Olen täydellisen epäonnistunut kristitty.
En ole kai vielä tullut oikein tuntemaan Jeesusta.
En löydä itsestäni Hänen seuraajansa merkkejä.
Uskoon olen kyllä tullut kauan sitten.mutta kuinka olen elänyt.
Häpeäksi olen uskovaisten keskellä.
En tiedä miksi on näin.?
Ehkä en ole vaan suostunut Jumalan käskyihin..tekemään Hänen tahtonsa.
Tuntuu että kaikki on pelkkää rastiriitaa ja syntiä..ei minussa muuta olekkaan.kuin syntiä.
Sitä kuvitteli ennen.että kun käy seurakunnassa ja yrittää olla niinkuin muutkin uskovaiset niin hyvä tulee.mutta sehän olikin pelkkää teeskentelyä..ainakin omalta osaltani.
Muut ovat kovin hengellisiä ja elävässä uskossa.
Heistä kyllä näkyy..usko ja ilo ja jopa rauha..kilttejä ja mukavia.
Sanotaan että kaikki uskossa olevat ovat yhtä syntisiä.mutta se on perisyntiä meissä.
Tietäivätpä minkälainen saastanpesä itse olen..kiertäisivät kyllä kaukaa.
Mihinkähän tämä päättyy.?
Nuokin uskon sana seurakunnan nuoret ovat niin onnellisia ja täynnä Henkeä.
Patric Tiainenkin pursuu intoa ja paloa .
Elävä Usko näkyy ja tuntuu.
Verrattuna omaan vaellukseeni..hän ja he ovat puhtaita pulmusia joihin Herra on ilmiselvästi mielistynyt.
Puhuvat kielillä..jota itse en ole eläessäni kokenut.
Armolahjat toimivat joka lähtöön.
Ilmassa on suuren juhlan tuntua kun he kokoontuvat Suomi Nousuun tapahtumisss.
Jotkut sanovat että se on harhaoppia mitä julistavat..
Lihallista ihmistoimintaa..sielun piileviä voimia.
En tiedä mitä ajatella.ei tämä oma vaelluksenikaan kyllä kovin Jumalaista ole.
Vika on minussa.
Epäonnistunut uskossa
14
313
Vastaukset
- väärinkäsitys
Et ole epäonnistunut !
Sinulla on vain väärä kuva asioista !
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää !
Moni noista ulkoisesti iloisista vain esittää roolia, kun tuossa joukossa ei kukaan voi olla muuta kuin suuri tai jopa erittäin valtava voittaja.
Tuo touhu on vain paisunut ilmakupla joka on siis tyhjää täynnä.
Oikea nöyrä uskova, joka myöntää rehdisti omat puuttensa ja Pyhän Hengen avulla myös näkee ne, elää uskovan todellisuudessa.
Nuo hillujat sen sijaan elävät valhetodellisuudessa !
He siis uskottelevat itselleen olevansa voittajia ja kielillä puhujia, mutta esim. Patrikin "kielillä puhuminen" ei ole edes aitoa kielillä puhumista, asiasta on keskusteltu jo täällä ja esimerkit kertovat todellisuuden !
Nuo hörhöt, jotka väittävät siis sitä ja tätä, ovat oikeasti ihan muuta !
Tässä Paavali kertoo oikeasta uskovan Todellisuudesta ja millaisena hän itse elämänsä uskovana näki:
Roomalaiskirje 7
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Sinä siis elät kärsien lihasi taistelusta Henkeä vastaan, kuten teki Paavali, ja hän siis halusi jopa päästä eroon lihastaan eli kuolla vapautuakseen siitä ja sen vaikutuksesta, niin kovalta tämä uskovan elämä voi siis tuntua ja niin kova SISÄINEN halu olisi päästä lihastaan ja sen toimista eroon !
Lue kunnolla ja ajatuksella tämä kohta, märehdi sitä oikein !
Tulet huomaamaan, että sinä kuljet Paavalin kanssa samaa Tietä, mutta nuo joita sinä kadehdit, kulkevat ihan toista tietä.
He siis ovat yhä sokeita omalle kelvottomuudelleen ja ovat siis omavanhurskaita, mutta sinä näet Pyhän Hengen avulla oman tilasi realistisesti, nuo taas elävät luomassaan valheessa eli kuin valhe kuplassa joka tulee puhkeamaan ennemmin tai myöhemmin.
Siis he elävät kuin toisessa todellisuudessa, eli valhe todellisuudessa, täysin sokeina viheliäisyydelleen, heidät on eksytyksen henki sokaissut, ja siksi he eivät näe Totuutta itsestään.
Älä siis kadehdi noita toisia, vaan iloitse siitä, että olet Paavalin kanssa samalla Tiellä, ja että sinä näet Totuuden itsestäsi. - karmea.kohtalo
Tervemenoa, hissillä alakertaan. Ei käy kateeksi.
- Lihallinen1
Kiitos näistä sanoista..
- ei.synkkyyteen
Lue kirjoitukseni tuosta ketjusta, kirjoitin siellä nikillä "ei.synkkyyteen" !
Sinäkin voit saada niistä jotain itsellesi, siis niissä on yleistä uskovan todellisesta elämästä uskovana.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14530340/jumala-toimii-seurakunnassa-- Lihallinen1
Kiitos noista sanoista
- PyhäYksinkertaisuus
Älä nimim. "Lihallinen" liikoja masennu. Tämä meidän liha himoineen ja kiusauksineen roikkuu tässä ajassa kyllä lähtemättömästi mukana. Herra kyllä tekee sen työn loppuun minkä on aloittanutkin ja Hänen veressään meillä on anteeksiantamus silloin kun heikkouttamme lankeamme. Niinkuin eräässä virressä lauletaan: "ei omin ihmisvoimin, vaan Jumalan Hengellä." Muistutan, ettei lunastus tule kerralla vaan tapahtuu asteittain.
Suosittelen, mikäli sinulla on aikaa, kuunnella Mauri Vikstenin opetussarjan Galatalaiskirjeestä. Erittäin sielunhoidollinen ote ja armon ja lain suhde avautuu raittiilla tavalla. Tässä linkki, josta löydät koko sarjan: http://www.ristintie.com/1970-luku.html
Muistan sinua siunaten rukouksissani, anna vain Herraan Jeesukseen luottaen syntitaakkasi ja murheesi Hänen ristinsä juurelle.
- voimia.sinulle
Tsemppiä! Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus apoteoosiin. Kulje reippaasti henkistä tietäsi eteenpäin ja sisäänpäin.
- Lihallinen1
On ilo ja liikuttavaa.kuulla tuollaisia kannustuksen sanoja.
Että näette vaivaa ja kiinostusta lähimmäisestä.
Hengen Hedelmä on rakkaus.
Myötäeläminen nuhde.tarvittaessa.
Mutta ennen kaikkea Jeesuksen opetus rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.siinä te täytätte lain.
Olkaa siunatut tänä päivänä Tämä apoteoosi tarkoittaa jumalaksi muuttumista. Mutta ei ole kuin yksi Jumala. "Ei ole muuta pelastuskalliota". Ihmisestä ei koskaan tule Jumalaa. Tämä 'voimia.sinulle' olekaan kristitty vaan New Ageläinen, josta kannattaa tietysti pysyä erossa.
Jeesuksen veri riittää myös sinun syntiesi puhdistamiseen. Se on ainoa nimi ja ainoa tie, jonka kautta voimme pelastua. Ainoa tie on varma tie. "Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua.”. Tässä olikin muutamat ystävälliset jo vastanneet hyvin. Muista, että kokemus ei pelasta vaan Jeesus. Lupaus Pyhästä Hengestä koskee kuitenkin samalla tavalla myös sinua. Voit jatkaa Pyhän Hengen täyteyden pyytämistä.
Luukas 11:9-13
Niinpä minä sanon teille: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Kuka teistä on sellainen isä, joka pojan pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen tai hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.”
Ole siunattu- voimia.sinullekin
Miksi panettelet minua ikävällä tavalla? Rauhaa sinunkin päivääsi!
