Oletko nainen koskaan kohdannut kummitusta?

10

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säikähdys

      tumman pelottavan hahmon, päättelin että liikaa stressiä ja tekemistä, mielikuvitus temppuili ennen nukahtamista

    • eihuolenhäivää

      Yksi haamu

    • OlenpaHyvinkin

      En ole nähnyt koskaan mitään kummajaisia, mutta nauroin videolle.

      Sellaisen yhdenlaisen tosi kertomuksen voin kertoa kuminaama kummituksesta...

      Veljeni oli tuolloin semmone 15 vuotias nuorukainen, minä 4v nuorempi.
      Yhtenä talvi iltana, kun olimme kahdestaan keittiössä, yhtäkkiä veli ikunaan katsoessaan muuttui kalpeaksi, kuin haamu, huusi vapisevalla ännellään "Äitiiiii! !!!" ja luikahti pöydän alle. Siellä hengästyneenä vapisi. Minä siinä ihmettelemään, että mistä on kyse. Meinasi naurattamaankin veljeni ilme ja yhtaikaa huolestutti. Pidin häntä siinä iässä oikein isona jo ja tuollainen käytös hämmästytti minua...
      Kohta selvisi syy, kun veljeni kaverit tulivat sisälle naureskellen kuminaamari kädessään. Sellaista ruttuista, ei mitenkään miellyttävän näköistä vanhaa miestä kuvasi tuo naamari, kuin psykopaatti murhaajaa..Olibat ikkunastamme kurkkineet naamari päässä :D
      Eli yhden kalpean haamun olen nähnyt elämässäni, veljeni..

    • meniniin

      olen ja kerroin siitä kerran hänelle, jota täällä kaipailin ajat sitten.. tuskinpa minua enää kaiken jälkeen kaipaa eikä varmaan tyhmiä juttujani muista.

    • oletkosinä

      ei ehken tarvitse vastata ;)

    • enajapois

      En ole tavannut...:) Vaikka mielessä kyllä kummittelee koko ajan yksi mörkö...:)))

    • onninvika

      Onni pelottelee kummituksilla

      pötkin peiton alle piiloon

    • Enkatoenääikinä

      Joo. Katsoin kerran peiliin ja säikähdin.

    • Olin kylläkin ehkä unessa. Äitini kuoli. Hän saapui luokseni kummituksena tai jonkinlaisena sieluna. Ilmoitti lähtevänsä pois tästä maailmasta. Seurasin äitiäni sieluna. Äiti haamu tai sielu lähti Taivaaseen kirkaaseen valoon hautausmaan kappelissa, jossa hänet oli siunattu haudanlepoon. Tämä oli mitä ilmeisemmin unta, mutta tällä tavalla olen kohdannut kummituksen unessa, äitini.

      Ehkä minulla oli äitiäni ikävä, sillä hän oli kuollut kolme viikkoa aikaisemmin. Ikävä purkautui unessa pois ja minä sain herättyäni ryhtyä nukkumaan kunnolla hyvin paljon onnellisena positiivisesta "unesta". Rakastin äitiäni, paljon, miksi oli häntä ikävä silloin ja vielä ajoittain nytkin.

    • istanbul

      Ei ne ole tärkeitä. Jeesus on. Mitä sä niistä välität?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe