Politiikassa on lukuisa joukko hupaisia ilmauksia. Hupaisia sillä tavoin miten poliittinen eläin yrittää harhauttaa äänestäjää. Poliittisella eläimellä tarkoitetaan tässä poliittisena päätöksentekijänä toimivaa ihmistä. Sen jälkeen kun tiede on todistanut ihmisen polveutuvan apinasta, lienee oikeutettua kutsua ihmistäkin eläimeksi.
Yhä vielä nauruhermoja kutkuttava poliittinen ilmaus on hallittu rakennemuutos. Sen tarkoituksena kerrotaan olleen Suomen talouden rakenteen uudistaminen vastaamaan paremmin yleismaailmallisen kilpailun vaatimuksia. Tarkoituksena oli muiden muassa monipuolistaa tuotantotoimintaa ja vähentää työttömyyttä pakottamalla työttömät siirtymään paikasta toiseen niin kutsuttua työvoiman liikkuvuutta lisäämällä. Valitettavasti näistä toimista ei ollut hyötyä. Neuvostoliitto romahti ja talous syöksyi syvän laman syövereihin.
Tänä päivänä porvari ei enää puhu hallitusta rakennemuutoksesta, koska politiikassa mikään asia ei tapahdu hallitusti. Sen sijaan vanhan kummituksen tuomaa mielikuvaa käytetään hyväksi myös tänään, kun julistetaan, että Suomi tarvitsee rakenteellisia uudistuksia nykyongelmista selvitäkseen. Rakenneuudistuksen mielikuvahan tuo mieleen sen, että rakenneuudistukset tapahtuisivat jotenkin hallitusti.
Rakenneuudistuksen käsitettä ei ole mitenkään konkretisoitu, vaan se on eräänlainen ihmekalu, jota heilauttamalla ongelmat katoavat. Erityisesti porvarin sydäntä lähellä on työmarkkinoiden rakenne, lähinnä ammattiyhdistysliike. Siksi tärkein porvarillinen rakenneuudistus olisi ammattiyhdistysliikkeen lakkauttaminen. Kun ammattiyhdistysliike saataisiin lopetetuksi, niin porvari uskoo, että Sampo alkaisi jälleen jauhaa, paitsi suolaa ja jauhoja, niin ennen kaikkea rahaa.
Toinen porvarin suuri rakenteellinen intohimo on niistää Suomesta 2/3 pois. Siis Pohjois- ja Keski-Suomi niin, että väestöä jäisi vain eteläiseen Suomeen. Porvari ei jakaisi omikseen kuvittelemiaan verorahoja ympäri maata, vaan itselleen Etelä-Suomeen. Myös kuljetuskustannukset kuuluvat kirpaisevan.
Kun 2/3 Suomen rakenteista purettaisiin, niin totta kai tästä syntyisi valtavat säästöt. Jos vielä lakeja saataisiin rukatuksi niin, ettei kukaan enää saisi tietää, minne nämä säästyneet rahat olisi piilotettu, niin se edistäisi entisestään myös taloudellista kilpailukykyä.
Lamasta selviämistä edesauttaisi myös Suomen metsien yhtiöittäminen ja sitten tämän yhtiön myyminen jättiläishintaan ulkomaille, vaikkapa Venäjälle, joka saattaisi olla kaupasta kiinnostunut. Eritotenkin, jos kauppaan saataisiin sisällytetyksi suomalainen vessapaperibrändi. Suomihan on tunnettu korkean hygienian maana, jossa on puhtaat hanget, puhdas ilma ja vesi ja enimmäkseen puhtaat sormetkin.
Rakenteillako Suomi nousuun?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564750Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221324- 871315
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271091Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi251941- 65916