Vieraanvaraisuudesta pakkovieraanvaraisuuteen

On merkillistä, ettei poliittinen johtomme saa pakolaismääriä koskevia viestejään perille maailmalla. Sen sijaan yksi lakanaan pukeutunut, työttömäksi mainittu, nuorimies saa heti maailmanlaajuisen huomion. Siinä olisi ollut suuri mahdollisuus, jos joku olisi älynnyt kysyä, oliko nuorella miehellä jotakin asiaa. Mutta ei, eihän sellainen tullut kuuloonkaan, vaan piti ryhtyä TUOMITSEMAAN. Suomessa ei kukaan kuuntele ketään eikä keneltäkään mitään kysytä. Suomi on kuin yhteiskuntasopimus, joka toteutuu sanoi joku vastaan tai sitten ei.

Suomen lippua kerrotaan myös häpäistyn, kun se on esiintynyt valkoisen lakanan yhteydessä. Näyttää aivan siltä kuin Suomen lippu olisi pyhempi asia kuin Raamattu. Raamattua voi viskellä miten tahansa, jopa televisiossa, mutta Suomen lippua ei saa käyttää valkoisen lakanan yhteydessä. Mahtaa reikäinen, valkoinen lakana olla todella paha asia?

Valkoisen, reikäisen lakanan kerrotaan myös aiheuttaneen kolhun Suomen maineelle. Siitäkin huolimatta, että reikäisen, valkoisen lakanan alkuperä on jokseenkin länsimaisen sivistyksen tuote. Tuskin idässä edes tiedetään mikä on lakana. Olisikin mielenkiintoista tietää olisiko samanlainen möly noussut, jos Suomen lippu olisi ollut pesäpalloilijaksi pukeutuneen yksilön kädessä. Tässä tapauksessa kolhu olisi paremminkin koskenut Suomea, koska pesäpallo on jostakin syystä Suomen kansallispeli. Sen sijaan lakanaan pukeutuminen on lähinnä tuontitavaraa. Kuinkas muuten. Suomessahan ei kovin paljoa keksintöjä ole, mämmiä kenties lukuun ottamatta.

On niin ikään merkillistä, etteivät tapakouluttajat ole avanneet suutaan. Tässä kesällähän oli leveitä otsikoita, joiden mukaan kenenkään kotiin ei saa tupsahtaa varoittamatta ja ilman omia eväitä. Nyt sitten väkeä tuppaa lähes ikkunoista ja ovista ja vieraanvaraisuus on viranomaispäätöksin velvoittava. Toisin sanoen vieraanvaraisen henkilön pitää toivottaa vieraat tervetulleeksi, hänen pitää viihdyttää heitä, tarjota kahvia ja pullaa sekä majoittaa vieraat ja tehdä heidän olonsa kotoisaksi.

Pitää nyt kuitenkin muistaa, että vieras –sana tulee sanasta vieri, joka tarkoittaa reunaa, joten vieras on alkujaan tarkoittanut syrjässä olevaa, sivullista. Myös sanonta ”isäntä on aina vieraan väärtti” liittyy samaan asiaan.

Tosin vieraat voi luokitella eri tavoin, joten mitään yksiselitteistä määritelmää ei voi antaa. Vieraathan voivat olla henkilöitä, joihin haluaa tutustua, avuntarvitsijoita tai sitten lähiomaisia tai naapureita.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

        Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
        Maailman menoa
        656
        4740
      2. Harmi että

        Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
        Ikävä
        20
        2245
      3. Ajattele miten

        Paljon ottajia sinulla olisi
        Ikävä
        103
        1414
      4. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        22
        1314
      5. Tekisitkö jotain toisin

        Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
        Ikävä
        86
        1289
      6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

        Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
        Kajaani
        126
        1084
      7. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        67
        1026
      8. Jos saan sinut elämääni

        niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
        Ikävä
        75
        945
      9. Kun Zele jenkeissä kävi

        Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
        Kitee
        252
        935
      10. Tulee ikävä

        Ja toivon että saan anteeksi ❤️
        Ikävä
        65
        906
      Aihe