Miksi tarvitsemme ansiosidonnaista, jolla maksetaan 40-60 % työssä olon palkasta kun suostuu olemaan tekemättä mitään työhön viittaavaa?
Eikö olisi paljon paljon järkevämpää käyttää tämä palkan maksamiseen työstä, jonka tuoton saisivat ansiosidonnaisen maksajat ja työttömäksi jääneet saisivat tehdystä työstä ammattinsa mukaisen palkan?
Ja eikö olisi työttömyyden ylläpidon sijasta järkevämpää sallia työn synnyttäminen eli säilyttää sosiaaliturva myös itsensä työllistäjillä ja yrittäjillä?
Eli STTK:n tulisi tyrmäämisen lisäksi esittää että ansiosidonnaiseen varatut rahat käytettäisiin palkkojen maksamiseen veronmaksajien hyödyksi tehtävistä töistä.
Tarkastellaanpa sitten vähän tätä ansiosidonnaista.
Työttömyyden saamiseksihan vakuutetaan, maksu on n. 1.5 % palkasta. Eli kun on töissä 26 viikkoa eli 6.5 kuukautta, keskimääräisellä kuukausipalkalla 3 300 € ja maksaa siitä työttömyysvakuutusmaksua 1.5 %, tekee se 320 € työttömyysvakuutusmaksua.
Sillä saa sitten 500 arkipäivää lomaa ja sitä varten keskimäärin 42 000 € - verot. Aika hyvä diili tämä ansiosidonnainen, vai mitä?
Otetaan vielä tarkasteluun henkilö, jonka kustannukset yhteiskunnalle ovat n. 1.5 miljoonaa euroa ja joka maksimoi ansiosidonnaisen hyödyn itselleen. Hän siirtyy työelämään ja tekee töitä keskimääräisellä palkalla aina sen verran että pääsee ansiosidonnaiselle. Siis töissä 6.5 kuukautta, sitten ansiosidonnaisella 24 kuukautta. Jakson pituus siis 126 viikkoa. Jos hän on työelämässä 40 vuotta, siitä kertyy viikkoja 2080. Tässä ajassa ehtii kertyä työssä ja ansiosidonnaisella jaksoja 16 kertaa.
Kun yksi kerta maksuja on 320 €, hän maksaa työelämänsä aikana ansiosidonnaisestaan 5120 € ja saa sillä elämiseensä 672 000 € tekemättä kuin 104 kuukautta töitä.
Keskimäärin tuottavassa työssä oleva henkilö tuottaa vuodessa 67 000 €. Jos hän on työssä työelämänsä aikana 40 vuotta, hän tuottaa jaettavaa n. 2.7 miljoonaa euroa.
Jos henkilö on maksimimäärän ansiosidonnaisella, hän ehtii tuottaa jaettavaa silloin työelämänsä aikana ainoastaan 0.6 miljoonaa euroa. Eli jaettavaan kakkuun kertyy vain viidesosa siitä, mitä voisi kertyä jos hän ei olisi ansiosidonnaisella lainkaan. Ja koko elämänsä työttömänä oleva ei kerrytä lainkaan.
Koska yhteiskunta sijoittaa kansalaiseen sen 1.5 miljoonaa ja kansalainen toi kakkuun työelämänsä aikana ainoastaan 0.6 miljoonaa, josta vain 0.4 miljoonaa kiertyy takaisin yhteiskunnalle, yhteiskunta tekee aika suuren tappion eli n. 1.1 miljoonaa euroa tämän henkilön kohdalla.
Jos joku väittää, ettei ansiosidonnaisen, tai yleensäkin työttömyystuen maksaminen, ole merkityksellistä, voi vähän laskeskella kuinka paljon se todellakin tulee maksamaan. Työttömyyden kustannukset vuosittain ovat meillä 40 000 miljoonaa euroa ja työttömyyden ylläpidon vuoksi yhteiseen kakkuun jää kertymättä n. 110 000 miljoonaa euroa vuodessa.
Jos tämä jaetaan kansalaista kohden, työttömyyden ylläpidon vuoksi jokaiselta jää keskimäärin saamatta n. 27 000 € vuodessa. Työttömyyden ylläpito ei siis ole mitään merkityksetöntä, varsinkin kun useimmat kuitenkin valittavat pieniä tulojaan tai köyhyyttään. Tuon keskimäärin 27 000 €:n saaminen jokaiselle vaikuttaisi aika paljon jokaisen elämänlaatuun.
Ansiosidonnainen ryöstäminen on lopettattava!!
6
51
Vastaukset
- työttömyyssidonnainen
Keitä voimme kiittää siitä, että makaamalla tienaa enemmän kuin työhön raahautumalla? Pelkään, että tuo hyvä loppuu kyllä aikanaan. Kaksi vuotta pois töistä on jo nykyisin sama kuin hyvästi työelämä ja tervetuloa kurjuus.
- Muuta-venäjälle
Se on työntekijän ja työttömyyskassan välinen asia. Työssäkäyvä ihminen on maksanut joka kuukausi vuodesta toiseen jäsenmaksuja työttömyyskassaan saadakseen edes voita leivälle kun mahdollinen haaksirikko kohtaa. Mitä se kenelekään kuuluu.
- pullanmurusia
Kyllähän se on pientä, mitä niillä omilla työttömyyskassalle maksetuilla rahoilla ansiosidonnaista maksellaan, valtion kassasta ne rahat suurimmalta osin tulevat. Kassamaksut ovat jotain 100 euroa vuodessa, loput ovat mennyt liitolle, jos kuulunut liittoon.
- yksinkertasta
Loisiminen loppuu, kun tarjotaan työpaikka!
- toiveajattelu
Ei taida onnistua, kyllä loiset aina jonkin keinot keksivät etteivät tarvitse töihin mennä.
toiveajattelu kirjoitti:
Ei taida onnistua, kyllä loiset aina jonkin keinot keksivät etteivät tarvitse töihin mennä.
Niitä työpaikkoja kun meillä ei ole, "työpaikkoja" joita tarjotaan sensijaan kyllä, mutta edelleenkin menee veronmaksjien piikkiin ja kalliimmin kuin työttömyysturva perustasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979