ihan todelliset paranemisihmeet?

parantumistatoivotaaan

Terveyskeskuksissa näkee pieniä ihmeitä koko ajan. Flunssa paranee. Kipsattu jalka paranee. Leikattu ja hoidettu syöpä paranee. Myös niitä kun ei parane.

Tv 7 syöttää ohjelmia missä tuhannen ihmiset rukoilevat paranemisihmettä. Montako tällaista oikeasti on? Muistan vain sen kun pyörätuolimies käveli Studiossa. Onko muita?

22

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjakääröt

      Ps.103:3. Biblia. Joka sinulle kaikki syntis antaa anteeksi, ja parantaa kaikki rikokses.

      • onnäinkinsamaBiblia

        Jesaja 53 Biblia
        4. Totisesti hän kantoi meidän sairautemme, ja meidän kipumme hän sälytti päällensä*; mutta me pidimme hänen Jumalalta rangaistuna, piestynä ja vaivattuna.

    • uskova2

      Ei Raamattu lupaa meille mitään ihmeparannuksia. Jeesus paransi kyllä aikanaan maan päällä, mutta sen hän teki todistaakseen olevansa Jumala ja Messias! Hän todisti nimenomaan Israelin kansalle, juutalaisille, että hänestä Vanhassa Testamentissa puhuttiin. Miksi siis joku tänäpäivänä todistaisi olevansa Jumala ihmislihassa? Kun ei kuitenkaan ole.
      Jeesuksen valitsimilla Apostoleilla oli myös ihme- ja merkkilahjoja, joiden avulla he todistivat apostoliutensa ja Uuteen Liittoon siirtymisen. Eivät hekään kauaa näitä ihmeitä tehneet, Paavali itsekin oli viimeiset vuotensa hyvin sairas mies. Ei häntä kukaan ihmeparantanut eikä herättänyt henkiin teloituksen jälkeen.
      Paras ihmelahja on kyllä vielä voivassa: sielujen pelastuminen Evankeliumiin uskomalla!

      • markku.lievonen

        Jottei totuus unihtuisi, niin tarkka Raamatun ilmoitus aiheesta on;

        30. Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
        31. mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

        Todella ihmeteot tapahtuivat todistaakseen olevan näkymättömän JUMALANSA Poika. Tämä JUMALA oli Jeesuksessa.

        Juuri tuohon liittyen kolminoisuusopin pohjalta ei koskaan ihmiskunnassa ole tapahtunut yhtään ihmettä. Olisihan JUMALA silloin väärästi todistaja raamatun ilmoituksiin verraten.

      • Ei ihmeissä ole kysymys siitä että joku todistaisi olevansa itse Jumala. Uskovat tekevät ihmeitä Jeesuksen nimissä, eivät omissa nimissään. Ne todistavat Jeesuksesta. Jeesus lupasi, että Hänen seuraajansa tekevät ihmeitä:
        Johannes 14:12
        "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo."

      • markku.lievonen
        Mr.Johannes kirjoitti:

        Ei ihmeissä ole kysymys siitä että joku todistaisi olevansa itse Jumala. Uskovat tekevät ihmeitä Jeesuksen nimissä, eivät omissa nimissään. Ne todistavat Jeesuksesta. Jeesus lupasi, että Hänen seuraajansa tekevät ihmeitä:

        Kuten Raamatussakin on tuotu esiin, niin JUMALA todisti Jeesuksen puheet olevan JUMALASTA. Siis JUMALAN tahdon esiintuomisesta. Sama päti apostoleihin eli ihmeet oli todistusta heidän puhuvan JUMALANSA tahdon. Olivatko tuodut asiat totta vaiko ei ja teot todistivat ne totuudeksi.

        Mutta,- kuten Jeesus opetti, niin tekojen tapahtuminen / siirtyminen siirtyi vain apostoleihin. Jeesus puhui heille ja tuosta on syntynytkin käsite ; Apostolien teot. Meille muille ihmisille on jäänyt uskomisen osa ilmoitettuihin asioihin.

      • markus.hirsila
        Mr.Johannes kirjoitti:

        Ei ihmeissä ole kysymys siitä että joku todistaisi olevansa itse Jumala. Uskovat tekevät ihmeitä Jeesuksen nimissä, eivät omissa nimissään. Ne todistavat Jeesuksesta. Jeesus lupasi, että Hänen seuraajansa tekevät ihmeitä:
        Johannes 14:12
        "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo."

        missä ne ihmeet ovat? yhtään ei ole todistettu

      • uskova2
        Mr.Johannes kirjoitti:

        Ei ihmeissä ole kysymys siitä että joku todistaisi olevansa itse Jumala. Uskovat tekevät ihmeitä Jeesuksen nimissä, eivät omissa nimissään. Ne todistavat Jeesuksesta. Jeesus lupasi, että Hänen seuraajansa tekevät ihmeitä:
        Johannes 14:12
        "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo."

