Kärpäsloukku

KokkolanTOSIrealisti

Taas on koittanut aika kun pienet "banaanikärpäset" yrittävät vallata kotikeittiöt. Julkaisen teille rakkaat rouvat jo vuosia sitten keksimäni "kärpäsloukun" reseptin:
Ota talteen loppuun kaluttu hillopurkki. Älä pese. Lyö kanteen reikä taltalla. Laita purkkiin loraus viiniä, konjakkia, valkoviinietikkaa, olutta, hunajaa, kaikkea mahdollista hedelmäsosetta ja muutama tippa astianpesuainetta (rikkoo nestekalvon). Vaarattomat mutta kiusalliset "pörriäiset" ovat aamuun mennessä hukkuneena purkissa. Syksyn edetessä joudutaan syöttiä hieman "terästämään".

37

1444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin_toimii

      Melkein sama mitä siihen saippuaveden sekaan laittaa, kunhan se tuoksuu "mädälle". Myös pelkät kiinteät aineet, kuten porkkanan-, perunan- ja omenankuoret toimivat, joskin viinietikka ja hunaja lisää vaikutusta. Viinietikkaa ei tarvitse laittaa niin paljon, että se haisee ihmisen nokkaankin.

      Itse laitan lasipurkin suulle suodatinpussin, jonka pohjaan leikkaan parin sentin reiän. Ei haittaa, vaikka siitä reiästä näkyy pohjalle, sillä kärpäset makunautintoaan vielä panttaavat kärpäset eivät edes kurkkaa ylöspäin, vaan hakeutuvat lasipurkin laidoille, josta valoa näkyy paljon enemmän.

    • KokkolanTOSIrealisti

      Asiallinen tarkennus. Etikka ja sooda ovat hyvä yhdistelmä kaikkeen puhdistukseen, eikä maksa maltaita. Käytämme yhdistelmää mm likakaivoihin, vessanpyttyyn, lavuaareihin, lattianpesuveteen sekoitettuna jne. Haihtuva "höyry" kulkeutuu ilmastointiin ja pitää kaikki ötökät loitolla ja desinfioi ja raikastaa ilman. Tuuletus täysille ja ikkunat auki mutamaksi minuutiksi, niin kaikki on taas tiptop...

      • omituista_

        Likakaivoihin???


    • KokkolanTOSIrealisti

      Kaikki lika ja saasta päätyy "omituista"- nimimerkin haisevaan paskakaivoon, hah!.
      Kärpäsloukkuni on kerta kaikkiaan mahtava. Syöttipurkin pohjalla on banaani-kukkakärpästen hautausmaa. Kaikki ötökät hakeutuvat "ansaani". Aikansa ne kiertelevät purkin kannella, kunnes vihdoin "livahtavat" sisälle, ja sitten se onkin "menoa" ötököitten hautausmaalle, hah!...

    • KannuksenKonkarinainen

      Ressu on nero. Saihan "omituinen" kunnon läksytyksen taas kerran. Olen huomannut, että tosirealistille on turha alkaa vittuilla. Viisaalle ja filmaattiselle nerolle.

      • omituista_

        Reppana vaan oli tapansa mukaan väärässä. Kaikki paska ei kerry meidän "kaivoon" se kun on oma umpisäiliö ( ei yhteydessä mihinkään lähiö viemäriin) syystä että talo on rakennettu meren rantaan. Eli vain omat paskat! Reppanan ja muiden alati kärpäsistä kärsivien kannattaisi keskittyä syihin miksi niitä kärpäsiä aina on riesaksi asti eikä niiden metsästämiseen!


    • Greenape

      Aloittajan toteutus on hyvä keino, vaikka pienemmälläkin lajitelmalla puhdistus kyllä onnistuu. Ansat pyytämään...

    • Biojätteet_pois

      Varsinkaan näin syksyisin biojätettä ei kannata kerryttää keittiössä päiväkaupalla. Ämpärin tyhjennys ja huuhtelu tai pussin poisvienti ainakin 3-4 päivän välein, vaikka tilaa lisäjätteelle olisikin. Kärpäset lisääntyvät nopeammin kuin kanit, kun niille on tarjolla mehunkeitosta ja muusta talvisäilöntäaskareista kertyviä jätteitä.

    • tahvopaukuilla

      Terästää niinkuin isäntääkin.

    • KokkolanTOSIrealisti

      Kyllä vain. Tosipaukku konjakkia ja muutama saunaolut on aina paikallaan Tosirealistin "menussa", hah!... Vituttaako köyhiä paskiaisia, hah hah haa!!!...

    • KokkolanTOSIrealisti

      Ei ollut aamulla ainuttakaan pörräävää banaanikärpästä. Kaikki ovat hukkuneena syöttipurkin pohjalla. Ja ne, jotka pörähtävät ikkunasta tai ovesta sisälle, ovat viimeistään seuraavan yön kuluessa purkin pohjalla "varmassa tallessa".
      Huomatkaa, että banaanikärpänen on niin pieni, että se mahtuu tulemaan tuuletusluukun verkon silmästä. Ensimmäisten pakkasöiden jälkeen niitä ei enää näy, ei ulkona eikä sisällä, hah!...

      • raatoja_keittiössä

        Meilläkään ei ollut tänäkään aamuna yhtään kärpästä. Ei myöskään yhtään ansaa.
        Pidätkö ressukka jotain mädättämöä siellä läävässäsi kun sun täytyy aktiivisesti niitä kärpäs pyydyksiä asetella, vuodesta toiseen? Hyi helevetti!


    • KokkolanTOSIrealisti

      Kaikki jäte otetaan talteen tässä taloudessa. Kaikelle on oma astiansa. Kompostoituva menee kompostiin - kahteen pisteeseen: lämpökompostointi ja siitä jälkikompostiin. Palava poltetaan takassa, ja kaikki muu viedään lajiteltuna keräyspisteisiin ja Ekoroskin keräyslavoihin/kontteihin. Nyt kun tulivat muovinkeräyskontit (jota olen esittänyt jo kymmeniä vuosia sitten), niin pihallamme ei ole käynyt vuosiin "noutavaa rämisevää molokkiautoa, hah!".
      Naurattaa vieläkin, että Ekorosk oli vaatimassa kahta keräysastiaa, joka helvetin kotitalon "nurkkapieleen", kun se yksikin on liikaa, hah!
      Muuten kun laittaa keittiön kompostinkeräyslaatikkoon aika ajoin soodaa, mausteita ja kiehuvaa vettä loraus päälle, niin yksikään pörriäinen ei viihdy eikä siten voi lisääntyä astiassa. Banaanikärpäset tulevat "munavaiheessa" hedelmien mukana kaupoista ja ulkoa lentäen (ryömien) ikkunoista ja ovista, hah!...
      Joten sinä paskiainen, "raatoja_keittiössä" tuki turpasi ja lopeta vittuilu. Onko selvä, Hah!...

      • olet_raato_keittiössä

        Ei meillä silti ole kärpäsiä sisällä eikä taloa tarvi ansoittaa! Oletko epähuomiossa sijoittanut sen kompostisi sinne keittiöön? Vai onko liian pitkät "kompostinkeräyslaatikkoon" tyhjennysvälit?
        Näyttää se roska-auto sinunkin portilla ihan säännöllisesti pysähtyvän, sille et voi mitään. Tyhjennys maksullasi rahoitat omalta osaltasi "ilmaisena" pitämäsi hyötykäyttöaseman ja eko pisteiden toimintaa, hajoo siihen!


      • rghffg

        Pahoin kosteusvaurioituneessa rakennuksessa et pääse noista kaiken maailman pörriäisistä edes räjäyttämällä, joten ripulistin tulisi antaa tämä röttelönsä palokunnalle poltettavaksi...


      • kärpäs_hautomo_keittiös

        Voi Reijo parkaa! Home haisee kärpäset pörrää ja kalliina pitämänsä jätehuolto kolistelee pihalla:-D :-D :-D siinä taas psyyke kovilla!


    • TOSIripulisti

      Heh, ripulistilla on banaanikärpäs-ongelma!

    • Olipa ressu yksin tai porukassa niin aina hänen ympärinsä pörrää kärpäsiä.

    • KokkolaanMuuttaja

      Halkokarilta katsottu asuntoa, mitä osoitetta siis kannattaa välttää?!

    • TOSITyhmäPerholainen

      Eiköhän tuo banaanikärpäs ongelma ole aika pieni ongelma Ressulle?! Luulisi olevan ainakin kirjoitusten perusteella isompiakin ongelmia elämässään.

    • KokkolanTOSIrealisti

      Kivoja veitikoita ovat nuo banaanikärpäset. Suurempi on uros, jota pienempi naaras "hätistelee" hakemaan "mahlaa" purkkiansan sisältä . Naaras "tökkii" urosta takapuoleen, että menehän siitä sälli hakemaan "nannaa".
      Katselin niitä suurennuslasin lävitse. Silmät ovat kuin tutkat, varmaan 1/5- osa koosta. Pimeässä ne loistavat kuin majakka. Ihmissilmä olisi noihin verraten jalkapallon kokoiset. Varmaan kärpästen hajuaisti on yhtä voimakas kuin silmätkin.
      Kuten olen esittänyt, niin noille "syksyn pörriäisille" on nopea hautausmaa keksitty, hah!...

      • reijo_pörriäinen

        No nyt se leikkii kärpästen Herraa. No kärpäset onkin reissulle sopivaa seuraa:-D :-D :-D


    • KokkolanTOSIrealisti

      Tosirealisti on eläintieteen tohtori, biologian maisteri, metsästyksen filosofi, eläinten kanssa keskusteleva muusikko, rakastettu eläinystävä. Tosirealisti osaa kutsua eläimet luokseen, jutustella niiden kanssa, tehdä pesäpönttöjä ja ruokkia talvipakkasilla ja pesintäaikaan emolintuja, ja vain silloin, kun olosuhteet sitä vaativat. Tosirealisti on kaikkien ihmisten kaveri ja eläinten rakas hoitaja, hah!...

      • kärpäs_hautomo_keittiös

        Pelkkää parturin taas koko juttu!


      • kärpäs_hautomo_keittiös

        Siis miesten parturinakin toimineen parturin!


    • KannuksenKonkarinainen

      Tosirealisti on rakas.

      • Kk__

        On hän kieltämättä aika veitikka.


      • dfghjhvjgfd

        Palliton homo niin kuin tämä kirjallisuudesta lainaamansa veitikka, eli Hitlerkin oli.


    • TOSItahavo

      Mistä Tahavon katkeruus kumpuaa!

    • KokkolanTOSIrealisti

      Yli kolme vuotta sai laittamani linnunpönttö olla rauhassa Lahdenperän Isokarin (Friisinsaaren) lintutornin kyljessä. Siinä pesi talitiainen joka kesä. Nyt pönttö oli pudotettu alas, miksi? Samoin kävi pari vuotta sitten Lohtajan Ohtakariin johtavan tien varressa olevan lintutornin kylkeen asettamani tervapääskyn pöntön osalta, joka varastettiin. On tämä varsin merkillistä, etteivät edes linnunpöntöt saa olla rauhassa, hah!...

      • hankkiudu_hoitoon

        Miten voi olla niin idiootti että kiinnittää lintupönttöä lintutorniin? Onko huono näkö tai jotain?


      • plussa2
        hankkiudu_hoitoon kirjoitti:

        Miten voi olla niin idiootti että kiinnittää lintupönttöä lintutorniin? Onko huono näkö tai jotain?

        Ja sinun mahtavassa ajattelumaailmassasi lintutorni tarkoittaa vain linnun kaukaa katsomista. Mielikuvituksesi ei riitä enempään. Ja joku vielä peukuttanutkin tuota näkemystä. Oispa näillä peukutuksilla nimimerkitkin esillä niinkuin kehittyneimmissä portaaleissa, vaikka kaikki melkein arvaa ketkä ovat peukuttamassa.


      • sinäkin_hoitoon

        Ja sulle ei tarvi kun kairata reikä otsaan niin linnunpönttö on valmis!


    • KokkolanTOSIrealisti

      Osoittaahan runsas pesintä, että pönttö on oikealla paikalla, hah!...

    • KokkolanTOSIrealisti

      Pitäisikö hakea pantti keksimälleni kärpäsloukulle. Onhan se erinomainen keksintö, josta perheenäidit tykkäävät. Hah hah haaaa!...

      • niksit_pirkasta_napattu

        Panttilainaamostako meinasit hakea?


    • TOSIripulisti

      Sarjassamme ripulistin tyhmyys tiivistyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe