MV-lehden mukaan Timo Soinista on tullut lihava syöttiläs josta ei ole mihinkään. Uusi nuori vahva voima on Ilja Janitskin.
MV-lehti: Soini vaihdettava Janitskiniin
9
61
Vastaukset
- ex-persehinen
Kannatetaan. Ei ainakaan huonommaksi mene.
- kilpailijat
Mutta eikös IJ ole juuri ryhtynyt REFORMI.MEn ehdokkaaksi? Ei sitä sitten voi olla kilpailevan puolueen puheenjohtaja.
Joukon idoliksi ja keulakuvaksi on noussut poliisia pakoileva MV:n julkaisija Ilja Janitskin ja hänen ympärilleen ovat kerääntyneet hörhöt laidasta laitaan. Yhteistä heille on vain se, että he vihaavat ja haluavat tuhota. Mitään he eivät halua rakentaa. He haluavat vääränlaiset maahanmuuttujat ulos, he vastustavat kaikkia puolueita ja vihaavat erityisesti vihervasemmistoksi sanomiaan puolueita jopa niin paljon, että haaveilevat avoimesti kansanedustajien murhista.
Varsin edustava kokoelma yhteiskunnanvastaisia aineksia. On ulkomailla oikeutta pakoileva kymmenistä rikoksista epäilty Janitskin, on lapsipornon hallussapidosta syytteen saanut Jansson, on perussuomaisista ulos potkittu rääväsuu Hirvisaari. Järvenpää on muusikko, jonka natsiympatiat ovat hyvin tiedossa ja Kultalahti erottettiin perussuomalaisista nettikirjoittelunsa takia. Hän haaveili katoilta ampumisesta jo viime kunnallisvaalien alla, mutta puoluetta ei vielä silloin kiinnostanut puuttua asiaan.- JokoHiki
Mitä rikollista, sellaista mikä kestää päivänvalon Janitskin on tehnyt, harjoittanut sananvapauttaan?
Kuulepas Iljalla on niin vankka kannatus Suomessa, ettei 'tekosyillä' miestä pistetä kahleisiin, tai suljetulle?
Espanjassa jo vartin pidätysaika kertoo aika tavalla Suomen oikeuslaitoksen uskottavuudesta? - kertomukset.muuttuu
Vangitsemisvaatimuksessaan syyttäjä esittää vangitsemisperusteiksi seitsemän eri rikosnimikettä. Epäillyt rikokset ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikokset, rahapelirikokset, törkeä kunnianloukkaus, laiton uhkaus, salassapitorikos ja tekijänoikeusrikokset.
"Espanjassa jo vartin pidätysaika"
Katsot siis Janutskinin valehdelleen kun kertoi pidätyksestään Espanjassa:
"Janitskinin mukaan hänelle pakkosyötettiin Diapamia alusta saakka, koska häntä pidettiin erittäin vaarallisena. Tämä määritys voi olla ainoastaan lähtöisin Suomesta.
Janitskin kuljetettiin viime yönä vankien kuljetusbussilla Barcelonasta Madridiin oikeudenkäyntiin. Seitsemän tunnin ajan Janitskinin kädet ja jalat olivat sidottuina. Hän oli myös jatkuvasti huumattuna."
Olette te kyllä hupaisia. Kertomukset muuttuu jatkuvasti.
- NoNees
Ei nykyhallitus kestä rehellisiä miehiä eikä naisia, koko hallitus pitäisi koota uudelleen.
Kekkonen olisi aikoja tehnyt stopin päättömälle menolle, hätätilahallitukselle olisi tilaus viimeistään nyt? - kaksinaamaiset-persut
Miksi Hakkarainen "saa käyttää persujen mielestä sananvapautta", mutta Janitskin ei??
Janitskin ei voi ottaa persujen puheenjohtajuutta vastaan.Hänelle on kaavailtu sörkässä vastuulinen toimi,se on tiilenpäiden laskenta.😂
- Hakkaraisen_mies
Hakkarainen on liittynyt Janitskinin facebook-tykkääjiin kuten jo moni muukin persu. Ryhmästä onkin tulossa Soinille kova haastaja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564870Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891364
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1311153Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi264988- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965