Käyttekö te evoluutiohömppään uskovat koskaan tapaamassa sukulaisianne kasvitieteellisessä puutarhassa?
Tuntuuko salaatin syöminen kannibalismilta?
Evoluutiouskovaisten sukukokoukset
12
83
Vastaukset
Kokeekohan kreationisti maassa kävellessään olevansa omiensa joukossa?
Vaikka aloituksesi olikin poikkeuksellisen lapsellinen jopa kreationistin kirjoittamaksi, synnytti se tarkemmin ajateltuna näkemyksiä.
Minulle luonto ja luonnossa liikkuminen on ollut jo lapsuusiästä alkaen tärkeää. Myöhemmin perehdyttyäni (edes pintapuolisesti) ekologiaan ja biologiaan, yhteyteni luontoon on saanut monipuolisempia aspekteja kuin pelkkä luonnossa liikkuminen ja sen tuoma henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
Säälin "luomakunnan kruunuja", joille erämaa alkaa siitä, kun asfaltti loppuu tossun alta. Jäätte paljosta paitsi.Jos ne ovat meidän sukulaisiamme, ovat ne sinunkin. Samaa ihmislajiahan me olemme.
- EvolutiivinenSurkastuma
"Samaa ihmislajiahan me olemme. "
Valitettavasti.
Uskonnot ovat joskus olleet ihmisyhteisöjä yhdistäviä "me hengen" luojia yhteisöjen kasvaessa perhe- ja kyläyhteisöjä suuremmiksi. Ne mahdollistivat omalta osaltaan suurempien ja kilpailukykyisempien yhteisöjen syntymisen. Nykyisessä yhteiskunnassa sellaista uskonnollisuutta ei tarvittaisi mihinkään. Se on evoluution jäänne, kuten ihmisen vilkkuluomet tai karvankohottajalihakset. Yhteiskunnalle tarpeettomia surkastumia.
En yleensä kirjoita näin karkeasti, mutta aloittaja ei muuta ansaitse.
- Laholatvalle
Käytkö usein ehtoollisella?
Tuntuuko Jeesuksen ruumiin syöminen ja hänen verensä juominen kannibalismilta?- kasville.elon.vettä
Ei, koska se on vain symbolista.
Evoluutioteorian mukaan sen sijaan ei ole vain symbolista, että salaatti on sukulaisemme. - Lahkolaisoppia
Kristikunnan suurin kirkkokunta katolisuus on kanssasi eri mieltä. Heille asia ei ole symbolinen.
- älä.houri
Lahkolaisoppia kirjoitti:
Kristikunnan suurin kirkkokunta katolisuus on kanssasi eri mieltä. Heille asia ei ole symbolinen.
Ei ole kanssani eri mieltä.
- Houreilevalle
älä.houri kirjoitti:
Ei ole kanssani eri mieltä.
Eli olet heidän kanssaan samaa mieltä.
älä.houri kirjoitti:
Ei ole kanssani eri mieltä.
Wiki: "Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi muuttuneen pyhän kommuunion. "
Katolisuus ei näe asiaa symboolisena.kasville.elon.vettä kirjoitti:
Ei, koska se on vain symbolista.
Evoluutioteorian mukaan sen sijaan ei ole vain symbolista, että salaatti on sukulaisemme."Kannibalismi tarkoittaa samaa lajia olevan yksilön syömistä. Myös eläintä, joka syö oman lajinsa edustajia, kutsutaan kannibaaliksi."
-wikipedia
Emme ole samaa lajia salaatin kanssa vaikka meillä yhteinen kantamuoto onkin.
- Elämäonihme
Mua käy sääliksi evolutionistit :( miten ihmismieli voikaan olla niin ahdas, kun ei ota Jumalaa vastaan. Olen aivan häkeltynyt uskoontulostani, tuntuu kuin olisi ottanut päänsä pois puskasta!
Room 1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Mitä enemmän luontoa tutkitaan, sitä enemmän se todistaa Jumalasta. En ole koskaan nauttinut kauniista luonnosta niin paljon kun nyt uskoon tultuani!
Jos olen mielestänne hörhö, niin en ihmettele, miksi niin ajattelette sillä:
Room 1:20-25 Sillä sana rististä on HULLUTUS niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi". Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Jos olen mielestäsi raivostuttava, niin en ihmettele, sillä Jeesus sanoi näin:
1. Kor 1: 18-19 "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma
vihaa teitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932