Vasemmistoleiri elää edelleen Suomen sisällissodan aikaa. Demarit ja Vasemmisto eivät enää edes ymmärrä millä asialla he ovat. Ovat kiinni
menneisyydessä lujasti ja yrittävät edelleen KYLVÄÄ VIHAA yrittäjiä
ja kaikkia eteenpäin pyrkiviä ihmisiä kohtaan.
Ja kyseessä tähän kiihkoon on puolueen johto molemmissa puolueissa ei niinkään äänestäjät.
Ovat verhoutuneet "köyhän asialle" tekemättä asialle kuitenkaan koskaan mitään . Heistä huokuva valtava laiskuus jo estää kaiken tekemisen. VVO on näyttänyt että ovat ensimmäisenä SUURELLA AHNEUDELLA KISKOMASSA RAHAA VAIN OMAAN LIIVIIN välittämättä
kansalaisista tuon taivaallista.
Moraali näissä kahdessa puolueessa on haettu vanhasta Neukku jäjestelmästä.
Varasta ,valehtele, syytä toisia, esitä lammasta, revi kuin susi, alista jne
Sitä on ja ollut kommunismi aina kaikialla maailmassa missä sitä on kokeiltu.
Puolueen johtajista näkee että kyseisten puolueiden johtoon hakeutuu
vetelät läpeensä epärehelliset ihmiset.
Hakevat apureikseen kusetettavaksi alemmalle tasolle hyväuskoisia ihmisiä jotka
luulevat olevansa parantamassa maailmaa.Ovat juoksupoikina luomassa illuusiota hyvästä kansalaisille.
Mutta Suomi olisi hirveä paikka asua pelkän moraalittoman ja säälimättömän kommunisti
hallinnon alla.
Demarit ja Vassut puhtaasti punakaartilaisia.
6
71
Vastaukset
- ffffffGG
Ilman oikeistoa olisi talot ilman maalia .....Ja ainainen nälkä..
Katsoo Karjalaa. . . . . . . joskus voi vain säälien ihmetellä . . . . .
Olet oikeassa, ja tällä palstalla tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, millaista se on kyn isopyörä luistaa ja hankaa otsaluuhun.
- MikäMUNastatulee
Vasuri muna haluaa Venäjälle haudottavaksi.
- FFFå
Pitkäpoika eero aito demu
Perästä lähtee valtava lemu
Tahtoo Berneriä kiusata.
Ääniä köyhän tyhjällä asialla veisata
Itseään eero syyttää ,miksi olen aina paha?
Kuinka voisin joskus olla hyvä.
Mutta,Perkele joka leivässäkin maajussin jyvä! - eimikäänuutinen
Ne on aina ollut. Aloittivat ne ihmisten lahtaamisen jo marraskuussa 1917. Ja sitten aloittivat itse kapinan 28.1.1918.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612280En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141494Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 121118
- 1061101
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91064- 20989