Onko muut huomanneet Kemin katukuvassa muutosta. Mistä vitusta näitä pakolaisia oikein sikiää?
Ei sellaista kauppareissua, etteikö mustaa murjaania tulisi vastaan ja joskus niitä on jopa enemmän vastaantulijoissa kuin mitä länsimaalaisia. Ainakin valtakatu ja bingo on kansoitettu verovaroin. On uudet vaatteet, hienot aurinkolasit ja uudet kännykät. Ja mikä pahinta, työt ei haittaa vapaa-aikaa
Mistä näitä tummia oikein sikiää?
29
54
Vastaukset
- Asia.on.hyvin
Olen joutunut muuttamaan Kemiin etelästä työn takia ja liikun keskustassa päivittäin. Kemin iloja on juuri vaihteleva katunäkymä. En jaksaisi täällä kulkea ollenkaan, jos näkyvillä olisi vain noita peruskemiläisiä laitapuolen asujia, joita kyllä runsaahkosti ikävä kyllä vetelehtii keskustassa ulkosalla ja peliautomaattien kieppeillä. (Heilläkin näkyy olevan kännykät, mutta vaatetus ei ole muodinmukainen.)
Ei-perus-kemiläiset vastaantulijat ovat nuoria ja reippaita, ystävällisen oloisia ja heidän lapset näyttävät hyvin hoidetuilta ja hyvin käyttäytyviltä.
Olisi ikävää katseltavaa, jos he kulkisivat ryysyissä ja kerjäisivät. - pyörät
Kannattaa mennä aamulla kauppaan, jos siihen mahdollista, heräävät vasta iltapäivällä. Ilmeisesti kuljetusta ei enää järjestetty, koska tilaavat nykyisin taksin Lidlin eteen. Toinen ongelma tämä jalkakäytävillä ajo, neljä ihmistä rinnakkain, ja osa vielä näprää kännykkää. Tätä samaa on alkaneet käyttää myös oman paikkakunnan ihmiset. Jonkun pitäisi järjestää liikennekoulu, ja opettaa myös ns. väistäminen ja jalankulkijoiden huomioon ottaminen. Myös nämä kesäkelillä hiihtäjät pitkine sauvoineen tulevat vauhdilla, heittävät sauvat ilmaan, katsomatta taakseen, miten läheltä suhahtaa.
- ni.mimerkki
Eikö ole hyvä, että paikalliset taksiyrittäjät saavat tuloa! Samoin kaupat. Koeta jo päättää, mitä mieltä oikein olet. Olet valittanut, että kulkevat omilla autoillaan, et hyväksy sitä. Et hyväksy, että käyttävät takseja. Et ole hyväksynyt, että ajavat polkupyörillä. Et hyväksy että kävelevät kauppaan katuja myöten. Kerro nyt, miten he saavat kulkea.
Mitä tulee kauppaan menoon aamulla, niin jokainen järkevä ihminen välttää kauppaan menoa aamulla, koska tuoreinta saa vasta myöhemmin. Siis iltapäivällä kauppaan menevät ovat järkeviä ihmisiä, eivät välttämättä myöhään heränneitä.
Kemin jalkakäytävillä on väljälti tilaa, aina olen mahtunut kulkemaan. Kemin pitää maksaa sakkoja Kelalle, pitkäaikaistyöttömistä maahanmuuttajista?
http://keminperuss.suntuubi.com/?cat=17- MinullaOnUnelma
Alkaa oleen maahantulossa ruuhkaa vielä ne lisätyt kiintiöpakolaiset päälle = 100 000 / vuosi.
http://yle.fi/uutiset/poliisi_turvapaikanhakijoiden_tulvasta_ihan_kaoottinen_tilanne/8184327
http://yle.fi/uutiset/kotkaan_odotettua_enemman_turvapaikanhakijoita/8187194 - Tasanen_Tauno
ni.mimerkki kirjoitti:
Eikö ole hyvä, että paikalliset taksiyrittäjät saavat tuloa! Samoin kaupat. Koeta jo päättää, mitä mieltä oikein olet. Olet valittanut, että kulkevat omilla autoillaan, et hyväksy sitä. Et hyväksy, että käyttävät takseja. Et ole hyväksynyt, että ajavat polkupyörillä. Et hyväksy että kävelevät kauppaan katuja myöten. Kerro nyt, miten he saavat kulkea.
Mitä tulee kauppaan menoon aamulla, niin jokainen järkevä ihminen välttää kauppaan menoa aamulla, koska tuoreinta saa vasta myöhemmin. Siis iltapäivällä kauppaan menevät ovat järkeviä ihmisiä, eivät välttämättä myöhään heränneitä.
Kemin jalkakäytävillä on väljälti tilaa, aina olen mahtunut kulkemaan."Eikö ole hyvä, että paikalliset taksiyrittäjät saavat tuloa! Samoin kaupat. Koeta jo päättää, mitä mieltä oikein olet. Olet valittanut, että kulkevat omilla autoillaan, et "
Ei ne mitään omilla autoilla eikä polkupyörillä kulje. Kulkevat isoina laumoina ja pakottavat vastaantulijat väistämään ajoradalle. Rahat saavat Suomen yhteiskunnalta. Veronmaksajat ne kustantaa. Hirveintä on raiskausten voimakas lisääntyminen myöhäisiltoina. Minkäs siinä nuori tyttö mahtaa, kun miesjoukko käy käsiksi.
- mitäsäänestittekom
Kuntavaalit tulevat kohta. Vaihtakaa päättäjät.
perussuomalaiset laittavat stopin hyysäämiselle. - Mitäihmettänyttaas
Vaikka Kemissä pakolaiskeskus onkin, suurin osa näistä nuorista "murjaaneista" on ihan Lappian opiskelijoita/vaihtareita ja rahaa löytyy että Suomeen ovat tulleet.
Mistä näitä kaikkea ja kaikkia vihaavia persuja oikein Kemiin sikiää?- jfgjfdjdfjd
Sanoppas joku joka on menny "vaihtariksi" somaliaan
- uutisistatuttu
jfgjfdjdfjd kirjoitti:
Sanoppas joku joka on menny "vaihtariksi" somaliaan
No yksi suomalainen ainakin pyrkii Somalian presidentiksi. Mahdollisuuksia voi vähentää pyrkijän naissukupuoli, en tiedä onko sillä asialla merkitystä.
- WieteriJussi
Joo perussuomalaisia äänestämällä asia ratkeaa järkevämpään suuntaan. Ilman muuta nämä asiat kannattaa muistaa äänestyksen aikana eikä jossitella jälkeenpäin. Veikkaan ettei kirjoittajat ole jaksaneet äänestää!
Ja mitä Kemiin tulee, niin kyllä sielä niitä laitapuolen onkijoita sitten riittää ja kaikkiin tapahtumiin sitten eksyvät. Samat kylähullut ja muut autistit yhtä aikaa joka paikassa. Saisivat kulkea omissa tapahtumissaan että viitsisi kemiin tulla näihin tapahtumiin täällä ulkopaikkakunnasta. - dreambuster
Vastahan on tehty päätös, että Kemiin tulee 300 pakolaista lisää. Remppaavat jo asuntoja näille ja pyytelevät lahjoituksena huonekaluja näihin asuntoihin. Persut näyttää olevan samanlaisia takinkääntäjiä niin kuin muutkin, joten pelastus ei tule sieltäkään suunnalta, viittaan nyt Kreikkaan.
- pikkuauto-vain
Voitko kertoa tarkemmin tuosta huonekalujen pyytämisestä? Millaisia halutaan, minne , järjestyykö kuljetus?
- arhikka
Tiedoksi vain että perussuomalaiset eivät olleet edellisessä hallituksessa näitä päätöksiä tekemässä. Asiasta kannattaa kysyä Urpilaiselta, Kataiselta ja Arhinmäeltä? He varmaan osaavat kertoa miksi näin? Kataisen sanoja lainatakseni "yhteisen hyvän ja hyvinvoinnin vuoksi" sama lempi lause myös Stubbilla.
- järjenvalo
Jos yhtään lohduttaa lähiaikoina päätetään EU:ssa mihin sijoitetaan 40000 venepakolaista jotka laittomasti maahan tulevat? Kemi voinee ottaa kaikki jotka eivät muualle sijoitu. Syksyllä alkaa kunnallisella sektorilla valtion asettamat säästötavoitteet, joten kantaväestöltä tullaan leikkaamaan lisää. Mitä meistä veronmaksajista, pääasia että maahan muut tulevat voivat hyvin,( yhteisen hyvän ja hyvinvoinnin vuoksi.) Viimeksi lainattu teksti Stubbilta.
- poromerkkinä
Eikö niitä ollu 8000 kyllä on Torniossakin niin paljon värivammaisia puhuvat ihme kieliä ihan kun se bilaadeni ei saa mitään selvää, jos on parvekkeen ovi auki niin sieltäpäs ei paljo suomen sanaa kuulu kun pyörätiellä liikkuvat ihmiset, sitten heidän keskustelunsa kyllä kuuluu se ie ole normaalia puhetta vaan suoraa huutoa, ovat nääs niin vapaita tekemään mitä haluavat, kyllä kohta naisilla on hauska käydä iltakävelyllä, eivät pelkää lakia, mitä tässä on nähnyt niin menevät aina puhuttelemaan nuoria tyttöjä jotain 15v. yksikin juoksi kiinni tytön ja jäi viereen käveleen mitä lie siinä sitten tulkuttanut, varmaan tytöllä vaikea paikka.
- serdtyfuyt
Persua äänestämällä, meidän loputkin rahat lapettaan Kreikkaan. Vieläpä velka rahalla. Nämä velat sitten kuitataan duunarin nahasta Näin se tulee menemään
- pengar
Kyllä nämä tukipaketit päätti edellinen hallitus, jossa perussuomalaiset eivät olleet, joten kannattaa ottaa asioista ensin selvää. Tukipaketteja oli kolme josta nyt viimeinen Kreikalle annettiin.
- ällitälli
Samasta paikasta ne lapset tulee niin vaaleet, kun tummatkin, jos et satu vielä raukka tietämään. Sakkomaksuja Kelalle maksetaan suurimmaksi osaksi ihan peruskemiläisistä. Voi tätä hirveätä kielenkäyttöä, eikö kotona ole opetettu mitään.
- lääkkeet-auttaa
Hirveä kielenkäyttö netissä johtuu siitä, että hirveää kieltä käyttävällä on touretten syndooman yksi muoto. Tämä on uusi lääketieteellinen diagnoosi!
- tauti.se.on
lääkkeet-auttaa kirjoitti:
Hirveä kielenkäyttö netissä johtuu siitä, että hirveää kieltä käyttävällä on touretten syndooman yksi muoto. Tämä on uusi lääketieteellinen diagnoosi!
Oikea nimi on Touretten syndrooma. Tiettyjen sanojen jatkuva agressiivissävyinen käyttö on pakko-oire. Nyt on tajuttu, että joillakin oire esiintyy nimenomaan nettikirjoittelussa. Sitä pystyy hillitsemään ilman lääkkeitäkin jonkin verran, jos haluaa.
- totuusaisoissa
Kyllä tämä oire aiheutuu erittäin tyhmästä eduskunnan työskentelystä, mitä helkatin rikkaita me suomalaiset ollaan että meidän pitää antaa omat rahamme ulkomaille ja vielä kerätä noita laiskoja tänne elätettäviksi jotka tulevat nimenomaan helpon elämän vuoksi, jos näette yhdenkin aliravitun pakolaisen tulevan suomeen niin huutakaa HEP! ne on kaikki nuoria terveitä sekä hyvävaraisia miehiä, ehkä jotkut ovat huolineet akankin mukaan, sitä minä odottaisin että otettais niitä jotka todella ovat hädässä, ei näillä laiskureilla ole muuta hätää kun se että ei vaan joutuisi mitään työtä tekemään koskaan.
- 100prosenttia.antipersus
Värillä ei ole väliä, olemme kaikki ihmisiä. Jos tuntuu, että jollakulla toisella on asiat paremmin, niin käyhän kysäisemässä. Ei tänne kukaan suomijuntille piruillakseen tule, vaan sotaa, nälkää ja vainoa pakoon. Olisivat aivan varmasti mahdollisimman kaukana teistä impivaaralaisista, jos heillä vain olisi vaihtoehto. Hävetkää.
- Järki_päässä
Kyllä olet vielä lapsi ja sinisilmäinen. Tuolla kaukana etelässä mainostetaan valtameriristeilyä jonka palkkiona on päästä EU-valtiohin. Erityisesti pohjoismaat on himoittu alue ja siihenhän Suomi kuuluu. Maksetaan salakuljettajille risteilyhinta ja retki kohti pohjolaa alkaa. MIKSIKÖ:
Ovat saaneet kuulla, et siellä pohjoisessa on maita joissa saa rahaa tekemättä yhtään mitään, ei edes rikoksia joita tekemällä Somaliassa pysyy hengissä.
Asunnot, terveydenhuolto ja muut mukavuudet tulevat kaiken lisäksi.
Lähisukulaiset voivat myöskin muuttaa tänne niin sanotun perheiden yhdistämisprojektin myötä.
Jos elämä Afrikassa oli hakuammuntaa, niin täällä pohjolassa se on vain hakuna matataa.
- wshshshsh
Meitä suomalaisia saa haukkua vääräuskoisiksi mutta rättipäitä ei? Tasa-arvoa vai sananvaputta? Pelkkää vittuilua!
- Cornerinn2015
Menkääpä lauantai-iltana kemin keskustassa sijaitsevaan Corner Inn seurusteluravintolaan niin huomaat,että on paljon ulkomaalaisia ihmisiä siellä varsinkin yläkerrassa. pmmpn maku suussa.
Tottahan tuo on, että valtion pitäisi tehdä jotain samankaltaista mitä unkari nyt tekee. Rajat kiinni. - mitäväliämillään
Keskenään he aktiivisesti niitä tekevät.Joutilaalla on edes huvit.
- pidä.kemi.kartalla
Kemissä syntyy yhä vähemmän vauvoja. Jotta Kemi pysyisi yleensä hengissä, menkää koteihinne kaduilla lorvailemasta ja hankkikaa jälkikasvua ja hoitakaa sitä. Kemiläisen värillä ei ole väliä.
- Voi_pieniä
Lapset, naiset ja vanhukset ovat aloittaneet koulunkäynnin ja kotoutumisen.
Siis lapset, naiset ja vanhukset:-D
http://yle.fi/uutiset/spr_lappiin_ei_enaa_uusia_vastaanottokeskuksia_nyt_keskitytaan_kotoutukseen/8570310?origin=rss
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942