Missä ätmit luuraa?

piilossaovat

Henkilökohtaisesti en tunne ainuttakaan miestä joka ei olisi koskaan seurustellut tai ollut naimisissa. Ei ole tullut opiskeluaikana tai työpaikoillakaan vastaan. Siis missä he luuraavat?
Ikääkin minulla on jo 50 eli monessa olen kerinnyt olemaan mukana. Ainoa paikka missä en käy on baarit, sieltäkö kaikki löytyvät?

54

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xixifii

      Haluatko alemman tason miehen itsellesi vai?

      • piilossaovat

        Minä ihmettelen keitä nämä ovat? Ei nyt ole tarkoitus bongailla heitä mutta en kykene sijoittamaan heitä mihinkään, mitä he tekevät työkseen/harrastavat?


      • ÄtmienHolokausti

        Luultavasti aloittaja etsii samantapaista ihmisryhmää kuin juutalaiset, joita voisi oikein luvan kanssa syrjiä. Juutalaisia kun ei sivistynyt ihminen nykypäivänä voi syrjiä niin tarvitaan ätmit syrjinnän kohteeksi.


      • Prinssi_seinäruusunen

        Ätmit ovat usein teknisen alan ihmisiä, introverttejä ja sen sellaista. Sellaisissa töissä, joissa kontaktia toisiin ihmisiin ei paljon ole. Moni lienee myös syrjäytynyt työelämästä lievien tai vähän isompienkin mt-ongelmien vuoksi. Harrastukset ovat yksinäisiä, kuten tietokoneella pelaaminen, kuntosalilla käynti tms. Ystäviä ei useinkaan ole paitsi muita samanhenkisiä "ätmejä".


    • ÄtmiLuuraa

      Minä en ole ikinä seurustellut. Minäkään en tunne kuin yhden toisen ätmin. Baareissa käyn hyvin harvoin.

    • 20plus12

      Itse työskentelen IT-firmassa ja ei kyllä tule yhtään ätmiä mieleen. Osaa olen epäillyt, koska ovat lyhyitä, lihavia, kaljuuntuneita ja ei niin komean näköisiä, mutta jopa heilläkin on yleensä vaimo ja joskus myös lapsia.

    • Kilttiatm

      Täällähän minä rumilus olen. En ole ikinä ollut naisen kanssa. Ätmit on piilossa koska hävetää olla naiseton ruma mies.

    • vaiettu_asia

      Et tunne ätmejä, koska ätmit, kuten myöskään ätnit, eivät kerro seksuaalisesta epäonnistumisestaan. Tätä ei kannata kertoa, koska asiasta seuraisi täydellinen sosiaalinen hyljeksintä. Tästä taas seuraisi syyllistäminen, sillä sosiaalisen torjunnan kohde syyllistetään aina, ja usein tuo syyllistäminen saattaa olla hyvinkin vihamielistä käytöstä.

      Ei siis ole kannattavaa kertoa olevansa ätmi/ätni. Tämä on lähes sama kuin tuhoaisi oman elämänsä. Lähipiirissäsi on siis ätmejä, et vain tiedä asiasta.

      • piilossaovat

        Tiedän kyllä lähipiirini siviilisäädyt. En välttämättä onko avo/avioliitto. Melkein kaikilla on asuinkumppani ja lapsia. Muutama eronnut on, heilläkin lapsia. Yksi lapseton mutta hänkin eronnut.


      • vaietti_asia
        piilossaovat kirjoitti:

        Tiedän kyllä lähipiirini siviilisäädyt. En välttämättä onko avo/avioliitto. Melkein kaikilla on asuinkumppani ja lapsia. Muutama eronnut on, heilläkin lapsia. Yksi lapseton mutta hänkin eronnut.

        No, ehkä tämä sitten selittyy sillä, että ätmit eivät saa töitä, eivätkä siten kuulu kenenkään piireihin. Nykyäänhän täytyy olla seksuaalisesti menestyvä, tai ainakin hyväksytty, jotta saa töitä. Jos ei ole, ei voi muodostaa sosiaalisia verkostoja, sosiaalisen hyljeksinnän takia, ja jää siten ilman töitä, jotka usein löytyvät juuri sosiaalisten verkostojen kautta.

