mikä rotu kerrostaloon & toko-harrastukseen?

vaikeapäättää

On tullut luettua ja tutkittua vaikka mitä rotuja mutta on niitävaan niin paljon ettei mukana pysy! aiempaa koirakokemusta löytyy, rodun pitäisi sopeutua kerrostalo yksiöön, eli ei tyhjälle haukkujaa. ovikellosta toki saa ilmoittaa. Koon puolesta pienehkö/keskikokoinen,( ehkä noin 25-40cm korkea?) ja saa olla turkkia mitä hoitaa kunhan ei ole valkoinen eikä ihan älyttömän pitkä ja paksu turkki (esim. sheltin turkki on vähän liikaa) On oltava miellyttämis haluinen, jotta vähintään harrastus mielessä sujuu TOKO ja ei saisi olla vahvaa metsästysviettiä jotta metsälenkit voi pitää irti.
ei hyper-energistä koska joutuisi olla sen 6-7h yksin kotona miltei joka päivä, ilman että kämppä menee remonttikuntoon.
iltaisin sitten saisi olla hali-ja unikaverina. Terriereihin ei ole kiinnostusta koska olen saanut niistä sellaisen kuvan että ovat todella energisiä, teräviä ja välillä itsepäisiä, eikä myöskään lyttynaamoihin tai tappijalkoihin ole kiinnostusta, koiran on oltava terve rakenteinen.
tästä tekee vaikeaa se kun olen aina tykännyt isoista koirista mutta pieneen yksiöön en halua isoa koiraa, kun on muutenkin ahdasta. villakoira ja schipperke on käynyt mielessä mutta mitähän muita rotua voisitte suositella?

24

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikeapäättää

      niin ja kiinanharjakoiraakin olen miettinyt.. osaisiko joku näistä roduista kertoa enemmän sopivatko näihin kriteereihin?

    • 20plus9

      Minulle tuli juuri schipperke mieleen, mitä olitkin jo miettinyt. Villakoira on myös toinen hyvä vaihtoehto. Oletko tutustunut tällaiseen kuin kromfohrländer?

    • Koirienvihaaja

      Älä hanki koskaan koiraa kerrostaloon varsinkaan jos olet vuokralla, sillä vuokraisäntä ei tykkää siitä. Koirat pilaavat paikat pissalla (ainakin pentuna), laittavat märkinä käytävän haisemaa ja aiheuttavat allergisia reaktioita allergikoille jotka käyvät käytävässä. Sitten on tietenkin se pahin haitta eli melu. Koirat meluavat turhan usein, vaikka valitsisikin rodun tarkkaan.

      • oletperseestä

        Pidä sinä pääsi kiinni. Monet yritykset sallivat lemmikit, ja yksityisellä tulee aina kysyä voiko ottaa koiran. Et voi siis sanoa suoraan, että vuokraisäntä ei tykkää. Mutta negatiivisesti yleistäminen ja vääristeleminen onkin ainut mihin pystyt.

        Meillä on ollut monia pentuja, eikä mikään paikka ole mennyt pissasta pilalle. Muiden allergia ei ole mikään syy olla hankkimatta koiraa. Allergiset voivat muuttaa allergiataloon, jos jo muka rappukäytävässä saavat kohtauksia, hah!! Ps. Hajusta ei tule allergiareaktioita. Ulkonakin saa allergiakohtauksia siitepölystä, mikset vingu siitä saatanan siittämä epäsikiö?
        Harva koira meluaa kerrostalossa. Peruskoulutuksella ja yksinoloharjoituksilla koira oppii asumaan kerrostalossa.

        Onpa sinulla heikkoja perusteluja, miksi koiraa ei saisi ottaa kerrostaloon. Juuri niin keksittyjä haittoja ja ongelmia, joita ei oikeasti tule jos koiranpidon hallitsee. Mene sinä koiranvihaaja perseeseen täältä.

      • Koirienvihaaja
        oletperseestä kirjoitti:

        Kuka sanoi että hajusta saa allergian? En minä ainakaan. Toiseksi, vuokraisäntä ei tykkää mistään lemmikeistä, koska ne pilaavat paikkoja ulosteella, kynsillään, virtsalla ja hajulla. sitten ne vielä meluavat ja tuovat eläinpölyä asuntoon, jota jää jopa vuokralaisen lähdettyä. Eläinpöly ajaa pois allergiasta kärsivät asiakkaat hyvin pian ja sen täydellinen puhdistaminen tulee hirveän kalliiksi.

        Sanot mitä sanot, näin asia on enkä itse saa kyseisistä syistä itse ottaa kissaa asuntooni. En kyllä muutenkaan ottaisi kissaa yksiööni, sillä sehän tulisi hulluksi pienessä tilassa kuten koiratkin.

        Taas nähtiin etteivät tämän palstam koiranomistajat kykene rakentavaan keskusteluun. Heti provosoituvat ja alkavat ilkkumaan ja haukkumaan kuin koirat konsanaan. Eikö täällä ole kuin eräänlaisia fundamentalistisia koiranomistajia, jotka heti synnyttävät kuullessaan jotakin negatiivista koirista?

        Ps. Jos ulkona asuntoni vieressä olisi koivu joka haittaisi elämääni 24/7, varmasti pyytäisin sen kaatoa ja tarjoutuisin jopa itse kustantamaan koko jutun. Olen allerginen eläinten syljelle ja eritteille, mutta en juurikaan hilseelle tai karvoille. Tämän takia voin pitää kissaa joka ei juurikaan sylje tai kuolaa toisin kuin koirat joilla sitä valuu jatkuvasti.

      • painuvttuunjo

        Voi kun ei ole asia noin, et voi yleistää, et voi sanoa että jokainen yksityinen vuokranantaja kieltää lemmikit, koska niin ei yksinkertaisesti ole! Ihan kokemuksesta, useammasta. Sano mitä sanot, on myös yksityisiä, jotka sallivat lemmikit. Jos sinulta kielletään, mikä on hyvä asia tuon eläinrääkkäysalttiutesi takia, ei tarkoita että joka puolella joka ikinen kieltäisi myös.
        Sinun hoiteissa nyt mikä tahansa tulisi hulluksi, aivan kuten omistajansakin.

        Sinä et itse pysty asialliseen keskusteluun, et edes asialinjalla pysy. Aina pitää tulla inisemään joka asiaan, vaikka mitään viisasta sanottavaa sinulla ei ole. Pelkkää vääristelyä. Nytkin AP kysy roduista, niin ei, sinä sankaritar tulet vinkumaan "älä ota koiraa kerrostaloon koska minä vihaan koiria!1 joten kukaan ei saa ottaa!!!"

      • Hevonpeetäolitaas

        Olipa taas melkoista hevonpskaa koko kirjoitus. Tee palvelus koko Suomelle ja muuta pohjois-koreaan. Ne siellä uskoo varmasti tarinasi ovat jo valmiiksi aivopestyjä tuollaisille saduille

      • Koirienvihaaja
        painuvttuunjo kirjoitti:

        Voi kun ei ole asia noin, et voi yleistää, et voi sanoa että jokainen yksityinen vuokranantaja kieltää lemmikit, koska niin ei yksinkertaisesti ole! Ihan kokemuksesta, useammasta. Sano mitä sanot, on myös yksityisiä, jotka sallivat lemmikit. Jos sinulta kielletään, mikä on hyvä asia tuon eläinrääkkäysalttiutesi takia, ei tarkoita että joka puolella joka ikinen kieltäisi myös.
        Sinun hoiteissa nyt mikä tahansa tulisi hulluksi, aivan kuten omistajansakin.

        Sinä et itse pysty asialliseen keskusteluun, et edes asialinjalla pysy. Aina pitää tulla inisemään joka asiaan, vaikka mitään viisasta sanottavaa sinulla ei ole. Pelkkää vääristelyä. Nytkin AP kysy roduista, niin ei, sinä sankaritar tulet vinkumaan "älä ota koiraa kerrostaloon koska minä vihaan koiria!1 joten kukaan ei saa ottaa!!!"

