Siis oikeasti jos se ihminen josta tykkäätte ei ota minkäänlaista kontaktia ja sen näkee jo sokeakin ettei sellaista mahdollisuutta edes tule,välttelee,ei vastaa viestiin tai soittoon tai edes puhu sinulle mitään sellaista joka voisi viitata jonkinlaisiin ihatuksellisiin tunteisiin, niin hukkaatte arvokasta elämäänne ja tilaisuuksianne ihan turhaan sellaiseen ihmiseen. Tämän sanon ihan kantapään kautta kokeneena,sitten ärsyttää kun tajuaa miten aika on mennyt huomaamatta suoraansanottuna kaatopaikalle, kun järki alkaa vihdoin matkustamaan korvien väliin ja ihan oikeasti huomaa että hei,maailmassa on muitakin ja paljon parempiakin vaihtoehtoja kuin ikuinen junnaminen jonkun ihmisen tähden joka ei edes pidä sinusta ja elää jossain ties missä onnellisena vaikka parisuhteessa ja itse olet jäänyt täysin tyhjän päälle vailla rakkautta.
Järkeä päähän nytten!!
17
570
Vastaukset
- Vaimitenkä
Entäs jos on sellainen tilanne että se pyrkii lähelle, Katselee pitkään, hakeutuu tahallaan tilanteisiin ja illanviettoihin pyytäen että kaverinsa tuovat sen ko, ihmisen sinne.
facebookissa jää kiinni kuvien ja juttujen tarkasta seuraamisesta, mustasukkainen, Osoittaa ärtymystä kun ihastuksensa tuuppii vieraiden syliin, eikä ole moksiskaan jos ko. ihmine yrittää tehdä mustasukkaiseksi.
Vihjaillut aikaisemmin kiinnostuksestaa mutta tapaamista ehdottaessa heittäytyykin vaikeaksi ja ei haluakaan tavata, tutustua paremmin.Sitten kuitenkin ärsyyntyy kun ehottaneelle asia käy ja se alkaa muita tapaileen ja taas hän alkaa pyrkiä lähikontaktiin ja yrittää ilmaista kiinnostustaa.. ?
Varmaan parempi unohtaa pomppottaja kokonaan ja lopettaa se pingispallona oleminen ihmiselle joka pitää vaan pellenään?- Ihan_kokemuksella_vaan
En osaa sanoa kun en tiedä tarkemmin tilannettasi mutta jos tuollaista on jatkunut jo kauan eikä selkoa tule vaikka olet osoittanut halua tutustua paremmin,kannattaa jättää omaan arvoonsa sellainen pompottelija.
- näinonnäppylät
Samaa mieltä. Minusta ihminen kohtelee huonosti eikä arvosta sinua kovin korkealle.
- Äläyhtäänsiinäesitä
Ite oot jänishousu kans.
- muurionpystytetty
Ihan väsähtänyt noihin mykkiin ympärillä pyöriviin "näkymättömiin".
- löpöluppolainen
Ihan kuin joku yrittäisi saada minut nimenomaan lakkaamaan elämäni rakkauden painostamisen eroamaan nykyisestään ja aloittamasta minun kanssani meidän kauan sitten sopimamme suhteen, liiton johon meidät on kutsuttu jo aikojen alusta mutta joka enää odottaa täydellistymistään. No suapi yrittää, mie ootan vatupassiasennossa ja raaputtelen nivusiani kattoon syleksien... kyllä se ukko sieltä saapuu het ko järki palaa piähän ja alkaa mieli tekköö, pah jouan oottelemmaa ko miul on luattu ikunen elämä, mitäs siihen sanotta? Ette usko vuan uskokee poijjes mie se uson eelleen!
- TähänVastaanTänään
Ei maailma ole valmis ikinä. Ei elämä ole eletty tai ohi päivässä. Valmista ei tule ikinä. Ihminen ei koskaan täydellisen onnellinen ettei kaipaisi aina jotain uutta.
Miksi siis murehtia yhden päivän kulumista jonkun mielestä hukkaan. Tuntemattomien mahdollisuuksien saamattomuutta. Ainoan oikein täydellisen valinnan tekemättömyyttä. Miten voisin menettää mitä en tiedä olevan? Miten voisit tietää mitä minulle on luvassa?
Päivä kerrallaan, sanon minä aloittajalle. Kaikki ajallaan. Rauhassa ja iisisti.- lisäänomaani
Tulipa vielä mieleeni että aloituksen on varmaan tehnyt ihminen joka ei kenties itse osaa tai ainakaan halua olla yhtään yksin? Koska ei kaikilla ole kiirettä pariutua vaan voidaan rauhassa muistella, haaveilla ja muuten vaan elellä. Ei siis hidasta mitään kun ei mitään kiirettäkään ole löytää ekaa, tokaa tai kolmattakaan...
- Ihan_kokemuksella_vaan
Anteeksi vain mutta tuskin kukaan haluaa olla loppuelämäänsä yksin elätellen toivoa ja haaveillen jostakin ihmisestä joka ei edes pidä sinusta tai ei ole tunteita sinuun, täytyy kyllä pahasti jotain olla jossakin jos jumittuu loppuelämäkseen siihen haaveeseen ja elää yksin. Ihmiselläkin on biologinen kello. Olen nuori ja haluan myös elää ja saada myös joskus oman perheenkin tmv. Kyllä tässä on jo ihan tarpeeksi oltu yksikseen. Jokainen tehköön miten parhaaksi elämällään näkee ja kokee mutta mulla näin,enkä ole mikään sellainen joka ottaa heti seuraavan vastaantulijan ja kyllä minäkin mielellään rauhallisin askelin tutustun ihmiseen askel kerrallaan,sellainen on nyt hakusessa ja nyt hyvää yötä.
- Kertoistotuuden
Oletko siis uusi daami Itä-Helsingin M... miehelle.
- KannattaaKertoa
Joo olen.
- oonoppinutjotain
tää olis kun minulle, hetki sitten ex otti yhdeyttää ja halua mut nähdä, kerroin ei, meni ennen aikaa hukka ja menis nytkin. Kiitos ei toista sama peli.
- Kuinkakauanootollut
Onko viestin aloittaja siis nykyisin M-miehen kanssa.
- Ihan_kokemuksella_vaan
No en ole ja en edes tunne tai ainakaan muista tuntevani ketään M-miestä. Tän aloituksen pointti ei ollut muuta kuin että, järkeä päähän ihan kaikille turhaan haihattelijoille ihan vaan fiksuna ajatelmana,kokemuksella ja hyvällä.
Ikävää jos ihmisille jää käsittelemättömiä tunteita eikä hän saa vastauksia kysymyksiinsä. Siitä huolimatta on parempi jatkaa jonkin ajan päästä matkaa eteenpäin. Ehkä joskus tulee tilaisuus siihen että kysymyksiin tulee vastaus.
- Onnetontaelämää
Ei se elämä niin helppoa ole. Eiköhän ihminen itse hae onnellisuutta elämäänsä tyylillään. Minullekin tuli Kuva jonkun painostamiseksi eroamaan ja uutta putkeen. Ei kukaan elä onnettomassa liitossa. En usko enkä tunne ketään joka kertoisi olevansa onneton ja haluaa olla liitossa. Höpö höpö sellainen ihminen on narsisti jos kertoo olevansa onneton eikä eroa. Hölmöltähän tuo kuullostaa ettei ihmisellä olisi järkeä kun ei osaa onneaan hakea. Onko kukaan tullut kertomaan teille kuinka onneton onkaan aviossa ja silti ei eroa. Tuskin kukaan tuollaista kertoisi korkeintaan ukkomies kertoilee kakkoselleen jotta pääsee tavoitteeseensa.
- MikaPRniinkö
Mikako siellä kirjoittelee Helsingistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774814- 123376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402223Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261994Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471936Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6791903- 1171831
- 1381747
- 451515
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431