Oishan muuten tullu ainneisttoo. Nykyäänhän sitä eivät uskalla törttöelläkkää, kun toenen toesttaan kuvovvaa. Oli meillä mukavvoo sillon ennen. Sai kaekessa raahassa muata Kuluman porttaella, tahi Jätkänpahttaalla uamuyöllä ja joskus päevällää. Suatto polliissit kylläkkii tulla unen seissaattammaan ja ehken kehottivat Valtion majotusta. Kun sattu olemmaan tarppeeks hyvät puhheenlahjat, niin piäs varotuksella. Junnoo ootellessa vähä alako väsyttee. Minkäpä sille mahttaa.
Kännykkäkamerat ja 1960-70 luku Lieksassa.
5
65
Vastaukset
Kummasti myös nuo ufo kuvat huvenneet olemattomiin.Suurin osa kuvista 50-70 luvulta.
Pojankoltiaiset teki kerran ufon Lieksassa, joskus muistaakseni 50- luvulla.
Olivat sitoneet kesyn variksen jalkoihin taskulampun ja laski sen lentoon pimeällä.
Tästä "ufosta" oli juttua Karjalaisessakin.
- Tsurp
Niin no tuoha on vanaha juttu variksen lento Lieksan taevvaalla. Niitähän lenteli muuna työnnään ja ihan piätäkauten. Nythän se oes heleppoo variksellekkii letilamppuin aekkaan. Se on muuten älyttömän viisas lintu.
Jos tosijjaan oes ollunna känykäkamerat, niin aekamoesta livetouhua oes esittee Rautatieaseman ravintelin pihasta ja muuvalttaa. Niin, Kulumasta puhumatakkaa, tahi Rojupirtistä. Sillon kun Lieksassaa oli vielä elämänmeininkkii. - varisjuttu
Muistan tuon varisjutun olin silon nuori poeka kun sitä kerrottiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906