        Kuka väitti että kaikki kieltää? Sanoin vain ettei vuokraisännät tykkää eläimistä koska ne riskeeraavat asunnon kunnon ja sitä kautta tulonlähteen. Muuntelette tekstiäni minkä kerkeätte. Ettekö edes osaa lukea ja tulkita tekstiä oikein? Ilmankos täällä ei mistään keskustelusta tule mitään. Itse vastaan asiallisesti oman mielipiteen ja tietouteni saaden vain kiimaiset rakki-ihmiset haukkumaan koiriensa tahtiin... Tämähän on oikein unelma paikka provoamiselle jos sitä haluaa tehdä kun täällä saa ihmiset punaiseksi raivosta pelkästään olemalla oma itsensä :)

      • dhhautaan

        Voi vatipää, sinä puhut yleistäen. Jos sanot, että "vuokraisännät ei tykkää eläimistä" tarkoittaa, että vuokraisännät, eli kaikki vuokraisännät, eivät tykkää eläimistä.
        Jos tarkoittaisit vain joitakin, lisäisit siihen sanan "jotkut".

        Sinä se täällä muuntelet muiden tekstejä ja jopa uutisia minkä kerkeät, et osaa mitään tekstiä tulkita ikinä oikein, vaan aina vääristelet ja muuntelet, kaiken aina käännät nurin.
        Ilmankos täällä ei mistään tule mitään, kun et mitään mistään ymmärrä.

        Menipä tuokin oksennuksesi ylläpitoon, helvetin mielisairas paska-aivo.

        Tämä on unelma paikka tuollaiselle sadistiselle psykopaatille, as know as provolle, kuten sanoit. Hyvä että myönnät olevan oma itsesi, siis provo ja mielenvikainen. Kyllähän se on viesteistäsi nähty, oksetus.

      • Koirienvihaaja
        dhhautaan kirjoitti:

        Kuka täällä on provo? Itsehän täällä ärsytät ja levität vihaa enemmän kuin minä koskaan. Itse en vaivaudu ylläpitoon sinusta edes valittaa sillä kaltaisesi provot olisivat vain heidän työn hidaste kun heillä on vähän vakavempiakin tapauksia kuin provosoivat ja pilkkaavat tekstit.

      • oleppashiljaadh

        Sinä olet. Sinä täällä ärsytät kaikkia, levität vihaa enemmän kuin kukaan muu ikinä. Kai sä ymmärrät, miten laaja vihakunta sulla on, paitsi täällä niin myös muualla, kuten facebookissa?

      • Koirienvihaaja
        oleppashiljaadh kirjoitti:

        Sinä olet. Sinä täällä ärsytät kaikkia, levität vihaa enemmän kuin kukaan muu ikinä. Kai sä ymmärrät, miten laaja vihakunta sulla on, paitsi täällä niin myös muualla, kuten facebookissa?

        Ai en olekaan kuullut facebookista. Maineeni kirii edelleni. Noh se vain kuvastaa hyvin teitä koiraihmisiä; kun haukutte ja hyökkäätte, teette sen samantien laumana. Samalla toimitte tosin äärimmäisen tyhmästi, koska kun teette niin ruokitte "trollia", joksi minua niin kutsutte. Laitappa ihmeessä linkki sinne facebookkiin jotta "trollina" saan jotakin tekemistä illoiksi.

        Kai ymmärrät ettei kitinäsi saa yhtään sen enempää täällä aikaiseksi kuin minun valistukseni? Itseasiassa tuo oli nyt väärin sanottu. Oikeasti minähän olen saanut paljon aikaiseksi jos olen tosiaan jo niin tunnettu kuin sanot. Se näkyy myöskin tällä palstalla.

        Minä käytännössä voisin lopettaa milloin vain tänne kirjoittamisen, mutta usko tai älä, viestit eivät lopu. Osoitin tämän sillä viikon kokeella, mutta eihän täällä siihen uskottu, mikä olikin odotettavissa. Tällä palstalla on aina vähintään yksi joka lyö kapuloita rattaisiinne eikä siihen oikeastaan tarvita edes minua.

      • dhhautaan

        Niinhän sinä kuulutkin. Ihan samaa settiä löytää tuolta, mitä täältäkin. Kaikki me tiedetään että olet tuo ylläpitäjä aka lukuisat feikkiprofiilit.

        Ei, et ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi. Se mitä olet saanut aikaiseksi, on vaan viha, viha sinua itseäsi kohtaan.

    • aussiefani

      Entäs bostoninterrieri. Se ei nimestään huolimatta ole terrieri. Tutustu lähemmin! :D

    • mbkghvhvjk
    • Rapakeli

      Älä ota koiraa jos annat tehdä sen tarpeensa kerrostalon ovienpieliin ja muuallekin pihaalueelle.Eli jos et hallitse koirasi kouluttamista ja kunnioita pihaalueen puhtautta niin että et käytä sitä käymälänä koirallesi.Ulkoilutat muutenkin etkä vain kerrostalon ympäri ,että koira saa ulkoilua tarpeeksi.Huomioit että kaikki eivät ole niin ihastuneita lemmikkiisi kun päästät hihnan niin löysäksi että lemmikkisi pääsee nousemaan naapurisi vaatteille ja hups,anteeksi ei riitä.

      • muistase

        Anteeksi ei riitä myöskään sinulta, ikinä. Muista se. Kaikki eivät ole ihastuneita sinuun ja tekoihisi, oman käden oikeus puhuu kun sinuun törmää.

      • Koirienvihaaja
        muistase kirjoitti:

        Anteeksi ei riitä myöskään sinulta, ikinä. Muista se. Kaikki eivät ole ihastuneita sinuun ja tekoihisi, oman käden oikeus puhuu kun sinuun törmää.

        Ai luullaanko täällä taas että minä kirjoitin tuon? Olette saamarin vainoharhaisia. Rapakeli esitti ihan asiallisen pointin eikä hänellä tai hänen tekstillään ole mitään tekemistä kanssani muuta kuin mielipiteen osalta.

      • menehoitoondh
        Koirienvihaaja kirjoitti:

        Ai luullaanko täällä taas että minä kirjoitin tuon? Olette saamarin vainoharhaisia. Rapakeli esitti ihan asiallisen pointin eikä hänellä tai hänen tekstillään ole mitään tekemistä kanssani muuta kuin mielipiteen osalta.

        Voi voi mielenvikaista dog hateria

    • Koiramies4

      Miten olisi tämä? Itäsiperianlaika. Hyvin koulutettavissa ja ei tuhoa asuntoa isännän / emännän poissaollessa.

      Lisäksi ihmisystävällinen, mutta vaaran uhatessa voimakkana pystykorvana puolustaa isäntäänsä / emäntäänsä.

      Myös erinomainen metsästyskoira, mutta hyvin hoidettuna ja huollettuna se pärjää kerrostaloissa seurakoirana.

      Sillä ei ole taipumusta jatkuvaan haukkumiseen, kuten Suomen pystykorvalla ja sen takia naapurisuhteet kerrostalossa säilyvät ennallaan.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Itäsiperianlaika Tässä alkeistietoa Wikipedian kautta. Linkkejä Itäsiperianlaikaan on tuhansittain netissä.

      • 2plus12

        Laika, oletko tosissasi. Kerrostaloon, seurakoiraksi. Ei todellakaan.

    • Villakoira on kylläkin loistava rotu! Se on perusterve, miellyttämisenhaluinen, helppo kouluttaa, soveltuu monenlaiseen harrastukseen, pääsääntöisesti ei ole haukkuherkkä eikä kovinkaan vietikäs, sekä kiintyy perheeseensä vahvasti. Rodussa on useita väri- ja kokovaihtoehtoja, joten jos joskus haluaa vaihtaa koiran kokoa, niin ei tarvitse rotua vaihtaa.

    • aitojore

      Novaskotinnoutaja ilmanmuuta.

    • Kyllä

      Nelkyt senttiä korkea/pieni koira kuuluu vielä kategoriaan tappijalkainen. Toko-harrastukseenkin kannattaa valita hieman korkeampi koira.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe