Ei ole koiran karvoihin katsominen. Eipä tosiaankaan, kun on puhe Kepun lanseeraamasta sinisestä biotaloudesta. Juha Sipilähän hehkutti, että tällä Suomi lähtee nousuun.
Ja mitä saimme. Sadan miljoonan euron edestä lisää maataloustukia. Samalla paljastui, että Makeran kautta maajusseille ohjautuu jo ennestään 100 miljoonaa tukia tätä kautta. Siis kaiken muun päälle. 40 miljoonaa pannaan metsänomistajien sukupolvenvaihdoksia nopeuttamaan. Siis sitä eläkerahaa eläkeikää alentamaan.
Kun muualla säästetään ja leikataan, silloin ei olla kipeitä eikä köyhiä, kun maatalouteen pannaan roimasti lisää tukia. Ja tietysti sinisen biotalouden nimellä, ettei heti arvattaisi, mistä on kyse.
Se vanha sanonta
11
<50
Vastaukset
- agraarisossu
Nythän on niin ettei sosialistilla ole mitä jalostaa, maajussilla on yleensä metsää ja muuta biomassaa, joka tulevaisuudessa on merkittävä työllistäjä ja arvotuote.
Sipilän hallituksen tavoite noudattaa EU:n linjaa siirtyä puhtaaseen hiilettömään talouteen ja aslekmerkit on asetettu nyt kohdalleen.Sosialistilla ei tosiaan ole noita jalostusmateriaaleja, paitsi agraarisosialistilla, jollaisia Suomessa pelkästään onkin.
Sipilä on pannut askelmerkit tosiaan kohdalleen lisäämällä maataloustukia. Sitä kannattaa kyllä nimittääkin siniseksi biotaloudeksi, sillä jos EUssa hoksataan, että tässä on kyse pelkästään kansallisen maataloustuen kasvattamisesta, sieltä voi tulla noottia asiasta. Tämä on sitä kuulua kepulaista oveluutta. Nyt yritetään tosissaan höynäyttää EU:n maatalouskomissaariakin.- agraarisossu
Mielipidepankki kirjoitti:
Sosialistilla ei tosiaan ole noita jalostusmateriaaleja, paitsi agraarisosialistilla, jollaisia Suomessa pelkästään onkin.
Sipilä on pannut askelmerkit tosiaan kohdalleen lisäämällä maataloustukia. Sitä kannattaa kyllä nimittääkin siniseksi biotaloudeksi, sillä jos EUssa hoksataan, että tässä on kyse pelkästään kansallisen maataloustuen kasvattamisesta, sieltä voi tulla noottia asiasta. Tämä on sitä kuulua kepulaista oveluutta. Nyt yritetään tosissaan höynäyttää EU:n maatalouskomissaariakin.Kyllä EU:ssa on sinisen biotalouden merkitys hoksattu, sieltä se ajatus on alunperin lähtöisin. Saksa on tässä suhteessa edelläkävijä, lieneekö sielläkin sosialistit samalla tavalla kateellisia kehittyvästä uuden sukupolven talousajattelusta. Meillä vanha kateellisuuden linnake sosialistit kyllä vastustavat kaikkea uutta kehitystä vetoamalla siihen, että joku muu hyötyy kuin sosialisti. Kuitenkin menestyvä elinkeino kaikissa muodoissaan tuo siinä sivussa leipää sosialistinkin suuhun, sillä sosialistin innovaatiot ovat kovin vähäiset rehellisten elinkeinojen valikoimissa, jossa oma yrittäminen on fokuksessa.
- sininenbiotalous
Kepun sininen biotalouslinja on täysin oikea menettelytapa, eli laittaa rahaa sinne missä on tuotantopotentiaalia. Kemerarahoitus on kiistatta yksi parhaimmista kohteista saada lisääntyvää puumassa teollisuuden tarpeisiin. Kemerarahalla suoritetaan metsänhoitotöitä ajallisesti oikeaan aikaan. Rakennetaan metäautoteitä, jolloin puun kuljetukset onnistuu hankalampien yhteyksien takaa kohtuullisilla kustannuksilla.
Kemeran 100 miljoonaa poikii rahaa takaisin monin verroin enemmän, kuin sijoitettuna sama raha laiskan perseeseen tai muutenkin kaupunkilaisen kulutusjuhliin.Hetkinen nyt. Eihän tässä panna rahaa mihinkään metsäautoteiden rakentamiseen vaan annetaan perinteistä maataloustukea 100 miljoonaa euroa. Kai meidän nyt sentään pitää luottaa siihen, mitä ministeri Tiilikainen kertoo, vaikka kepu aina pettäisikin.
"Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt." (lähde: Verkkouutiset Nykypäivä)KEPUn härskiydellä ei ole lamassakaan mitään rajaa. Kannattaa muuten muistaa, että vuosien 1991-1995 laman aikana KEPU oli myös päähallituspuolue.
Tuona aikana vain maajussien reaaliansiot nousivat. Kaikille muille KEPU aiheutti kurjuutta ja kyyneliä.- Holtitonta_rahan_käyttöä
Mielipidepankki kirjoitti:
Hetkinen nyt. Eihän tässä panna rahaa mihinkään metsäautoteiden rakentamiseen vaan annetaan perinteistä maataloustukea 100 miljoonaa euroa. Kai meidän nyt sentään pitää luottaa siihen, mitä ministeri Tiilikainen kertoo, vaikka kepu aina pettäisikin.
"Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt." (lähde: Verkkouutiset Nykypäivä)"Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt." (lähde: Verkkouutiset Nykypäivä)"
Mitä nämä Tiilikaisen mainitsemat investoinnit sitten ovat? Kunpa eivät olisi samanlaisia kuin edellisen kepuhallituksen elvytykset, jotka lopetettiin tuottamattomina.
Myöskin on syytä olla erittäin varovainen, ettei investointirahoilla syntyisi uusia Vanhasen shokeja. Niihin tuhlatuille 2,07 miljardille olisi löytynyt huomattavasti järkevämpääkin käyttöä, toisin sanoen hyötykäyttöä. - NytTiilikainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Hetkinen nyt. Eihän tässä panna rahaa mihinkään metsäautoteiden rakentamiseen vaan annetaan perinteistä maataloustukea 100 miljoonaa euroa. Kai meidän nyt sentään pitää luottaa siihen, mitä ministeri Tiilikainen kertoo, vaikka kepu aina pettäisikin.
"Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt." (lähde: Verkkouutiset Nykypäivä)Hetkinen nyt!
http://www.metsakeskus.fi/metsatalouden-tuet#.VeggkPntlBc - jussinpussi-
Holtitonta_rahan_käyttöä kirjoitti:
"Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt." (lähde: Verkkouutiset Nykypäivä)"
Mitä nämä Tiilikaisen mainitsemat investoinnit sitten ovat? Kunpa eivät olisi samanlaisia kuin edellisen kepuhallituksen elvytykset, jotka lopetettiin tuottamattomina.
Myöskin on syytä olla erittäin varovainen, ettei investointirahoilla syntyisi uusia Vanhasen shokeja. Niihin tuhlatuille 2,07 miljardille olisi löytynyt huomattavasti järkevämpääkin käyttöä, toisin sanoen hyötykäyttöä.Sadalla miljoonalla saisi 50 uutta nykyaikaista navettaa koneineen. Kolmelle vuodelle jaettuna vajaa 20 navettaa vuodessa. Vähän vai paljon? Tavoitteena on kotimaista maitoa puhtaasta luonnosta.
Työttömien tukiin menee vuodessa 6 mrd euroa, sillä saadaan iso läjä kakkaa.
- onko_näin
Kepulandiassa ei torenpuhuja yösijaa saa.
- Tulonsiiroelätithän
ovat taas räytyneet raivoon haukkumaan elättäjiään. Sillä onhan se niin viljelijän kuin metsätalousyrittäjänkin veromaksuillaan näitä elättejä nuijattava vuodesta toiseen.
Lukutaitokin, ymmärryksestä puhumattakkaan, sakkaa vielä eläteillä.
Tämä sininen biotalous näkyy tarkoittavan hallituksen ohjelmassa kalataloutta mutta tuohan on jo aivan liian vaativa yksityiskohta punikeille.
Metsäsektorille hallitus esittää 100 M€ metsäbioenergia investointeihin ja 50 M€ tavoitteena lisätä puun tarjontaa ja rohkaista uusien puutuotteiden kehittämistä.
Metsänomistajiahan on maassamme liki 700 000 henkilöä, joten kaupunkilaiset omistavat Suomen yksityismetsät. Hallituksen ohjelma alkaa potkimaan perseelle metsänomistajia, jotka eivät aktivisesti hoida ja myy puuta metsistään.
Makera saa 90 M€, kun tiedetään uuden navetan maksavan laitteineen pari miljoonaa, ei noillakaan rahoilla ihmeitä tapahdu.
Vertailuksi mainittakoon valtio maksavan 4,54 miljardia eläkkeitä ja liki kolme miljardia työttömyysturvaa, niin pieniä ovat investoinnit tuottavaan työhön. Tuolla 7,5 miljardillahan saadaan vain paskaa viemäriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157