        Tai sitten liikut piireissä jotka eivät suvaitse ätmejä.


      • TyöskenteleväÄtmi
        vaietti_asia kirjoitti:

        No, ehkä tämä sitten selittyy sillä, että ätmit eivät saa töitä, eivätkä siten kuulu kenenkään piireihin. Nykyäänhän täytyy olla seksuaalisesti menestyvä, tai ainakin hyväksytty, jotta saa töitä. Jos ei ole, ei voi muodostaa sosiaalisia verkostoja, sosiaalisen hyljeksinnän takia, ja jää siten ilman töitä, jotka usein löytyvät juuri sosiaalisten verkostojen kautta.

        Tai sitten liikut piireissä jotka eivät suvaitse ätmejä.

        Kyllä ätmit saa töitä. En ole vielä ikinä ollut työtön.


      • vaiettu_asia
        TyöskenteleväÄtmi kirjoitti:

        Kyllä ätmit saa töitä. En ole vielä ikinä ollut työtön.

        Riippuu tietenkin alasta. Jos ätmillä/ätnillä sattuu olemaan koulutus alalle, jolla on vähän enemmän töitä tarjolla, esim. IT-ala, niin varmasti ätmi/ätni saa töitä. Jos on kyse jostakin hankalammasta alasta, kuten vaikkapa kulttuuriala, ei töitä todennäköisesti löydy. :)


      • Hämärän_rajoilta
        vaiettu_asia kirjoitti:

        Riippuu tietenkin alasta. Jos ätmillä/ätnillä sattuu olemaan koulutus alalle, jolla on vähän enemmän töitä tarjolla, esim. IT-ala, niin varmasti ätmi/ätni saa töitä. Jos on kyse jostakin hankalammasta alasta, kuten vaikkapa kulttuuriala, ei töitä todennäköisesti löydy. :)

        Tämä lienee totta, mutta lisäksi kyse on myös motivaatiosta. Jos kysyntää olisi ja työllistyminen kävisi "sormia napsauttamalla", kai siihen voisi pyrkiäkin. Kun kuitenkin samaan aikaan sekä työllistyminen on hyvin vaikeaa että siihen ei tunnu olevan mitään tarvetta (en aio perustaa perhettä eikä mitään muutakaan kannustinta kohtuulliseen toimeentuloon ole), miksi nöyryyttää itseään armopaloja kerjäämällä?

        Väitöskirja-apurahojen saaminen on niin kiven alla, että saa nähdä, viitsinkö edes yrittää hakea. Todennäköisesti teen työn omalla – käytännössä siis lähisukulaisteni – kustannuksella peräkammarissani kuten kaiken tähänkin asti.


    • Pyöritkö jossain seurakuntakuvioissa? Tuli vain mieleen tuosta baarikommentista. Seurakuntaympäristöissä harvemmin on yksinäisiä miehiä, koska siellä on naisenemmistö ja parisuhde on normi.

      • piilossaovat

        En pyöri seurakuntakuvioissa. En ole koskaan tykännyt baareissa käydä kun alkoholikaan ei pahemmin maistu. Selvänä on ikävä katsella juopuneita.


    • ätmel

      Täällähän minä. :-(

    • soffi123

      Yhteiskunta on syrjäyttänyt ne sisätiloihin masennukseen ja itsemurhanpartaalle koska ovat liian kilttejä. Yhteiskunnassa kiltit ei pärjää koska he huomaavat jokapuolella vääryyttä eikä saa mitään koska antaa kaikkensa.

      • piilossaovat

        Tätä minä juuri mietein että ovatko sitten vaan omissa oloissaan jossain piilossa kun itse en tunne. Puhutaan nyt kuitenkin varmaan eri ihmisistä kuin puistottuneista? Joilla heilläkin kyllä monella on se perhe joskus ollut.


      • Prinssi_seinäruusunen

        Nimenomaan ovat omissa oloissaan. Ei todellakaan puhuta puistoasukeista, vaan ennemmin peräkammarinpojista jos nyt joku ryhmä halutaan nimetä. Mutta ei kaikki ätmit niitäkään ole. Myllä kyllä introverttius on jossain määrin kyllä vaatimus ätmiyteen.


    • ammattiapulainen

      Olen töissä mielenterveysalalla ja potilaissa törmää tosi paljon ätmeihin, ujoihin, estyneisiin ja sosiaalisesta ahdistuksesta kärsiviä yleensä koulussa kiusatuiksi joutuneisiin. Ja kun olen mies, niin monien miespotilaiden kanssa olen käynyt keskustelua siitä, mitä naiset mahtavat ajatella ja miten naisia kannattaisi lähestyä.

      • dvsvfb

        Kerrotkos jotain yleisluontoista, mitä näissä keskusteluissa käydään läpi ja minkäslaisia neuvoja annat? Voisi olla useammallekin hyötyä näin netin välityksellä.


    • loveshy

      Tässähän minä istua tapitan nyt olet nähnyt ätmin kirjoitusta.Onko uteliaisuutesi tyydytetty.

    • 331513

      Minäkin olen monesti pyytänyt kirjoittajia kertomaan ihan konkreettisia esimerkkejä atmeista ja ytmeistä julkisuuden henkilöiden kautta. Kyllä olen tuolla saanut kirjoittajat hiljaiseksi ja voittanut väittelyt.

      • ätmel

        Julkisuuden henkilö ei voi olla ATM, koska julkisuus tekee miehestä aina kiinnostavan naisten silmissä.


      • 1p16
        ätmel kirjoitti:

        Julkisuuden henkilö ei voi olla ATM, koska julkisuus tekee miehestä aina kiinnostavan naisten silmissä.

        No kerro sitten esimerkkejä YTM:stä julkisuuden henkilöistä niin saatan jopa uskoa että ette ole pelkkiä trolleja.


      • Näin_on

        YTM = mies joka saa aina naisia. Tämän kriteerin täyttää Matti Nykänenkin, jota nyt ei (ainakaan enää) voi pitää oikein millään tavalla muuten ylempitasoisena.

        Mies harvoin pääsee julkisuuteen tekemättä mitään. Pitää olla urheilija, laulaja tai muu muusikko, liikemies jne ja tietysti menestynyt, tai ei olisi julkisuudessa. Tai olla tosi-tv:ssä - BB:hen osallistuminen nostaa miehen kun miehen puolijulkisuuteen.

        Naisen ei välttämättä tarvi olla sen enempää kuin salarakas tai seiskatyttö päästäkseen julkisuuteen.


      • ätmel
        1p16 kirjoitti:

        No kerro sitten esimerkkejä YTM:stä julkisuuden henkilöistä niin saatan jopa uskoa että ette ole pelkkiä trolleja.

        Kertoisin mielelläni, mutta en katso televisiota, kuuntele radiota, katso suomalaisia elokuvia tai lue juuri muuta kuin Taloussanomia. Näin on ollut jo lähes 15 vuotta, joten en ole lainkaan kartalla suomalaisista julkkiksista.


      • 158
        ätmel kirjoitti:

        Kertoisin mielelläni, mutta en katso televisiota, kuuntele radiota, katso suomalaisia elokuvia tai lue juuri muuta kuin Taloussanomia. Näin on ollut jo lähes 15 vuotta, joten en ole lainkaan kartalla suomalaisista julkkiksista.

        Olet noin pihalla todellisesta maailmasta ja silti tiedät että markkina-arvoteoria on olemassa ja että toiset miehet ovat eri tasolla kuin toiset? Ja silti et kykene antamaan ainuttakaan konkreettista perustelua väitteelle?


      • YTM-ehkä
        Näin_on kirjoitti:

        YTM = mies joka saa aina naisia. Tämän kriteerin täyttää Matti Nykänenkin, jota nyt ei (ainakaan enää) voi pitää oikein millään tavalla muuten ylempitasoisena.

        Mies harvoin pääsee julkisuuteen tekemättä mitään. Pitää olla urheilija, laulaja tai muu muusikko, liikemies jne ja tietysti menestynyt, tai ei olisi julkisuudessa. Tai olla tosi-tv:ssä - BB:hen osallistuminen nostaa miehen kun miehen puolijulkisuuteen.

        Naisen ei välttämättä tarvi olla sen enempää kuin salarakas tai seiskatyttö päästäkseen julkisuuteen.

        Mä luulin, että YTM saa minkä naisen haluaa. Matti Nykänen on huono esimerkki siinä mielessä, että hän ei varmaan saa naista kun naista, vaan vähän outoja tapauksia.


      • Näin_on

        Ei kai sellaista YTM:ää olekaan joka saisi kenet tahansa naisen. Aina on niitäkin naisia joihin esim. Brad Pitt ei vetoa. YTM:ille kuitenkin riittää paljon tarjokkaita, hyviäkin sellaisia. Pitkään ei tarvi ilman seuraa olla, ellei halua. Ätmeille totuus on toinen.

        Ja aika moni niistä Nykäsen naisista on kuitenkin ollut normaali, kyllä joku Mervi Tapola on aika poikkeuksellisen outo hänenkin naishistoriassaan.


    • ätmi6

      Ei ätmiä välttämättä tunnista ätmiksi ellei tiedä. Olen 35v mies kohtalaisen korkeassa asemassa ja hyvin palkattu. Löytyy koulutusta ja nykyään rahaakin. Ulkonäkökin ihan kunnossa kun ei tarvitse kattoa hintalappuja kaupassa ja on tullut lenkkeiltyä ja puntteja nosteltua vuosia.

      Naista ei ole koskaan ollut eikä tulekkaan. Olen äärimmäisen ujo uusien ihmisten seurassa ja nuoruuden koulukiusaamisen jäljiltä itsetunto ei ole koskaan palautunut. Lisäksi jos harrastuksissa ja töissä ei liiku naisia niin mistäpä minä naisen löytäisin? Baareissa en käy ja tilanne jossa pyytäisin vaikka lenkkipolulta jotain naista treffeille on täysin absurdi jota tapahtuu ehkä amerikkalaisissa elokuvissa, mutta ei Suomessa. Saati minulle.

    • sincyan

      Minä tiedän työ ja kaveriporukan kautta kaksi kolmikymppistä miestä, joilla ei vain jostain käsittämättömästä syystä ole tietääkseni tämän kymmenen vuoden ajanjakson aikana ollut seurustelusuhteita. Eivät ole vihaisia, tyhmiä tai rumiakaan. Huono itsetunto. Ujoja, hiljaisia ja minua kohtaan ovat aina olleet mukavia.
      Kummallakaan ei ole työttömyyttä, mt-ongelmia tai päihteiden Väärinkäyttöä. Harrastavat omia juttujaan, toinen urheilee ja on pudottanut painoaan reippaasti, joten molemmat ovat varsin normaalin kokoisia ukkoja. Tiedä sitten missä on ongelma, ettei naista löydy. Eikä siitä naisettomuudesta tosiaan tiedä jos ei paremmin tunne.
      Sellainen kuva minulle tulee päähän, kun joku mainitsee ätmin.
      Nämä palstan HC-ätmit ja trollit on ihan oma lukunsa.

      • Prinssi_seinäruusunen

        No tuossahan niitä syitä tulikin, ei ollut mitään käsittämätöntä. Huono itsetunto yksinään riittää karkoittamaan 2/3 naisista ja valitettavasti ne rohkeat aloitteelliset naiset löytyvät lähes kaikki tuosta karkoitetuista. Oma ujous taas estää tekemästä tuttavuutta siihen 1/3:aan.


      • pientä.ristiriitaa
        Prinssi_seinäruusunen kirjoitti:

        No tuossahan niitä syitä tulikin, ei ollut mitään käsittämätöntä. Huono itsetunto yksinään riittää karkoittamaan 2/3 naisista ja valitettavasti ne rohkeat aloitteelliset naiset löytyvät lähes kaikki tuosta karkoitetuista. Oma ujous taas estää tekemästä tuttavuutta siihen 1/3:aan.

        Naiset niin usein valittavat, että miehet ovat itserakkaita mulkkuja. Jostain syystä muunlaiset eivät kuitenkaan kelpaa. Se ujo ja hiljainen on joko naurettava lapsi tai sitten kauhuelokuvan hirviö. Tai sitten vain niiin tylsä. Vähintäänkin ei-turvallinen, onhan nimittäin selvää, että joka nurkan takana väijyy raiskaaja tai pedofiili ja vain väkivaltaa uhkuva tatuoitu rapajuntti voi suojella 120-kiloista keijukaistaan näiltä alati uhkaavilta vaaroilta.

        Mutta toisaalta se, että nainen ei ole tyytyväinen juuri silloin kun saa juuri sen mitä haluaa, ei ole mitään uutta.


    • 15plus7

      Tosin eihän tuollaisessa tilanteissa mies ole ätmi... Hänhän on käytännössä ytm tai vähintään ktm mutta jokin trauma estää saamasta naista. Mistään tason huonoudesta ei ole kyse.

      • xvcxxcvxc

        Missä "tuollaisessa tilanteissa"?


      • jfbkomorijgeoiw

        Nörttipiiressä näkee hyvin, että moni kokematon mies todellakin saisi naisen niin seksiin kuin suhteeseenkin, mutta on niin valikoiva, että tarjokkaat eivät käy. Ei siinä mitään, mutta aina ei ole miehen kokemattomuus siitä kiinni että naisia ei kiinnostaisi.


    • gdsgdsgsdgsgsd

      Aika jännä, kun elämä on lyhyt ja nainen ei ujoa kilttiä miestä itselleen löydä tai halua löytää. Moni tuhlaa sitten elämän tyhjyyteen, vaikka jonkun toisen kanssa olisi paljon onnellisempi, mutta ei.... sellaista se... elämä.

    • Rumaelämäni

      Tämä rumilus istuu rumassa autossaan ruman ostarin pihalla.

      • rumuus.on.katsojassa

        Stay alive. Sulle tulee vielä hetkesi, sillä rumiluus on sidoksissa ikään ja statukseen. Et ehkä löydä parisuhdetta, mutta ainakin muutaman naisen tulet vielä tapaamaan. Kyllä sekin kannattaa kokea, usko minua.


    • Kotona tietenkin.

    • hghhghghggff

      Täällä yksi! Missäkö olen luurannut? Yliopistotutkinto suoritettuna ja opiskeluajoista asti töissä. Aika paljon vapaa-aikaa menee kotona, mutta ei minulla synny minkäänlaista kontaktia naisiin silloinkaan, kun jossain käyn, eli eipä sillä liene paljon vaikutusta. Baareissa en käy, koska olen absolutisti eikä baarimeininki muutenkaan kiinnosta.

      Olen it-alalla, ja töissä olen nähnyt paljon ätmin oloisia miehiä, mutta jotenkin kummasti niillä kaikilla on sitten ilmennyt olevan vaimo tai tyttöystävä - sellaisillakin, joista olisin lyönyt vaikka vetoa, ettei ole.

      Olen tuntenut kaksi tai kolme parisuhdekokematonta miestä. Yksi täysin omasta valinnastaan, kaksi muuta ihan hyvän oloisia miehiä joten en tiedä miksi sinkkuja.

      AP on sitä ikäluokkaa, jolle pariutuminen oli helpompaa, koska meno ei ollut niin pinnallista ja normaali pariutuminen oli vielä normaalia.

    • Gammaromeo

      Tunnen pitkältä ajalta kaksi miestä, jotka ei koskaan tietääkseni ole seurustelleet. Toinen on 30 ja toinen 40 . Toisella ammattikoulu- ja toisella amk-koulutustausta. Kummallakin on vakityöpaikka teollisuudessa duunarihommissa, omistusasunto ja ovat myös suht. pitkiä eli 183 cm ja 187 cm. Kumpikaan ei ole mikään ns. supliikki seuramies ja ovat olleet tietääkseni aika passiivisia seuran haun suhteen aina. Kummankin kanssa olen joskus vuosien varrella käynyt ravintoloissa joitain kertoja. Kumpikin mies pyöräilee ja hiihtää harrastuksina. Toinen jopa hieman kilpailee pyöräilyssä. Toinen on keskivertoälykäs ja toinen keskimääräistä älykkäämpi. Toisen miehen veli juorusi kerran minulle, että hänen veljellään olisi ollut joskus sentään sutinaa jonkun naisen kanssa.

    • intj87

      Koskahan järjestetään ensimmäinen ATM-Bride jotta ihmiset huomaisivat kuinka kirjavaa porukkaa tähänkin ihmisryhmään kuuluu? Varmaan jokainen tuntee jonkun ätämin, mutta ei vaan tiedä tätä koska ei tästä asiasta kailoteta.

      • fnownvoiwj

        Bride = morsian. :D
        Pride = ylpeys, kulkuejuhla


      • kkykyk

        Joo että atm-morsian :) Kuitenkin heteromies samaan aikaan.


    • Poikamies44

      Ei minustakaan päällepäin arvaisi, että en koskaan ole seurustellut, ja minulla on vieläpä poikuus tallella. Työpaikallakin jotkut luulivat, että olen naimisissa. Enkä tietenkään näitä asioita kenellekään mainosta, ainakaan ennen kuin kohtaan todellisen teinirakkauden, jolloin voin tunnustaa kaiken tyttöystävälleni todistaakseni, että olemme molemmat aikeissa kokea elämämme ensimmäisen sukupuoliyhdynnän ja olemme siis seksuaalisesti samalla viivalla, eikä hänen tarvitse pelätä, että olisin joku vanha irstas nussijaukko, joka korkkaa ja häipyy.

      Ensi viikolla joudun vaihtamaan nimimerkikseni Poikamies45, paitsi, jos sitä ennen kohtaan teinirakkauteni, enkä enää ole POIKAmies. Kylläpä aika rientää.

      • liianrumaelämään

        Onnittelut synttäreittesi johdosta :) Ja onnea matkaan. Näin rumana hylkiönä itsekkin olen voin kertoa, ettei sullakaan ole oikeesti tuohon haaveeseesi kovin suuria mahdollisuuksia, mutta varmaan sen jo tiedätkin.

        Kuten ei kyllä itsellänikään omaani :(


      • ffffffffgggggd

        Trollihahmoahan on kyseessä, mutta sanotaan nyt tämä: et koskaan, missään tapauksessa tule löytämään neitsyttä teinirakkautta elämäsi aikana. Tuo voisi tapahtua ainoastaan jos etsit jonkun pahasti mielenterveysongelmallisen ja käytät häntä hyväksesi tai sitten menet johonkin kehitysmaahan hakemaan sellaisen. Mutta muussa tapauksessa ei mahdollisuuksia.


      • ffffffffgggggd kirjoitti:

        Trollihahmoahan on kyseessä, mutta sanotaan nyt tämä: et koskaan, missään tapauksessa tule löytämään neitsyttä teinirakkautta elämäsi aikana. Tuo voisi tapahtua ainoastaan jos etsit jonkun pahasti mielenterveysongelmallisen ja käytät häntä hyväksesi tai sitten menet johonkin kehitysmaahan hakemaan sellaisen. Mutta muussa tapauksessa ei mahdollisuuksia.

        =D....

        Ensimmäiset aamupäivä naurut, kiits! :D


    • HiljaistaOn

      Olen kolmikymppinen sinkkumies enkä minäkään kyllä livenä montaa ätmiä tunne vaikka kohtuu sosiaalinen tapaus aina olenkin ollut ja tunnen melko paljon ihmisiä.

      Kaksi tapausta kuitenkin taitaa ätmin merkit täyttää. Tosin kummankaan en usko heistä tänne suoli24:ään kirjoittelevan... Kumpikaan ei kuitenkaan ole ikinä seurustellut eikä ainakaan minun tietojeni/uskomukseni mukaan seksiä naisen kanssa harrastanut.

      Tapaus nr. 1.
      Masennuksesta teinistä saakka kärsinyt lapsena rankastikin koulukiusattu päärynävartaloinen nörttimies. Asuu edelleen opiskelijakämpässä missä on asunut viimeiset 12 vuotta, käy pelaamassa might and magic tms. korteilla koululla ja opiskelee ylipistossa sen verran että saa pitää kämpän. Ehkä valmistuu jo 2-3 vuoden kuluttua mikäili ei enempää vitkuttele. Ei ole ikinä edes naista kädestä pitänyt saatika suudellut, muusta puhumattakaan. En usko että on edes ikinä seksuaalisessa mielessä lähestynyt ketään naista. Ihan mukava heppu kuitenkin, melankoliaan vain taipuvainen ja eristäytyvä luonne joten ei montaa kaveria omaa, käyn hänen luonaan kylässä 4-5 kertaa vuodessa.

      Tapaus nr. 2.
      Jotain mielenterveysongelmia ollut teinistä saakka, ei mitään virallista diagnoosia kuin vain kaveripiirissä jo ajat sitten huomattu patologinen valehtelu ja perusteeton kehuskelu omalla menestyksellä, jota ei oikeasti ole. Yrittänyt valehtelemalla iskeä naisia jo teinistä saakka, ehkä jopa suudellut kännissä jotain neitosta, mutta eipä ole kukaan ollut todistamassa sitä eikä miehen omaan sanaan voi luottaa yhtään. Ahkera työmies, korjailee autoja mutta ei ole mikään stereotyyppinen amis vaan sellainen joka laittaa nettideitteihin omaksi koulutuksekseen maisteri ja työkseen johtaja vaikka on oikeasti paikallisessa autokorjaamossa se joka ottaa tilauksia vastaan ja täyttää pissapojan. Kaikki on niin läpinäkyvää ja kömpelöä valehtelua että naiset näkevät sen läpi helposti eivätkä hänestä kiinnostu muuta kuin kaverimielessä, ja silloinkin ilmaisen autonkorjauksen ja renkaidenvaihdon kannalta.

    • NaDa__

      Luulin töissä pitkään erästä vähän alle 40v lihavaa, lyhyttä ja erittäin huonotapaista it-insinööriä ätmiksi, mutta kuulin hänen juuri muutama päivä sitten valittelevan elareiden maksamista, joten ilmeisesti hänelläkin ainakin se yksi lapsi on, ellei jopa enemmänkin, eli se siitä ätmikäisestä...

      • ei_vielä_tae_mistään

        Todellinen ätmi saattaa päätyä maksamaan elareita, vaikka ei olisi eläessään harrastanut seksiä. Naiset ja feministinen oikeusjärjestelmä pitävät tarvittaessa siitä huolen, että seksi- ja maksumiehet voidaan eritellä.


      • hahhahahahahhhaha
        ei_vielä_tae_mistään kirjoitti:

        Todellinen ätmi saattaa päätyä maksamaan elareita, vaikka ei olisi eläessään harrastanut seksiä. Naiset ja feministinen oikeusjärjestelmä pitävät tarvittaessa siitä huolen, että seksi- ja maksumiehet voidaan eritellä.

        unohdit vielä mainita sen illuminaatin salaliiton kaikkia miehiä kohtaan :P


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4834
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2233
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      2004
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1946
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      680
      1906
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1841
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1767
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1525
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe