Mulla alkaa olemaan ihan hyvä olla tässä ja nyt. Täällä kaikkeudessa, jossa millään ei oikeasti taida hirveästi olla merkitystä. Oon kamppaillut omia ajatuksiani vastaan monen monta vuotta vaikka olen vielä melko nuori. Päätin joitain kuukausia sitten että annan niiden ajatusten vaan tulla ja mennä, kirjoittamalla niistä osan ylös..
En tiedä haluaako kukaan ymmärtää tai edes ajatella mitään tällaista, mutta kokeilen jos täältä löytyisi muitakin ajattelijoita.
Pelkäsin ennen ajatuksiani ja nyt päätin olla pelkäämättä. Tässä tulee eräs niistä.
Aika menee vain eteenpäin, se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ei minun osaltani tai sinun osaltasi mutta yleensäkkin täällä kaikkeudessa. Kukaan meistä ei tiedä onko se joskus alkanut vai onko sillä edes alkua. Emme ole olleet meidän elämämme alussa tässä kaikkeudessa läheskään samanlaisia kuin mitä olemme nyt. Olemme saaneet alkumme jostain mitä kukaan tällä planeetalla ei voi selittää tai edes tietää. Emme taida koskaan ikinä sitä saada selville vaikka kuinka yritämme.
Olemme kulkeneet pitkän matkan tällä planeetalla. Olemme aina olleet täällä jonain pienenä eliönä, soluna tai hiukkasena. Olemme taistelleet tähän päivään ja täällä me vielä olemme. Lisäännymme ja kuolemme. Meistä tuli ajattelijoita, älykkäitä ja olimme vailla selitystä tälle kaikelle. Kaiken merkitykselle, miksi oikein olemme täällä? Mikä on meidän päämäärämme? Jouduimme keksimään erinlaisia uskomuksia siitä miten synnyimme ja miksi täällä elämme.
Epäilen että näiden uskomusten takia olemme jatkaneet lisääntymistä. Koska tuohan se turvaa, kun voi sokeasti uskoa että jokin parrakas herra tuolla taivaassa meistä huolen pitää. Mutta minä en voi tai pysty niin uskomaan. En usko että kukaan tai mikään meistä täällä oikeasti huolen pitää.
Olemme osa jotain paljon suurempaa, jotain mitä emme osaa oikein käsittää. Se jokin kasvaa kasvuaan ja me olemme pienen pieni osa tätä kaikkea. Ja tämä kaikki, tämä maailmankaikkeus on syntynyt jostain käsittämättömästä asiasta ja sen suurin osa ihmisistä haluaa ajatuksistaan sivuttaa. Näin luulen.
Mietin useasti tulevaa, sitä kaukaista tulevaa. Tuhoammeko itse itsemme? Vai tekeekö sen maailmankaikkeus. Kasvaako meidän aurinkomme? Tuhoaako aurinkomme meidät? Koska sen tiedän että jokin sen tekee, koska täällä ei ole mikään pysyvää. Haluanko tulevaisuuden jälkikasvuni kokevan kaiken sen ja kaiken tässä välissä. Kaiken pahan ja kaikki valheet. Keksityt tarinat. Vaikka kaikki tuo, kaikki menneisyydessä, tässähetkessä, tulevaisuudessa ja kaikkeudessa on todella kaunista kun sitä vain uskaltaa ajatella.
Kuinka uskallan itse elää, kun en huomaa tai näe muiden ajattelevan näitä asioita. Jos näitä ajatellan miksei puhuta ääneen? Ovatko ne niin pelottavia ja on helpompi uskoa että jumala meidät tänne on luonut?
Surullista ja niin kaunista.
Ajattelua kaikesta ja vähän vähemmästä
Nuorinaisenalkujossain
1
131
Vastaukset
- Nuorinaisenalkujossain
Pahoittelen jos löytyy paljon kirjoitusvirheitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut
Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/1911274Miettimisen aihetta.
Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.1221118- 48844
- 70840
Just nyt mä
En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman53780Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle
Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva50715- 33682
- 60679
- 50655
- 52647