Kun ulkona sataa räntää, on palstan juttuja hupaisa lueskella. Pahimmat trollit kun saisi pois, paranisi palstan tasokin ihan hyväksi.
Mutta asiaan. Maailmassa on useita maita, jossa täällä esitettyjen mielipiteiden julkituomisesta seuraisi ruoskintaa, vankeutta tai jopa kuolemantuomio. Ei tarvitsisi mennä paljoa ajassa taaksepäin, kun Suomessakin olisi suurin osa palstan ateistisista kirjoittajista istunut joka pyhäaamu jalkapuussa kirkonmäellä. Toki tuomio uhkaisi nykyäänkin useilla alueilla myös "väärästä Jumalasta" kirjoittajaa.
Uskonnollisen tai ateistisen mielipiteen ilmaisuvapaus ei ole maailmalla itsestään selvyys, eikä se ole ollut sitä kovin pitkään meilläkään. Sananvapaus ja mielipiteenvapaus ovat asioita, joita ei arkielämässä huomaa arvostaa. Mielestäni ne ovat myös asioita, joita tulisi käyttää niiden arvon huomioivalla tavalla. Sananvapaus, rajoitettukin sellainen, ei tarkoita sitä, että kaikkein hölmöinkin mölinä olisi julkaisemisen arvoista. Jos ihmiset arvostaisivat sananvapauttaan kertoakseen todellisen mielipiteensä typerän trollaamisen sijaan, olisi palsta paljon asiallisempi, kuten alkuun totesin. Hyvä kriteeri olisi ajatella, sanoisinko asian ihan noin, jos olisin henkilön kanssa naamatusten ja ympärillä olisi kuulioita.
No kukkamekkoiluksi tämäkin aloitus meni, mutta jos saisi edes jonkun trolleista ajattelemaan. Onko utopiaa?
Vapaudesta
17
92
Vastaukset
- Kalju_Pitkätukka
Osa suomalaisista on näemmä heti valmis tanssimaan uskonnollisten vaatimusten pillin mukaan:
http://yle.fi/uutiset/possu_pitaa_eristaa__uskonto_haastaa_suomalaiset_kauppiaat_ja_lihamestarit/6486613
Mielestäni tuollaisille vaatimuksille ei pidä antautua.No ei todellakaan! Mutta antautuuhan ne, kun joissakin lihakaupoissa muslimiasiakkaiden osuus on jo merkittävä. Paljon käyttämässäni Cittarissakin heitä näkee joka kerta, mutta onneksi putiikki on niin iso että eivät 1-2 prosentin asiakasosuudellaan oikein pysty mitään vaatimaan.
Minusta kanta-astujien pitäisi sitten välttää noita älyttömyyksin suostuvia kauppoja ja vaihtaa toiseen. Tyypillisesti aika lähellä on muitakin puoteja, sillä mamut yleensä tykkäävät asua runsasväkisillä alueilla. Siinähän sitten saisi lihaäijä lopulta poistaa possun kokonaan tiskistään ja tarkkailla aitiopaikalta rahavirtojensa kuivahtamista.Ei kauppiaalla mitään velvollisuuksia pitäisi olla halal-lihan suhteen, mutta jos kate on hyvä niin kannattaahan sen pakastimeen sellaista hankkia. Ja hyvä palvelu on kaupalle hyvää mainosta. Toisaalta eläinten tainnutus pitäisi tehdä suomen lakien mukaan myös halal-teurastuksessa. Siitä on eläinlääkäreillä ja konservatiivisilla uskovaisilla joskus hieman näkemyseroja.
>No kukkamekkoiluksi tämäkin aloitus meni, mutta jos saisi edes jonkun trolleista ajattelemaan.
Hyvä ja kaunis ajatus!
>Onko utopiaa?
Ikävä kyllä on.Luultavasti virtuaalisesti toteutettava trolliopisto voisi olla paikallaan. Hieman parempia tai sarkastisia avauksia niin A vot.
Muistelin, että vankiloissa oli vielä 1970 luvulla käytäntö, jonka mukaan vankien oli velvollisuus osallistua Jumalanpalveluksiin.
Yritin googlata mutta en tällä kertaa löytänyt kirjoituksia em. alueesta.
Vielä 1800-luvun lopulla esiintyi hiljan synnyttäneitä naisia kohtaan diskriminointia jos äitiä ei oltu "kirkoitettu". Omitusta, ymmärrän kyllä sen tarkoituksen - mutta kuitenkin.- ate.i.s.m.i
Mietenköhän on Kiinan sananvapaus? Kristittyjä ja muita vähemistöjä vainotaan ja kielletään puhumasta atesimin nimissä. Pohjois-Koreaa en viiti edes ottaa esille. Tämä siis nykyaikana. Vielä hetki sitten kommunistisessa itä-euroopassa vainottiin kristittyjä myöskin pahasti. Nykyään kristittyjä vainotaan muslimimaissa paljon. Eli tuo teidän Suomesta nostama "ongelma" on aika naurettava. Mutta minkäs sille voi, kun te ateistit (ainakaan tällä palstalla) ette vaikuta kovin suoraselkäisiltä. Jos olisitte rehellisiä, ehkä muitakin sanomisianne olisi helpompi uskoa. Nyt sen sijaan se on liian vaikeaa.
ate.i.s.m.i kirjoitti:

NO joo taas kommarikortti, mutta olkoon :) P-Korea on todella suljettu maa. Ei hyvä.
Lukaise sinäkin P-Koreasta: Jouni Hokkanen, Pohjois-Korea Siperiasta itään.
Kirjailijalla on teologin koulutus jos se sitten lisää uskottavuutta.- ate.i.s.m.i
epikuros kirjoitti:
NO joo taas kommarikortti, mutta olkoon :) P-Korea on todella suljettu maa. Ei hyvä.
Lukaise sinäkin P-Koreasta: Jouni Hokkanen, Pohjois-Korea Siperiasta itään.
Kirjailijalla on teologin koulutus jos se sitten lisää uskottavuutta.Me täällä Suomessa ei edes ymmärretä, miten hyvin meillä on ainakin tähän asti ollut asiat. Ei pitäisi olla syytä valittaa. Minä uskon, että juuri protestanttisuus on protestanttisten maiden menestyksen syy. Siitä tulee olla kiitollinen.
ate.i.s.m.i kirjoitti:
Me täällä Suomessa ei edes ymmärretä, miten hyvin meillä on ainakin tähän asti ollut asiat. Ei pitäisi olla syytä valittaa. Minä uskon, että juuri protestanttisuus on protestanttisten maiden menestyksen syy. Siitä tulee olla kiitollinen.
Jos protestanttisuus on menestyksemme syy, niin miksi Japani on menestynyt niinkin hyvin? Menetyksemme syyt löytyvät tieteestä, koulutuksesta, demokratiasta ja ihmisten vapaudesta ajatella ja ilmaista itseään. Kieltämättä uskonnolla on ollut merkitystä läntisen yhteikunnan rakenteiden synnyssä, mutta kirkot ovat myös olleet jarruttamassa kehitystä aivan viimeaikoihin asti. Uskonnon positiivinen vaikutus kehitykseen ei ole lainkaan itsestäänselvyys.
- protesti-tanssi
ate.i.s.m.i kirjoitti:
Me täällä Suomessa ei edes ymmärretä, miten hyvin meillä on ainakin tähän asti ollut asiat. Ei pitäisi olla syytä valittaa. Minä uskon, että juuri protestanttisuus on protestanttisten maiden menestyksen syy. Siitä tulee olla kiitollinen.
Hyvin on asiat, kun ei enää mielipiteiden takia joudu kirkonmäelle jalkapuuhun. Protestanttisuutta siitä tuskin kuitenkaan voi kiittää.
- Aada-a
Tuskin kovinkaan moni keskustelisi kasvotusten samoin kuin täällä. Kun ihmiset elävät niin eri maailmoissa, niin sanojen tulkinnat voivat olla joskus ihan vääriä. Pelkkä ateismi sanana voi jollekin merkitä että tällainen henkilö on riivaajan lapsi ja matkalla helvettiin. Tuollainen asenne ei ole kovin hyvä lähtökohta keskustelulle. Uskovainen saattaa merkitä jollekin samaa kuin fundamentalisti ja kaikkea mitä siihen kulttuurin sisältyy jne.
Itse ainakin pyrin siihen, etten kirjoittaisi sellaista, jota en olisi valmis sanomaan myös naamakkain. En varmaan ole naamakkainkaan aina kovin miellyttävä ihminen. Voin toki jättää asioita kohteliaisuuttani sanomatta, mutta kehuminen vastoin omaa käsitystäni on minulle vastenmielistä. Eikä sellainen voi olla näkymättä naamasta. Siksi on helpompaa olla sanomatta mitään.
Sanominen riippuu tietenkin myös sosiaalisesta tilanteesta. Saunaporukassamme "vanhat miehet" puhuvat varsin suorasanaisesti. Kirjoittamaton sääntö siinä sosiaalisessa yhteisössä on se, että ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat omine mielipiteineen. Jos se ei jollekin kelpaa, niin vaihtakoon seuraa. Ainakin yhdelle kaverille iskee silloin tällöin jonkun sanomisista mökötysvaihe ja hemppaa ei näy pitkään aikaan. Se on hänen ratkaisunsa.
Vääristä tulkinnoistakin pääsee yleensä yli keskustelemalla.- hahahahahahhaha
agnoskepo kirjoitti:

Vääristä tulkinnoistakin pääsee yleensä yli keskustelemalla.Joka porukassa on aina joku jota pitää kiusata ja samalla sillä korottaa sitä omaa "erinomaisuutta".
hahahahahahhaha kirjoitti:
Joka porukassa on aina joku jota pitää kiusata ja samalla sillä korottaa sitä omaa "erinomaisuutta".
Joka foorumilla on aina niitä, joiden pitää asiallisemman sanottavan puttuessa vääristellä muiden sanomisia ja sillä korottaa sitä omaa "erinomaisuutta".
- Aada-a
agnoskepo kirjoitti:
Itse ainakin pyrin siihen, etten kirjoittaisi sellaista, jota en olisi valmis sanomaan myös naamakkain. En varmaan ole naamakkainkaan aina kovin miellyttävä ihminen. Voin toki jättää asioita kohteliaisuuttani sanomatta, mutta kehuminen vastoin omaa käsitystäni on minulle vastenmielistä. Eikä sellainen voi olla näkymättä naamasta. Siksi on helpompaa olla sanomatta mitään.
Sanominen riippuu tietenkin myös sosiaalisesta tilanteesta. Saunaporukassamme "vanhat miehet" puhuvat varsin suorasanaisesti. Kirjoittamaton sääntö siinä sosiaalisessa yhteisössä on se, että ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat omine mielipiteineen. Jos se ei jollekin kelpaa, niin vaihtakoon seuraa. Ainakin yhdelle kaverille iskee silloin tällöin jonkun sanomisista mökötysvaihe ja hemppaa ei näy pitkään aikaan. Se on hänen ratkaisunsa.
Vääristä tulkinnoistakin pääsee yleensä yli keskustelemalla."Vääristä tulkinnoistakin pääsee yleensä yli keskustelemalla."
Olen myöskin aika suorasanainen ja pyrin siihen että sanon asiat suoraan kasvotusten sille jota asia koskee. Naisilla on monesti tapana vatvoa ikäviä kokemuksiaan muiden kuin sen kanssa jota asia koskee ja siten eivät väärät tulkinnat tai mitkään asiat selviä. Toisaalta muut saavat puhua mitä haluavat ja muodostaa vaikka kuinka harhaisia tulkintojaan, senkin asian kanssa on joskus vain elettävä. Kyllä minäkin pyrin kirjoittamaan siten että pystyn sanomaan asiat kasvotustenkin, mutta mielestäni tämä pelkkä kirjoittaminen ehkä aiheuttaa sen että on vielä suorasanaisempi kuin mitä tavallisesti olisi. Ihmisen ilmeet, tauot, ym vaikuttavat paljon siihen viestintään. Kaikki eivät oikeaa mielipidettään tai ylipäätään juuri mitään halua tuoda itsestään esille, paitsi ehkä aivan lähimmille ihmisille.
Minusta on hyvä lukea ihmisten rehellisiä mielipiteitä, kuin arvailla mitä mieltä he oikeasti ovat. - ei-rek-agnoskepo
Aada-a kirjoitti:
"Vääristä tulkinnoistakin pääsee yleensä yli keskustelemalla."
Olen myöskin aika suorasanainen ja pyrin siihen että sanon asiat suoraan kasvotusten sille jota asia koskee. Naisilla on monesti tapana vatvoa ikäviä kokemuksiaan muiden kuin sen kanssa jota asia koskee ja siten eivät väärät tulkinnat tai mitkään asiat selviä. Toisaalta muut saavat puhua mitä haluavat ja muodostaa vaikka kuinka harhaisia tulkintojaan, senkin asian kanssa on joskus vain elettävä. Kyllä minäkin pyrin kirjoittamaan siten että pystyn sanomaan asiat kasvotustenkin, mutta mielestäni tämä pelkkä kirjoittaminen ehkä aiheuttaa sen että on vielä suorasanaisempi kuin mitä tavallisesti olisi. Ihmisen ilmeet, tauot, ym vaikuttavat paljon siihen viestintään. Kaikki eivät oikeaa mielipidettään tai ylipäätään juuri mitään halua tuoda itsestään esille, paitsi ehkä aivan lähimmille ihmisille.
Minusta on hyvä lukea ihmisten rehellisiä mielipiteitä, kuin arvailla mitä mieltä he oikeasti ovat.Kun sanaton viestintä jää pois, viestin sisällön pitäisi olla selvästi suorasanaisempaa jo yksiselitteisyyden takia. Läheiselle kaverille voi heittää raskaampaakin läppää, kun tämä jo äänensävystä osaa asennoitua siihen oikein. Millä sen teen kirjoitetussa tekstissä? Hymiöitä pidän melko teennäisinä.
Melko usein tällaisilla palstoilla törmää teksteihin, jotka ovat niin yliampuvaa meuhkaamista, että niistä voisi päätellä kirjoittajan olevan sairas. Kun siitä huomauttaa, on vastauksena: "Etkö ymmärrä huumoria?" Satiiri ja parodia ovat vaikeita tyylilajeja etenkin palstoilla, joilla osa kirjoittajista on kaiken sellaisen tavoittamattomissa.
Toinen, mistä ei kai ikinä pääse eroon, on tahallaan väärinymmärtäjät, kuten nimimerkki "hahahahahahhaha " juuri edellä:
"Joka porukassa on aina joku jota pitää kiusata ja samalla sillä korottaa sitä omaa "erinomaisuutta". "
Vaikka kuinka luin tekstini uudelleen, niin tuollaista käsitystä siitä ei voinut saada kuin pahalla tahdolla. Toisaalta jo nimimerkki kertoi kaverin asiallisuuden tason. Ei tuollaiselle kannata korviaan lotkauttaa.
Se vihoviimeinen kirjoittajaporukka ovat ne trollit, jotka jankuttavat samaa julistustaan jokaiseen ketjuun kuin rikkinäiset äänilevyt yrittämättäkään keskustella. Kun pasri sellaista osuu otsakkain, on koko ketju pelkkää tyhjää mölinää. - koita-jaksaa
Sinä edustat juuri niitä pahnanpohjimmaisia palstalla. Avohoidossa luultavasti ja kova lääkitys päällä. Muuten juttujasi ei voi käsittää.
Jaksamista mielenterveysongelmasi kanssa veli.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236