Olen vanha kirjoittaja, paljon kirjoittanut ja suuret vihatkin niskaani saanut.
Kirjoittaminen on minulle harrastus ja sitä se on monelle muullekin. Kirjoittajat kokoontuvat näille palstoille, jokainen omine taitoineen ja tietoineen.
Kirjoittamisen taito on Luonnon suoma lahja, josta pitää kiittää. Jos tätä lahjaa ei jollakulla ole, ei se ole hänen syynsä. Voihan asianomaisella olla vaikka hyvä laulunääni, mutta tuskin silloin on kätevä käsistään.
Olen kohdannut täällä monenlaisia kirjoittajia, joista ylivoimaisesti on parhaiten mieleeni jäänyt nimimerkki, lyyli
lyyli oli jo iäkäs, vain kiertokoulun käynyt ja kirjoitti vain pieniä kirjaimia käyttäen, ilman yhtäkään välimerkkiä.
lyylin kerronnan vahvuutena olivat erilaiset pienet hauskat tapahtumat, jotka hänen omaan elämäänsä liittyivät.
Ilo olisi meille jokaiselle jos jokin uusi "lyyli" tai "leevi" tänne tiensä löytäisi.
Me kirjoittajat
71
157
Vastaukset
Vastaan itselleni!
Kun alan olla jo vanha ja väsynyt, joudun luonnon lakien mukaan poistumaan teidänkin keskuudestanne. Kestäkää vielä hetki tai hetkiä, joiden lukumäärää ei kukaan tiedä.- jjoutava
Suuret vihatkin. Johan nyt myrkyn lykkäsi. Yhtä vanhoja olemme 35 syntyneitä, ei me vanhoja olla jos ei asennoiduta vanhaksi. Ei meistä kukaan pysyväistä majaa täältä saa. Pää pystyyn kirjoittaminen on minustakin mukavaa kirjoitellaan vaan edelleen. Minulla on paha tapa kirjoittaa hullusti ja väärin anna se minulle anteksi.
No, ehkä nuo suuret vihat ovat liioiteltuja!
Tappaa kyllä on "luvattu" ja on vahinko, etten ottanut uhkaajalta henkilötietoja. Apua olisi varmaan saanut jos elämä vanhemmiten rupeaa kyllästyttämään.
Ei Sinun anteeksi tarvitse pyytää. Itsekin olen omaperäinen ja omalaatuinenkin. Joskus kieltämättä vähän jahnaat, mutta olkoon se vaikka tavaramerkkisi.
Suvea sinne Tampereelle ja terveisiä Sussulle!
- homo_ludens
Ruunemanni, ruuneperi, palstan protagonisti, älä turhista kolinoista välitä.
Tomma tunnor bullrar mest.
Nautitaan suvesta ja kasaantuvasta vuosilastista. Olen kyllä sua hieman nuorempaa vuosimallia, sitä pula-ajan massatuotantoa.
Jälleennäkemisen ihanassa toivossa!
se isoäiti, jonka nikki ei kelpaa- Tyhjästä
Aivan niin. Tyhjätpä hyvinkin. Eivätkä ne itse sitä tiedä, oma kolina kun niin korvissaan soi.
Tyhjästä kirjoitti:
Aivan niin. Tyhjätpä hyvinkin. Eivätkä ne itse sitä tiedä, oma kolina kun niin korvissaan soi.
Anteesi nyt, mutta minulla on huono kuulo!
Mitä sanoit?
- tuntematon-
millon mikäki nimmari.......
Jostain syystä uni ei tuu silmään, ruunea en koskaan ole uhkaillu millää lailla, enkä varmaan isommin kiittänykkää,
mutta samassa veneessä ollaan , kuolema kolkuttelee jo ovella,
tätä elämää riittää aikansa, koitetaan elää se niin hyvin kuin osaamme,
tyhmiä runoja olen kirjoitellu joskus paljonki nimmarilla mummi ja joitaki muitaki omituisia minimerkkejä käyttäen,
ei se runous mitään runoutta ole,
vaikka ikäväänsä kirjoitteleekin sanoja putkeen,
huomenna, eli 27 pv on hääpäivänme, puolisoni juhlii sitä tuolle ylhäällä enketen kanssa,
täällä elon ihanina ja myrskyisinäki päivinä saimme juhlia sitä kuitenki 54 vuotta yhdessä,
anteeki ruune,
ei ole tuo kirjallinen taito kummonen,
mutta luulen että jumala rakastaa mua silti tämmösenä tavallisena vajaanaki ihmisenä,
jostain syystä tai tai tiedäni syyn, jumala pitää minusta huolen vaikka maailma myrskyää ympärillä,
jumala pelastaa aina jopa taloudellisistaki vaikeuksista aina ihmeen kaupalla,
sieluni on kummasti hyvin luottavainen loppuelämän tuomiin kummalisuuksiin,
tiedän että selviydyn joka päivä hyvin, vaikka yksin olenki tavallaan unohdettuna,
tai olenko itse unohtanu kaikki ystävät ja läheiset, se ajatus hiukan askarruttaa,
rakastan suuresti omia " lapsiani " heh yli viisikympisiä,
vain yksi niistä pitää tiiviisti rakkaudella yhteyttä,
tiedän että toisetkin kyllä alitajuisesti rakastaa ja kaipaa mua,
mutta jostain syystä en saa heihin henkistä yhteyttä,
( olisko suuri eriarvoisuus koulutuksessa tai mikä on menny pieleen)
itken kuumia kyyneleitä heidän vuokkseen,
sitä ihmettelen, mikä ihme erottaa oman vanhemman omista rakkaista lapsistaan vanhana, mikä se on,
mikä on menny pieleen niin pahoin ettei oma äiti saa henkistä yhteyttä omiin lapsiinsa,
syvä huokaus tähän,
aamulla tai huomenna varmaan mua hävettää tämä tunteitten purkuas näin yöllä, ( ku uni ei tuu )
en tiedä kuinka ihananasti te olette onnistuneet pitämään lämpimät rakauden suhteet yllä omiin jälkeläisiinne,
olisi tosi mukava lukea teidän toistenki tarinoita onnistuneesta tai jopa epäonnistuneista suhteista rakkaisiin aikuisiin lapsiinne,
mun vika voi olla myös se,
