Vaarallisia leikkauksia ja syöpäseulontoja
Länsimaissa lukemattomia ihmisiä leikellään joka päivä turhaan, mutta esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa tällaisen toiminnan raskaat seuraukset ovat olleet hyvin tiedossa. Näissä maissa ruumiin leikkely onkin vuosisatojen ajan ollut kiellettyä, ja kirurgisia toimenpiteitä on suoritettu hyvin säästeliäästi ja vain viimeisenä keinona. Yhdysvalloissa ihmisen kehon leikkely on kuitenkin tuottoisa liiketoimi – kuten myös nykyajan Kiinassa. Yhden vuoden aikana amerikkalaiset kirurgit suorittavat noin 350,000 sepelvaltimon ohitusleikkausta ja laskuttavat niistä ainakin neljätoista miljardia dollaria. Usein tällaisia leikkauksia tehdään aivan turhaan. Yhdysvalloissa suoritetuista alaselän leikkauksista puolet tehdään asiantuntijoiden mukaan ilman pätevää syytä, ja tarpeettomasta leikkauksesta johtuvien kuolemien määrän arvellaan siellä olevan jopa kahdeksankymmentä tuhatta potilasta vuodessa. Ja länsimaissa rintasyöpiä edelleen seulotaan röntgensäteiden avulla, vaikka uusi tutkimus osoittaa että yli kuusikymmentä prosenttia rintasyövistä on juuri niiden aiheuttamia. Jo vuonna 1927 Texasin yliopistossa toiminut eläintieteen professori, tohtori H.J. Muller huomasi, että saattamalla eliöitä alttiiksi röntgensäteille seuraavissa sukupolvissa tapahtui mutaatioita. Ja jokainen mutaatio on mahdollinen syövän syy.
Röntgensäteily aiheuttaa syöpää!
9
<50
Vastaukset
- RöntgenSyöpä
Ei kannata mennä röntgeniin, saa näköjään siitä syövän.
Ilmankos syövät ovat lisääntyneet niin paljon!
Selkeä syy: Ihmiset tramppaa jatkuvasti röntgenkuvauksissa! - negsätsyöpä
Kaikki negatiivinwn aäteily aihwuttaa syöpåå!
<<< Röntgensäteily aiheuttaa syöpää! >>>
Ensimmäinen paikkaansa pitävä lause vaihtoehtouskovaisen suusta aikoihin. Röntgensäteily todella on ionisoivaa säteilyä ja sille altistuminen kasvattaa syöpäriskiä. Suomalainen saa keskimäärin lääketieteellisissä tutkimuksissa röntgensäteilystä n. 0,4 millisievertin annoksen vuodessa. Suunnilleen yhtä suuri annos saadaan oman kehon sisältämistä luonnollisista radioaktiivisista aineista sekä avaruudesta tulevasta kosmisesta säteilystä. Nelinkertainen annos saadaan hengitysilmasta.
Hengittäminen aiheuttaa syöpää nelinkertaisella todennäköisyydellä verrattuna röntgentutkimuksiin, joten suosittelen röntgensäteilyn syöpävaikutuksia pelkääviä olemaan ensisijaisena varotoimena hengittämättä.- ghjklö
Skeponen valehtelee taas!
- Energiahoitaja
Kamalaa, että vielä käytetään noin barbaarisia menetelmiä, joista ihmset saavat syöpää! Pitäisi heti siirtyä luontaisiin energiahoitoihin, jotka eivät koskaan aiheuta syöpää.
- Filosoohvi
Täytyyhän ihmisten johonkin kuolla, sillä muutoin maailma täyttyisi ihmisistä ja tallaisimme toisemme kuoliaiksi!
Olisiko se sitten parempi tapa kuolla?
Kuolkaamme röntgensäteilyyn! - heiniä.seipäille.änki
Auvoiseen, sodan jälkeisinä vuosina grillattiin nahkamme ulkotöissä, heinäpeltoapulaisinakin nahkat pronssin ruskeiksi.
Myöhemmin on alettu stoppailemaan ihosyöpäriskeistä. Siskonikin sai sellaisen ikäänkuin jälkiseurauksena.- kemistiPD
Siskosi sai syövän einesruuissa olevista kemikaaleista.
- säteileväsyöpäpotilas
Aiheuttako syöpä röntgensäteilyä???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246