Onko terapeuttiin rakastuminen tervettä?

Ei ole tervettä. Se kertoo sairaalloisesta riippuvuudesta toisen mielipiteisiin. Tämä kyseinen ihminen on kuin ärsyttävä rakki, joka ei irrota otetta lahkeesta, koska pelkää kuolemaa.

Täytyy sanoa, että nykypsykiatria kanustaa tällaiseen käyttäytymiseen, koska teraåiat ja uskottavuus ja lääketulot ovat linjalla. Siksipä meidän kaikkien tulee taistella tällaista psykologista insestiä vastaan, ja vaatia ihmisarvon ja ajattelun ja käytöksen vapautta.

Rakastuminen/ihastuminen terapeuttiin on ihan normaali ja odotettavissa oleva asia. Terapian kulun myötä kuitenkin pätevä terapeutti osaa ohjata potilasta/asiakasta suuntamaan kiintymyksen kohteensa muualle tai vaihtamaan sen tunteen johonkin sopivampaan, esim.tyytyväisyyteen/luottamukseen/ jne.

Ihminen, joka antaa tuollaisen vallan auttajalle ja auttaja, joka sen hyväksyy ovat kumpikin aika arveluttavia.

Psykoanalyysissa tällaista tapahtuu, mutta ei välttämättä ja minä sanoisin itse myös psykoanalyysissa olleena, että hoitosuhteessa on jotain kieroontunutta, jos terapeuttiin rakastuu tai kiintyy liikaa. Terapeutin täytyy myös olla jotenkin epäpätevä tai vallanhaluinen, kun hän tuollaista rohkaisee.

Käsittääkseni tällaista tapahtuu aikia ajoin, vaikka set tuskin on tarkoitus, ja sitä pitää tietoisesti välttää.

Rakkaus on parasta terapiaa mitä on olemassa, ja jos terapeutti antais rakkautta potilaalle, potilas tulisi terveeksi. Siksi on minun mielestä tosi väärin että jostain syystä terapeutit muka ei saa rakastaa potilaita. En ymmärrä lainkaan mitä siinä muka on epäeettistä. Ehkä joku voisi selittää.

Mitä potilas kirjoittelee palstoilla, on HÄNEN kokemuksensa hoitosuhteesta. Esim erotomaanikko kuvittelee hänellä ja jollakin olevan jonkinlainen molemminpuolinen rakkaussuhde ja todellisuus on toinen. Naapurin nainen oli tällainen ja teki "rakkautensa" kohteen elämästä helvetin jahtaamalla ja puhumalla soopaa. Kuvioissa oli myös manipuloiva sairas selvännäkijä, joka yllytti tätä hullua vaikka mihin. Tällä rakkauden kohteella oli oma elämä ja kumppani koko ajan, mutta hullu kieltäytyi uskomasta sitä. Selvännäkijä "käski" puhkoa auton renkaat, viedä auton tuulilasiin sitä ja tätä "merkiksi".
Eli kun palsta on "mielenterveys" (sairaus), on täällä myös sairauden värittämiä epätosia juttuja.

Terapeuttiin rakastumisessa ja siinä että terapeutti sallii sen, on jotain hyvin insestistä.

Eikös somaattisella puolella ollut joku lääkäri, joka nuoli potilaan nännejä? Ihmeellisesti nämä ammatillisiksi tarkoitetut suhteet menevät sekaisin.

Mutta kyllä se heikentää luottamusta psykiatriaan, jolla on muutoinkin vähän arveluttava maine.

Sukurutsaiselta kuulostaa, hyi helvetti!

Onko teillä joillakin mennyt asiakkaan rakastumisen tunne ja
kahdenkeskinen seksisuhde käsitteinä jotenkin sekaisin?

On hyvin tavallista, että hyvässä terapiasuhteessa asiakas "rakastuu" terapeuttiinsa. Tässä rakkaus tarkoittaa syvää luottamusta terapeuttiin, ymmärryksen ja tuen odotusta, ehkä haaveita jostakin muusta. Sen muun ei pidä toteutua.

Tunne pitäisi olla vastaava kuin sillä 5-vuotiaalla, joka "rakastuu" isäänsä tai äitiinsä voidakseen peilailla vanhemmasta omaa psyykkistä kehitystään. Senkään "rakkauden" ei pidä toteutua muulla tavalla, vaikka lapset usein haaveilevat menevänsä isona naimisiin isän tai äidin kanssa. Eivät nämäkään lapsen haaveet ole mitään insestisiä, vaan ihan normaaleja.

Ammattitaitoinen psykoterapeutti osaa olla monenlaisten tunteiden kohteena ja peilinä ilman provosoitumista tai "lähtemistä mukaan". Sitähän hyvä terapia (ei se pinnallinen) on: erilaisten odotusten, toiveiden, tunteiden käsittelyä selkeissä rajoissa ja sopimuksessa.

Psykoterapeutti hakee ihmissuhdetarpeisiinsa tyydytyksen omassa yksityiselämässään. Asiakkaiden kanssa vain työskennellään yhdessä (eikä muuta).

Jos terapeutti osaa asiansa niin on ihme jos tietyntyyppistä ihastumista ei potilaalle tapahdu, on oikeestaan epäterve merkki jos ihastumista tai rakastumista ei tapahdu koska näin pitää käydä. Jokainen psykiatrian ammattilainen tietää tämän joten jos jotain hyväksikäyttöä tapahtuu potilaan ja terapeutin välillä voi potilas syyttää vaikka vuosien jälkeen terapeuttia asiakkaaseen sekaantumisesta ja tämä on rikos, pahemmanlaatuinen rikos.

Valitettavasti nämä ns. ammattiauttajat ovat narsisteja, joilla on vahva usko auttamiseen , mutta se asian "kääntöpuoli" on siinä että he ruokkivat omaa ylemmyydentunnettansa "auttamalla"

"Miksi ammatti-ihminen joka varmaan tajuaa sen, ei lopeta hoitosuhdetta"? Miksi ammatti-ihmisen pitäisi lopettaa hoitosuhde, jos potilas rakastuu häneen, mutta ammatti.ihminen ei ole rakastunut? Vaan hoitosuhde jatkuu kuten ennenkin. Miksi sälytät tämän asian ammatti-.ihmisen niskaan? Tuo on hyvin tavallista. Kuten myös se, että panttivanki rakastuu vangitsijaansa ns Tukholma syndrooma. Vai epäiletkö että ammatti-ihminen käyttää seksuaalisesti hyväkseen? Jos epäilet tuota, on oltava näyttää faktat, eikä uskoa potilasta, jolla saattaa olla hyvinkin vintti sekaisin. Syytökset on vakavia. Vai oletko itse se potilas, joka on rakastunut auttajaansa, etkä ole saanut mitään vastakaikua?

Itse asiassa on hyvinkin tavallista, että potilas alkaa kokea rakastumisen kaltaisia tunteita hoitajaansa kohtaan. Kaikkien tunne-elämän myllerryksien keskellä, mikä tilanne yleensä terapiaan hakeuduttaessa on, löytyy joku, joka (vaikkakin "vain" työnsä vuoksi) kuuntelee, välittää ja tukee...ei siis mikään ihme, jos näin käy. Ammattilaisen tehtävä on arvioida tuntemuksien harmittomuus/haitallisuus hoidon kannalta ja joissain tapauksissa siirtää potilas toisen hoidettavaksi.

Hyvää Pääsiäistä.

Tervettäpä tervettä terapeuttiahan samaistuu usein potilaaseensa on jopa itsekin kuin potilas oireinensa.

Omaan terapeuttiin ihastuin. mutta tiedän että monelle käy niin ja en ole huolissani. Se varmaan vaan on kun ensimmäisen kerran joku kuuntelee sua ja on kiinnostunut oikeasti potilaan asioista. Ei siinä itellä ainakaan sen kummempaa ole. Tiedän ettei jutusta tule mitään, enkä siitä edes haaveile. Kunhan nyt ihastuin. Ja mulla nuo menee aika nopeata ohi:). En siis olisi huolissani. En ymmärrä kriittisiä kommentteja. Rakastuminen terapeuttiin on tavallista, mutta moni ei todellakaan lähde toteuttamaan halujaan. Moni on myös tietoinen että mistä asia johtuu ja tietää ettei se ole "aitoa".

Paljon huolestuttavampaa on se, että kuvittelet rakastumisen olevan jotenkin sairasta.
Emme voi valita, keneen rakastumme!

Se, että potilas rakastuu terapeuttiin kertoo terapian onnistumisesta. Syntyy vanhempi-lapsi suhde.

Kyseessä on nk. transferenssi, mikä on osa kaikkia pidempikestoisia ja 'oikeita' terapiamalleja. Terapeutti ei tietenkään vastaa potilaan tunteisiin, vaan käyttää asetelmaa terapian edistämiseksi.

Ei ole normaalia mutta se on, että terapeutti rakastuu potilaaseen.

