Työelämän joustot ovat kohonneet poliittisessa keskustelussa lähes elämää suuremmaksi kysymykseksi. Talouden ahdingon syyksi katsotaan yleisesti kilpailukyvyn puute: liian korkeat palkat, joita puolestaan pidetään ammattiyhdistysliikkeen aikaansaannoksina. Siksi erityisesti porvarillinen politiikka näkee etsikkoaikansa koittaneen. Ajan, jolloin päästäisiin koko ammattiyhdistysliikkeestä ja saavutettaisiin tilanne, jossa porvarit voisivat sanella palkat ja työolosuhteet aivan oman mielensä mukaisesti. Kenenkään vastaan panematta.
Tämän äärioikeistolaisen ajatushirvityksen ydin näyttää olevan luulo, että kun palkat painetaan nollaan, niin liiketoiminnan tuotto omistajille maksimoituu. Koittaa aika, jolloin omistaja viimeinkin rikastuu. Pääsee suorastaan kierimään rahoissa. Nythän porvari tyypillisimmillään ”känisee”, ettei hän ole motivoitunut tekemään yhtään mitään, kun hän ei tule yrittämisestään riittävästi palkituksi. Viimeistään verot ovat taittavinaan kamelin selkärangan. Osoituksena tästä ovat uhkailut maasta pakenemisesta, jonka sitten rasvajalkaisimmat ovat jo tehneetkin.
Kohtalokas virhe oikeistolaisessa ”aivotoiminnassa” on luulo, että raha saadaan markkinoilta. Hieman samaan tapaan kuin tämän päivän peruskoululaiselle opetetaan, että sähkö tulee töpselistä ja maito meijeristä. Tämän urbaanin ”idiotismin” seurauksena syntyy sitten politiikka, joka vaatii muiden muassa energia- ja maataloustuotannon supistamista.
Urbaani eliittipoliitikko kuvittelee, että palkkoja pienentämällä yrityksen kustannukset pienenevät, joten yritykselle jää enemmän jaettavaa omistajille ja siten rahan määrä markkinoillakin ikään kuin kasvaisi. Mutta ongelma tässä on se, että näin menetellen kasvaa vain porvarillinen rahakasa eikä suinkaan hyödykemarkkinoiden ostovoima. Itse asiassa tämä porvarin kasvanut rahamäärä on pois kulutuksesta, markkinoilta. Porvari on siis palkkaa alentaessaan siirtänyt kierrossa olevaa rahaa omaan pysähtyneessä tilassa olevaan rahakasaansa. Koska veroja maksetaan suurelta osin joko palkan tai ostojen perusteella, merkitsee liiketoimintojen aktiviteetin näivettyminen myös julkisen sektorin näivettymistä rahapulan vuoksi.
Kun tätä palkkojen alentamista jatketaan riittävän kauan, jäljelle jääkin lopulta enää vain kilpailun voittaja, maailman rikkain porvari, joka sitten yksin istuu, tai mitä suurimmalla todennäköisyydellä lojuu oikoisenaan, maailman suurimman rahakasan päällä. Todennäköisesti hän vielä silloinkin vanhasta tottumuksesta ulvahtelee suureen ääneen ja vaatii joustoja työelämään ja verojen keventämistä.
Suurin syy yleensäkin taloudellisiin taantumiin on yrityksen johtamisessa. Siinä, että irtaannutaan todellisuudesta ja aletaan toimia väärien olettamusten varassa. Sama koskee tietysti politiikkaa, joka rakennetaan talouselämän vailla todellisuuspohjaa olevien olettamusten varaan. Erityisen vaarallinen ilmiö on täysin harhojen vallassa elävät talouselämän ja politiikan gurut, jotka toimillaan saavat säännöllisesti aikaan suuria massailmiöitä, joiden tunnusmerkki on hirvittävä touhu ja tohina, mutta joissa ei ole juuri järjen häivää.
Tämän hetken hurjat massapsykoosit ovat kestävyysvaje, leikkauslistat, verohelpotukset sekä tietysti työelämän joustot. Kaikki siinä määrin toisilleen vieraita ja epämääräisiä, että ne kumoavat vähintäänkin toisensa elleivät aiheuta suorastaan katastrofia.
Joustot, uhka yhteiskuntajärjestykselle
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906