Onhan palstailussa toki myös huonoja puolia, mutta on niitä joitankin hyviäkin, niin ihmetyttää välillä joidenkin haukkuminen palstailusta, kun kuitenkin moni viettää jopa "huomaamattaan" ihan hemmetisti aikaa "someillen", eli kaiken maailman tinderit, nettitreffit, FB, insta...yms...yms. vievät ihmisten aikaa ihan samallalailla, kuin palstakin, uskoisin että monelle paljon enemmänkin, kun kaikki eivät "someile" sitten muuten niin paljon kuin toiset.....
Mikäköhän siinä sitten "ärsyttää" joitakin? 8-0
Miksi palsta on huonompi kuin muu "someilu"? :|
9
<50
Vastaukset
- Idioottienkehto
Huoritteleeko sun kaverit somessa naisia kuin luuserit tällä palstalla? Niin, sitä mäkin. Että siinä mielessä tää kusiviemäri on vitusti erilainen kuin some.
- ätmel
Kiroiletteko te noin paljon siellä somessa?
- ätmioon
olen muutaman päivän täällä pitkstä aikaa ollut ja ei täällä ole ollut yhtään huorittelu viestejä sinä aikana. Voi olla, että olen vaan oppinut suodattamaan tuollaiset kommentit.
Vuosi sitten täällä oli paljon kovempi meno kuin nykyisin No joo, toi on kyllä ihan pätevä syy, mutta eikö se ole myös itsestä kiinni edes hiukan, mitä lukee ja mitä ei, eli mitä tunteita ja fiiliksiä muukaansa täältä ottaa.....tosin tiedän, että välillä helpommin sanottu, kuin tehty.
Itsekin olisin kyllä jo lopettanut palstailun, jos olisi koko ajan "nega" fiilis palstalla käynnin jälkeen, mutta "helmien" kanssa, eli samalla "taajuudella" olevien kanssa vaihdetut ajatukset yms. on varmasti suurin syy, että täällä "jaksaa" käydä....
Voihan sitä itsekin osallistua "kurssin muutokseen", ehkä?ätmioon kirjoitti:
olen muutaman päivän täällä pitkstä aikaa ollut ja ei täällä ole ollut yhtään huorittelu viestejä sinä aikana. Voi olla, että olen vaan oppinut suodattamaan tuollaiset kommentit.
Vuosi sitten täällä oli paljon kovempi meno kuin nykyisinJeps, en ole älyttömän "kauan" palstalla vielä oleskellut, mutta aluksi oli todella rankka meininki, nyt pikku hiljaa "pehmentynyt", mikä on ihan hyvä.....
- 43211111
Yleensäkin sosiaalisesta mediasta suurin osa on paskaa, tästä palstasta vieläkin enemmän. Harvoin on edes mitään oikeaa keskustelua, pelkkää saman vinkumista, haukkumista ja provoilua.
En voi kauheasti olla eri mieltä, mutta itse olen vähentänyt osallistumistani noihin samoihin "jänkkäämisiin" ja provoiluihin.....
- m-i-e-s
Ei itseasiassa palsta ole huonompi kuin muut "sosiaaliset mediat" vaan päin vastoin, paljon parempi. Nyt ei oteta kantaa itse palstan käyttäjiin.
Tinderistä nyt ei voi puhua sosiaalisena mediana, mikäli tarkoitus on ainoastaan valita tykkääkö vai eikö tykkää kuvista. Facebook taas enemmänkin on sähköinen verkosto, sillä media-arvoa niillä julkaisuilla on 0. Joillakin on kaverilistoillaan vain sukulaiset, toisella näiden lisäksi kaverit tms. Jotkut sitten hyväksyy aivain kaiken. Onhan siellä toki sosialitoitumista verkostojen avulla. "Kallen kumi tehdas" 15 000 tykkää ja osallistuu / seuraa ja kommentoi, kuinka Kallen kumi ei ikinä puhkea käytössä.
Palstat tarjovat yleensä paljon enemmän, vaikka anonyymejä suurin osa onkin, silti palstalta saattaa löytyä selkeästi laajeempaa kiinnostuksenkohdetta ja luettavaa kuin facebookilta, joka useimmiten rajoittuu seurattavien henkilöiden, kavereiden, osallistuttujen verkostojen tms. lyhyisiin päivityksiin tai linkittämiin artikkeleihin. Kuvan tai arkisen askareen kommentointi saattaa olla automaattista ellei jopa pakkopullaa, mutta harvemmin facebook maailmasta voi saada saman kuin palstalla. Jotkut toki saattavat hyvinkin intensiivisesti viestitellä keskenään (yksityisesti), jolloin siitä harvoin pääsee kukaan muu, kuin kirjoitteleva osapuoli katsomaan. Palstalla, varsinkin jos on laaja-alainen ja omaa suhteellisen paljon käyttäjiä, voi helposti vain selata läpi niin kuin iltalehteä (joka saattaa julkaista pahempaakin kuin palstan käyttäjät) ja valita sieltä itselle mielenkiintoisimmat aiheet joita lukea. Palstan tarkoitus on keskustella asioista ja siltä osin se tekee useammalle osallistujalle mielenkiintoisemman kokonaisuuden, kun pystyy vuorovaikuttamaan jostakin jopa laajasti monien ihmisten kanssa ja saada ehkä asioille uutta ilmentymää tj. Ylipäätänsä palstalla kykenee paljon hedelmällisempään toimimiseen, kuin ylipäätänsä facebookissa mm. siten, että täällä viestisi tavoitettavuutta ei ole rajoitettu ja uskallat ehkä oikeasti olla vahvasti jotain mieltä ilman, että kasvosi palaa samantien, varsinkin jos jokin luultu asia ei olekaan niin kuin on luultu
Kyllä, unohtui "kappale" jaotus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277