Oikeasti ihailin niitä ihmisiä, jotka jaksoivat silloin kun tuntui siltä että koko maailman kaaos ja tuska rysähti mun niskaan, sietää sitäkin höperyyttä ja ylikierroksilla olemista mitä edustin - kaikki tunteet yhtenä kaaoksena kuin elintoiminnotkin. Kärsimys oli sitä luokkaa että kun hikoilin, veri pisaroi iholla. Hoitoon osallistuneet ovat olleet
silleen jämäköitä ja hyviä asettamaan rajoja, Psykelääkkeit useat haukkuvat, minulle niistä kyllä oli apua - ja varmaan silloisille työkavereillekin, olin varmaan
aika kauhistava - käsiini ilmestyi ristiinnaulitsemisen jättämät arvet ajoittain .
- paljon aikaa, voimia ja työtä on tarvittu sen tosiasian löytämiseksi ettei t'ässä
muuttuvassa maailmassa ole yhtään sen kummempi kuin yksi pieni rajallinen ihminen. Ja aina vajavainen tiedoiltaan ja ymmärrykseltään - lopullinen valaistuminen on vieläkin saavuttamatta - mun mielestä se kyllä tarkoittaa elintoimintojen päättymistä l. kuolemaa, mutta sekin on vain ihmisenkin osa -
jokaisella aikanaan.

tuosta aiheesta on elokuvakin tehty joskus, mutta en vaan muista oliko suhteella onnellinen loppu....muistaisko kukaan sen elokuvan nimeä...kuuluisia ne kylläkin olivat.
Siinä nainen kyllästyi kulissiliittoon ja hakeutui terapiaan naimisissa olevan miesterapeutin vastaanotolle ja naisen henkinen tila oli parantunut jo muutaman käynnin jälkeen.
Lopulta nainen alkoi kertoa terapeutilleen nähneensä unessa seksuaalisia fantasioita, joita hän haluaisi toteuttaa vastaanotolla. Lopulta mies ehdotti taukoa terapiaan, mutta nainen oli jo niin koukussa eikä suostunut lopettamaan ja lopulta terapautin perhe-elä oli hajoomisen partaalla.
Olis jännä nähdä vielä se elokuva.

Absoluuttinen pahuus ei kalpene, eikä sille mikään ole vierasta.

Rakastuminen on aina tervettä.
Mikä on rakastumisen vastakohta? Onko se tervettä?
Ilman rakkautta kuolemme kuin ilman happea jota hengitämme.

Minä olin lähes kymmenen vuotta psykoanalyysissa enkä koskaan "rakastunut" terapeuttiin, joka tosin oli samaa sukupuolta kuin minä itse. Enkä tullut hänestä riippuvaiseksi.

Vissiin se psykoanalyytikko oli kutakuinkin täysjärkinen. Osasi tarvittaessa keskustella myös ajankohtaisista akuuteista asioista, ei ainoastaan jauhaa äitisuhdetta.

Mitä ylipäätään ammattiauttajasuhteisiin tulee, niin olen usein suuttunut auttajiin, jos he ovat vain istuneet sormi persreiässä avuttomina. Eli toisenlaisiakin tunteita voi auttamissuhteissa herätä. Suuttuminen on verrattavissa siihen, että suutun ainakin pääni sisällä normaalissa elämässäkin passiivisiin ja hitaisiin ja aikaansaamattomiin ihmisiin.

Onpa hölmöjä vastauksia.
Ensiksi rakkaus on ainetta. Jotain hormooneja ei niin oleellista. Jotta voi rakastua pitää olla lataus noita hormooneja tai mitä ne nyt ovatkin.

Sitten toinen fakta. Rakastuminen ei ole mikään tahdonalainen tapahtuma. Se ei ole sitä potilaalla eikä hoitajalla eikä lääkärillä.

Tulee sellainen käsitys että nämä jotka täällä kirjoittavat eivät ole koskaan rakastuneet tai eivät muista.

Eli sitä vain rakastuu halusi tai ei.

Tuskin siihen terapeuttiin kukaan rakastuu. Kyllä se sina on se ihminen joka sitä hommaa tekee mihin joku rakastuu tai sitten ei.

Hitaus ja saamattomuus yleensä klpirauhasongelmaisten oireita, siinäkään ei kyllä mitkään raivoamiset kenenkään taholta ole mitenkään hoitavia. Toka jutttu on joku ihmekuvitelma että Joku äidittömyys olisi lapsella tai muillakaan vammmaisilla olisi jotenkin hoidettu asia, että natsiukot rupeaa työntelemään kyykyyttämiensä naisten kurkkuun kullejaan, imepä ja lutkuta, käsiraudat irtoo vasta sen jälkehen... Kyllä mun mielestä kaikki koettu irvokkuuskin aina arpensa ihmisiin jättää.
Tämä ei terapeutteihin liity eikä lääkäreihin - vaan siihen miten voi käsitellä raakalaismaisen, joskus koko elämän aikuisen stressin synnyttämiä kauhukuvia ja tunteitakin terapiassa - kun törkimykset todella on mitä on, ihan samaa hokemaa että kun neitsyitä nussuttaa, paranee kupat, tubit ja aidsitkin kun maailma pedonkyntensä näyttää. Huoranäpäröiksi nimeämilleen.
Roskainen, loskainen ja sumea maailmantie - ehkä joskus kirkastuu, ehkä ei.
Surulla aikansa - silti hyvää ja onnellista pääsiäistä kaikille vaikkei elämässä aina ihan tasan käy onnenlahjat.