Ruotsalaisten Venäjän-pelko kasvaa

Natoon

Mielipidetutkimus: Ruotsalaisten Venäjän-pelko kasvaa – 80 prosenttia huolissaan
Tiedot käyvät ilmi Göteborgin yliopiston yhteiskuntatieteitä, mielipiteitä ja mediaa tutkivan SOM-laitoksen vuosittaisesta tutkimuksesta.
Peräti 80 prosenttia ruotsalaisesta on huolestunut Venäjän toiminnasta, sanomalehti Dagens Nyheter kertoo. Ruotsalaisten Venäjän-pelko on kasvanut huomattavasti aiemmista tutkimuksista. Edellisessä tutkimuksessa 53 prosenttia ruotsalaisista oli hyvin tai aika huolissaan Venäjän tilanteesta.

Tänään tiistaina julkaistun mielipidetutkimuksen aineisto on kerätty viime syksynä. Venäjä valtasi Krimin niemimaan alkuvuonna 2014 ja Ukrainan kriisi puhkesi kesällä 2014.

Venäjän-pelko on lisääntynyt eniten keskustapuolueen kannattajissa. Heistä peräti 93 prosenttia on hyvin tai aika huolissaan Venäjästä.

Ruotsidemokraattien ja vasemmistopuolueen kannattajat ovat vähiten huolissaan. Ruotsidemokraattien kannattajista 73 ja vasemmistopuolueen kannattajista 70 prosenttia on huolissaan. yle

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nasdukee43

      Ne nuo harhat pelottaa.Esimerkiksi olemattomat sukellusveneet saa homo-ruotsalaiset vapisemaan.Venäjää vastaanhan on käynnissä laajamittainen informaatiosota.

    • miks-uhoilevat

      Putinin uhoilu naapureiden raja-alueilla ja aluevesillä ei luo luottamusta Venäjää kohtaan. On aivan selvää, että tuollainen käytös aheuttaa levottomuutta.

    • ERommel

      Mainio näyttö koko läntisen median kylvämästä pelko informaatiosta, Krimillä ei ole osaa eikä arpaa toimii ainoastaan yksinkertaisena tekosyynä taustalla.
      Venäjän aggressioistakaan ei ole näyttöä, vaikka niistä jatkuvasti kohistaan.....eli pistetään kovia väittämiä ja kukaan ei edes yritä perustella vielä vähemmän todistaa väittämiään.

      • VBgeneral

        Ei niin propagandaa koko juttu Venäjää vastaan. Onneksi se loppuu kohta kun tulemme näyttämään mikä meidän oikeus on Puolassa ja Romaniassa!


    • bror-erik

      Natoon heti. Idän "kehotukset" uhkailut ei ainakaan vähene päin vastoin. Natomaita vastaan se ei pätjää puttekin on sen myöntänyt.

      • erommel

        Ruotsi ja Suomi samaa matkaa Natoon.


    • toivottavasti ei taas joku hurrien vedätys kikkailu suomen suuntaan. ministeri niinistö pitäkää pää kylmänä

      • Natoon

        Defence Ministers decide to bolster the NATO Response Force, reinforce collective defence


      • Natoon kirjoitti:

        Defence Ministers decide to bolster the NATO Response Force, reinforce collective defence

        still advice number one by late mannerheim. you cannot trust sweden they care shit about finland. to remember that ...


    • ERommel

      Ne ovat nämä Suomen natovastustajat ainoita vajakkeja maailmassa jotka ovat sitä mieltä että Venäjä ei ole koskaan tappanut kärpästäkään. Natovastustaja on kehitysvammainen vajakki.

    • Natoon

      Cepan raportissa arvioidaan, että todellisuudessa Venäjä tuskin suunnittelee sotilaallista hyökkäystä Baltiaan, Puolaan tai Pohjoismaihin, vaan sen tavoitteena on pelottelu ja painostus. Maita kehotetaan silti tiivistämään puolustusyhteistyötään, sillä Venäjän ylivoima muun muassa informaatiosodankäynnissä on huolestuttava.

      • ERommel

        Sieltähän niitä luotettavia ja 'hyvin uskottavia' arvioita tulee ja ovat aina niin rehellisiäkin kaikessa.
        Jotka uskovat rapakon takaa tulevia arvioita, kun tunnetaan näiden entiset rasitteet on idiootti.
        Selostiko lähde valmiiksi pureskeltuna, miten Venäjä on uhkaillut, painostanut, pelotellut yms?


    • erommel

      Natoon

    • näin-naapurissa

      Ruotsalaiset reagoi kansainvälisiin asioihin voimakkaammin kuin Suomi. Ovat tottuneet suurempaan liikkumavaraan ja voimakkaampiin mielenilmaisuihin. Pelko Venäjää kohtaan nousee herkemmin pintaan. Ruotsin huoli ei ole aiheetonta, vaikka se meidän näkökulmasta joidenkin mielestä voi siltä vaikuttaa.

    • Natoon

      Ruotsalaiset reagoi asiaan kuten kuuluu. Sielläkin on varmasti pistetty merkille idän uho ja sen provot eri maita vastaan"kehotukset" eli uhkaukset ovat törkeitä. Suomen ja Ruotsin tulee nopasti hakea natoon. Puten sanoin itä ei pärjää Natolle.

    • Natoon

      Ruotsissakin tiedetään että itään ei ole luottamista.

    • asdertson

      Heti natoon

    • massonkin

      Natoon

    • Asdertson

      Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

      Nato-jäsenyydellä olisi kriisien uhatessa ennaltaehkäisevä vaikutus. Jäsenyys antaisi myös liikkumavapautta oman puolustusjärjestelmän kehittämisessä ja parantaisi avun vastaanottokykyä.

      - Oma turvallisuutemme olisi osa liittokunnan turvallisuutta nykyistä konkreettisemmin, suurlähettiläs Antti Sierlan johdolla kirjoitettu raportti toteaa.

      Raportti korostaa Naton olevan läntisten demokraattisten valtioiden yhteisö.

    • Natoon

      Ruotsin puolustusvoimat: Venäläiset laukaisseet soihtuja ruotsalaishävittäjien lähellä
      Puolustusvoimain komentajan Sverker Göransonin mukaan Itämerellä lentäneet venäläiskoneet ovat turvautuneet häirintään, kun ruotsalaiskoneet ovat tehneet tunnistuslentoja.

      • PewPewWithFreekinLasers

        Ruotsalaiskoneet lensivät venäläiskoneen takana. Ruotsalaiset tunnustivat ja pelkäsivät jopa että omasuojaheitteet joutuvat moottoriin. Sotakoneen takana lentäminen on uhkaavaa käytöstä.


    • itäuhokasvaa

      Ruotsikin menee Natoon

    • Erommel

      Ruotsikin Natoon

    • Natoon

      Peräti 80 prosenttia ruotsalaisesta on huolestunut Venäjän toiminnasta, sanomalehti Dagens Nyheter kertoo. Ruotsalaisten Venäjän-pelko on kasvanut huomattavasti

    • massonkin

      Natoon

      • LongRangeHubris

        NATO vie Ruotsin ja Suomen sotaan Venäjää vastan. Ei NATOlle.


    • Asdertson

      Heti natoon

    • USAisthedevil

      Miksi lietsotaan venäjänpelkoa? Washinton haluaa Ruotisn mukaan sotaan, ei pelkä NATO jäsenys riitä!

    • massonkin

      Pyydän anteeksi lapsellista massapostituksia. Isosisko käski!

      Tarkoitin koko aikaa: EI NATOON! NATO tarkoittaa sotaa. NATO tuhoaa Euroopan.

      • Massonkin

        Nato jäsenyys tarkoitaa sitä että häirikkövaltiot eivät kykene uhkaamaan natomaita..


      • Massonkin
        Massonkin kirjoitti:

        Nato jäsenyys tarkoitaa sitä että häirikkövaltiot eivät kykene uhkaamaan natomaita..

        Natomaa tuntee itsensä aina uhatuksi. Natoon natoon! Apua isosisko kiusaa.


    • asdertson

      Natoon heti

      • asdertson

        Pyydän anteeksi lapsellisia massapostituksia, mutta isosisko käski!

        Tarkoitin koko aikaa: EI IKINÄ NATOON! NATO tarkoittaa sotaa! NATO tuhoaa Euroopan!


    • Bror-erik

      Natoon

    • asdertson

      Natoon heti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4270
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1574
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1490
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1443
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1352
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1286
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1180
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1177
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      13
      1097
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1028
    Aihe