Kuulkaas kalamiehet nyt olisi kysyttävää. Mitä ne on semmoiset keltaiset pienet palleroiset joita löytyi siian sisältä? Lähinnä mieleen niistä tulee keitetty maissi, mutta pienempi. Ne ei ollu rykelmissä vaan yksittäin siellä täällä kalan lihan välissä. Siika oli savustettu, ne pallerot erottui aika hyvin ja lähti hyvin irti. Koittaako kuolema kun sitä kalaa söin?
Keltaiset pallerot?
3
1029
Vastaukset
Tähän aikaan vuodesta siiassa esiintyy näitä loisia, en sen tarkemmin tiedä mitä.
Ovat yleensä lähellä selkäruotoa.
Enpä usko että henki lähtee vaikka näitä syökin mutta itse en kyllä näitä siikoja käytä.- Puukko
Siika on ruokakaloista parhaita, mutta valitettavan usein loisten vaivaama.
Veikkaisin, että löytömäsi pallerot olivat ns. rakkoloisioita. Ne ovat tuoreessa kalassa pahimmillaan noin herneen kokoisia tai suurempia, pyöreähköjä ja melko kovia, vaaleita palleroita, joiden sisällä on maitomaista nestettä. Ne ovat yleensä niin kovia ja kiinteitä, että ne voi poistaa kalasta, jollei ole puhkaissut niitä kalaa avatessa ja fileroidessa. Kysessä on sienitauti, joka ei liene ihmiselle vaarallinen, mutta inhottavan näköinen. Itseltäni jäävät sen vaivaamat siiat kyllä syömättä. On ole nähnyt savustettuja rakkoloisioita, joten en tiedä miksi kypsinä muuttuvat.
Oheissa linkissä oleva kuva rakkoloisiosta ei mielestäni ole kovinkaan edustava. Siinä rakkulat on kai leikattu auki, jolloin niiden olemuksesta ei oikein saa selvää. Siitä voit tutkia myös muita siian vaivoja.
http://www.abo.fi/instut/fisk/Fin/Parasiter/henneguya.htm- hippula
Kiitos kaikilli auttajille.
Ne oli varmasti juuri noita mistä Puukko kertoi. Savustettuna ainakin ne on ihan pakastemaissin värisiä.
Luulenpa niitä syöneeni ennekuin huomasin että kalassa on jotakin ylimääräistä... Makukaan ei ollut erilainen kuin ennen, savustus tietty antaa sen oman makunsa niin voimakkaana.
En ole sairastunut ja hengissä ollaan.
Lähdenpä tästä Joulupöytään (siiat tutkin tarkoin...)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947