Mielestäni ideaalein tilanne on jos lapsille ei syötetä mitään uskontoa.
Osoittaa vanhemmilta vastuullisuutta kun sallivat lapsen kasvaa ilman
uskonnollista painostusta tai tuputusta. Lapset imevät kuin kuiva sieni
maailmankäsityksiä itseensä ja niistä on myöhemmin hankala päästä eroon.
Uskonnonvapaus ei mielestäni toteudu jos vanhemmat käyttävät hyväkseen
lapsen alhaista ikää syöttääkseen hänelle erilaisi uskontoja. Sama pätee myös
ateismiin. Mielestäni uskonnonvapaus toteutuu parhaiten kun lapsi saa kasvaa
aikuiseksi ja luoda omat käsityksensä itse. Toki vanhemmat voivat kertoa
miten uskovat tai käsittävät asiat mutta todeta että on lukemattomia erilaisia
muitakin käsityksiä ja ihmisen pitää itse löytää omansa.
Jehovan todistajien uskonnossa (lukuisissa muisstakin) lapset kasvatetaan voimakkaasti ja hyvin voimakkaita mielikuvia käyttäen jehovan todistajiksi. Lapset opetetaan sellaiseen vääristyneeseen maailmankuvaan että toiset Jehovan todistajat ovat hyvää seuraa ja kaikki muut huonoa seuraa. Ei ole liian rohkeaa sanoa että Jehovan todistajat aivopesevät lapsensa uskontoon. Vartiotorniseura on erittäin aktiivinen neuvomaan ja osallistumaan tähän aivopesuun. Lapsi opetetaan siihen että hän saa hyväksynnän olemalla aktiivisesti mukana toiminnassa.
Asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta. On tiedossa että hyvin monesta Jehovan todistaja perheen lapsesta tulee kasteelle mennyt Jehovan todistaja. Toisaalta erittäin harva ei-todistajaperheen
lapsi tulee Jehovan todistajaksi. Mikäli Vartiotorniseura edustaisi ainoaa oikeaa tosiuskontoa ja olisi näin reitti pelastukseen, olisi kannattavampaa syntyä perheeseen jossa vanhemmat ovat todistajia.
Lapsen pelastuksen todennäköisyys olisi näin merkittävästi parempi. Tässä mielessä ihmiset olisi erittäin epätasa-arvoisessa asemassa keskenään koska perhettään ei voi valita. Mikäli
Jehovan todistajat eivät opettaisi lapsilleen omaa uskontoaan, se lisäisi ihmisten välistä tasa-arvoa pelastuksen todennäköisyyden suhteen jos leikitään
ajatuksella että järjestö edustaisi totuutta. Uskonnoissa kuitenkin ihmisen itsekkäimmät ja raadollisimmat piirteet tuntuvat usein paistavan taustalla. Pelastuksen vuoksi ollaan valmiita hyväksymään lähes mitä tahansa vääryyttä toisinuskoville ja ei-uskoville.
Loppuun lainaan Johanneksen pojan sivuilta äänitettä jossa järjestön tiedoittaja Veikko leinonen toteaa "Auta lapsiasi saavuttamaan itsellensä asettamat hengelliset tavoitteet". Johanneksen pojan sivuilla
kysytään oikeutetusti kuinka moni lapsi asettaa itselleen hengellisiä tavoitteita? Itse en lapsuudessani muista miettineeni hengellisiä tavoitteita enkä kuullut niitä muiltakaan lapsilta. Lapsien pitäisi saada olla lapsia ilman että aikuiset asettaa tällaisia tavoitteita heille. Lapsia, ilman että lapsi
opetetaan saamaan hyväksyntää tai kehuja toteuttaessaan vanhempiensa päämääriä. Ja luonnollisestikaan lapsia ei pitäisi kasvattaa rasisteiksi siten että he ovat ennakkoluuloisia ja varauksellisia "maailmallisten" suhteen.
http://johanneksenpoika.fi/veikko_ja_lastenkasvatus.mp3
Lapsien aivopesu rikkoo uskonnonvapautta
8
104
Vastaukset
Samalla tavalla poliittinen maailmankuva voi periytyä...
Kyllä, mutta erotuksena on se että poliittista maailmankuvaa harvoin julistetaan jumalallisena totuutena.
- kokoomusPapit
Koala_puussa kirjoitti:
Kyllä, mutta erotuksena on se että poliittista maailmankuvaa harvoin julistetaan jumalallisena totuutena.
mun lapsuuskodissa oli niin
että koska faija on _ työväen porukkaa_,
kakarat on myös
tai lähtee sitten maailmalle 'elelemään herroiksi'
kyllä se politiikka tursusi Vappukulkueineen meidän kaupunginosan
kakaroilla kaikilla,
oppikoulussa o sitten Herrojen kakaroita,
porvarien kakarat oli hienostelijoita ....
Herrojen kakarat kävi kirkossa ja
työväen kakarat tansseissa alaikäisinä jo..
jumalatonta menoa :D - rippikoulupakko
kokoomusPapit kirjoitti:
mun lapsuuskodissa oli niin
että koska faija on _ työväen porukkaa_,
kakarat on myös
tai lähtee sitten maailmalle 'elelemään herroiksi'
kyllä se politiikka tursusi Vappukulkueineen meidän kaupunginosan
kakaroilla kaikilla,
oppikoulussa o sitten Herrojen kakaroita,
porvarien kakarat oli hienostelijoita ....
Herrojen kakarat kävi kirkossa ja
työväen kakarat tansseissa alaikäisinä jo..
jumalatonta menoa :D^^^¨
Herrojen pennut kävi pyhäkoulussa,
työläisten lapset ei.
Koulussa pakkosyötettiin uskontoa.
- aivotpesulasta
Lapsi kasteessa aivot pestään joo,muu jääkin sitten pesemättä.
- epätodellista
Onhan sekin kasvatussuunta jos lapsi kasvatetaa ateistiksi ja kerrotaan ettei ole mitään meidän yläpuolella, ei taivaassa, ei toivoa kuoleman jälkeen. Minä en voisi elää semmoisessa tietämättömyydessä. Ihan sama kun vauvalle laittaisi laput silmille ja tulpat korviin ja ottais ne pois kun lapsi täyttää esim 18v.
- niii
epätodellista kirjoitti:
Onhan sekin kasvatussuunta jos lapsi kasvatetaa ateistiksi ja kerrotaan ettei ole mitään meidän yläpuolella, ei taivaassa, ei toivoa kuoleman jälkeen. Minä en voisi elää semmoisessa tietämättömyydessä. Ihan sama kun vauvalle laittaisi laput silmille ja tulpat korviin ja ottais ne pois kun lapsi täyttää esim 18v.
parempi onkin antaa lasten olla lapsia ja itse agnostikko, niin asiat menee paremmin,
agnostikkohan ei kiellä jumalan olemassaoloa, mutta ei myöskään usko jumalan olemassaoloon,
koska kumpaankaan ei ole todisteita,
mutta nämä ovat aikuisten juttuja ja ei sovi lapsille,
lapset voi sitten miettiä näitä kun on sen aika ja se aika on silloin jos he kiinnostuvat sellaisista asioista itse jolloinkin nuorina aikuisina,
mutta mieluiten vasta vanhoina, kun silloin on enempi aikaa ja ei enää hormoonitkaan hyrrää, niin voi sitten heittäytyä hurskaaksi kaikessa rauhassa ja tuomita nuoret syntisiksi, jollainen itsekin nuorena oli. - seiso omilla jaloillasi
epätodellista kirjoitti:
Onhan sekin kasvatussuunta jos lapsi kasvatetaa ateistiksi ja kerrotaan ettei ole mitään meidän yläpuolella, ei taivaassa, ei toivoa kuoleman jälkeen. Minä en voisi elää semmoisessa tietämättömyydessä. Ihan sama kun vauvalle laittaisi laput silmille ja tulpat korviin ja ottais ne pois kun lapsi täyttää esim 18v.
"kerrotaan ettei ole mitään meidän yläpuolella, ei taivaassa"
Etkö pysty elämään ilman joulupukkia?
"ei toivoa kuoleman jälkeen. Minä en voisi elää semmoisessa tietämättömyydessä"
Oletko tyytymätön elämääsi? Harva ihminen ehtii ajattelemaan kuolemanjälkeistä elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955