- OOTKOSKUULLUT
Oletkos kuullut sanontaan, vanha Aatu? Tämä tarkoittaa sitä luontoa mikä oli Aadamilla syntiinlangeemuksen jälkeen. Se on lihanmieli, ja lihanmieli on KAIKKEA Jumalan lakia ja asetuksia vastaan. Tämä sama taipumus on jokaisessa ihmisessä, uskoon tulleessakin, siis lihassamme. Uudessa liitossa jota sanotaan armoliitoksi Jeesuksessa Kristuksessa saimme uuden hengen, sitä sanotaan Pyhäksi Hengeksi. Se asuu jokaisessa Jeesukseen uskovassa. Olemme siis , uusia luomuksia Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa. Niin kauan kun elämme tässä liharuumiissa täällä, sen halu on tehdä syntiä ja uusiluomus meissä taistelee sitä synnintekemistä vastaan. Ruumiimme on siis taistelukenttä, tästä apostoli Paavali kirjoittaa, sitä mitä en haluaisi tehdä , syntiä, teen ja mitä haluaisin tehdä, Jumalan tahto, en tee. Kuinka totta tuo on, jokaisen meidän uskoon tulleenkin kohdalla. Tosin, Jeesus lähetti meille ensimmäisenä helluntaina Apostolien teot 2 luku, Pyhän Hengen ohjaamaan meitä täällä synnin ja syntiin langenneen ihmiskunnan keskellä. Ajallinen kuolema vapauttaa meidät lopullisesti synnin houkutuksilta, siis kun menemme Jumalan ja Jeesuksen luo taivaaseen. Tämä liha, siis ruumiimme ja veri ei voi periä Taivaan valtakuntaa, vaan saamme uuden, ylösnousemusruumiin, kun ilmestymme Taivaan kotiin. Siis, ihminen joka uskoo Jeesukseen Raamatun opettamalla tavalla, että Hän on Jumalan ainoa Poika, syntiemme sovittaja, on Jumalan armahtama, Jumala katsoo tällaista ihmistä Jeesuksen ristinsovitustyön lävitse ja näkee hänet sovitettuna, synnittömänä. Taasen joka ei usko Jeesukseen on jo tuomittu kadotukseen.
Kannattaa kilvoitella ja usko Jeesukseen, Hän kasvattaa meitä täällä maan päällä, Taivasta varten, siellä ei synti enää kiusaa meitä. Onnittelut jokaiselle Jeesukseen uskovalle, meillä on mahtava tulevaisuus edessä, Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa. Avaajan kannattaa unohtaa uskonnollinen haihattelu ja keskittyä ihan vain arkielämään. Siinä on monille haastetta riittävästi.
Jos energiaa on liikaa, opiskele asioita. Se kannattaa aina.- Ajopuu-uskis
Olin nuorena samanlainen kuin sinä, koin myös kelpaamattomuutta, koska en ollut "eläväinen" tai "hengessä". Myöhemmin oivalsin, että kyse on pääosin luonteenlaadustani: olen analyyttinen, yksinäisyydessä viihtyvä, ja rauhallinen. En mene helposti joukon mukana tapahtuviin ilmiöihin tai ilmapiiriin.
Nuoremman pään pärskähtelevä helluntailaisuusmeininki ei ole ainakaan minua varten, joillekin se sopii paremmin, luonnollisesti.
Olen löytänyt luterilaisesta hengestä yhteensopivuutta luonteeni kanssa, vaikkakin on siinä instituutiossa omat ongelmansa. Siellä ei kuitenkaan korostu hurmoksellisuus eikä painotus ihmisten karismaan/esiintymiseen.
Vaimoni on taasen niin erilainen, että kuolisi tylsyyteen lutkupiireissä, mutta taatusti nauttisi hellarikuvioista.
JOTEN: Älä koe syyllisyyttä, tunnista luonteesi, äläkä vertaile itseäsi muihin. Tärkeintä on hlökohtainen jumalasuhde, eikä se, miten sitä näytellään ulospäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019