kun en nuorena osannu heille opettaa raamatun sanaa tarpeeksi voimallisesti,
vasta näin vahan se on selkiintyny itsellekki,
tietenki voin rukoilla, ja pyytää papistoa rukoileen omien jälkelisten puolesta, jotta he eivät unohtaisi juuriaan mistä ovat syntyneet,
jumala on kyllä heitä kaikkia suojellu kohtuulisen hyvin elämässä,
mutta tämä juttu, että unohdetaan oma vanhus suureen yksinäisyyteen on käsitämätön siinä suhteessa kun itse ollessani samasa kohdassa elämää , pidin tiiviisti yhteyttä omiin vanhempiini,
hankin heille kaikenlaista erilaista koti hoivaa tarvittaessa,
käytin tarvittaessa lääkärissä, olin lääkärissä aina seurana, ja toisena korvana kuuntelemassa missä mennään,
onneksi yksi rakkaistani tekee tämän saman kohdallani,
mutta hän asuu satojen kilometrien päässä, joten hän ei voi olla heti apuna,
meitä yksin jääneitä vanhuksia on nyt paljon suomessa,
liian moni varmasti kärsii samoista omgelmista kuin minänäkin,
--siitä luojalle kiitos, olen kuitenki vielä omatoiminen, vaika siivous jo tuottaaki suuria vaikeuksia,
muuten olen vireä menevä mummeli,
tulipahan kirjoitettua varmaan jo liikaakin,
lueskelen vielä näitä palstoja kun uni ei kuitenkaa silmään tule,
ajattelen teitä kaikkia ikäisiäni lämmöllä,
voikaa hyvin
nähdään kuvaannollisesti näillä palstoilla, mummi-
ihme kumma,, nukkuuko myös palstan valvojaki, kun juttu ei lähde koneelta ?????????????????????????????????????
onko jokin aika olemassa jolloin pitää kirjoittaa, milloin lähtee kirjoitukset eteen päin
ONKO JUTTU liian pitkä
HALUU TIETÄÄ ??- vessnainen
Minulla on hyvä suhde aikuisiin lapsiini, asuvat melko lähellä ja elävät omaa elämäänsä. Minullakin on omat menoni ja olen kiitollinen siitä, että kunto on hyvä, mikä ei ole itsestään selvää. Tarvittaessa lähiomaiset menevät kaiken edelle esim. lapsenlapsen hoito. Olin melkein yksinhuoltaja lasten ollessa pieniä. Täällä on joku 1935 syntynyt kuten miehenikin. Olkaa kiitollisia elonpäivistä, rakkaani on ollut jo yli 10 v yläilmoissa. Valitessani elämänuraani minulla oli työkenttämahdollisuutena koko maapallo ja lapsillenikin olen teroittanut sitä, että eläisivät omaa elämäänsä. Ei tarvitse olla huono omatunto, vaikka ei ehtisi kovin usein käydä mahdollisesti dementoituneen äitylin luona.
Vanha kirjoittelijahan minäkin olen. Yhdeksäs kymppi jo mennä huitelee. Silti kirjoittelijana olen nuori, pitkälti yli 70 v. kun koneeseen yleensäkin koskin. Tosin mekaanista kirjoituskonetta olin käytellyt ja sekin tietysti jelppi. Virallinen koulutaustani on vähäinen.
Elämän kokemusta vertaisryhmieni kyllä olen runsainmitoin saanut elämällä siinä piirissä mukana niin vaikeuksissa kuin pienissä onnistumisissakin. Paljon ehti tapahtua. Monenlaista fiksua ja hörhöäkin on seuraani mahtunut. Auttaahan se ymmärtämään lähimmäisten mielenliikkeitä, vaikka olisinkin erimieltä. Siinä se elämä on kasvattanut tosikoksi. Onhan se vahinko, joutuu käyttämään suodatinta aivoituksissaan, vapaa kirjoittelukin kärsii. Käytän aina rekattua nimimerkkiä. Suojelen sillä myös itseäni, näin vähemmän viitsii örveltää joutavia.(en viittaa nimimerkkiin)
Älähän huoli Ruuneperi(manni)! Varmasti olet saanut arvostelua, mutta kyllä tuolla kokemuksella jo pienet nälvinnätkin kestää. Aloitteellisuudessasi on paljon hyvääkin. "Rapatessa roiskuu", mutta ei joka roiskeen takia kannata haalareitaan pyykkiin pistää.
Olen huomannut että ikäni alkaa rauhoittaa. Kirjoittamiseni on vähentynyt, mitä nyt Kahvipirtissä hiukan sormiani verryttelen. Kyllä mm. ruunemannin laaja-alaiset aloitteet kiinnostaisivat, mutta vastaukset vaatisivat asioihin tarkempaa perehtymistä ja kirjoituksen muotoilua. Niin vetäydyn raukkamaisesti ajatellen ikäni taakse. Mitä se enää minulle merkitsee? Mitään vaikutusta osallistumisellani ei ole. Miksipä lähden jauhamaan asioita aivan turhan päiten.
Lueskelen kyllä myös tätä ikäpalstaa. Tuskinpa suuriin irtiottoihin enää ryhdyn. Ruunemannille hyvää jatkoa sikäli kuin intoa riittää vaikkapa tutulla viisaudella:"siitä paljon puhutaan, josta pidetään."Kyllä olen minäkin ajatellut monta kertaa señora lyyliä, ajatellut mitä hänelle mahtaa kuulua, kuinka hän voi tai onko ylipäätään enää elossa. Kun hän kävi palstalla kirjoittamassa aamulla niin päivämme oli pelastettu! Hän kirjoitti useimmiten aamulla koska oli silloin virkeimmillään. Lyyli oli aina positiivinen ja kiehtova ihminen.
Olipa pitkästä aikaa paljon mielenkiintoista luettavaa - ja sujuvasti kirjoitettuja!
En ole koskaan epäillyt olevani keskustelupalstojen ainoa entinen tuleva nobelisti, mutta tällä kertaa sain epäilyilleni vahvistusta. Meitähän on monta!
