Kaveri menossa laitokseen

Olen 14v poika, ja minulla on ollut aina vaikeaa tyttöjen kanssa. Vaikka minulla on sisko silti kun joku tyttö tulee koulussa puhumaan minulle, hermostun heti. Minä punastun ja tärisen ja en saa oikein mitään sanottua suustani. Tämä oli ongelma, kunnes seiska luokan puoli välissä eräs luokkani tyttö tuli parikseni tansissa (tanssi oli pakollinen liikunnassa) ja hän huomasi kuinka hermoilin. Hän rupesi juttelemaan minun kanssa ja oloni tuli rennommaksi. Hänen ansiostaan en hermoile niin paljon tyttöjen kanssa. Rupesin viettää aikaa hänen kanssaan ja olimme lopulta melkein parhaita kavereita. Kahdeksannen luokan alussa hän kokeili nuuskaa ja lopulta oli muiden tyyppien kanssa päihteitä käyttämässä. Hän tuli aina myöhässä tunnille tai ei tullut ollenkaan. Eräs kerta kysyin, että haluaisiko hän tulla käymään meillä. Tähän hän vastasi että, on mielummin muiden kanssa juomassa. Päätin antaa asian olla ja olin vanhojen kavereideni kanssa aina koulussa. Eilen hän kuitenkin tuli luokseni ja kertoi että, hän aikoo lopettaa päihteet. Olin iloinen asiasta, mutta sitten hän sanoi että, hänet lähetetään laitokseen (päihteet, myöhästymiset, lintsailu). Olen todella huolissani hänen puolesta, hän oli paras kaverini. Hän joutuu sinne omista hölmöyksistään, mutta en halua että hän menee. En voi tehdä muuta kuin olla masentunut asiasta.

1

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ystävävälittää

      Kuulehan sinä siellä.
      Se että kaverisi joutuu laitokseen ei ole maailmanloppu.Hän saa siellä tarvitsemaansa apua ja tukea.Turvalliset rajat elämäänsä.
      Voit olla yhteydessä häneen.Ehkä myös vierailla hänen luonaan.Luota siihen,että hän saa apua.
      Sinäkin olet saanut apua itsellesi hänen kauttaan.Sellainen on tosi ystävyyttä.Kun auttaa ja huolehtii,samalla rakastaa ja välittää.
      Ole hyvällä mielellä ystäväsi puolesta.
      Pidä yhteyttä häneen.Olette tärkeitä toisillenne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4960
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2275
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      91
      1395
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1366
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      163
      1238
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1095
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      267
      1005
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      977
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe