvalinta puolestaan pyrkii karsimaan kaikki virheet pois populaatiosta.
Kyse on samasta asiasta kuin että yksi kaivaa kuopan ja toinen yrittää peittää sen.
Tässä kamppailussa mutaatiot ovat voitolla. Luonnonvalinta ei pysty korjaamaan kaikkia virheitä, jotka syntyvät mutaatioitten seurauksena. Tästä syystä ihmiskunnassa on jo 7.000 perinnöllistä sairautta ja perimä rappeutuu noin 1,5 prosenttia jokaisen sukupolven aikana. On siis tapahtumassa juuri päinvastainen kehitys kuin mitä evoluutioteoria julistaa.
Luonnonvalinta ja mutaatiot eivät myöskään kykene selittämään eliöiden alkuperää, vaan ainoastaan jo olemassa olevissa lajeissa tapahtuneen lajinsisäisen muuntelun (mikroevoluutio).
Luonnonvalinta ja mutaatiot sodassa keskenään.
34
146
Vastaukset
- Skeptikko259
Ap.t.6. Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana".
7. Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nousi riita fariseusten ja saddukeusten kesken, ja kokous jakautui.
8. Sillä saddukeukset sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ei enkeliä eikä henkeä, mutta fariseukset tunnustavat kumpaisetkin.
9. Ja syntyi suuri huuto, ja muutamat kirjanoppineet fariseusten puolueesta nousivat ja väittelivät kiivaasti
Te riitelette, evokit ja kreationistit, vastaavasti keskenänne. Etkö itse sitä huomaa? - De Göthe
Ja oliko sulla ihan lähdettä näille tiedoille? Vai arvaanko ihan oikein, että aiot siteerata Reinikaista noin abput ziljoonannen kerran ja sen jälkeen referoida raamattua kuinka allekirjoittaneelle höpötys rististä on hulluutta?
- BlackNemo
Nyt ei mennyt pähkäilysi aivan putkeen. Mutaatioita tapahtuu kokoajan ja kuten on kerrottu, ne voivat olla neutraaleja, haitallisia tai hyödyllisiä. Luonnonvalinta ei valitse niistä mitään älyllisesti poimimalla, vaan valinta tapahtuu "luonnollisesti". Neutraalit saattavat populaatiossa levitä koska ei vaikuta kantajaan, Haitalliset pääasiassa karsiutuu kantaja eliön ennen aikaiseen poistumaan, joissain tapauksissa toki haitallinenkin mutaatio saattaa levitä populaatioon, jolloin suurempi osa kantaja populaatiosta karsiutuu. Hyödyllinen mutaatio suurimmalla todenäköisyydellä leviää populaatioon, koska kantaja pärjää muita paremmin ja levittää jälkeläisissään hyödyllistä mutaatiota, jotka pärjäävät muita paremmin. Oikein rautalangasta vääntämällä, äärimäisesti, huono mutaatio=kuallu ja hyvä mutaatio=terve ja runsaasti jälkeläisiä. Luonnonvalinta ei siis poimi älyllisesti mitenkään hyviä tai huonoja omenoita korista, vaan valinta tapahtuu luonnollisesti.
xxxxx Hyödyllinen mutaatio suurimmalla todenäköisyydellä leviää populaatioon, koska kantaja pärjää muita paremmin ja levittää jälkeläisissään hyödyllistä mutaatiota, jotka pärjäävät muita paremmin xxxxx
Perinnöllisten sairauksien lisääntyminen mutaatioitten seurauksena kumoaa väitteesi hyödyllisistä mutaatioista ja luonnonvalinnasta.
Se todistaa rappeutumisesta eikä evoluutiosta. Samaa todistaa myös se, että kasvien ja eläinten noin 100:sta pääjaksosta jo noin 70 on kuollut sukupuuttoon.- BlackNemo
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Hyödyllinen mutaatio suurimmalla todenäköisyydellä leviää populaatioon, koska kantaja pärjää muita paremmin ja levittää jälkeläisissään hyödyllistä mutaatiota, jotka pärjäävät muita paremmin xxxxx
Perinnöllisten sairauksien lisääntyminen mutaatioitten seurauksena kumoaa väitteesi hyödyllisistä mutaatioista ja luonnonvalinnasta.
Se todistaa rappeutumisesta eikä evoluutiosta. Samaa todistaa myös se, että kasvien ja eläinten noin 100:sta pääjaksosta jo noin 70 on kuollut sukupuuttoon.Osa syy perinöllisten sairauksien leviämiselle löytyy hyvästä lääketieteestä. Katsos nykyään ihmiset pystyvät elämään niiden sairauksien kanssa täysin normaalia elämää. Siitä suuri kiitos alati kehittyvälle lääketieteelle. Omalta osaltaa myös elintavat vaikuttavat suuresti perinöllisten sairauksien listalla, jolloin oikeasti perintötekijät vaikuttaa vain mahdollisuuteen altistua sairauksille, oikeilla elintavoilla ei jälkeläinen sairastukkaan, toisaalta elintavat perityvät helposti vanhemmilta jälkeläisille, jolloin riski luonnollisesti kasvaa. Itse asiassa osa perinnöllisistä sairauksista johtuu lähes poikkeuksetta ravinnosta ja ympäristöstä, ei mistään rappeutumisesta. Mm. jotkin syövät, diabetes, sydän ja verisuonitaudit tulee listalla aivan ensimmäisinä, joihin vaikuttaa perintötekijät osaltaan. Mutta suuremalta osalta se mitä syö, liikkuuko, kessuteleeko ja plutraako viinaksilla vaikutta enemmän, kuin perintötekijät.
Niin onhan noita sukupuuttoja ollut sellaisissa mittakaavoissa että 90% kaikesta elollisesta on kuollut. Ei sitä voi mutaatioiden tai luonnonvalinan piikkiin laittaa. Kun se meteori mäjähtää maahan, on lähes aivan sama, millaiset geenit on saanut. Se joka on sopeutunut tuollaisen morkulan aiheuttamaan ympäristöön, luultavasti selviää, eli kestää äärioloja laidasta laitaan. Mitä täsmällisempään ympäristöön on sopeutunut, niin sen huonommin kestää katastrofaalisia olosuhteita. Sekin on luonnovalintaa osaltaan. niistä 10% alkaa sitten taas hiljaleen uusi lajikirjo leviämään uudenlaiseen ympäristöön.
>>Evoluution väitetään olevan seurausta luonnonvalinnasta ja mutaatioista.
Ristiriitaista on kuitenkin se, että ne toimivat toisiaan vastaan. Mutaatiot ovat geenivirheitä.>Luonnonvalinta puolestaan pyrkii karsimaan kaikki virheet pois populaatiosta.>Tässä kamppailussa mutaatiot ovat voitolla. Luonnonvalinta ei pysty korjaamaan kaikkia virheitä, jotka syntyvät mutaatioitten seurauksena.>Tästä syystä ihmiskunnassa on jo 7.000 perinnöllistä sairautta ja perimä rappeutuu noin 1,5 prosenttia jokaisen sukupolven aikana. On siis tapahtumassa juuri päinvastainen kehitys kuin mitä evoluutioteoria julistaa.>Luonnonvalinta ja mutaatiot eivät myöskään kykene selittämään eliöiden alkuperää, vaan ainoastaan jo olemassa olevissa lajeissa tapahtuneen lajinsisäisen muuntelun (mikroevoluutio).- et tiennyt
Eipäs.
Luonto hupenee ihmisen toimesta koko ajan. Mitään evoluutiota eikä luonnonvalintaa ei ole .
Ihmiset ovat eläneet paremman luonnon keskellä kun evoluutioteoriasta ei puhuttu sanaakaan. Ja mitä enemmän on puhuttu, sen huonommassa jamassa luontomme on.
Repikää siitä. et tiennyt kirjoitti:
Eipäs.
Luonto hupenee ihmisen toimesta koko ajan. Mitään evoluutiota eikä luonnonvalintaa ei ole .
Ihmiset ovat eläneet paremman luonnon keskellä kun evoluutioteoriasta ei puhuttu sanaakaan. Ja mitä enemmän on puhuttu, sen huonommassa jamassa luontomme on.
Repikää siitä.Perähikiä on oikeilla jäljillä siinä, että puoli miljardia luomisuskoista ilman tiedettä ja sanottavaa tekniikkaa eivät kovalla yritykselläkään pystyisi tuhoamaan maapallon luontoa kokonaan vaan ainoastaan hävittämään kaikki helposti tavoitettavat pientä suuremmat villieläimet sukupuuttoon, kuten hävittivätkin.
Kiiitos tieteen ja sivistyksen meillä on Suomen luonnossa yhä hirviä, metsäpeuroja, joutsenia, kotkia, majavia, susia, karhuja, ilveksiä ja ahmoja, jotka kaikki luomisuskoiset yrittivät hävittää sukupuuttoon – ja osin jo hävittivätkin.et tiennyt kirjoitti:
Eipäs.
Luonto hupenee ihmisen toimesta koko ajan. Mitään evoluutiota eikä luonnonvalintaa ei ole .
Ihmiset ovat eläneet paremman luonnon keskellä kun evoluutioteoriasta ei puhuttu sanaakaan. Ja mitä enemmän on puhuttu, sen huonommassa jamassa luontomme on.
Repikää siitä.Vanhaan hyvään aikaan, kun oltiin Suomessakin jumalisia, tapporaha-kannustuksin pyrittiin tietyt eläinlajit eliminoimaan maamme luonnosta.
xxxxx Mutaation aiheuttaman ominaisuuden hyödyllisyys/neutraalius/haitallisuus riippuu olosuhteista. Mutaation nimittäminen "virheeksi" on siis asiatonta, koska se sisältää oletuksen "haitallisuudesta". xxxxxx
Perinnöllisten sairauksien lisääntyminen todistaa, että mutaatiot ovat haitallisia ja seurauksena on koko ajan tapahtuva rappeutuminen, eikä evoluutio.
Rappeutumisesta todistaa myös se, että noin 100:sta eläinten ja kasvien pääjaksosta on noin 70 kuollut sukupuuttoon.Jaakob kirjoitti:
xxxxx Mutaation aiheuttaman ominaisuuden hyödyllisyys/neutraalius/haitallisuus riippuu olosuhteista. Mutaation nimittäminen "virheeksi" on siis asiatonta, koska se sisältää oletuksen "haitallisuudesta". xxxxxx
Perinnöllisten sairauksien lisääntyminen todistaa, että mutaatiot ovat haitallisia ja seurauksena on koko ajan tapahtuva rappeutuminen, eikä evoluutio.
Rappeutumisesta todistaa myös se, että noin 100:sta eläinten ja kasvien pääjaksosta on noin 70 kuollut sukupuuttoon.Jankka-jankka.
"Ristiriitaista on kuitenkin se, että ne toimivat toisiaan vastaan. Mutaatiot ovat geenivirheitä. Luonnonvalinta puolestaan pyrkii karsimaan kaikki virheet pois populaatiosta."
Ei luonnonvalinta mitenkään pyri kaikkia virheitä karsimaan popuulaatiosta, vaan pelkästään ne joista on haittaa tai ei ole tarpeeksi hyötyä suhteessa muihin "geenivirheisiin".
" Luonnonvalinta ei pysty korjaamaan kaikkia virheitä, jotka syntyvät mutaatioitten seurauksena. Tästä syystä ihmiskunnassa on jo 7.000 perinnöllistä sairautta ja perimä rappeutuu noin 1,5 prosenttia jokaisen sukupolven aikana."
Luonnonvalinta ei korjaa mitään virheitä vaan kyse on puhtaasti siitä että toimivimmat mutaatiot eli "virheet" selviävät kun taas toimimattomat kehityssuunnat tulevat tiensä päähän. Ylipäänsäkin kyseessä on prosessi joka tähtää selviämiseen vain lyhyellä tähtäimellä. Luonnonvalinnan ei ole tarkoituskaan jalostaa lajista täydellistä vaan luonnonvalinnalle riittää että laji edes hädintuskin selviää.
On täten aivan normaalia että evoluution mukana syntyy myös vikoja ja että jossain vaiheessa nuo viat johtavat umpikujaan ja luonnonvalinnan karsimaksi tulemiseen.
"On siis tapahtumassa juuri päinvastainen kehitys kuin mitä evoluutioteoria julistaa."
Kyseinen päinvastaisuus on vain sinun evoluutiota ja luonnonvalintaa ymmärtämättömässä päässäsi.
"Luonnonvalinta ja mutaatiot eivät myöskään kykene selittämään eliöiden alkuperää, vaan ainoastaan jo olemassa olevissa lajeissa tapahtuneen lajinsisäisen muuntelun (mikroevoluutio)."
Mitä sitten vaikka näin olisikin? Tämä ei mitenkään tekisi luomisesta vakavastiotettavaa selitystä eliöiden alkuperälle.
Ja tietystikin pitää koko älykkään luojan pätevyys asettaa muutenkin kyseenalaiseksi kun tämä ei edes kyennyt suunniittelemaan asioita niin etteivät ne tämän luomukset olisi voineet rappeutua vaikka mitä olisi tapahtunut.xxxxx Ei luonnonvalinta mitenkään pyri kaikkia virheitä karsimaan popuulaatiosta, vaan pelkästään ne joista on haittaa tai ei ole tarpeeksi hyötyä suhteessa muihin "geenivirheisiin xxxxx
Olipa kyse luonnonvalinnasta tai "hyödyllisistä" mutaatioista , niin perinnöllisten sairauksien lisääntyminen mutaatioiden seurauksena todistaa, että on tapahtumassa rappeutuminen eikä evoluutio.Jaakob kirjoitti:
xxxxx Ei luonnonvalinta mitenkään pyri kaikkia virheitä karsimaan popuulaatiosta, vaan pelkästään ne joista on haittaa tai ei ole tarpeeksi hyötyä suhteessa muihin "geenivirheisiin xxxxx
Olipa kyse luonnonvalinnasta tai "hyödyllisistä" mutaatioista , niin perinnöllisten sairauksien lisääntyminen mutaatioiden seurauksena todistaa, että on tapahtumassa rappeutuminen eikä evoluutio."Olipa kyse luonnonvalinnasta tai "hyödyllisistä" mutaatioista , niin perinnöllisten sairauksien lisääntyminen mutaatioiden seurauksena todistaa, että on tapahtumassa rappeutuminen eikä evoluutio."
Miksi oletat ettei että evoluutio ja rappeutumisen esiintyminen ovat ristiriidassa keskenään? Kuten sanottu, kehityksen mukana syntyy myös helposti vikoja. Esim. pelkkä kehittynyt tietoisuutemme ja älymme valtavasta potentiaalistaan huolimatta sisältää monia vikoja, jotka tuottavat paljon ihmiskärsimystä ja mielenterveysongelmia.
Luonnonvalinnassa on nimenomaan kyse siitä että niin tarpeeksi kehittymättömät eliöt kuin myös liiaksi rappeutuneet eliöt karsiutuvat pois. On myöskin hyvä muistaa että lääketieteen ansiosta ihminen eroaa evoluution näkökulmasta melkoisesti muista lajeista, lääketiede on periaatteessa mahdollistanut ihmiskunnan perimän rappeutumisen tavalla jota muuten ei olisi tapahtunut.
- Epäjumalienkieltäjä
Kaksi asiaa, joita et ota huomioon:
1. Osa mutaatioista on hyödyllisiä.
2. Se, mikä on hyödyllistä, neutraalia tai haitallista riippuu olosuhteista.xxxx Kaksi asiaa, joita et ota huomioon:
1. Osa mutaatioista on hyödyllisiä.
2. Se, mikä on hyödyllistä, neutraalia tai haitallista riippuu olosuhteista xxxxx
Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen.
Jostain mutaatiosta voi tietysti olla hyötyä jossain erikoistilanteessa, mutta se on vain haitallisen seurauksen myönteinen sivuvaikutus.
Esim. hiukan karkeasti ottaen, jos ihminen mutaation seurauksena syntyy ilman päätä, niin onhan se hyödyllinen siinä mielessä, että mahtuu kulkemaan matalammasta oviaukosta sisään, mutta ei se kokonaisuuden kannalta ole hyödyllinen.- Epäjumalienkieltäjä
Jaakob kirjoitti:
xxxx Kaksi asiaa, joita et ota huomioon:
1. Osa mutaatioista on hyödyllisiä.
2. Se, mikä on hyödyllistä, neutraalia tai haitallista riippuu olosuhteista xxxxx
Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen.
Jostain mutaatiosta voi tietysti olla hyötyä jossain erikoistilanteessa, mutta se on vain haitallisen seurauksen myönteinen sivuvaikutus.
Esim. hiukan karkeasti ottaen, jos ihminen mutaation seurauksena syntyy ilman päätä, niin onhan se hyödyllinen siinä mielessä, että mahtuu kulkemaan matalammasta oviaukosta sisään, mutta ei se kokonaisuuden kannalta ole hyödyllinen."ei pääsääntöisesti ole koskaan"
Mitähän tuokin tarkoitti? Hyödyllisiä mutaatioita on ja luonnonvalinta seuloo ne. Suvullinen lisääntyminen mahdollistaa sen, että eri yksilöille syntyneet hyödylliset mutaatiot yhdistyvät myöhemmissä sukupolvissa. Esimerkkinä vaikka malarialoisten immuniteetti klorokiini-lääkkeelle, joka on kahden mutaation yhdistelmä.
Miksi sinusta on "älykästä" että käytännössä kaikki eliöt lisääntyvät suvullisesti? Jaakob kirjoitti:
xxxx Kaksi asiaa, joita et ota huomioon:
1. Osa mutaatioista on hyödyllisiä.
2. Se, mikä on hyödyllistä, neutraalia tai haitallista riippuu olosuhteista xxxxx
Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen.
Jostain mutaatiosta voi tietysti olla hyötyä jossain erikoistilanteessa, mutta se on vain haitallisen seurauksen myönteinen sivuvaikutus.
Esim. hiukan karkeasti ottaen, jos ihminen mutaation seurauksena syntyy ilman päätä, niin onhan se hyödyllinen siinä mielessä, että mahtuu kulkemaan matalammasta oviaukosta sisään, mutta ei se kokonaisuuden kannalta ole hyödyllinen.>Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen.
Uskonnollisessa kielenkäytössä näköjään ovat virheitä, mutta eivät tieteellisessä.
Uskonnollisella puheenparrella taas ei ole tieteelle mitään annettavaa, koska se perustuu yksinomaan apologeettisiin tarpeisiin ja palvelee vain niitä.
Virkkeesi loppuosassa on muuten hupaisa looginen ristiriita. Huomaatko itse, millainen?Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
"ei pääsääntöisesti ole koskaan"
Mitähän tuokin tarkoitti? Hyödyllisiä mutaatioita on ja luonnonvalinta seuloo ne. Suvullinen lisääntyminen mahdollistaa sen, että eri yksilöille syntyneet hyödylliset mutaatiot yhdistyvät myöhemmissä sukupolvissa. Esimerkkinä vaikka malarialoisten immuniteetti klorokiini-lääkkeelle, joka on kahden mutaation yhdistelmä.
Miksi sinusta on "älykästä" että käytännössä kaikki eliöt lisääntyvät suvullisesti?>Miksi sinusta on "älykästä" että käytännössä kaikki eliöt lisääntyvät suvullisesti?
Ehkäpä Jaakob on joskus kokeillut seksiä sen verran että on huomannut pitävänsä siitä.Jaakob kirjoitti:
xxxx Kaksi asiaa, joita et ota huomioon:
1. Osa mutaatioista on hyödyllisiä.
2. Se, mikä on hyödyllistä, neutraalia tai haitallista riippuu olosuhteista xxxxx
Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen.
Jostain mutaatiosta voi tietysti olla hyötyä jossain erikoistilanteessa, mutta se on vain haitallisen seurauksen myönteinen sivuvaikutus.
Esim. hiukan karkeasti ottaen, jos ihminen mutaation seurauksena syntyy ilman päätä, niin onhan se hyödyllinen siinä mielessä, että mahtuu kulkemaan matalammasta oviaukosta sisään, mutta ei se kokonaisuuden kannalta ole hyödyllinen."Mutaatiot ovat geenivirheitä ja virhe ei pääsääntöisesti ole koskaan hyödyllinen."
Virhe evoluution tapauksessa on hyvin pitkälti synonyymi vahingolle. Ja onhan sekin että esim. seksiä harjoitettaessa kondomi rikkoontuu ja siitä seuraa lapsi virhe mutta tuo lapsen saaminen voi kääntyä hyvinkin mieluisaksi virheeksi. Samoin ne geenivirheet voivat helposti olla myös hyväksi eliölle.
"Jostain mutaatiosta voi tietysti olla hyötyä jossain erikoistilanteessa, mutta se on vain haitallisen seurauksen myönteinen sivuvaikutus."
Millä perusteella muka muutatiolla on aina jonkinlainen haitallinen seuraus? Ja pystytkö edes nimeämään yhden oikeasti tapahtuneen mutaation jossa hyöty olisi haitallisen mutaation sivuvaikutus?
>Tästä syystä ihmiskunnassa on jo 7.000 perinnöllistä sairautta ja perimä rappeutuu noin 1,5 prosenttia jokaisen sukupolven aikana.
Paljonko ihmiskunnassa oli perinnöllisiä sairauksia tuhat vuotta sitten? Silminnäkijän kertomana tietenkin.- Totuudentorvettaja
"Evoluution väitetään olevan seurausta luonnonvalinnasta ja mutaatioista.
Ristiriitaista on kuitenkin se, että ne toimivat toisiaan vastaan."
Eli sinä et ymmärrä alkuunkaan, mistä on kyse. - tieteenharrastaja
Sivulisille selvennys valehteluteknikastasi:
"Mutaatiot ovat geenivirheitä. Luonnonvalinta puolestaan pyrkii karsimaan kaikki virheet pois populaatiosta."
Mutaatiot ovat muutoksia geenomissa. Ainoa keino todeta, onko tietty muutos "virhe" vai ei, on katsoa, syntyykö eliö ja millainen on sen kyky tuottaa jälkeläisiä. Jotkin mutaatiot parantavat tuota kykyä, useimmat eivät.
Luonnonvalinta ei "pyri" mihinkään, vaan on nimitys tavalle, jolla luonto "katsoo" miten eliön mutaatiossa käy. Tappavat genomin muutokset estävät syntymän, haitalliset (yleensä) huonontavat lisääntymiskykyä ja katoavat siksi populaatiosta. Hyödylliset runsastuvat, neutraalit jäävät genomiin.
Koska mutaatio ei "tiedä" millainen sen vaikutus eliöön tulee olemaan, sen rajautuminen pelkkään "lajinsisäiseen muunteluun" ei ole mahdollista. Hyödyllinen mutaatio voi siis myös rajoittaa saajansa kykyä lisääntyä populaationsa jonkin osan kanssa ja näin johtaa lajiutumiseen.xxxxx Hyödyllinen mutaatio voi siis myös rajoittaa saajansa kykyä lisääntyä populaationsa jonkin osan kanssa ja näin johtaa lajiutumiseen. xxxx
Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa. Kyse on siis vain lajinsisäisestä muuntelusta.Jaakob kirjoitti:
xxxxx Hyödyllinen mutaatio voi siis myös rajoittaa saajansa kykyä lisääntyä populaationsa jonkin osan kanssa ja näin johtaa lajiutumiseen. xxxx
Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa. Kyse on siis vain lajinsisäisestä muuntelusta.Nyt taas unohdat sen huippututkija Reinikaisen hehkuttaman heimotason evoluution.
- tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Hyödyllinen mutaatio voi siis myös rajoittaa saajansa kykyä lisääntyä populaationsa jonkin osan kanssa ja näin johtaa lajiutumiseen. xxxx
Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa. Kyse on siis vain lajinsisäisestä muuntelusta.Tuota rajaa ei löydy perimästä eikä eliöstä muualtakaan:
"Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa."
Mikroevoluutio on uskonnollispohjainen kuvitelma ilman minkäänlaista tieteellistä tukea.
Sitä ei tue edes Raamattu, koska sanat "lajinsa mukaan" sisältävät myös mahdollisuuden lajin jakautumiseen uusiksi lajeiksi. - Epäjumalienkieltäjä
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Hyödyllinen mutaatio voi siis myös rajoittaa saajansa kykyä lisääntyä populaationsa jonkin osan kanssa ja näin johtaa lajiutumiseen. xxxx
Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa. Kyse on siis vain lajinsisäisestä muuntelusta."Kyseinen lajiutuminen tapahtuu vain mikroevoluution rajoissa."
Harvoin näkee noin sujuvasti itsensä kanssa ristiriitaisen lauseen. Eikä ole edes kovin pitkä. Koska lajiutuminen on makroevoluutiota, niin lausehan kuuluu selkosuomella:
Makroevoluutio tapahtuu mikroevoluution rajoissa.
Ja siinä ei ihan semanttisestikaan ole enää mitään järkeä.
Olet kyllä aivan uskomaton tapaus. Sinulla ei ole harmainta haisua siitä, mitä luonnonvalinta tarkoittaa, mutta silti koet omaavasi koko maailmanlaajuista tiedeyhteisöä enemmän kompetenssia julistaaksesi evoluution huuhaaksi.
Kun nyt niin pidät Raamatun lainauksista, niin tähän aloitukseesi sopii hyvin yksi. Ole hyvä:
"Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.""Luonnonvalinta ja mutaatiot eivät myöskään kykene selittämään eliöiden alkuperää, vaan ainoastaan jo olemassa olevissa lajeissa tapahtuneen lajinsisäisen muuntelun (mikroevoluutio)."
Kerta 10.
"Karheapillike
Syntyi itsestään luonnossa pillikkeen kromosomistomutaation seurauksena. Ei kykene lisääntymään pilliikeen kanssa, vaan ainoastaan toisen karheapillikkeen kanssa, joten se luetaan uudeksi lajiksi. Myöhemmin todistettu, testattu ja toistettavissa koska tahansa laboratoriossa.
Retiisikaali
Retiisikaali on ihmisen luoma uusi laji. Se syntyi vuonna 1920 neuvostoliitossa retiisin ja kaalin risteytyksestä laboratoriossa. Kuten karhepillike, retiisikaali ei myöskään kykene lisääntymään retiisin tai kaalin kanssa, vaan ainoastaan toisen retiisikaalin kanssa. Se tarkoittaa, että retiisikaali on eri lajia, kuin "vanhempansa".”Enclave
Karheapillike on kuitenkin edelleen pillike, joten kyse on vain mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta, eikä se todista evoluutiosta mitään.
Sama koskee retiisikaalia. Sitä paitsi se on keinotekoisesti tuotettu laboratoriossa eikä syntynyt luonnossa.Jaakob kirjoitti:
Enclave
Karheapillike on kuitenkin edelleen pillike, joten kyse on vain mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta, eikä se todista evoluutiosta mitään.
Sama koskee retiisikaalia. Sitä paitsi se on keinotekoisesti tuotettu laboratoriossa eikä syntynyt luonnossa.Kyllä pillikkeet ovat eri lajeja.
Jaakob kirjoitti:
Enclave
Karheapillike on kuitenkin edelleen pillike, joten kyse on vain mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta, eikä se todista evoluutiosta mitään.
Sama koskee retiisikaalia. Sitä paitsi se on keinotekoisesti tuotettu laboratoriossa eikä syntynyt luonnossa."Karheapillike on kuitenkin edelleen pillike, joten kyse on vain mikroevoluutiosta eli lajinsisäisestä muuntelusta"
Karheapillike ja pillike eivät kykene lisääntymään keskenään ja ne ovat eri näköisiä. Sitä kutsutaan biologiassa makroevoluutioksi. Kreationismi ei määritä, mikä on makroevoluutiota, vaan sen tekee biologia. Oletko koskaan miettinyt, miksei ihminen kykene lisääntymään simpanssin kanssa? Aivan, koska ne ovat eri lajeja. Mutta jos sinusta lisääntymiskyvyttömyys ei tarkoita makroevoluutiota, vaan lajin sisäistä muuntelua, niin mistä tiedät, ettei ihminen ja simpanssi ole samaa lajia, mutta on tapahtunut vain lajin sisäistä muuntelua? Tai gorilla ja simpanssi?
Se että nimessä on "pillike" ei tarkoita, että se on samaa lajia. Eihän sinileväkään ole levää, saatikka sinistä. Sinilevä on bakteeri (toiselta nimeltään syanobakteeri) ja se on enimmikseen vihreää. Nimet voivat johtaa harhaan. Jos nimeksi olisi annettu "karhea kepukka" niin olisitko sitten eri mieltä, ettei se ole enää pillike?
"Sitä paitsi se on keinotekoisesti tuotettu laboratoriossa eikä syntynyt luonnossa."
Olen tämän sinulle jo joskus aikaisemmin selittänyt, että se mikä tapahtuu laboratoriossa, voi tapahtua myös luonnossa. Laboratoriossa tapahtuma on tahallinen ja määrätty, kun luonnossa se on sattumaa. Jos laboratoriossa tehdään kemiallinen reaktio, kuten vaikka veden kiehuttaminen, nii sinustako sitä ei voi tapahtua itsestään luonnossa?
Evoluutio ei rajoitu sen luonnolliseen käyttäytymiseen, vaan ihminen on kyennyt manipuloimaan sitä tietyissä määrin jo pitkän aikaa.
Mielenkiintoinen avaus. heti ensimmäinen lausehan on täyttä valetta. Onnittelut jaakoppi saavutuksestasi. Luonnonvalinta tai jalostus valitsee evoluution myötä syntyvistä variaatioista, eikä toisinpäin.
- mmjnnuui
Jaska sä oot p'askiainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286