Voisiko joku ystävällinen kertoa mitä uneni mahtavat tarkoittaa, olem hukannut unikirjani.. joten...
Aluksi näin unta, että poikaystäväni pahoinpiteli minut, oikein kunnolla hakkasi, näin itseni unessa, olin täynnä arpia ja haavoja.
Muuta en unesta muista. Heräsin unesta hiestä märkänä ja nukahdin pian uudelleen.
Sitten näin toisen unen, joka mielestäni ei liity ensimmäiseen mitenkään.
Näin unta että olin saanut pienen poikavauvan. Unessa minä unohdin pojan aina joka paikkaan, (en tiedä oliko tarkoituksella vai vahingossa, mutta tuntuu että vahingossa). Unessa työntelin pientä lastani vaunuissa, ja oli unessa isäkin mukana, ja paljon sukulaisia. Unessa annoin pojalleni tytön nimen; Usva (koirani nimi jonka olen oikeasti menettänyt)
Minulla on oikeassa elämässä kamala vauvakuume, ja jotenkin ajattelen koko ajan että on tyttö. (siksi kerron, koska unessa oli poika ja annoin tytön nimen).
Auttakaa minua selvittämään uneni!
Pahoinpitely ja poika
2
2800
Vastaukset
- Nukkumaija
Mielestäni molemmat unet liittyvät samaan asiaan.
Sinua on lukattu. Nyt ja aiemminkin. Haavat ovat nykyisiä loukkausia ja arvet vanhoja, vielä ehkä käsittelemättömiäkin...
Sitten toinen uni liittyy mielestäni edelliseen siten, että olet ehkä juuri näiden loukkauksien myötä kadottamassa itseäsi. Omaa identiteettiäsi, et oikein tiedä mikä olet. Et oikein tiedä omaa arvoasi. näin unta viime yönä että mieheni pahoinpideltiin verisesti silmieni edessä kaksi vanhempaa miestä ja unessa oli myös mieheni kaveri joka hänen mukanaan mieheni kaveri ei tehny mitään. unessa kävelin vain paikalle nostin miehni ylös ja sanoi mulle että vie mut kotiin saman tien heräsin enkä saanu unta. mitähän mahtaa tarkottaa? kertokaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277