Maailmankaikkeus, testosteronivaje ja tuottavuus

Suomi on yhden totuuden maa. Tai itse asiassa totuuksia on peräti kolme. Ensimmäinen totuus on se, että ihminen, suomalainen, polveutuu apinasta. Toinen totuus on se, että maailmankaikkeus, Suomi, on syntynyt alkuräjähdyksen seurauksena. Kolmas totuus on se, että maa, Suomi, on pallonmuotoinen. Näistä totuuksista seuraa, että Suomi nousee lamasta niin kutsutun tuottavuusloikan avulla.

Se, joka uhmaa esitettyjä totuuksia, joutuu tylytettäväksi. Esimerkiksi nobelisti, joka uskalsi epäillä tuottavuusloikkaa, joutui oitis ensin entisen ekonomistin, sitten itsensä pääministerin ja nyt viimeksi jonkin rahan kanssa tekemisissä olleen kansanedustajan lyttäämäksi. Samoin kävi yhdelle perussuomalaiselle, joka uskalsi epäillä ihmisen apina –kytköstä. Kenenkään päähän ei ole juolahtanut, etteivät esitetyt totuudet ole totuuksia, vaan lähinnä uskonasioita tai määrittelykysymyksiä.

Ihminen on voinut hyvinkin syntyä vaikka avaruustomun ja ukkosmyrskyjen aikaansaamassa kemiallisessa liejussa, jossa sitten erilaiset aineskokkarit ovat järjestäytyneet satunnaisesti mitä mielikuvituksellisimpiin koostumuksiin, mihin esimerkiksi porvarillisen puolueen nimi ”Kokoomus” jo hyvin viittaakin. Ihminen on siis erilaisten aineiden kokoomus. Siis porvari. Se sitten on sivuseikka onko tämä kokoomus jossakin kehityksensä vaiheessa ollut apina vaiko ei. Todennäköisesti ei, koska tosielämässä yhdestä eläinlajista harvemmin putkahtaa täysin uusi eläinlaji. Jää tosin nähtäväksi ryhtyvätkö porvarit jo lähitulevaisuudessa kiipeilemään puissa.

Se taas, että maailmankaikkeus olisi syntynyt alkuräjähdyksen seurauksena, on lähinnä mielikuvitusta. Eihän, hyvänen aika, ääni edes kulje avaruudessa. Näin ollen räjähdys ei voi olla edes tussahdus. Siksi olisi rehellistä käyttää termiä, joka kuvaisi ilmiötä paremmin kuin jokin räjähdys, joka on lähinnä paikallisesti ja ajallisesti rajattu ja pienen ymmärryksen tuottama kielikuva. Sitä paitsi mikä siellä räjähti? Dynamiittiko?

Suomesta ei saa palloa tekemälläkään. Suomi on entistä merenpohjaa, johon jääkausi on roudannut joitakin isoja kiviä, joita jotkut hupaisasti kutsuvat jopa kallioiksi, vaikka kysymys lienee lähinnä siirtolohkareista. Yleensäkin pinnanmuodoltaan epämääräisen möhkäleen kutsuminen palloksi on kyseenalaista.

Tuottavuusloikka kuulostaa äkkiseltään huumorilta aikana, jolloin kysyntää ei ole. Tuottavuus kilpailukyvyn parannuskeinona vaikuttaa lähinnä nokialaiselta yritykseltä saada tulosta aikaiseksi. Myös menetelmät näyttävät mediatietojen perusteella olevan hallituksessa samat kuin muinaisessa kännykkäbisneksessä: kova huuto ja uhkailu. Osaltaan heikkoon taloudelliseen tilaan saattaa olla syynä juuri nokialainen johtamiskäytäntö, jossa olemassa olevasta yritetään puristaa ulos enemmän kuin siitä ulos saadaan. Ilmeisesti testosteronivajeen vuoksi äly ei kykene tajuamaan uudistamisen ja innovaation merkitystä ongelmista selviämiseksi.

Tärkeintä olisi tällä hetkellä niin hallitukselle kuin ay –liikkeellekin saada maahanmuuttajat aktiivisiksi Suomen kansalaisiksi. Yksi keskeinen elementti olisi saattaa kotouttamisvastuu yrityksille, koska parasta kotouttamista on kotoutus konkreettisten asioiden parissa. Tehokkainta oppimista on oppiminen näyttämällä, joten työpaikoilla tapahtuva kouluttautuminen olisi niin maahanmuuttajien kuin suomalaisten omakin etu.

Pitää kuitenkin muistaa, että hallitsemattomat pakolaisvirrat voivat tuhota parhaatkin suunnitelmat. Muistelen, että Rooman valtakunta aikoinaan hajosi juuri kansainvaellusten pyörteissä. Niin, että ei tähän pakolaiskysymykseen pidä suhtautua roomalaiseen tapaan kylpylässä selällään maaten ja viinirypäleitä nautiskellen.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OlikoHyväAloitusHA

      Ahaa, tuon vuoksi Irakissa tai Syyriassa on paljon maailmanlaajuisia yrityksiä kun siellä on tuottavimmat ja halvimmat ihmiset?

      Aloituksesi on pelkkää paskaa, perustele paremmin miksi yritykset eivät olisi perustaneet yrityksiä yritysystävällisiin paikkoihin kuten Irak ja Syyria?
      Osaamisesta yritys menestyy, ei halvoista palkoista.

      Jokainen joka on tehnyt työtä tietää mutta ne jotka eivät, eivät sitä tiedä.

      • Halvimmat? Juurihan sanoin, että ay -liikkeen ja hallituksen pitäisi laatia työehtosopimukset maahanmuuttajille, ettei heitä aitosuomalaiseen tapaan ryhdyttäisi riistämään.

        Oletko porvari? Nokilainen?


      • Unohdin kysyä lukutaitoa.


    • SSSDisinformaatiotalkoot

      SSS-porvarihallitus puhuu suoraan sanoen paljon paskaa tuottavuusvajeesta, jonka se kopioi suoraan EK:lta. Esimerkiksi Saksan ja Ruotsin työvoimakustannukset ovat menneet jo Suomen ohi, ja Ranska on samalla tasolla. Olemme siis tuottavuudessa palkkojen ja työvoimakustannusten suhteen normaalia Pohjois- ja Keski-Euroopan tasoa. Tähän viitekehykseenhän Suomen oikeisto meidät kaikessa muussakin haluaa kiinnittää, ei Itä-Eurooppaan tai Etelä-Eurooppaan.
      OECD:n tilastoista löydetään tämä tieto, jos sitä ei EK-väritetä. Myös Suomen pankki ja muiden pankkien ekonomistit käyttävät oikeistoväritettyä dataa, koska se palvelee elinkeinoelämän, pääomapiirien, varakkaiden ja rikkaiden ideologiaa paremmin. Se on syy laskea työntekijöiden palkkoja ja palkanlisiä, tai lisätä työaikaa, joka tuo edellisille ryhmille lisää voittoja mm. osinkojen muodossa.

      Totuus on kuitenkin:

      Suomen julkinen sektori on Pohjoismaiden pienin

      Valtion tuottavuusohjelmasta, oikeammin henkilöstön vähennysohjelmasta, tai kuntien liikelaitoksista keskusteltaessa jää aina mainitsematta kolme asiaa:

      1) Suomen julkinen sektori on pieni; ylivoimaisesti pienin Pohjoismaista

      Tanska 34 % palkansaajista
      Ruotsi 34 %
      Norja 32 %
      Suomi 23,3 %

      2) Suomessa on eniten yrittäjiä Pohjoismaiden joukosta, 12% työvoimasta. Esimerkiksi Tanskassa prosentti on 4. Itse asiassa Suomessa on suhteessa enemmän yrityksiä kuin USA:ssa.

      3) Lisäksi Suomen veroaste on Pohjoismaiden alhaisin.

      Kahta ensimmäistä en ole havainnut esitetyn julkisuudessa lainkaan. Nämäkin olisi hyvä ottaa yhtenä näkökulmana huomioon, kun vaaditaan vauhtia tuottavuusohjelmaan.

      Suomen yritysten yhteisövero on EU-tasollakin yksi alhaisimmista, USA:ssa yritysvero on 35%.

      4) Suomessa on EU-tasolla huomattavan alhainen yritys- ja pääomaverotus sekä omaisuuteen/varallisuuteen kohdistuva verotus

      Tilastot osoittavat: Suomessa jo nyt alhainen yritys- ja pääomavero

      Suomi verottaa yrityksiä ja pääomaa vähemmän kuin EU-maat keskimäärin.
      http://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684

      "Suomen yritys- ja pääomaverot ovat itse asiassa jo nyt Euroopan unionin keskiarvon alapuolella. Näin todistaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela blogikirjoituksessaan. Tilastokeskuksen Tieto&Trendit-lehden blogissa Savela esittelee keräämiään tutkimustietoja yritys- ja pääomaverotuksesta.

      Savela kertoo blogissaan Eurostatin tilastoista, joiden mukaan vuonna 2010 työhön ja kulutukseen kohdistuvien verojen osuus kaikista verotuloista oli Suomessa muutaman prosentin EU-maiden keskiarvon yläpuolella.

      Sen sijaan pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista oli Suomessa selvästi unionin keskiarvoa alempi. Kun pääomiin kohdistuvien verojen osuus oli EU-maissa keskimäärin 20,4 prosenttia, Suomessa se oli vain 15,4 prosenttia. Euroissa ero tarkoittaa Savelan mukaan neljää miljardia euroa.

      Pääomaverotusta voi tutkia myös suhteuttamalla se bruttokansantuotteeseen. Näinkin laskettuna pääomaverotus on Suomessa alhainen. Suomessa suhde oli 6,5 prosenttia, kun EU-maissa keskimäärin suhde oli 7,8 prosenttia.

      Hallitus on päättänyt laskea Suomen yhteisöveroa 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Jo ennen suurta pudotusta, ovat yritysverot Suomessa EU-maiden keskiarvoa alhaisemmat monilla eri laskutavoilla.

      Yksi Savelan esittämistä laskentatavoista on laskea kaikki yrityksiä koskevat verot ja vähennykset yhteen ja vertailla maita näiden perusteella. Näin tehtyjen laskelmien mukaan yritysten veroaste oli viime vuonna EU-maissa keskimäärin 25,4 prosenttia, kun se Suomessa oli 23,3 prosenttia".

      - Sipilä ja SSS-hallitus puhuvat siis täyttä jaskaa Suomen tuottavuusvajeesta. Kaikki Sipilän sipilöinnit pitää nyt tehdä nopeasti, sillä SSS-porvarihallituksella on kerrankin poliittinen tilaisuus lisätä elinkeinoelämän ja pääomapiirien valtaa ja voittoja, sekä vastaavasti heikentää ammattiyhdistysliikkeen ja työntekijöiden valtaa, työehtosopimuksia ja sovittuja työehtoja sekä palkanlisiä, kun porvarien vastavoimia ei ole hallituksessa. Koska AY-liikkeen jo useita vuosia sopimat hyvin maltilliset palkankorotukset ovat parantaneet kilpailukykyämme, nyt on viimeinen hetki tehdä tämä kädenojennus EK:lle, ennen kuin Suomen nousu alkaa näkymään.
      Kyseessähän on väliaikainen taantuma, jonka syinä on Nokian puhelinliiketoiminnan myynti, eräiden keskeisten teollisuudenalojen alamäki, Venäjäpakotteet, eurokriisi ja EU:n yleinen taantuma, joka on jo ohitettu.
      Oikeisto on katsonut ajan tulleen ottaa selkälenkki ammattiyhdistysliikkeestä ja vasemmistosta. Tässä tarvitaan tarkasti muokattua tilastodataa Suomen taloustilanteesta ja suoranaista disinformaatiota ja suurta trollausta valtamediassa.

      • Yhteenvetona voitaneen esittää Suomen ongelmat seuraavasti:

        1) kännykkäbisneksen kiville meno
        2) metsäteollisuuden virheinvestoinnit
        3) tohelointi idänkaupassa

        Tähän voidaan lisätä hallitusten meno yritysten raha-automaatiksi, mikä on pannut yritykset vain odottelemaan lisää rahaa verohelpotusten ja työehtojen heikennysten toivossa eikä suuntaamaan ponnisteluja liiketoiminnan kehittämiseen.

        Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, ovat tietysti pakolaiset, jotka voisivat olla parhaimmillaan voimavara, mutta hallitsemattomana maahanmuuttona ja perinteisesti hoidettuna pakolaisongelmasta uhkaa tulla katastrofi.


      • Tästähän jäi pois, hyvänen aika sentään, "eurosedät" ja heidän harjoittamansa talous- ja ulkopolitiikka. Nytkin keskuspankin Erkki selittää, että Euroopalla on keinoja piristää taloutta. Miksi ihmeessä ei jo alunalkaen ole tehty riittäviä päätöksiä? Miksi kaikki pitää tehdä jälkikäteen ja riittämättömästi?

        Ettei tämä "eurosetäilmiö" vaikuttaisi hallituksessakin. Leikkaukset, sisäinen devalvaatio ja tuikea porvarillinen tuike silmälaseissa. Ei hyvältä näytä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4750
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1324
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1315
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1091
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      251
      941
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      916
    Aihe