Mikä osoittaa, että evlut kirkosta eroaminen tulee jatkumaan:
1) Eroaminen on enemmän suurten kaupunkien ilmiö. Useimmat ilmiöt leviävät kaupungeista maaseudulle päin.
2) Maallistuminen on yleiseurooppalainen trendi. Mm. muissa Pohjoismaissa luterilaiset kirkot menettävät jäseniään.
3) Suurin osa eroista EI linkity mihinkään yksittäiseen tapaukseen. Räsäsen ulostulo tms. voi lisätä eroamista, mutta ilman sellaistakin eroajia on noin 40000/vuosi.
4) Myös muut kirkon tilastot osoittavat miinusta. Erityisesti kirkollisten vihkimisten ja kasteiden osuus laskee.
Evlut kirkosta eroaminen tulee jatkumaan
7
<50
Vastaukset
- Lukijalta
Aikuiskasteiden pieni määrä kertoo että kirkko ei vedä uusia.
Tämä on jossain määrin eroamisesta riippumaton ilmiö. Mutta toki voi ajatella että tuo on viimeinen niitti kirkon arkkuun. Eihän vauvakasteiden vähentymisellä olisi mitään merkitystä, jos se tarkoittaisi vain kasteiden siirtymistä aikuisikään.
Mikähän tulee olemaan paluumuuttajien määrän lakipiste? Toistaiseksi ei ole mitään merkkejä tasaantumisesta, vaan palaajien määrä on kasvanut jo kymmenisen vuotta.Osa siitä ei välttämättä ole niinkään paluumuuttoa kuin turismia. Henkilö on eronnut vuosia sitten kirkosta, mutta pyydetään kummiksi / pitää mennä naimisiin. Liittyy seremonian ajaksi kirkkoon, ja sitten taas eroaa. Eli niin kauan kuin kirkkoturismi kasvaa, se paisuttaa molempia sarakkeita.
rainbowshy kirjoitti:
Osa siitä ei välttämättä ole niinkään paluumuuttoa kuin turismia. Henkilö on eronnut vuosia sitten kirkosta, mutta pyydetään kummiksi / pitää mennä naimisiin. Liittyy seremonian ajaksi kirkkoon, ja sitten taas eroaa. Eli niin kauan kuin kirkkoturismi kasvaa, se paisuttaa molempia sarakkeita.
Tämä on totta. Pitäisi saada jonkinlainen otos tilastoista, jotta voisi sanoa miten suuri tämä osuus on.
Kirkkovihkimisten osuus on toisaalta laskenut hyvin jyrkästi. Sen pitäisi siis vähentää tuollaista "turismia".
Palaan vielä tähän. Nimimerkillä "Ateismi on passé" on usein kerrottu "hiljaisista signaaleista", jotka kertovat virran pian kääntyvän.
On aivan oikein kuunnella hiljaisia signaaleja JOS ei tapahdu mitään näkyvää. Ne voivat todella kertoa tulevasta. Mutta esittämäni lista ei ole hiljaisia signaaleja, vaan päinvastoin melkein koko orkesterin forte fortissimoa.
Ja sama jatkuu: http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/vsumma.svg . Ei ole mitään erikoisempaa juuri nyt menossa, mutta tänäänkin 43 eronnutta.- MitenSuuPannaan
Liittyminen tammi-helmikuussa 2016 jäänee pienemmäksi kuin liittyminen tammi-helmikuusa 2015 oli.
Varmasti. Mutta miten saada kirkko julkaisemaan väliaikatietoa?
Eroakirkosta.fi-palvelun tilastot ovat avoimia ja niistä näkee myös kun eroaminen vähenee; evlut kirkko ei julkaise samalla tavalla liittymislukuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236