Eihän palstan pojissa ole muuta vikaa kuin että turhan takia haikailevat kuolemaa. Vanhat ja viisaat sanovat, ettei siitä tarvitse huolta kantaa. Se kuulemma tulee ajallaan.
Viime vuosina olen tosin joutunut huomaamaan, että kuolema korjaa satoa ihanimpien ja läheisimpien ihmisten joukosta.
Se on asia, joka taitaa viedä liian kauaksi aloituksen aiheista...
Sen sijaan vanhalle äidille, joka arveli opettaneensa lapsilleen liian vähän jumalan sanaa, haluan kirjoittaa ihan ikioman lohdutuksen.- tuntematon-
Yön valvottuani heräsin myöhään,
huomasin ilokseni ihanan ajatuksen liitelevän palstan yllä,
kuin sana olisi osalleni osoitettu,
-----
( " Sen sijaan vanhalle äidille, joka arveli opettaneensa lapsilleen liian vähän jumalan sanaa, haluan kirjoittaa ihan ikioman lohdutuksen." )
-- suuri kiitos sanasta, ajatuksesta,
------
pakko pyyhkästä silmänurkkaa,
---tänään ei sada, muuten on harmaa viilee päivä, kerään itseni kasaan, suunistan jossainvaiheessa ulos,
kiitos kaikille palstalaisille mukavasta juttutuokiosta,
palsta on kuin vertaistukea moneen iloon ja murheeseen,
- Ramoona_
Takarivin tiinan roolissa nykyisin viihdyn, mutta en osaa täältä kokonaan poiskaan jäädä, palstaikään tulen runsaan vuoden kuluttua. Lyylin aikaan en vielä ollut mukana , mutta arkistosta olen joskus hänen kirjoituksiaan lukenut. Niissä näyttäytyy vilpitön luonnonlapsen välittömyys , kieli soljuu kuin puhutussa tarinassa. Sydämen kyllyydestä suu puhuu , kynä yleensä suitsee ...valitettavsti tai onneksi. Palstakritiikkiä en halua yleensä esittää, koska oma panokseni on niin vähäinen.
Varmasti kirjoitusten määrä korreloi kritiikin määrään, vaikkakin Kahvipirtin Skillan diplomaattisilla kyvyillään on käsittääkseni säästynyt ainakin viime aikoina isommilta ryöpytyksiltä. Jos on halu ilmaista suoria mielipiteitään esimerkiksi politiikasta tai uskonosta, pitääkin varautua vastustukseen, ja helpostihan täällä asian arvostelu kääntyy henkilökohtaiseksi. Vihasta ei varmaankaan ole kyse, nuo ylilyönnit kertovat enemmänkin kirjoittajastaan. Nahka täällä paksuuntuu, eikö se ole hyväksikin. Ruuneperin olen aina kokenut hyväntahtoisena, kuin patriarkkahahmona, palstan kunnosta huolehtivana. Ynnämuu, nikkisi valinta jo kertoo Sinusta paljon, minun silmissäni nuo ynnät ovat aina olleet isoja plussia.
Hauskaa on todeta, miten runoilu silloin tällöin vielä pulpahtaa esiin ilman vaituista runonurkan pitäjääkin. Elämäntilanteet vaihtuvat, aika on rajallista, mielenkiinto tänne voi herpaantua tilapapäisesti tai lopullisesti. Uskon kuitenkin, että tänne joskus pitempään säännöllisesti kirjoittanut käy ainakin kurkistelemassa ja jotain ilman vanhaa nkkiään kirjoittamassakin. Vielä eivät nettiyhteydet toimi tuonilmaisiin, vaikka tunnen muutaman läheisimmän poismenneen seuraavan ja neuvovankin elämääni .- thajuton
Ruuneperi on kunnostautunut runoilijana jo aD MMII vappuruno ei saanut ainoatakaan vastausta. MMIV uudenvuoden tervehdykseen pari kirjoitti. Seunora Lyylin joulutervehdykseen 80 palstalla ei kukaan aktiivi ruuneperin mummoineen vastannut kertaakaan eivätkä tulleet 6.12....Lipunnostoon kanssaan. Hajun kimpussa Ruune maalaismiehineen ja mummoineen olivat kiitettävästi - suosituin ikäpalsta oli pari viikkoa!
Kaliperi sai pari vastausta - jos sai?
- hellämielinen
No mutta, kylläpä nämä Ruunen aloitukset ottavat tulta alleen. Hyvä niin, minähän noita vanhoja hyviä aikoja kaipailin, Lyyliä, Kukkahametta, Ellumaria ynnä muita mainioita kirjoittajia, meillä oli aikoinaan hauskoja hetkiä keskenämme. Nykyään aika välillä matelee, kun ei enää jaksa innostua oikeen mistään, kuuntelee vaan niitä kipujaan, mistä taas kolottaa. Ihmiset, ystävät ovat kaikonneet, samanlaisia vaivoja itsekullakin, eikä aina viitsi valittaa. Puhelinyhteydet harventuneet, yksinään sitä töllöttää kotonaan, lenkkejä ei enää jaksa tehdä. Mutta mikäs meillä, onneksi on muistot jäljellä, pää ei ole vielä ihan pehmeä, kun vielä jaksaa näitä nettikirjoitteluaikoja muistella. Tätä se vanhuus tekee, terveisiä kaikille tutuille, Ruunelle eritoten. Jaksa vielä kirjoitella, sinulla on paljon ihailijoita vieläkin palstalla. Terveisiä vanhalta mimmiltä. Jaksellaan eteenpäin, vaikka kontaten.))))
- ellooon
Aina vaan sitä tuttuilua ja entisen kaipailua. Itse innostun, on ystäviä muualla kuin täällä ja elämä mielenkiintoista. Todellisessa elämässäkin ystävät liukuvat pois eri syistä, uusia tulee. Ja satunnaisia rupatteluhetkiä riittää, ei ole tuttavuuden tuottamia painolasteja.
- ellooonille
ellooon kirjoitti:
Aina vaan sitä tuttuilua ja entisen kaipailua. Itse innostun, on ystäviä muualla kuin täällä ja elämä mielenkiintoista. Todellisessa elämässäkin ystävät liukuvat pois eri syistä, uusia tulee. Ja satunnaisia rupatteluhetkiä riittää, ei ole tuttavuuden tuottamia painolasteja.
mitäs täällä teet, kun muualla ne mielenkiinnot ?? Luuletkos että näillä tänne kirjoittavilla ei muuta elämää ole, kaipa teet johtopääötkset oman kapean kuilusi perusteella.
- ellooon
ellooonille kirjoitti:
mitäs täällä teet, kun muualla ne mielenkiinnot ?? Luuletkos että näillä tänne kirjoittavilla ei muuta elämää ole, kaipa teet johtopääötkset oman kapean kuilusi perusteella.
Täälläkin jossain määrin olisin, mutta........ Sanot suoraan, ettei tänne ketään uusia tarvita, vanhoja vain kaipaillaan. Ehkä kaltaisiani on muitakin ja pysyvät samoista syistä poissa aikansa yritettyään. Täällä pitää kehuskella tai moitiskella. Ja sitten arvioidaan elämäntilannetta melko hatarin perustein.
ellooon kirjoitti:
Täälläkin jossain määrin olisin, mutta........ Sanot suoraan, ettei tänne ketään uusia tarvita, vanhoja vain kaipaillaan. Ehkä kaltaisiani on muitakin ja pysyvät samoista syistä poissa aikansa yritettyään. Täällä pitää kehuskella tai moitiskella. Ja sitten arvioidaan elämäntilannetta melko hatarin perustein.
Kyllä täällä varmaan uusiakin kaivataan jos nämä asiallisiksi ja hyviksi havaitaan.
Ei tänne myöskään ole pakko tulla, vaan vapaaehtoisuus on olemassa.
Olen täällä tavannut useita, niin ystävällisiä, osaavia ja muita kunnioittavia ihmisiä, että heihin ei voi olla kiintymättä. onko edellisissä sanoissani jotain rumaa, pahaa tai hävettävää?- enkaipaahuomioo
ellooon kirjoitti:
Täälläkin jossain määrin olisin, mutta........ Sanot suoraan, ettei tänne ketään uusia tarvita, vanhoja vain kaipaillaan. Ehkä kaltaisiani on muitakin ja pysyvät samoista syistä poissa aikansa yritettyään. Täällä pitää kehuskella tai moitiskella. Ja sitten arvioidaan elämäntilannetta melko hatarin perustein.
Näytätpä vaan olevan jatkuvasti vaikka muuta väität. Ota vakinikki ja tee paljon aloituksia jos huomiota kaipaat.
- ellooon
enkaipaahuomioo kirjoitti:
Näytätpä vaan olevan jatkuvasti vaikka muuta väität. Ota vakinikki ja tee paljon aloituksia jos huomiota kaipaat.
Harvoin olen. Jos huomiota kaipaisin tai sitten haukkuryöppyä, josta myös on kokemusta, olisin samalla nikillä. Minusta tämä uudistus on hyvä, koska nikkiin ei heti ensimmäiseksi törmää. On todellakin sivuseikka kuka kirjoittaa. Nyt on taas pieni tauko omaisten hoidon välissä ja täälläkin käväisen.
Kiitos!
Tuossa oleellisin mitä osaan sanoa. Tulee ihan vanhat ajat mieleen kun noin moni teistä noin myöteiesti muistelee.
Taitaa moni meistä olla vielä sitä mieltä, että tämä "meitin feispuukki", se sentään on poikaa ja miksei tyttöäkin, ihan samoin perusteluin.
On kuin ajatustensiirtoa tapahtuisi. Muistelin lapsuuteni piirustusharrastusta ja oitis tuli ynnämuu mieleen. Ynnämuuhan on harrastetaiteilija, samoin sini-sirkku ja ehkä moni muukin. Mukavaa teitä on tavata - edes palstalla.
Sain minäkin vanhemmiten maalaustehtävän. Maalaa minun kesämökkini, kuului määräys. Jaaha, se on nyt sitten saappaiden ostokin edessä, haalaretten lisäksi. Lateksin ja sutin ostoa jo ajattelin kun sain tiedokeni, että kyse on taulusta, oikein öljyvärisestä.
Ostin maalaustelineenkin, öljyvärejä ja pensselleitäkin kun minusta näin tulee kuuluisa Aleksi-Kallen-Akseli tai muu Eetelveltti.
Valokuvan sain sitten mökistä ja ei kun taiteilemaan! Pikkutarkkuuksineni taulun maalasin ja perspektiivit, puiden luonnollisuus muotoineen ja väreineen olivat tärkeitä.
Taulun teettäjä oli kohteliaasti tyytyväinen ja sain restauroitavakseni hänen vanhan vioittuneen taulunsakin.
"Taiteillijaurani" olen menestyksistäni huolimatta päättänyt, mutta sanallisesti en malta olla tekemisistäni kertomatta.
Vene ja viulu jäivät tekemättä, mutta mökki aurinkosähköllä varustettuna pyörii päässä. Kolinan haitatessa, yritän siirtää sen luontoon.- Lo-rena
Päivä on pelastettu aamukiireiden jälkeen luettuani monien pitkä aikaisten palstalaisten juttuja. Ainakin se nosti mielialaa, kaikki nettiystävät ovat vielä iskukunnossa, hyvää luettavaa tulee.
Ruuneperi on tuttu kirjoittaja jo vuosien takaa, mieluisia kirjoituksia hänen pännä on sauhunnut palstalle. Olen samaa mieltä, senõra Lyyli oli palstaa elävöittävä, jonka kynästä lähti mitä vaiherikkaimpia tarinoita.Joskus käyn "arkistossa" lukemassa niitä.
Joskus on siipeni viiltänyt pahasti maanpintaa lukiessani vastauksia aloittamaani ketjuun, viimeksi keväällä -15 jolloin siihen tuli 500 kitkerän katkeraa kommenttia elämäni kuvioista. Pääsin alakulosta ajatellessani "mikä ei tuhoa, se vahvistaa", jatkoin keskustelua hamaan loppuun saakka. Itsetuntoni nousi vastauksista varsinkin niiden kirjoittajien mietteitä olettamuksia ketjun aloittajasta. Mennyt on mennyttä, nyt on nyt, näillä mennään.
Kiitos kaikille kirjoittajille piristävistä viesteistä ja vähän muustakin. Olemme siinä iässä kuten minä, konpuroidessa, liukastuessa jäisellä tiellä jalka joutunut pakettiin, vauhti hidastuu, silloin netti auttaa pysymään ajassa mukana ja se on paljon se. Nyt nautin kesästä, vaikka Saimaan vesi on miltei hyisen kylmää tosin kun veteen uskaltautuu, palaa rannalle tosi virkistyneenä. Kiitos hyvästä aloituksesta, Ruuneperi anteeksi Ruunemanni, ja koko ketjusta kaikkine kirjoituksineen.
Piipahdin tänne ihan vain vilkaistakseni, - haluaisin nyt nämä luettuani mielelläni itsekin osallistua, mutta olen kohta lähdössä ystäväni kanssa klo 14 alkavaan tilaisuuteen.
Joten: pysytellään maisemissa ja kirjoitellaan aina välillä toistemme iloksi ja kannustukseksi! Aurinkoisin terveisin Merilii.Onhan mukava ketju käydä lukemassa! Lauantaipäivän kunniaksi olen tutustunut uuteen ympäristööni vaeltelemalla viileän tuulisessa säässä ilman päämäärää.
Taisin aiemmin kertoa myyneeni muutaman taulun ennen muuttoa, nyt sain kuulla "rapujuhlatyöni" olevan taidegalleriassa myynnissä.
Käväisin katsomassa, no joo, hyvässä seurassa näkyi olevan, vaikkakin huvittaa tuo nopea kaupallisuus/voitonsaaminen kerääjillä, niin parempi kuitenkin kuin komerossa säilytys.
Ruuneko maalannut nyt öljyväreillä, ilahduttavaa kuulla käyttää taitoaan kuvaamiseen. Hyvää jatkoa vaan!sini-sirkku kirjoitti:
Onhan mukava ketju käydä lukemassa! Lauantaipäivän kunniaksi olen tutustunut uuteen ympäristööni vaeltelemalla viileän tuulisessa säässä ilman päämäärää.
Taisin aiemmin kertoa myyneeni muutaman taulun ennen muuttoa, nyt sain kuulla "rapujuhlatyöni" olevan taidegalleriassa myynnissä.
Käväisin katsomassa, no joo, hyvässä seurassa näkyi olevan, vaikkakin huvittaa tuo nopea kaupallisuus/voitonsaaminen kerääjillä, niin parempi kuitenkin kuin komerossa säilytys.
Ruuneko maalannut nyt öljyväreillä, ilahduttavaa kuulla käyttää taitoaan kuvaamiseen. Hyvää jatkoa vaan!Joskus olen kokeillut "öljylläkin", mutta tuo ketomani on vanhaa perua!
Kiva kun löydyit!
- kopsanteri
Palstalaisille ilmoitti Ruuneperi seuraavan julkisen tiedon.
Ei vaan ole kuuluttanut miten asia on eristynyt?
- - - -
edoksi tälle palstalle
Olen tänään klo12.30 antanut nettivihjeen Vaasan poliisiasemalle. Tarkat kontaktitietoni tietysti annoin ja odotan mahdollisia...
12:42
Ruuneperi
0- 11...3
Mainittu nettivihje on muistin mukaan annettu eräästä palstan entisestä luotsista.
- 11....3
AlvarK, MdK,Ruunep... , siinäpä palstan varsinainen kolmikko!
- funteeraapas
maalaismies ja harmaaohimoinen bilmaneineenajomiehen kiusankappaleet
Hieno aloitus Ruunemannilta (alias) Ruuneperi. Luin tänäaamuna tätä palstaa, ja ihmettelin miten kaikki, tai ainakin melkein kaikkiovat ovat muisteluissaan kaivannet aloitteen tekijää. Ei muutama vuosi sitten Ruuneperi olisi päässyt kovin pitkälle kun perässa kulki joukko joka joka käänteessä lyttasi, ja haukkui hänet ties vaiikka minne. Tyyli nyt vähän muuttunut, toisten mollaaminen vähentynyt. Uudistus tuonut monenlaisia vaikeuksia kirjoitusten läpimenoon, usein on sanottu et ole kirjautunut, vaikka varmasti on.
Ruuneperillä on varmasti eniten aloituksia tänne palstoille, myös eniten niitä jotka ovat häntä vihanneet.
Joskus kun olen ruunen aloituksiin jotain sanonut, en koskaan häntä moittinut, on aivan eriasia olla eimieltä kuin aloittaja, mutta sen kun sanoo, se oikeus meillä jokaisella on. Olen aina pitänyt häntä kaverina, ja niin edelleenkin.
Olen ollut monenlaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä, siellä olen oppinut, yksin ei miitään saa aikaan, on oltava kavereita omassa ja muistakin puolueista. Jos häviät pulinat pois.
Siitä edelleen olen iloinen, minulla on hyviä ystäviä, edelleen yli puoluerajojen. Omata suvustani olen ylpeä, viimekesänä täytin 80 vuotta, ja pidin syntymäpäiväjuhlat kaikkiaan siellä oli 50 kutsuttua joista yli neljäkymmentä oli sukulaisia, ja muutama ystävä. Kaikkin sukulaisiin minulla on hyvät välit, ja oma perhe kaikkein läheisin.
Kirjoittelen hyvin vähän muihin palstoihin, mutta ynnämuun tavoin Kahvipirtti on läheisin.Heippa vaan Late!
Minä koin tuossa toukokuussa tuon vanhenemisen enkä juhlinut.
Tutuiksi ollaan tultu ja tutut saavat kohdella niin kuin oikeaksi katsovat. Se on kuin peiliin itse katsoisi kun asiallisia kommentteja saa. Kohtaamiset tällä palstalla ovat olleet itseäni kasvattavia ja samoin kokenevat monet muutkin.
Kanssakäymisen perussäännöt pätevät täälläkin ja erittäin mukavaa usein, murheellista vain joskus ja satunnaisesti.
Olen teitä, Ynnämuu ja Late, kutsunut elämän korkeakoulun suorittaneiksi. Hyvä on opiskeluittenne tulos.
