Mielenkiinto kirjoitustani kohtaan oli runsasta ja vastauksiakin. Siitä päättelin , että onko sittenkin niin että tämä palsta vaatii "tuuletusta", että KAIKILLE olisi mielenkiintoista juttuseuraa. Toden totta on sanottava että palsta on keskustelu palsta, joten toivottavaa olisi että jätetään pitkät kertomukset pois, tiivistetään kaikkien luettavaksi ja vastailtavaksi.Tämä palsta saattaa olla monillekin mieluisaa lukemista, ja ottaa kantaa mieltymyksiensä mukaan. Mitä tulee oman nimen ja kuvankin käyttöön, saa kannatukseni, mutta epäilen että tuskin menee läpi.Olisihan se reilua ja rehellistäkin, ja yksi nimimerkki vain. Lopuksi, kerrotaan kaikista mielenkiintoisista asioista, elämän varrelta, siis sitä sun tätä rakentavasti, näin saamme meille kaikille mukavan ja viihtyisän (juttuluukun.)
Näin on nähtävä
16
1044
Vastaukset
mieltä,tätähän me teemme.
Mukava että sinäkin päädyit samoille "linjoille"
Asioita voi kehitellä ja parantaa,mutta olkoon se reilua sananvapautta kaikille,loukkaamatta ketään.
Näin Juttutuvassa olemme toimineet ja tuo mielikuvitus osuus saa asian rönsylemään ja taas juttu etenee.
Minulla on taipumus kirjoitella pitkään,mutta kun on niin paljon "asiaa",enmalta lyhentää viestiä. Yritän oppia lyhyisiin viesteihin.
Nikkini on yksi ja sama,kuvaa en välittäisi laittaa.- ellumari
viettämään hilpeää pikkujoulua kanssamme!
Ehtona mukavaan seuraamme pääsyyn on vain reilu itsensä esittely.
Eikä mitään arvostelevaa ryppyotsaisuutta!
Tontuksi tonttujen joukkoon! - mariamaija
Olet oikeassa, tuuletusta täällä tarvitaan. Kuitenkin nämä nykyisetkin täällä olijat täytyy saada palstoilla säilymään, ketään ei pidä "tuulettaman" pois.
Ja sillä tavallahan tuuletus saadaan käyntiin kun uusia kirjoittajia paikalle imestyy uusine tuulineen ja ajatuksineen, niinkuin sinäkin tunnut tehneen.
Pitkistä kirjoituksista olen kyllä täysin erimieltä kanssasi, koska palstatila ei lopu vaikka kuinka pitkiä olisivat.
Chattissahan nuo lyhyet kirjoitukset ovat otsinomiaan, mutta ei täällä, koska parikolme sanaa sisältävä sanoma ei sano yhtään mitään.
Eikä lyhyessä pätkässä voi juuri mitään tapahtumaa menneistä elämän koukeroista kertoa.
Tuossa nikkijutussa olen yhtä mieltä kuin sinäkin, yksi nikki per' henkilö.heräsi päässäni ajatus; jos kirjoitan esim. Politiikka, palstalle oman mielipiteeni johonkin keskusteluun, samalla nikillä jolla tänne palstoille kirjoitan, leimataanko minun mielipiteeni siellä vain huuhaan puhujaksi. Olenko leimautunut vain suunsoittajana, turhan puhujana, jota ei voi ottaa tosissaan minkään mieipiteen esittäjänä jossain toisaalla.
Jos kirjoitan kirjallisuudesta, taiteesta, historiasta tai uskonnosta, mistä tahansa, olen vain se häirikkö joka sekaantuu joka asiaan.
Joskus todella mietin kannattaako minun kirjoittaa mitään mihinkään rekisteröityneenä, jonkin kaavan sisään sullottuna joka ei voi tietää mistään muusta kuin turhasta turinasta?
Joten, pitäisikö noilla asiallisemmilla palstoilla olla joku muu nikki, tullakseen arvioduksi sanomisensa, eikä nikkinsä mukaan?
Ottakaahan kantaa tähänkin näkökulmaan.- ellumari
kirjar kirjoitti:
heräsi päässäni ajatus; jos kirjoitan esim. Politiikka, palstalle oman mielipiteeni johonkin keskusteluun, samalla nikillä jolla tänne palstoille kirjoitan, leimataanko minun mielipiteeni siellä vain huuhaan puhujaksi. Olenko leimautunut vain suunsoittajana, turhan puhujana, jota ei voi ottaa tosissaan minkään mieipiteen esittäjänä jossain toisaalla.
Jos kirjoitan kirjallisuudesta, taiteesta, historiasta tai uskonnosta, mistä tahansa, olen vain se häirikkö joka sekaantuu joka asiaan.
Joskus todella mietin kannattaako minun kirjoittaa mitään mihinkään rekisteröityneenä, jonkin kaavan sisään sullottuna joka ei voi tietää mistään muusta kuin turhasta turinasta?
Joten, pitäisikö noilla asiallisemmilla palstoilla olla joku muu nikki, tullakseen arvioduksi sanomisensa, eikä nikkinsä mukaan?
Ottakaahan kantaa tähänkin näkökulmaan.leimattaisiin tuon nikkisi kanssa huuhaan puhujaksi millään palstalla.
Meikäläisen "ellumari" taas on niin ryvettynyt, että alkaisi olla aiheellista vaihtaa nikkiä, mutta en kyllä usko että osaisin naamioitua minkään nikin taakse muunlaiseksi kuin olen.
Enpä taida vaihtaa nikkiä. Lähden mieluummin vaikka "kävelemään."
- Helena04
Pyhäinpäivänehtoota!
Päivään liittyneet traditiot tässä meikäläiseltä nyt ohi ja vaikka on meneillään Eino Grönin konsertti - kuuluu kyllä tänne! - niin tekee mieli ottaa kantaa esittämääsi. Ja se on lyhykäisyydessään:
Palstamme on osallistujiensa näköinen. Erilaisia muutosehdotuksia voidaan esittää tietenkin, mutta tosiasiassa muutosta haluavien täytyisi herättää vielä vauhdikkaampia/mielenkiintoisempia aiheita itse kehiin. Nystyrät liikkeelle siis, ystävä hyvä. ;) - Maalaismies*
Minä poika riehaannuin tuulettamaan, kun SkillaNin baari sai neljännen punaisen tilpun!
- Helena04
Baarista en sano mitään, mutta nuo tilput ja tilput... miten nyt nätisti sanoisin...
ehkä en sittenkään sano mitään.
Mutta lykkyä tykö vaan viihtymisiin! - Helena04
Helena04 kirjoitti:
Baarista en sano mitään, mutta nuo tilput ja tilput... miten nyt nätisti sanoisin...
ehkä en sittenkään sano mitään.
Mutta lykkyä tykö vaan viihtymisiin!Pitikö nyt tuhahtaa... ja julkituoda. Nyt ei tule uni, kun harmittaa. -
Mutta minuun aikanaan iski antipatiat noihin pitkiin tilppu-ketjuihin, enkä ole niistä vielä parantunut. Ymmärrä ja unohda sanomiseni, Maalaismies. Helena04 kirjoitti:
Pitikö nyt tuhahtaa... ja julkituoda. Nyt ei tule uni, kun harmittaa. -
Mutta minuun aikanaan iski antipatiat noihin pitkiin tilppu-ketjuihin, enkä ole niistä vielä parantunut. Ymmärrä ja unohda sanomiseni, Maalaismies.tähän työnnyn,,,
Älä Helena huoli minä ainakin ymmärrän,en noiden tiplujen,täplyjen perässä kulje,mutta kun lopettavat ketjun,ei sille mitään voi.
Noista luvuistakin tuli mainittua,mutta jotakin ne kumminkin kertovat,aivan kivalta tuntuu.
Ymmärrän myös ,jos ketju ei kiinnosta,ei kaikkia huvita hullutella,mutta minä pidän arvossa myös niitä,jotka uskaltavat laittaa nikkinsä arvostelun kohteeksi.
Jos ihminen osaa hullutella,ei hänen koko maailman kuva siinä ole.Olemmehan saaneet todeta toisissa ketjuissa asiallisia mielipiteitä.
Asiallinen ihminen ,jolla on myös huumorintajua on hyvä yhdistelmä,ei siinä nikki mitenkään kärsi.
Ehkä lukija,joka tätä ei oivalla,on tosikko.
Helena olet kiva kirjoittelija ja anteeksi,kun tulin väliin,mutta tapani mukaan ,en voinut muuta.
p.s.missään tapauksessa tämä pitkä juttu ei ollut kohdistettu sinulle,jaaritteleva SkillaN- Maalaismies*
Helena04 kirjoitti:
Pitikö nyt tuhahtaa... ja julkituoda. Nyt ei tule uni, kun harmittaa. -
Mutta minuun aikanaan iski antipatiat noihin pitkiin tilppu-ketjuihin, enkä ole niistä vielä parantunut. Ymmärrä ja unohda sanomiseni, Maalaismies.Mulla oli jäänyt Hallowee päälle. Luulin noita tipluja karkeiksi, joita jaellaan baariin kolkuttaville. Kelpaako tämä selitykseksi?Oikeassahan sinä olet, joten unohdetaan asia!
Se mistä oikeasti olen iloinen ja tuuletan, on se, että toisten kirjoittajien, varsinkin naisten mollaaminen on jäänyt pois. Siitä kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille Ylläpitoa myöten! - Helena04
Maalaismies* kirjoitti:
Mulla oli jäänyt Hallowee päälle. Luulin noita tipluja karkeiksi, joita jaellaan baariin kolkuttaville. Kelpaako tämä selitykseksi?Oikeassahan sinä olet, joten unohdetaan asia!
Se mistä oikeasti olen iloinen ja tuuletan, on se, että toisten kirjoittajien, varsinkin naisten mollaaminen on jäänyt pois. Siitä kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille Ylläpitoa myöten!Kiitos. Hyviä olette.
Koetan vielä "seistä horjumatta jaloillani".
Pyhäaamun rauhaa toivotellen Helena - ellumari
Maalaismies* kirjoitti:
Mulla oli jäänyt Hallowee päälle. Luulin noita tipluja karkeiksi, joita jaellaan baariin kolkuttaville. Kelpaako tämä selitykseksi?Oikeassahan sinä olet, joten unohdetaan asia!
Se mistä oikeasti olen iloinen ja tuuletan, on se, että toisten kirjoittajien, varsinkin naisten mollaaminen on jäänyt pois. Siitä kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille Ylläpitoa myöten!mikä on todella myönteistä.
Silloin kun mummoteltiin ja kutsuttiin kanoiksi, yrittäen kouluttaa ja jakaa viisautta, mikä ei mennyt meille mummoille jakeluun millään, niin minua nauratti joskus hillittömästi.
Ajattelin, että huumorintajuni on jotenkin kieroutunut, mutta mielikuva kukosta tunkiolla kaakattavan kanalauman keskellä oli joskus niin elävä, että olin todella huvittunut.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu! Siellähän olin koulutettavana "kanana" itsekin. - Selema
ellumari kirjoitti:
mikä on todella myönteistä.
Silloin kun mummoteltiin ja kutsuttiin kanoiksi, yrittäen kouluttaa ja jakaa viisautta, mikä ei mennyt meille mummoille jakeluun millään, niin minua nauratti joskus hillittömästi.
Ajattelin, että huumorintajuni on jotenkin kieroutunut, mutta mielikuva kukosta tunkiolla kaakattavan kanalauman keskellä oli joskus niin elävä, että olin todella huvittunut.
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu! Siellähän olin koulutettavana "kanana" itsekin.Tulipa mieleen seminaariaika kaupungissa, missä oli paljon muitakin opinahjoja.
Tansseissa käyvät nuoret miehet ottivat nopeasti selvää, oliko tanssitettava töissä käypä vai opiskelija ja jos opiskeli, niin mitä opiskeli.
Minulla meni taas kerran "pirut mieleen" kun kavaljeerini alkoi kuulustella mitä koulua käyn,
kun oli saanut tietää että olen opiskelija.
Vastasin hyvin tyyris ilme kasvoillani että opiskelen siipikarjanhoitokoulussa.
Miksi se poika ei tullut enää minua hakemaan, ihan jees kaveri muuten...? Selema kirjoitti:
Tulipa mieleen seminaariaika kaupungissa, missä oli paljon muitakin opinahjoja.
Tansseissa käyvät nuoret miehet ottivat nopeasti selvää, oliko tanssitettava töissä käypä vai opiskelija ja jos opiskeli, niin mitä opiskeli.
Minulla meni taas kerran "pirut mieleen" kun kavaljeerini alkoi kuulustella mitä koulua käyn,
kun oli saanut tietää että olen opiskelija.
Vastasin hyvin tyyris ilme kasvoillani että opiskelen siipikarjanhoitokoulussa.
Miksi se poika ei tullut enää minua hakemaan, ihan jees kaveri muuten...?kaiken varalta Ellin poksilla käyttämäni nimen
Selema, joten tiedätte että Selema=MdK.
Lähetin äsken peräänkuulutuksen entisille ellinpoksilaisille tuolla 60 palstalla.
Ehkä on tarvetta saada kirjoittaa jossakin ketjussa pelkällä murteella ja vältytään happamilta kommenteilta kun ei "jummarreta".
Yritämme siis tehdä kaikkemme riitojen välttämiseksi ja tuntuu todella hyvältä kun olemme säästyneet kaikenlaisilta mollauksilta viime viikkojen aikana.
Ylläpidolle täydet pisteet tuesta!Selema kirjoitti:
Tulipa mieleen seminaariaika kaupungissa, missä oli paljon muitakin opinahjoja.
Tansseissa käyvät nuoret miehet ottivat nopeasti selvää, oliko tanssitettava töissä käypä vai opiskelija ja jos opiskeli, niin mitä opiskeli.
Minulla meni taas kerran "pirut mieleen" kun kavaljeerini alkoi kuulustella mitä koulua käyn,
kun oli saanut tietää että olen opiskelija.
Vastasin hyvin tyyris ilme kasvoillani että opiskelen siipikarjanhoitokoulussa.
Miksi se poika ei tullut enää minua hakemaan, ihan jees kaveri muuten...?alkoi Hämeenlinnassa elokuussa 1956.
Allergian ja astamaattisten oireiden takia oli vain pakko jättää myöhemmin siihen elinkeinon suuntaan tähtäävät opinnot ja vaihtaa alaa.
Mutta en minä huomannut että sen koulun takia olisimme, tytöt siis, paitsioon jääneet..
Lähiympäristön pojat parveilivat siinä lähistöllä kaiket illat, vaan nyt kun lähemmin ajattelen... katselivatko vain kanoja tai niitä komeita hanhia siinä aitauksessa...
Siipikarjasta opin tietämään aika paljon ja kanahan on hyvin sosiaalinen, tulee toimeen kaikenlaisten kukkojenkin kanssa, joten kukossa on vika jos kanat sitä kynivät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277