Kolmipiippuinen haulikko tarpeeseen

Itujen syöminen aatteena epäilyttää. Vielä enemmän epäilyttää villipetojen hyysääminen. Onko järkeä perustaa puolue ajamaan yksittäisen puun, syömistavan tai vaarallisen pedon asiaa? Äkkiseltään luulisi, että ihmisen asian ajamisessakin olisi työtä riittämiin. Pelkästään itujen syöminen tuottaa suolistoon vain kaasua, joka sitten luonnonlakien mukaisesti pyrkii jotakin kautta ulos.

Sama koskee tietysti myös rahaa. Kokonaisen puolueen perustaminen rahan asian ajamiseksi tuntuu järjettömältä. Näin kuitenkin on toimittu. Myös muita järjestöjä kuin puolueita on perustettu rahaa palvomaan. Raha on kuin kultainen vasikka, jonka ympärillä aikuiset ihmiset puuhastelevat ja syvään kumartelevat.

Vaikka rahaa ei suoranaisesti syötäisikään, niin kyllä sekin aiheuttaa ihmiselle erilaisia vaivoja. Ainakin ummetusta. Tyypillisestihän rahan palvontaan kuuluu se, että rahaa pyritään aatteeksi edenneen ideologian mukaan kiskomaan vain itseen päin. Sen jälkeen pitää suu laittaa tiukasti kiinni, ettei mitään pääse ulos. Kyllä tämä tämmöinen menettely väistämättä ummetukseen johtaa.

Esimerkiksi porvareiksi kutsutussa puolueessa on ummetuksen tila ottanut roiman askeleen eteenpäin, kun johtoon astui uusi puheenjohtaja. Veto itseen päin on selvästi kiihtynyt. Työttömyysturvaa aletaan leikata, suu pitäisi sulkea tiiviisti, ainakin vastuuttomien puheiden suhteen, ja ulkomaillekaan ei saisi matkustaa ettei englannin tauti vain tarttuisi.

Joskus tuntuu siltä, että idut ja raha menevät politiikassa hauskasti sekaisin. Poliittinen retoriikka muistuttaa paljolti kaksipiippuisella haulikolla ampumista. Yleensä on mahdoton sanoa äänen perusteella kummalla piipulla ammuttiin. Niin ovat paukaukset samanlaisia. Näköaistiin turvautuminenkaan ei tuo juuri selvyyttä asiaan. Toki näkee, että toinen piippu on joskus toisen piipun vasemmalla puolella ja toinen joskus, useimmiten, oikealla puolella. Ja mikä hupaisinta, joskus piiput ovat päällekkäinkin.

Jos politiikkaan haluttaisiin jokin järki, niin haulikkovertausta käyttäen pitäisi kehittää kolmipiippuinen haulikko, jossa järjen ääni lähtisi keskimmäisestä piipusta. Mutta valitettavasti tämä on, ja todennäköisesti pysyy, ikuisena utopiana.

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

        Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
        Maailman menoa
        656
        4750
      2. Harmi että

        Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
        Ikävä
        20
        2245
      3. Ajattele miten

        Paljon ottajia sinulla olisi
        Ikävä
        103
        1414
      4. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        22
        1324
      5. Tekisitkö jotain toisin

        Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
        Ikävä
        87
        1315
      6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

        Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
        Kajaani
        127
        1091
      7. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        67
        1036
      8. Jos saan sinut elämääni

        niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
        Ikävä
        75
        945
      9. Kun Zele jenkeissä kävi

        Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
        Maailman menoa
        251
        941
      10. Tulee ikävä

        Ja toivon että saan anteeksi ❤️
        Ikävä
        65
        916
      Aihe