VENÄLÄISET OSTAMASSA SUUR-SAIMAATA

uur-Saimaan sydämessä oleva Taipalsaaren Sarviniemen alue on menossa todennäköisesti venäläisomistukseen.

Kiinteistövälitysyhtiö käy kauppaa kahden mahdollisen ostajan kanssa – molemmat ovat venäläisiä.

Toinen, Virossa asuva ostajaehdokas olisi valmis ostamaan alueesta vain puolet. Toinen ehdokas on välittäjän mukaan taho, jolla on iso firma taustalla ja joka haluaa ostaa koko alueen.

– Vaikuttaa taholta, jonka kanssa ehdoista päästään sopimukseen, sanoo alueen välityksestä vastaavan Huoneistomarkkinointi Oy:n Kristian Korimo.

Haluttu, heitelty helmi

Sarviniemen alue on keskellä Saimaata, suurimpien selkien äärellä. Rantaan pääsee helposti isommillakin veneillä. Oikeuksia vesialueisiin olisi 16 000 hehtaaria ja kalastuslupia yli 1000 kappaletta.

Yli 80 hehtaarin luonnonkauniilla loma-alueella on ollut useita omistajia, muun muassa metsäyhtiö Stora Enso. Nyt maa-alueet kuuluvat kahdelle eri yksityistaholle, joiden suunnitelmat alueen kehittämisestä kaatuivat muun muassa kaavasotkuihin.

Viimeisimpänä alueen olisi halunnut ostaa puolustusvoimat, jolla on ampumarata-alue lähistöllä muutenkin. Puolustusvoimat pyysi metsähallitusta tekemään tarjouksen alueesta.

– Se oli naurettava, aivan absurdi tarjous. Se oli 3,3, miljoonaa euroa, mikä on alle maiden hankintahinnan, sanoo Korimo.

Hintaa taivutellaan

Alueen välittäjän Kristian Korimon mukaan alueen hintaa on jouduttu tarkastamaan jopa neljänneksen alaspäin.

Venäläinen maakaasu- ja öljykonserni Gazprom oli ollut kiinnostunut ostamaan alueen 10,5 miljoonan euron hintaan, mutta omistaja ei halunnut silloin myydä.

Valtiolle alue olisi taasen voitu myydä neljänneksen halvemmalla, koska valtio olisi pystynyt ostamaan sen verottomana.

Nyt kauppaa venäläistahon kanssa käydään samaan, noin 7,5 miljoonan euron hintaan, jota valtiolle tarjottiin.

– Siihen se hinta tulee asettumaan, sanoo Korimo.

Venäläisostajaehdokas on Korimon mukaan hyvin hidas toimissaan ja selvittelee rauhassa rahan saamista useammalta taholta. Tarkoitus on kuitenkin, että uusi omistaja olisi Sarviniemessä 1. lokakuuta mennessä.

Aidat alueen ympärille?

Vuoteen 2008 loma-alueena toimineella Sarviniemen alueella liikkuu edelleen paljon retkeilijöitä. Alueella on saanut liikkua vapaasti.

Välittäjä ei tiedä, mitkä mahdollisen venäläisomistajan aikeet alueen suhteen ovat, mutta alue todennäköisesti ainakin aidataan kaupan jälkeen.

– Eivät ainakaan mitään virkistysaluetta suunnittele. Uskon, että sinne pistetään aita ympärille ja sinne ei varmasti kukaan kävele sen jälkeen, sanoo Korimo.

*

15

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis vedätystä ????

    • RahaJokaHaiseePaskalle

      Pahempaa maanpetturuutta ei Suomessa ole kuin maan myyminen paskaryssille, piste.

      • Luopiot

        Tyhjentävästi sanottu, tähän ei ole lisättävää.

        Olisi hyvä jos olisi jokin lista yrityksistä ja yksityishenkilöistä jotka näille ryssille maatamme ja kiinteistöjä myyvät.


    • SeAvarakatseinen

      Voitaasiinko tarkentaa onko kysymys venäläisistä, tai orjakansojen edustajista vai venäläisiä ja em. orjakansoja johtavista R Y S S I S T Ä?

      Tuskin muilla kuitenkaan kuin nomenklatuuraan kuuluvilla R Y S S I L L Ä on euroja ja edes oikeus ostaa maa-alueilta ulkomailta. (pakopaikakseen?)

      Seuravassa NL/VENÄJÄ -vallankumouksessa on Vl.Putinin toimien/hallinon jälkeen odotettavissa "merkittävää tappamista".

      Ruhtinaiden (malli 1917) sijaan saamme maahamme oligarkkeja suojeltavaksi?

    • omalla_maallaparas

      Suomalaiset ei saa ostaa heiltä maata tuumaakaan, ja en ostaisikaan vaikka olisi ekuja,

      • 1plus1on2

        Putler on kehoittanut "kansalaisiaan" ostamaan maata Natsi-Venäjän naapurimaista, miksiköhän?


      • cgggg

        Jos "Putleri" rakentaa saareen gulagin.


    • häpeäpaaIuun

      Maansa myyjien nimet pitäisi julkaista, jotta tulevaisuudessa voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet.

    • Painostusta.peliin.nyt

      Valtion pitäisi ostaa tuo, koska siinä ei menetä mitään. Tontin arvo pysyy suunnilleen ennallaan, ehkä jopa nousee, jolloin siitä voidaan myydä osa tarvittaessa jne.

      Hulluutta olisi antaa mennä venäläisille, kun tosiaan valtio ei menetä yhtään mitään.

      Tähän päälle käyttöarvo esim. ampumaratana (ja miljoona sinne tai tänne, mikä tämän hetken markkina-arvo sitten onkaan, sinänsä ei suurta merkitystä. Jos tässä pihistellään, niin väärässä asiassa - neemujen otossa sitten ne pihistykset), sijoituspotentiaalikin, strategiset puolet jne.

    • CCCPryssiä

      KGB Putin teki VENÄLÄISISTÄ ja VENÄLÄISYYDESTÄ taas R Y S S I Ä !!!!! HUOM RYYYSSSSIÄ !!!! IIIISOJA RRRYYYYSSSIÄ !!!!!

    • liisa3

      Mikä ryssän kätyri tämä Kristian Korimo on ??? Häpeä, jos osaat !!!

    • ihhmemies

      Onko tää Korimo joku "valemyyjä", kun eihän häntä löydy huoneistomarkkinoinnin sivuilta, vaikka väittää olevansa osakas? Mahtaako olla edes LKV-tutkintoa?

      • Realisti-Forssel

        Haluavat myydä Suomen, että talous saataisiin nousuun.


      • 2436436

        Tuumaakaan ei anneta.


      • 3465757
        2436436 kirjoitti:

        Tuumaakaan ei anneta.

        Elleivät suomalaiset saa ostaa maitaan ryöstetystä Karjalasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3287
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2116
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1905
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      406
      1826
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1671
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1487
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      122
      1353
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1241
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1216
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      442
      1116
    Aihe