        Mr Johannes!
        Nämä suuremmat teot eivät ole mitään parantamisihmeitä tai vettenpäällä kävelyä, eikä myöskään kuolleista herättämisiä. Jeesus tarkoitti suuremmilla teoilla Evankeliumin julistamista kaikille kansoille, jotta ihmiset voisivat pelastua! Sielujen pelastus on se kaikkein suurin ihme! Jeesuksen ihmeteot (sairaiden parantamiset, riivaajien ajamiset, kuolleista herättäminen) olivat vain ajallisia tekoja. Kuolleista heränneet kuolivat jonain päivänä kuitenkin, parannetut sairastuivat jossain vaiheessa ja lopulta kuolivat jne. Ne olivat siis puhtaasti ajallisia tekoja. Heistä suurin osa ei tullut pelastavaan uskoon, eli heidän sielunsa ei pelastuneet. Oikeastaan aniharva uskoi, sillä suurin osa israelilaisista oli huutamassa Jeesuksesta: "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Myös ne, jotka parantuivat kerran sairaudestaan Jeesuksen käsien kautta!

    • markus.hirsila

      helluntailaiset nuoret tekivät tutkimuksen väitetyistä ihmeistä ja lopputulos oli se, että yhtään varmistettua ihmettä ei voitu vahvistaa tapahtuneeksi ilman epäilyä siitä, onko kyseessä ollut ihmeparaneminen vai ei

    • Lääket.Tohtori

      Ihmeparantumisiua tapahtuu, mutta ei uskolla sen kanssa ole tekemistä.

    • fghgjhhgjhj

      Se, että Jumalan luoman kehon immuunijärjestelmä parantaa flunssan kahdessa viikossa, on Jumalan ihme. Se, että murtunut luu kasvaa entistä ehompana takaisin, on Jumalan ihme. Ei vielä yksikään ihmislääkäri, eikä kukaan muukaan ihminen, ole 'parantanut' yhtään luunmurtumaa eikä flunssaa.

      Olen tavannut yhden helluntailaisen rouvan, joka vuosikymmeniä sitten parantui syövästä rukousten kautta. Jumala parantaa, jos haluaa parantaa. Joskus kuolema kuitenkin jokaiselle tulee, Jumala päättää, milloin.

      • yhwh-elohim

        Ihmeitä tapahtuu koko ajan, sydän on parantunut, on kasvanut uusi maksa sairaan tilalle, halvaantuneet kävelevät. Vaikeat viirustaudit ovat ensin lievittyneet ja sitten lopullisesti parantuneet paastoamisen ja ruoilemisen myötä.

    • Puhuva-aasi

      1Kor.15:51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme. Biblia. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme tosin kaikki nuku, vaan kaikki me muutetaan. "Jumala päättää, milloin." Siis itsemurhankin.

      • miksituollaista

        mitä halusit sanoa edellisellä mukasukkeluudella?

    • capiche

      Minulta meni kuulo korvasta, ja yksi Suomen parhaista korvalääkäreistä sanoi että se on nyt mennyt lopullisesti. Eikä sille voi mitään enää tehdä.

      Kun kävelin vastaanotolta ulos, niin ääni sisimmässäni sanoi: älä pelkää, usko ainoastaan. Kuulo palautui täysin jonkin ajan kuluttua ja on tänä päivänä normaali. Se on todistettu korvaklinikalla kuulokokein ja kummastakin lausunnosta on myös paperit.

      Vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Minä en kylläkään juokse rukousjonoissa. Uskon vain, että Jumala tekee sen minkä kulloinkin tahtoo.

      • capiche

        Korvaani liittyvässä tapauksessa voidaan tietenkin myös pohtia kumpi oli se ihme. Se että korva parani, vaiko se että sain lääkärin tuomiosta huolimatta silmänräpäyksessa rauhan siitä, että se paranee. Ja saatoin odottaa ilman huolen häivää parantumisen toteutumista.

        Raamattu kutsuu tällaista tilaa rauhaksi, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Se varjelee meidän ajatuksemme Kristuksessa, sen sijaan että tuijottaisimme vain olosuhteisiin.

    • uskova2

      Tietysti Jumala vielä parantaa tänäkin päivänä. Hän on kaikkivaltias! Mutta lähinnä tässä on kysymys siitä, että tapahtuuko Jeesuksen ja Apostolien aikaisia ihmeitä ja merkkejä vielä tänäänkin. Eli voiko joku ihminen väittää, että hänellä on parantamisen armolahja tai profetian armolahja tai kielilläpuhumisen armolahja. Voi tietysti väittää, mutta silloin hän valehtelee! Ihme- ja merkkilahjat olivat apostolisia merkkejä, Apostolien tunnusmerkkejä, jotka eivät periytyneet. Apostolisia tunnusmerkkejä ei ole tänä päivänä siksi, että kaikki Apostolit ovat jo kuolleet. Niiden tarkoitus ei koskaan ollutkaan parantaa ihmisten maallisia olosuhteita, vaan todistaa Jumalasta. Nämä ihmeteot olivat silloin kaikkien nähtävissä, silminnätäviä yliluonnollisia ihmeitä, joita vastustajatkaan eivät voineet kieltää! Ne eivät tapahtuneet salassa. Ne eivät olleet maksullisia esityksiä. Ihmeet on kirjattu Raamattuun sen vuoksi, että me uskoisimme! Raamattu on täysin riittävä. Jos ihminen ei siihen usko, niin ei hän uskoisi vaikka mitä ihmeitä tapahtuisi. Niin Jeesus sanoi.
      Uusia profetioitakaan ei enää tule, sillä kaikki tarvittava maailman loppuun asti on jo annettu. Se on kirjoitettu Raamatussa. Viimeinen profetia on Apostoli Johanneksen kirjoittama.

      • ihmeet.elää.edelleen

        " Tietysti Jumala vielä parantaa tänäkin päivänä. Hän on kaikkivaltias! Mutta lähinnä tässä on kysymys siitä, että tapahtuuko Jeesuksen ja Apostolien aikaisia ihmeitä ja merkkejä vielä tänäänkin. Eli voiko joku ihminen väittää, että hänellä on parantamisen armolahja tai profetian armolahja tai kielilläpuhumisen armolahja. Voi tietysti väittää, mutta silloin hän valehtelee! "

        - ei valehtele, kun niistä muut kertovat ja vaikka itsekin kertoisi, totta ne ihmeet ja merkit ovat. Varsinaista parantamisen armolahjaa noin laajemmalla tiedolla, ei ole tiedossani, aikoinaan sellasen omistivat esim Smith Wiggelasworth ja Elmer Ficher.
        Seurakunnissamme ruloillaan edelleenkin sairaitten parantumiseksi ja niitähän tapahtuu kaiken aikaa.
        Vaikka en ole apostoli, rukousten kautta on tapahtunut kymmeniä parantumisia, sokea silmä, imusolmuke syöpä, jota lääketiede ei voinut taltuttaa. luuviat, jotka oli määrätty keikkuulle, yms.yms, ainakin 40 on kohdalleni tullut. Parantuminen on tapahtunut siinä hetkessä.
        Otapa selvää, äläkä omia luulojasi juttele. Raamattukin todistaa sen, että Jeesuksen opetuslapsille, eli Häneen uskoville Raamatun lupaukset ovat edelleenkin voimassa. Älä siis epäuskollasi ja Raaamtun väärinymmärrykseläsi kylvä epäuskoa ja toivottomuutta ihmisiin

        " Ihme- ja merkkilahjat olivat apostolisia merkkejä, Apostolien tunnusmerkkejä, jotka eivät periytyneet. Apostolisia tunnusmerkkejä ei ole tänä päivänä siksi, että kaikki Apostolit ovat jo kuolleet."

        - Jeesuksen ja sen jälkeisen ajan apostilit ovat kuolleet, mutta Jumalan teot Jeesuksessa eivät kuole ennenkuin seurakunta otetaan pois maan päältä.

        " Niiden tarkoitus ei koskaan ollutkaan parantaa ihmisten maallisia olosuhteita, vaan todistaa Jumalasta. Nämä ihmeteot olivat silloin kaikkien nähtävissä, silminnätäviä yliluonnollisia ihmeitä, joita vastustajatkaan eivät voineet kieltää! Ne eivät tapahtuneet salassa. "

        - eihän niitä nytkkään salassa tehdä, päinvastoin.

        " Ne eivät olleet maksullisia esityksiä. "

        - ei nytkään seurakunnat rahaa peri, jos rukoilevat sairauksein parantumisten vuoksi, älä sano väärää todistusta. Toki hurlum -hei miejiä ja naisia on Jeesuksen ajoista alkaen ollut liikkeellä, mutta ne ovat asia erikseen.

        " Ihmeet on kirjattu Raamattuun sen vuoksi, että me uskoisimme! Raamattu on täysin riittävä. Jos ihminen ei siihen usko, niin ei hän uskoisi vaikka mitä ihmeitä tapahtuisi. Niin Jeesus sanoi."

        - joo, mutta se ei poissulje sitä, että Jeesus käskee edelleenkin Raaamtun lehdillä toimia Sanan opetuksen mukaan ja saarnata evankeliumia ja parantaa sairaita Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa ja voimassa.

        " Uusia profetioitakaan ei enää tule, sillä kaikki tarvittava maailman loppuun asti on jo annettu. Se on kirjoitettu Raamatussa. Viimeinen profetia on Apostoli Johanneksen kirjoittama. "

        - et näköjään lue edes Raamattua, vai ??
        Tai et käsitä lukemaasi. Korinton seurakunnallakin oli kaikki armolahjat (9), yliluonnolliset Hengen lahjat, niihin kuuluu myöskin profetoimisen lahja.
        Varsinaista profeetan VIRKAA ei tietääkseni ole kellään. Seurakunta RAKENTUU näitten armolahjoen kautta, tiedä ja muista se.
        Koetat vesittää Raamatun Sanan ja samalla seurakunnan voimaa ja kasvamista jarrutat.
        TEE SIIS PARANNUS. Ja usko evankeliumi.

      • markku.lievonen
        ihmeet.elää.edelleen kirjoitti:

        Kerroppa, miksi näihin ihmeparantumisiin liittyy aina valheen mentävä reikä. Siis koskaan ei tässä ja nyt tilanteessa,- vaan silloin ja silloin siellä ja siellä.

        Jos jolla kulla ihmisellä olisi tämä kyky / lahja, niin hänen kokouksiaan seuratessaan ihmiset omin silmin näkisivät tässä ja nyt ihmeen. Niin, tai on repullinen viedoita, miten afrikassa ja etenkin USA:ssa tapahtuu valtavia ihmeitä. Mistä moinen?

        Siis kertomuksia on repullinen jios kaksikin ja jos joku kyseenalaistaa ne, niin ärtymys on seurauksena.

        Mutta,- todellisuus on. Jos tänä aikana maassamme tapahtuisi samanlaisia ihmeitä tekoineen kuin tapahtui todellisesti Jeesuksen ja apostolien aikana,- niin media oli paikalla ja SUUUURET otsikot olisi lehtien etusivuilla. Jumalattomat toimittajatkin innolla toisivat julki näitä ihmeitä eli juuri samalla tavalla kuin apostolien aikanakin. Silloinkin ihmiset ihmettelivät TODELLISESTI tapahtuneita ihmeitä. Niin, ja koskaan apostolit eivät edes ärtyneet, jos joku kommentoi heitä ja heidän ihmetekojaan.

      • saviseutulainen
        ihmeet.elää.edelleen kirjoitti:

        " Tietysti Jumala vielä parantaa tänäkin päivänä. Hän on kaikkivaltias! Mutta lähinnä tässä on kysymys siitä, että tapahtuuko Jeesuksen ja Apostolien aikaisia ihmeitä ja merkkejä vielä tänäänkin. Eli voiko joku ihminen väittää, että hänellä on parantamisen armolahja tai profetian armolahja tai kielilläpuhumisen armolahja. Voi tietysti väittää, mutta silloin hän valehtelee! "

        - ei valehtele, kun niistä muut kertovat ja vaikka itsekin kertoisi, totta ne ihmeet ja merkit ovat. Varsinaista parantamisen armolahjaa noin laajemmalla tiedolla, ei ole tiedossani, aikoinaan sellasen omistivat esim Smith Wiggelasworth ja Elmer Ficher.
        Seurakunnissamme ruloillaan edelleenkin sairaitten parantumiseksi ja niitähän tapahtuu kaiken aikaa.
        Vaikka en ole apostoli, rukousten kautta on tapahtunut kymmeniä parantumisia, sokea silmä, imusolmuke syöpä, jota lääketiede ei voinut taltuttaa. luuviat, jotka oli määrätty keikkuulle, yms.yms, ainakin 40 on kohdalleni tullut. Parantuminen on tapahtunut siinä hetkessä.
        Otapa selvää, äläkä omia luulojasi juttele. Raamattukin todistaa sen, että Jeesuksen opetuslapsille, eli Häneen uskoville Raamatun lupaukset ovat edelleenkin voimassa. Älä siis epäuskollasi ja Raaamtun väärinymmärrykseläsi kylvä epäuskoa ja toivottomuutta ihmisiin

        " Ihme- ja merkkilahjat olivat apostolisia merkkejä, Apostolien tunnusmerkkejä, jotka eivät periytyneet. Apostolisia tunnusmerkkejä ei ole tänä päivänä siksi, että kaikki Apostolit ovat jo kuolleet."

        - Jeesuksen ja sen jälkeisen ajan apostilit ovat kuolleet, mutta Jumalan teot Jeesuksessa eivät kuole ennenkuin seurakunta otetaan pois maan päältä.

        " Niiden tarkoitus ei koskaan ollutkaan parantaa ihmisten maallisia olosuhteita, vaan todistaa Jumalasta. Nämä ihmeteot olivat silloin kaikkien nähtävissä, silminnätäviä yliluonnollisia ihmeitä, joita vastustajatkaan eivät voineet kieltää! Ne eivät tapahtuneet salassa. "

        - eihän niitä nytkkään salassa tehdä, päinvastoin.

        " Ne eivät olleet maksullisia esityksiä. "

        - ei nytkään seurakunnat rahaa peri, jos rukoilevat sairauksein parantumisten vuoksi, älä sano väärää todistusta. Toki hurlum -hei miejiä ja naisia on Jeesuksen ajoista alkaen ollut liikkeellä, mutta ne ovat asia erikseen.

        " Ihmeet on kirjattu Raamattuun sen vuoksi, että me uskoisimme! Raamattu on täysin riittävä. Jos ihminen ei siihen usko, niin ei hän uskoisi vaikka mitä ihmeitä tapahtuisi. Niin Jeesus sanoi."

        - joo, mutta se ei poissulje sitä, että Jeesus käskee edelleenkin Raaamtun lehdillä toimia Sanan opetuksen mukaan ja saarnata evankeliumia ja parantaa sairaita Jumalan Pyhän Hengen ohjauksessa ja voimassa.

        " Uusia profetioitakaan ei enää tule, sillä kaikki tarvittava maailman loppuun asti on jo annettu. Se on kirjoitettu Raamatussa. Viimeinen profetia on Apostoli Johanneksen kirjoittama. "

        - et näköjään lue edes Raamattua, vai ??
        Tai et käsitä lukemaasi. Korinton seurakunnallakin oli kaikki armolahjat (9), yliluonnolliset Hengen lahjat, niihin kuuluu myöskin profetoimisen lahja.
        Varsinaista profeetan VIRKAA ei tietääkseni ole kellään. Seurakunta RAKENTUU näitten armolahjoen kautta, tiedä ja muista se.
        Koetat vesittää Raamatun Sanan ja samalla seurakunnan voimaa ja kasvamista jarrutat.
        TEE SIIS PARANNUS. Ja usko evankeliumi.

        >>Vaikka en ole apostoli, rukousten kautta on tapahtunut kymmeniä parantumisia, sokea silmä, imusolmuke syöpä, jota lääketiede ei voinut taltuttaa. luuviat, jotka oli määrätty keikkuulle, yms.yms, ainakin 40 on kohdalleni tullut. Parantuminen on tapahtunut siinä hetkessä.<<
        !!!!?

        Olisitko ystävällinen ja pyytäisit näitä "ainakin neljääkymmentä kohdallesi tullutta" - tai vaikka osaakin heistä - kertomaan/todistamaan heille tapahtuneistä ihmeparantumisista.
        Kai edes jotkut heistä, edes yksi, voisi ihan tälle palstalle kirjoittaa todistuksensa?

        Näinä lopunajan väkevän eksytyksen päivinä meidän tulee Sanan mukaan koetella kaikki.

        "Sillä Jumala lähettää väkevän eksytyksen, niin että valitutkin, jos mahdollista, eksyvät".

        "Koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on".

      • saviseutulainen
        saviseutulainen kirjoitti:

        P.S. Smith Wigglesworth oli äärikarismaattinen menestysteologi ja "ihmeidentekijä".
        Nykypäivän äärikarismaattisten harhaopettajien ja eksyttäjien
        suuri esikuva ja "idoli".

    • näintapahtui

      On tapahtunut ihmeitä meidänkin aikoina. Eräs kolariin joutunut sai vaikean kaularankavamman ja aivovaurion ja sisäelimetkin vaurioituivat. Kaularanka oli aivan katki. Kuvissa näkyi kuinka kaularanka pikkuhiljaa yhdistyi ja tänä päivänä tuo henkilö kävelee ilman vaivoja ja ylistää Herraa ihmeteosta. Paraneminen tapahtui kun tietty seurakunta rukoili voimalla paranemista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      73
      2480
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      111
      1187
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1105
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe