Levitoiko Keskusta?

Timo Kaunisto näkyy ottaneen ajankohtaise n asian esille, kun on ryhtynyt muistelemaan vaimonvaihto-operaatiotaan julkisesti. Aihe on herättänyt vilkasta keskustelua mediassa. Jopa Keskustassa on ryhdytty selvittämään, onko Kaunisto joutunut kaltoin kohdelluksi operaationsa vuoksi vaiko ei. Vanhanen ei ole huomannut ainakaan itsessään mitään vikaa, sen sijaan niin kutsutulla kenttäväellä on Vanhasen tuntemusten mukaan mielipiteitä sinne jos tännekin. Annika Saarikko puolestaan on tunnistanut Kauniston ympärille muodostuneen kylmän ringin.

Edellä sanotun lisäksi näkyy jopa pääkirjoituksia laaditun asiasta. Vaimonvaihdossa on pääkirjoittajien mukaan kysymys suvaitsevaisuudesta. Ilmeisesti vaimonvaihto pitäisi tehdä Suomessa helpommaksi. Semminkin, kun jo eduskunnassa kuuleman mukaan on paljon niin kutsuttuja kulissiavioliittoja mikä osoittanee todeksi sen, jota olen jo pitkään epäillytkin, siis sen, että edustajat ovat taipuvaisia tekemään vääriä päätöksiä. Kenties jopa normaalia väestöä keskimääräisesti enemmän. Onhan niin, ainakin median välittämien tietojen mukaan, että naiset ovat kiinnostuneita etupäässä rahakkaista miehistä, joita eduskunnassa on vielä näinä suvaitsevaisuuden aikoinakin selvä enemmistö. Naisen kiinnostus saattaa sitten innostaa itsestään epävarman miehen tekemään merkillisiäkin ratkaisuja.

Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää mitä tekemistä avioerolla ja suvaitsevaisuudella on keskenään. Jos edustaja tipahtaa eduskunnasta vaimonvaihdon vuoksi, niin eihän tässä tarvitse mistään suvaitsemattomuudesta olla kysymys, vaan rationaalisesta harkinnasta. Miten voi luottaa edustajaan, joka ei osaa päättää oikein. Toinen kysymys koskee suvaitsemattomuutta ja vakaumusta. Monen mielestä elämänikäinen avioliitto on avioliitto, johon pyritään. Monestihan jopa edustajat itse, ainakin juhlapuheissa, muistavat meuhkata vakaumuksen kunnioittamisen puolesta.

Matti Vanhasen näkemys Keskustasta ja kenttäväestä Keskustasta erillisenä osana on myös kerrassaan pohdinnan arvoinen asia. Eikö kenttäväki ole Keskustaa ollenkaan? Onko Keskusta yhtä kuin Matti Vanhanen? Tämä kentästä irtaantuminen muistuttaa levitaatiota. Toivottavasti Matin jalat ovat kunnossa. Kipeät jalat voisivat osaltaan selittää myös omituiset ajatukset.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timo Kaunisto ei ole ensimmäinen eikä viimeinen eduskunnasta pudonnut, joka löytää syyn kohtalolleen jostain muusta kuin omista näkemyksistä, laiskuudesta pitää yhteyttä omiin äänestäjiinsä herraksi pääsemisen jälkeen tai vaikka vain siitä, ettei persoona sulaudu harmoonisesti äänestäjien joukkoon. Jokainen voi tehdä tästäkin omat päätelmänsä:

      http://timokaunisto.fi/pieni-elamankertani/

    • Jombenrakaspomo

      Aikamoisen terävää tekstiä tuosta ilmassa leijumisesta, mutta paikkansa pitävää näyttää käytännössä olevan, jopa hyvinkin.

      Vanhanen näyttää todellakin korottaneen itsensä muiden, erityisesti kenttäväen yläpuolelle ja siten hävinneen Keskustan ihmisten joukosta.
      Virtsannousema on mitä ilmeisin, kuten aika monellakin korkeamman loppututkinnon suorittaneella.

      Suvaitsevaisuus on hyvin henkilökohtainen asia, mutta järjen pitäisi käytännössä olla etusijalla kun arvioidaan muiden kuin läheisten elämää.
      Läheisten kanssa tunne ja välittäminen ovat aina toivottavasti läsnä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4814
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3376
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2223
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1994
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1936
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      679
      1903
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1831
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1747
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1515
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe