Laskenta apua, kyselyn tuloksista

Neea

Löysinpäs hetkisit kaapinpohjalta vuosia sitten tekemäni kyselyn ihmisten onnennumeroista (vastauksia paljon), jokaisen piti vastata kolme numeroa. Todella usealla näyttäisi äkkisilmäyksellä olevan samoja numeroita kuin muilla.

Täytyypäs aamulla huvikseen nakutella numerot tietokantaan ja laskea mikä on suosituin onnennumero, muistan vielä miten se laskettiin.

Mutta muistan myös, et tän tapasista kyselyistä laskettiin miten numerot jakaantuu suhteessa toisiin numeroihin, ja muitakin juttuja numeroiden esiintymisestä sekä esiintymistiheydestä, mutta se miten ne laskettiin on unohtunut.

Joten voisittekos ystävällisesti kertoa mitä kaikkea tän tapasesta kyselystä pystyy laskemaan, mielällään pienen esimerkin kera, jotta osaisin soveltaa sitä näihin tuloksiin, toki esimerkki ei ole pakollinen, mut suotava?

Lappusiin on merkitty vain moneskos vastaus on, sekä kolme onnennumeroa.

3

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jakaumat ensimmäisen, toisen kolmannen ja onnennumeron osalta sekä kokonaisjakauma; mitkä olisivat todennäköisimmät onnennumerot; jos ensimmäinen onnennumero on tietty, mikä on jakauma toisen numeron kohdalta sekä sama kolmannen numeron osalta, jne. jne.

      Teoriaa ja esimerkkejä löydät täältä

      http://www.stat.fi/tk/tp/verkkokoulu/vk/tt/index.html

      • Neea

        Kiitoksia todella paljon vastauksestasi ja hyvästä linkistä, täytyy tutustua tohon sivustoon tarkemmin. Äkkivilkasulla näyttää ihan ymmärrettävältä selkeiden esimerkkien takia, vaikka noi sivistyssanat eivät mitään kerro.

        Toki yhä kuulisin lisää ehdotuksia, mitä noista voi laskea.


    • tätä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe