Suomi on omituinen maa. Täällä mellastaa liuta niin kutsuttuja tutkijoita, poliitikkoja, yritysjohtajia ja muita kummajaisia, joilla ei ole juuri käsitystä yhtään mistään. Ainakin tuntuu kummalliselta, kun tutkija päästää ilmoille käsityksen, ettei koko Suomea pitäisi edes yrittää pitää asuttuna. Jos ei, niin miksi sitten edes osa Suomea pitäisi pitää asuttuna? Eikö olisi järkevämpää ryhtyä lainsäädäntötoimiin, joilla väki pakotettaisiin muuttamaan vaikka Berliiniin? Muutama vuosikymmen sittenhän väkeä ajettiin Ruotsiin. Osa väestä on joutunut muuttamaan vieläkin kauemmaksi. Jopa Venäjän kerrotaan pitävän huolta kansalaisistaan, vaikka nämä asuisivatkin ulkomailla, mutta Suomi suorastaan sysii väkeä pois asuinsijoiltaan. Jos tällainen maa ei ole omituinen, niin mikä sitten?
Yritysjohtajat puolestaan ovat äityneet valtakunnan johtajiksi. Ei päivää ettei joku johtaja olisi mediassa töröttämässä mitä hallituksen pitäisi tehdä ja milloin. Siinä missä normaalijärjen mukaan yritysten tehtävä on itse hoitaa omat tuottavuusasiansa, niin Suomessa pitää valtion huolehtia siitäkin. Samoin työllisyys on ennen maailmassa ollut yritysten asia, mutta mitä nykyään? Sen sijaan, että työttömyyttä vähennettäisiin, niin hallitus keksii vain uusia työttömän kiusaamisen tapoja. Kiusaamistapoja, joilla ei ole mitään tekemistä ainakaan työllistymisen kannalta.
Osaamisen taso ei valtakunnassa ole edes alkeellinen, vaan se suorastaan puuttuu. Jos kuvitellaan, että tuottavuus kasvaa, kun ihminen siirretään paikasta toiseen, niin eihän tässä ole järjen häivää. On aivan sama missä työtä vailla oleva ihminen sijaitsee, ei sillä ole tuottavuuden kasvuun minkäänlaista vaikutusta. Kun niin kutsutut tutkijat julistavat kaupungistumisen lisäävän tuottavuutta, niin mitä todennäköisimmin tässä on mennyt puuro ja velli sekaisin sikäli, että tuottavuus on sekoitettu hintojen nousuun. Ei kaupungistaminen ole mikään kasvu- ja tuottavuusautomaatti. Yhtälailla se voi olla vain kurjuutta ja slummiutumista lietsova propelli.
Lähes ainoa asia, joka tässä maassa voi hyvin, suorastaan rehottaa, on mielivalta ja epäoikeudenmukaisuus, joille kukaan ei edes yritä tehdä mitään. Jopa poliisi, jonka pitäisi selvittää rikoksia, on keskittynyt jahtaamaan lähinnä autoilijoita. Heitäkin ilman tunnuksia puskista ja pensaikoista väijymällä. Tunnuksettomuus liittyi joskus maailmassa rikollisiin, jotka pyrkivät tunnuksettomuuden maksimointiin naamioitumalla. Ei nykypoliisi tästä juuri eroa. Ei sikälikään, että korkeaa poliisijohtoa on viety syytettyjen penkille.
Kaiken huippu on se, kun poliisin tehtäväksi on laitettu jopa ihmisten tunnetilojen selvittely ilman yksilön omaa kokemusta. Poliisin tehtävähän on selvittää muiden omalaatuisten nykyrikosten ohella vihapuheeksi kutsuttua rikosta. Siksi onkin kummallista, että poliisi tutkii esimerkiksi Sebastian Tynkkystä, eikä sitä, onko joku vihastunut, miksi ja mihin. Suorastaan irvokasta on laittaa poliisi taidearvostelijaksi. Tästähän saatiin taannoin esimerkki, kun poliisi oli löytävinään taideteoksesta rikoksen.
Älypäisyyden, suoranaisen typeryyden, merkki on pitää työttömyyttä syynä valtakunnan huonoon taloudelliseen tilanteeseen. Työttömyyshän on vain seuraus valtio- ja yritysjohdon omasta tunaroinnista eikä suinkaan syy. Siksi kaikkinainen kepin käyttö ja kurittaminen pitäisi kohdistua oikeaan osoitteeseen eikä jo muutenkin tukalassa asemassa olevaan väestönosaan. Niinpä hallituksen virkamiehineen pitäisikin keskittyä oman itsensä ruoskimiseen täysin viattomien ihmisten sijasta.
Älypää -Suomi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906