Mikä on oikein ja mikä väärin rahaa sijoitettaessa?
Harvakseltaan on esimerkiksi toivottu kirkon eläkelatoksen sijoittavan kotimaisiin eikä ulkomaisiin osakkeisiin. Itse en ajattele niin. Ajatteleeko joku muu täällä?
Myös va-liitolla on omaisuutta. Sama kysymys koskee tietysti sitäkin.
Sijoittamisen etiikka
3
<50
Vastaukset
Oikea ja väärä riippuvat tässä sijoitussalkun tavoitteista (elämenojen kattaminen ja eläkemaksujen vakaus, tai tasainen kassavirta toiminnan tukemiseen jne). Suomalaisen omistuksen tukeminen tms pitäisi sitten enemmänkin toissijainen tavoite, jos lainkaan merkittävä. Liiallinen maa-, toimiala, tms riski on harvoin salkulle eduksi ellei sitten nimenomaan tavoitella jotain tiettyä altistumaa riskit tiedostaen.
Eettiset ja moraaliset näkökohdat on helpompi huomioida, esimerkiksi rajaamalla salkusta pois tupakka- ja/tai aseteollisuusyritysten osakkeet tms. Liian suuri yksittäisen maan altistuma eläkerahastolle on monestakin syystä iso riski, eikä välttämättä pitkällä tähtäimellä edes eduksi ko. maan arvopaperimarkkinoillekaan. Toiminnan tasaiseen rahoittamiseen taas merkittävämpää kuin arvon nousut ja laskut lienee kassavirtojen tasaisuus vuodesta toiseen - markkina-arvon kasvu tai vakaus pikemminkin vain siinä tapauksessa että omistuksia realisoidaan sen sijaan että toimintaa rahoitetaan osake-, korko-, ja vuokratuotoista yms. Riittävä hajautus tässäkin tärkeää - salkun koko sitten rajaa sitä kuinka pieniin osiin sitä on kannattavaa hajauttaa.- Humanisti-vapari
Vapaa-ajattelijain omaisuus on sijoitettu asunto-osakkeisiin. Niiden tuotto on kohtuullinen eikä kovin riskialtis. Yhdistysten yhteisellä omaisuudella ei pidä keinotella pikavoittojen toivossa ja samalla pikahäviöihinkin altistaen.
Yhteiskunta- ja ympäristövastuu on syytä ottaa huomioon myös eettisestä näkökulmasa.Liiton, mutta Tampereen VA:n ei kokonaisuudessaan. Muista yhdistyksistä en tiedä.
Minä en näe mitään periaatteellista ongelmaa siinä, että osa omaisuudesta olisi osakkeissa. Tietysti se edellyttää jotakuta, joka osaisi pyörittää sijoituksia, eli muita kuin periaatteellisia esteitä voi olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1143131- 122016
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371885Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4001754Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211661Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201311
- 131196
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049