Onko keskustassa Venäjän trolleja?

kipeä_aihe

Keskustassa on perinteisesti ollut joku Ahti Itä-Karjalaisen kaltainen johtava "kotivenäläinen" ministeri, jonka kautta suomettuneena oltu rähmällään. Keskusta on saanut nauttia oppisitiossa kriisiytyneenä aikana nyökytellen ja yksituumaisuutta myönnellen. Väyrynen on toki ehdolla k-linjan sukkulaliikennettä jatkamaan - vaikka Sipilä kipeästi tarvitsee ulkopolitiikan osaajan, niin Väyrynen saattaa pikkusormen sijaan viedä koko käden.

Onko keskustasta karannut ulkopolitiikan osaaminen kokonaan vai tuleeko Rusista uusi k-linjan itseoikeutettu vallankäyttäjä?


http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186403-putin-jatkaa-omaa-tietaan-moskovan-teatterin-jalkeen


"Putinin tarkoituksena rauhanneuvotteluissa on vain hämätä, että saa rauhassa toimia suunnitelmansa mukaan piilossa.

Seuraava askel on luoda lahjottujen eurooppalaisten avulla enemmän eripuraa eri valtioiden sisälle ja toisia Euroopan valtioita vastaan."

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • russakka_keput

      Kepun sisällä taitaa toimia edelleen RYHMÄ-70 jonka johtavat
      kepulaiset aikoinaan perustivat ja ryhmän ohjelmassa oli
      sosialistinen Suomi ja liittyminen Neuvostoliittoon.

      • Kivillekarahti

        Selvästihän ryhmä on toiminnassa, vai miten on selitettävissä Paula "Talvivaara" Lehtomäki vaaliristeilyn keulakuvana? Sipilän onnettomat Nato-jahkailulausunnot?

        Esko Aho ja Matti Vanhanen...

        Ei tulisi enää mieleenkään äänestää puoluetta ainakaan eduskuntavaaleissa. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen on kadonnut kokonaan. Kuinka umpiossa tämä porukka oikein elää? Olisi saanut laiva ajautua vähän kauemmas myrskyssä.


      • Kivillekarahti kirjoitti:

        Selvästihän ryhmä on toiminnassa, vai miten on selitettävissä Paula "Talvivaara" Lehtomäki vaaliristeilyn keulakuvana? Sipilän onnettomat Nato-jahkailulausunnot?

        Esko Aho ja Matti Vanhanen...

        Ei tulisi enää mieleenkään äänestää puoluetta ainakaan eduskuntavaaleissa. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen on kadonnut kokonaan. Kuinka umpiossa tämä porukka oikein elää? Olisi saanut laiva ajautua vähän kauemmas myrskyssä.

        Kenet olisit itse asettanut risteilylaivan keulakuvaksi, jos lähdetään perinteestä, että keulakuvan on oltava nainen ja tässä tapauksessa tietysti myös keskustalainen?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Keulakuva


      • joillakinkustapäässä

        Jos olisit sanonut, että SKPn tavoite oli Suomen liittäminen Neuvostoliittoon,olisit edes sinne päni oikeaan osunut.Ei niistäkään kaikki ,esim Aarne Saarisella ei semmosia haluja kai ollut.
        Toista oli tämä Taisto Sinisalo Ja niinsanotut Taistolaiset,hurmoshenkinen porukka, joka kyllä nykyään itsekkin nauraa sen aikaiselle touhulleen.

        Vaikka vaalit on lähellä.Vois tämä Russakka-kepukin vähän ajattelee,mitä kirjottelee.


    • Paulaon

      Pohjoisessa Venäjä on varustautunut Alakurtissa sotilaallisesti. Koko pohjoiselle alueelle Venäjä on suunnittelmemassa lisää kymmeniä lentotukikohtia. Nyt siellä värjöttelee Ukrainan rajapinnasta komennettuja nuoria poikia pakkasessa ja odottelemassa suurempaa tehtävää. Nyt noilla nuorilla pojilla on vähän paremmat oltavat, kuin talvisodan aikana. Me suomalaiset olemme rakentaneet niille komeita kerrostaloja, että ei tarvitse värjötellä rotteloasumukisssa ja teltoissa. Alakurtissa odottelee tyhjillään vielä asuntoja niitä Venäjän sotaherroja suurta tehtävää varten ja kaikki tämä hyvä meidän suomalaisten asiosta. Olemme vielä hakeneet näihin hankkeisiin EU:lta tukirahoja olemme myös saaneet niitä. Eli kiittäkää herraa, kiittäkää herraa! Yksi valonpilkahdus tässä asiassa on, nuo nuoret venäläiset sotilaspojat siellä Alakurtissa ovat satavarmoja siitä, että Suomen puolelta ei hyökätä.

    • elitämätästä

      Kehen se sattuu, jos venäläisten asioista keskustellaan. Jollekin tämä tuntuu kipeältä aiheelta. Ei näytä venäläisille tekevän kipeää, jos sotakalusto runnoo paikkoja tuhannen nuuskaksi ja ihmishenkiä memetetää. Putinin silmät pitäisi kyllä nyt jo verestää, sen verran verta on vuodatettu. Ei vaan näytä verestävän. Täällä Suomessa kepulaiset politiikot lipovat Venäjän suuntaan ja pahin lipoja on ollut Paula Lehtomäki. Ei tuo Esko Ahokaan huono lipoja ole ollut, lobbaa venäläisten puolesta.

    • NATO-OTAN

      Ja Sipilä sanoo: hyss, hyss - Natosta ei saisi edes avoimesti keskustella. Ja mistäs tämä ulkopolitiikan uusi täshti tietää, ettei ensi hallituskaudella ole tarvetta "näillä näkymin" ottaa esille Nato-optiota.

      Eikös juurikin näillä näkymin asia ole ajankohtainen!?

      • Kyllä Sipilä sallii keskustelun Natosta. Niinkös huomasit, sait itsekin keskustella Natosta äsken ja minä tässä heti perääsi.


      • jaminäkinvielälisäksi

        Sipilä muuten sanoo että natosta pitää keskustella.
        Sillä optiolla saat pyyhkiä - sanonko mitä.
        Sillä ei saa natolta apua,jos tilanne niin vaatis.

        Nato auttaa vain nato jäseniä.


      • Putin_Sipilä

        Juurikin tuon avun vuoksi avoin Nato-jäsenyyskeskustelu on syytä aloittaa nyt.
        Noita talvi-jatkosodan voittoja voi muistella ja kunnioittaa hyvillä mielin, mutta nytpä Venäjällä on armeijassaan määrää ja laatua taistelukokemusta tulee joka päivä lisää.

        Sipilän sanoo, ettei Nato ole ajankohtainen asia. Ja höpö höpö sanon minä.
        Nato on tullut viimeisen vuoden aikana ajankohtaiseksi enemmän kuin koskaan.

        Nyt kannattaa tunnustaa tosiasiat ja lopettaa vastuunkierto.
        Venäjä luottaa kohta Kepuun, että säveltää jo uutta valloitussinfoniaa.
        Kepusta tulossa Venäjän hybridisodan toinen tukijalka.


    • Faktaapukkaa

      Tarja Halonen vaati Suomea 70-luvulla liittymään Neuvostoliittoon.

      • enusko

        En tosiaan ole Halosen ihailija,aina muuttuu kanava telkkarissa kun se naama ruutuun ilmestyy.Mutta en minä siitäkään noita akasta sentään tuota usko.


    • etsilleee

      Aloittaja on ilmeisesti kokoomuslainen natottaja, se on ainut asia jota kokoomus ajaa, aika vanhalta vaikuttaa, onkohan parempi pysyä pois täältä palstoilta. Kokoomuksella näyttäisi olevan vain vähän enää kavereita, ei ole paljon varaa keskustalle ilveillä en ainakaan toivo heidän kanssaan yhteistyötä jäljet pelottavat, en voisi missään tapauksessa äänestää heitä.

      • lehtomäkionpelottava

        Aloittajasta en tiiä. Mie en ainakaan ole kokoomuslainen ennen ollu. Mutta Natoon on nyt pakko mennä mukaan, sen verta täälläkin tiietään. Äänestän joku ruotsalaisia, kokoomusta tai ehkä jopa perussuomalaisia, en usko että Soini antautuu ryssille.


      • Nato_Kepu

        Kepussakin on onneksi Naton kannattajia, mutta on näin vaalien alla hiljaa, että Sipiläkin saa jotakin sanottua.


    • tassintussun

      Kepu on Putinin viides kolonna. Känninen Jeltsinkin aikoinaan nauroi miten helposti Kannuksen elinkeinoasiamiehestä sai rahaa nyhdettyä.

    • huusiann

      Venäjän
      trolleista en tiedä mutta ruotsinkielinen bulvaani on. Anne Brunila jota on mainostettu että otti suomen kansalaisuuden.

    • trollinato

      enemmänkin näissä netti keskusteluissa on nato trolleja : (

    • rauhaa

      Haluan natoon ja heti .Olen aina jotenkin tykännyt maalitauluna olemisesta .Haluan myös nähdä jenkkihävittäjät taivaallamme.Minusta olisi myös mukava juosta silloin tällöin pommisuojaan.Kun olemme puolueettomia en pääse kokemaan näitä adrenaliiniä tuottavia asioita

    • rauhaa

      Ja jos joku uskoi edellisen kirjoitukseni : ( ..ei ikinä natoon,en halua rautaa itärajallemme.Turvamme on puoluettomuus .
      Haluan olla rauhassa,en halua edes tietää missä on lähin pommisuoja

      • minun_ei

        Luottamuksesi KGB-agentti Putiniin on 100 %:nen - huomaan....


    • Ei, ei Keskustassa ole Venäjä -trolleja. Venäjätrollit ovat ihan porvaristoa, joka ihan omalla trollauksellaan aiheuttaa konflikteja lietsomalla aivan tarpettomia pelkoja ja epäluottamusta Venäjää kohtaan ilman konkreettista näyttöä juuri yhtään mistään. Johtavia lietsoja ovat juuri Kokoomus ja niin kutsuttu Ruotsalainen kansanpuolue. Jostakin syystä siis ruotsalainen, vaikka Suomessa "huseeraakin".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5660
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1822
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1717
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      25
      1484
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1301
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      336
      1270
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      344
      1261
    10. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      37
      1255
    Aihe