Lähtökohdiltamme olemme ilmeisen samankaltaisia, minäkin maalaispoika, joka olen ikään kuin joutunut rasittamaan tuota istumaseutuakin koulun penkillä.
Voidaan hyvin koko palsta!- kopsanteri
Ruuneperi maalaismiehineen ja mummoineen olivat ja ovat edelleen pahimpia räksytäjiä
paitsi omilleen. Kerroin edellisessä puheenvuorossani Ellin boksista 45 palstalla jonne minuakin houkuteltiin mukaan. Kahvimökki tuli 60 palstalle ja sin satikutia kun tulin maininneksi ettei siellä näkynyt valon pilkahdusta vaikka joukolla oltiin menossa.
Kummallisin oli "vaahteralehtisen" kellohame, joka oli 50 chatin ja nykyisen vanhimpien viisaitten pitokalustoon kuuluva. Houkutteli minuakin chattailemaan, mutta en ole kokenut sitä enempää kuin kahvipirttiäkään sopivaksi kun en koe kuuluvani "tissuttelijoihin".
Komeaa kesäpäivää - toivottavasti kestää kauemmin kuin puoli tuntia.
Olen joskus kirjoitellut siihen suuntaan, että nettitaiteilijamme voisivat pitää yhteisnäyttelyn. Tämänkertaisesta listasta puuttui SkillaN, joka on erinomainen maalari, ja minun luettelooni on tullut uutuutena myös Ruuneperi, joten olisi teissä joukkoa yhteisnäyttelyyn.
En lakkaa odottamasta!
Jos kehtaisin, kadehtisin teitä onnellisia lahjakkuuksia!
Omasta puolestani olen oppinut antamaan arvoa väreille. Joskus olessani lähes absoluuttisessa nollapisteessa rupesin mukuloitten väreillä suttaamaan kartonginkappaletta.
Kuinka ollakaan mielialani muuttui valoisammaksi, Se, mihin järkeily ei auttanut, korjaantui väreillä leikkimiseen. Niinpä ostin itselleni kunnon puuvärit ja sopivan paksua kartonkia.
Sen jälkeen ystäväni silloin tällöin saivat postikortteja, joissa oli melkoinen väriskaala sattumanvaraisessa järjestyksessä ja kuvioiden muodoissa.
Älkää pelästykö! En ole ympäristölle vaarallinen,
Ottakaa vakavasti harkintaan se nettitaiteilijoitten yhteisnäyttely.
Olisi minullakin oma lehmä ojassa:
Voisin kertoa lapsenlapsille, että tämä Suomen ensimmäinen Nettitaiteilijaryhmä on mummun keskustelukavereita netistä.
silloin, kun olen ollut lähes absoluuttisessa nollapisteessä.Arvoisa Velmustiina!
Kyllä nyt sijoitit minut itseäni isompien ryhmään. Innokas piirtäjä kyllä lapsena olin ja supistetun kansakoulun puitteissa arvostettu ja työllistetty.
Kirjoitteluun olen nyt vanhana siirtynyt ja sisältö teksteissäni on niin ruuneperimainen, että varauksella voitte suhtautua.
- Neeasa
Näyttääpä kesä viimein koettavan, aurinko ihan terässään.
Onnea myös kaikille tämän päivän juhlijoille, yhtä olen jo muistanut s.postillakin.
Aina on ollut tosi mukavaa lukea ruunemannin kirjoituksia. Niissä on aina joku hyvä ajatus, ja huumoria mukana, joka onkin elämän suola.
26.6.2015 ".....Apua olisi varmaan saanut jos elämä vanhemmuten rupeaa kyllästyttämään"! Hyvää satiiria, en voinut olla nauramatta, kun sen luin!
Ikää tulee kaikille lisää, siinä luonto on tasapuolinen.
Nautitaan joka päivästä, kaikista sen pienistäkin iloista nyt kun vielä voidaan!- illakoiva
Nyt ollaan tyytyväisiä, kun keskinäisiä kehuja jaellaan.
- poiulkj009
illakoiva kirjoitti:
Nyt ollaan tyytyväisiä, kun keskinäisiä kehuja jaellaan.
Hyvin alkoi, mutta huonosti loppui ketju. Nuoleskelut voisi postittaa yksityisesti.
- Tulikärpäne
Nyt on päässeet sopuun kaikki nekin jotka on olleet suruissaan kun nimeä ai ole mainittu, lutu pusselit kaikille,iha kaikille.
Tämä on saavutus kun niin hyvä mieli kaikilla ja piiri pieni pyörii...ollos huoleton kaikki parhaat valveil on!
Onks teil saman merkkistä pyyhepaperii kii?
Minä pyyhin nenääni servetteihin kun niis on takuu ettei tule lä'pi kämmenelle,
Jok juhannuus meni, en huomannu.
On ollu nii kivaa että, kaik mukan sanni Mimmi, Hulta, impi ja Lempikii, Lempi kyl on sellane leuhake ettei samas paikkaa pysyis eikä pahalaine pysyntkää minne lie männy loppuyäst. - se-on-kaunis-päivä-
tänään,,,,,,, aurinkokin vihdoin näyttäytyy,
------------------------
Tulipahan luettua ketju, harvoin sen teen, monet ketjut hyppään yli, avaamatta niitä,
silmään pisti se,
vain ruunemannia kiiteltiin ylistettiin ja kehuttiin,
mielestäni siellä oli paljon paljon muitaki todella hyviä mukavien ihmisten juttuja,
jos ei peräti ruuneaki parempien ihmisten,
nooooh,
mitäpä se minulle kuuluu, jotenki vaan kävi sieluun tuo yksipuolinen loitsujen laulaminen,
ei tuntunu normaalilta,
jokatapuksessa alotukselle kiitos,
jutut pysy kohtuulisen mukaviana,
jos nyt ei peräti ihan imelinä.- hullaa
Nääetteks te nyt miten mukava ketju syntyy sellaisista kirjoituksista, missä ei mollata toisia ja paineta maanrakoon. Eikä tämä ole pelkkää Ruunen ylistystä, positiiviset, elämänmyönteiset kirjoittajat tämän ketjun saivat aikaan mukavilla ja hupaisillakin kirjoituksillaan. Kyllä täällä on paljon hyviä kirjoittajia, monta loistavaakin, tämmöinen ketju näyttää joukkovoiman mahdin positiivivisille ajatuksille. Kiitos kaikille kirjoittajille, jatkakaa lisää!!!
- truhatoivo
Eihän ruune muuttunut ole. Se asenne, parempi jos ei tuokaan ollenkaan kirjoittaisi. Jokainen kirjoittaa taidoillaan. ¨Se väheksyvä asenne ei poistu ruunelta. Tyhjä palsta on parempi kuin nuo aloitukset.
- konnamarjanen
Täälä ei pitäisi olla mitään kilpailua. Lisäksi moni paljastaa muita moittiessaan, että esim. vastaa omiin viesteihinsä. Joku luulee, että on huomionkipeä, silloinkin paljastaa itsestään jotain. Minä yksinkertaisesti lähetän viestin, jos olen sillä tuulella ilman sen kummempaa tavoitetta.
- hauskaa-olla-pittää-
konnamarjanen kirjoitti:
Täälä ei pitäisi olla mitään kilpailua. Lisäksi moni paljastaa muita moittiessaan, että esim. vastaa omiin viesteihinsä. Joku luulee, että on huomionkipeä, silloinkin paljastaa itsestään jotain. Minä yksinkertaisesti lähetän viestin, jos olen sillä tuulella ilman sen kummempaa tavoitetta.
vaikka hampaat irvessä,,,,
jaaaa,
kiva tietää,,,
konnamrjanen kyselee ja vastailee itteleen heh,
jooo,
onhan tuota tullu jo monneenkertaan eppäiltyäki,
--- oliskohan se niinki, että ruune on täällä esiintyny useampana naisenaki, ja kiitelle ja ylistäny itteään ja ihastusta ruune itteensä, heh,
sekin on mahdollista,
toi liian ahkera ihailu ja kehuminen on ollu pitkään jo liian epäilyttävää,,,
"Vanhana kirjoittajana" minäkin pidän itseäni. V 2001 syyspuolella löysin tämän palstan ja kirjoittelin aika ahkerasti monet vuodet ja ehdin tutustua
kirjoittajiin (tai paremminkin nimimerkkeihin), joista tuli hyviä palstatuttuja.
Jossain vaiheessa ei sitten enää huvittanut enää ollenkaan kirjoitella ja
vanhat kirjoittajat kyllä tietävät, että aina on oltava joukossa jonkun joka on ottanut elämäntehtäväkseen häiritä ja pilata ja joka toimii vaan energiavarkaana ja kuvittelee siten itse voivansa hyvin omassa yksinäisyydessään.
Koska nyt olen muuttanut takaisin Suomeen niin kokeilen uudestaan, miksi
tämä Suomi 24 on muodostunut, vieläkö täällä on pääasiana pahoittaa
toisten mieli vai voiko ikäihmiset keskustella rauhallisemmassa sävyssä keskenään.- Monta..lajia..on..meitä
Ehkä joukossa on joku, jota ei lapsenakaan ole koskaan kehuttu tai ystävällisesti puhuteltu.
Silloin toistensa kannustaminn, buustaaminen voi tuntua aivan epäilyttävältä.
Meitä on niin monenlaisia. - oma-asenne
Omalla asenteellakin on merkitystä siihen, miten täällä tulee kohdelluksi. Jos on ylimielinen ja asettuu muidn yläpuolelle, suvaitsee vastata vain omalle piirilleen, se herättää närää. Paljon täällä tätä näkee, ollaan kyllä ystäväiisiä, mutta huomioidaan vain se oma pieni piiri, muut on ilmaa.
- Huom.Omakin-asenteesi
Tarkoitatko, että alituiseen negatiivisia viestejä toisista kirjoittavakin olisi otettava mukaan?
Aivan mahdoton vaatimus. - hiekkaleikit
Huom.Omakin-asenteesi kirjoitti:
Tarkoitatko, että alituiseen negatiivisia viestejä toisista kirjoittavakin olisi otettava mukaan?
Aivan mahdoton vaatimus.Vanhojen palstallakin siis jotkut otetaan mukaan, joitakin ei. Sehän on kuin hiekkalaatikolla.
- kuulunpaskaporukkaan
koko kirjoittaminen pyörii muutamien ympyröissä, loput kävijät... ei tunnu eikä tunnusteta.
- tottavalitettavasti
kuulunpaskaporukkaan kirjoitti:
koko kirjoittaminen pyörii muutamien ympyröissä, loput kävijät... ei tunnu eikä tunnusteta.
Valitettavasti näin on. Eikä ole kyse siitä miten hyvä tai huono on kirjoittaja, vaan pelkkää vallan halua ja kellokkaiden nuoleskelua. Jos ei ole suoranaista mollaamista, vaietaan kuoliaaksi. Huomiotta jättäminen on pahinta kiusaamista.
Jaaha...narinajoukko - yksi vai kymmenen - jatkaa tyylikkäästi omalla, jo tutuksi tulleella tyylillään. Olen vaisuhkosti kehunut toisia ja onpa joku sattunut kehumaan minuakin. Mielestäni tämä on normaalia hyvää tapaa. Osallistumiseni on kyllä melko harvahkoa, koska eläkeläisellä on omat kiireensä. Se tulee siitä, että vauhtini on hidastunut.
Kehun nyt teitäkin. Olettehan te kuitenkin jonkinlainen väriläikkä. Tunnen sen verran elämää ja ihmisiä, että tätä monipuolisuutta kyllä on olemassa vähän joka paikassa.
Ynnämuun asialinjalla pysyvä pakinatyyli on havaittu hyväksi, jos hän mainitsee toisia täällä kirjoittavia, hän tekee sen myöntesesti. Siksi hänen viestinsä huomataan ja häntä luetaan mielellään.
Miksi ei saisi kehua, jos on aihetta? Sitä en voi ymmärtää. Kanssavaeltajat täällä ovat elämänsä viimeisiä vaiheita ehkä jotkut jo aivan viimeistä vaihetta elämässä. Miksi emme saisi kannustaa ja tukea toinen toistamme?
Minusta ainoa viesti, joka tuntuu tyhjältä on toisten sättiminen.
...
Myöskin huumori on lahja kanssakirjoittajille, parhaana lahjana sitä itse pidän.
Makuasia tietenkin sekin, en valita myöskään muunlaisista kirjoituksista.
Tuosta tuli mieleen työelämänaikuinen hokema.
Töistä poislähtiessä jotkut aina kyselivät toisiltaan :
"Joko sinä päätät päiväsi?" - ( Kuulosti niin fataalilta.)- lähinpänieksyy
http://hoitajat.net/forums/topic/7129-helsingin-kaupunki-suursuon-sairaala/
http://keskustelu.suomi24.fi/t/9364775
Luen näitä tukka pystyssä, kun olen omainen, mies juuri siirrettiin ihanasta Kellokoskesta Suursuon kurjuuteen. Kellokoskella ammattitaitoinen , iloinen, motivoitunut,älykäs hoitohenkilökunta. Täyden kympin krsiisikoulutus. Toimivat kuin ajatus vähäisellä henkilökunnalla ! Kaikki inkkarit samassa kanootissa!
http://www.adressit.com/hus_ei_saa_lakkauttaa_kellokosken_sairaalaa
http://www.adressit.com/huoli_2015
Minäkin allkekirjoin -jatkakaa tuota adressia, ennenkuin painutte ruottiin,englantiin ,norjaan tms
http://www.adressit.com/hoitajat Vanha kirjoittaja olen minäkin, ja kai olen joskus nenillenikin saanut sen johdosta, että joku oli erehtynyt kirjoittamaan minusta jotakin positiivista.
Toisaalta ilkeä kirjoitus sapetti mutta toisaalta naurattikin. Enää en muista miten haukut sivusivat kirjoituksiani, mutta pääaihe oli, että kaiken maailma lumput tulevat tänne kerjäämään kiitosta ja imartelemaan kavereita, jotka sitten kehuvat takaisin.
Kun olen jotakuta joskus harvoin kiitellyt, se on johtunut siitä, että olen arvostanut jotakin kirjoitusta.
Uskallan myös olla kirjoittajan kanssa eri mieltä ja eriävän mielipiteeni kohdistan tekstiin enkä sen kirjoittajaan.
Asiat asioina ja ihmiset ihmisinä.
Moikka!- hellämielinen
Onhan mukavaa se on kun on jotain lukemista, ja mukavampaa vielä kun voi itse osallistua ja harjoittaa sorminäppäryyttä. Joskus tuntuu, että sormet on ihan puupökkelöt, mutta kun niitä verrytelee, niin johan taas toimii. Tölkkien ja pullojen avaaminen tässä iässä on jo aika vaivalloista, mutta veitsenkärjellä saa kurkkupurkinkin auki, sinne väliin kun sen kären sujauttaa niin jo vot, aukee. Juomapullot on eri asia, kiusallisia toisinaan.. Joten, mummot ja papat sorminäppäryys kunniaan, ja kirjoittamaan, kyllä meidän on pidettävä palstakin virkeänä, mitäs sitä lukisi, jos vaan valkoista näkyisi. Töhertelyä tämäkin, mutta mukana ollaan.
- Samat-syyt
Samasta syystä kiejoittelen välillä.
Eikä tee pahaa aivotoiminnoillekaan. Samat-syyt kirjoitti:
Samasta syystä kiejoittelen välillä.
Eikä tee pahaa aivotoiminnoillekaan.Tämä on tosiaan hyvää aivotoiminnan ylläpitoa, muistin virkistämistä jne.
Tietokone ja sen aktiivinen käyttö, etäisetkin ystävät ajatuksineen ja kommentteineen. Yksinäisyyskin katoaa kun lukee kirjoittajien mielipiteitä.
- Muistan
kerran että kun joku oli saanut kehumista kirjoituksestaan
niin hän suuttu siitä aivan silmittömästi.
Täällä on niin monta laatua kuin maalarin housuissa.- suoraansanoen
En usko tuota, keksityltä haiskahtaa, tai ainakin hirrrrveän liioitetulta!
- hiljen-netty
Pahinta jota tällä palstalla olen kokenut on joutua syyttömänä tuomituksi häirikköviestein toisen kirjoittajan kimppuun hyökkäämisestä. Puolustautuminen vaan pahensi tilannetta.
- Samoin
Saman kokeneena ymmärrän miltä on tuntunut.
- Vuodestatoiseen
IKuisuusaihe, lyylin kaipailu.
- käymätieltä
No, nuo virtuaalit palstarakkaudet jää niitä vailla olevien mieleen, ja pitää ne jäädäkin, mutta tosi väärin on alkaa vertailemaan, ja sitä kautta mollaamaan kaikki muut. Ihastuneen objektiivisuushan tiedetään kautta aikojen!!! Täys törppöys, etten sanoisi sokeus, on arvostelijalla nostaessaan omat mieltymyksensä muille esikuviksi, tajuamatta, ettei samat ominaisuudet kaikille voi sopia. Monta kertaa jää ihastuneelta huomaamatta, lukematta oman ihastuksensa luonnetta valaisevia kannanottoja, joten sokeaahan se todetusti on.
Vanhoja ketjuja, kohteetkin moneen kertaan vaihtuneet, kiinnostaisi valtaväestöä. - aina-tätä-ruunea
"Ilo olisi meille jokaiselle jos jokin uusi "lyyli" tai "leevi" tänne tiensä löytäisi."
Ai tästä on kysymys? Ruunen rakkaasta joka murteella kirjoitti, mitä Kuopion torilla voi kuulla, joskaan ei "turkusessa", ? - Asia.selvä
Miksi näitä vanhojen lämmitelyjä? Vai halutaanko vain osoittaa, että Ruune on ollut aina kiitoksen kipeä ja saanut aikaan pitkät letkat tämän laisilla aloituksillaan?
Kyllä Ruunelle arvoa annetaan, ei siitä epäilystäkään.- dearpapa
Olen riittävästi kuunnellut urautuneiden mummojen saman aiheen käsittelyä, Minä.
Toistoja ruunella kiusallisen paljon, sama ärsytyksen halu päällä, halventava käsitys toisista kirjoittajjista syöpynyt otsaluun alle. Tarkkailuun laitoksessa sinut on saatava.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236