Uskiksilla on paha ongelma. Vaikka kuinka uskotuttaisi niin yksikään uskis ei ole vielä vakauksellisimmastakaan uskostaan huolimatta saanut sitä jumalaansa astumaan päästään ihmisten ilmoille. Vaikka uskonnosta onkin kysymys niin pidemmän päälle jumalan ilmestymättömyys aiheuttaa melkoisen uskottavuusvajeen niinkuin Sipilä asian ilmaisisi.
Asiaa ei helpota se että Jumbe ei ole näyttänyt naamaansa kuin Aatamille ja Eevalle ja on sen jälkeen pitänyt yhteyttä tekemiinsä ihmisiin lähinnä palavien pensaiden, heinäsirkkojen, kuivuuksien, tuhotulvien, muiden luonnontuhojen ja niin edelleen kautta välillisessä muodossa.
Uskovaisten näyttötekninen dilemma
12
149
Vastaukset
- JumalaOnVale
Jumala on lisäksi siitä hyvin huvittava tapaus, että se laittoi Mooseksen keksimään itsensä. Kielellisiltä lahjoiltaan Jumala on niin surkea, että kirjoitutti kirjansa ihmisillä, niillä syntisäkeillä. Silti teksti on uskovaisten mukaan pyhää.
Huvittavinta, että Jumala ei itse todistele itseään mitenkään vaan sitä pitää yrittää uskovaisten typerillä väitteillään. Niiden vipuun menevät vain yksinkertaiset tollot. Vielä toistaiseksi tosiasiana pysyy että kukaan ei koskaan ole missään päin maailmaa kyennyt tuomaan esiin yhtään todistetta ainoastakaan riihitontusta, jumaluudesta tai universumia pyörittävästä yksisarvisesta. Ovat siis kaikki mitä todennäköisimmin mielikuvitusolentoja.
- vm41
Lisäksi tuo ns. jumala on kovasti kiitoksen, sekä palvonnan kipeä !
Kumartelu ym. sellainen on kovasti kuulemma myös olion mieleen.
Maassa matelu on oikein tosi mieluista, kuulemma.
En vain ole koskaan ymmärtänyt sitä, mistä ihmeestä, sekä kummasta tuota otusta oikein kiitellään, sekä kumarretaan ??- vm42
"mistä ihmeestä, sekä kummasta tuota otusta oikein kiitellään, sekä kumarretaan??"
Sitä kiitellään saaduista sairauksista, vitsauksista ja huonosta tuurista. Katsos Jumala rakastaa sitä, jota hän koettelee.
- vedakirjallisuus
Jumala näyttäytyy päivittäin hinduille. Olisiko se parempi uskonto? Miljardi kannattajaa (reilusti enemmän kuin luterilaiset!) ei voi olla väärässä!
- ostasiehyväauto
Uskovat kauppaavat näkymätöntä autoa ja kertovat auton olemassaoloa epäilevälle, että hänen täytyy itse löytää se auto ja että vain hänen epäuskonsa estää löytämästä sitä.
Kun uskovilta kysyy että no millainen se auto sitten on, niin he vastaavat että sitä ei voi ihmisjärjellä tietää, se on suuri mysteeri. Eivät ole ihan varmoja siitäkään onko se edes auto, koska ovat jakautuneet verisesti riiteleviin kuppikuntiin joista toiset ovat sitä mieltä, että se voi olla myös vene, polkupyörä, juna tai lentokone.
Ja tämän jälkeen uskovat vielä ihmettelevät, että miksi ei tule kauppoja ja miksi heitä pidetään idiootteina.- mökkihöperö10
..hienosti oivallettu esimerkki uskovaisten käytöksestä ,tämä kuvaa täysin heidän uskovaisuuttaan vartauskuvallisesti!! Hienoa "ostasiehyväauto"
Jumala on Henki ja siksi fyysisesti näkymätön. Jumalan olemukseen kuuluu jo se, että Häntä ei voi fyysisillä silmillä nähdä. Hän on kuitenkin ilmestynyt ja ilmestyy ihmisille jatkuvasti monilla muilla tavoilla. Jumala ei kuitenkaan ilmaise itseään ihmiselle, joka ei halua uskoa Häneen.
- mökkihöperö10
..no minne uskovaiset sitten menee kuoltuaan jos jumala on henki?? eikös uskovaiset nimenomaan kauppaa uskoaan, että kuoltuaan pääsee jumalan luo taivaasseen??
- Mark.luuvitonen
Jotkut näkevät harhoja ja luulevat niitä todellisuudeksi. Asiallisesti se on sairasta.
- mnbvfcdfghj
Mark.luuvitonen kirjoitti:
Jotkut näkevät harhoja ja luulevat niitä todellisuudeksi. Asiallisesti se on sairasta.
Palli Hien niiskaus nenukkuun
- erurttwg
Te hihhulit olette ainaisessa ristiriidassa itsenne kanssa. Toisesta suupielestä te selitätte, miten ihmiselle käsittämätön Jumala on, tutkimattomat ovat Jumalan tiet.
Toisesta suupielestänne te selitätte tarkalleen, millainen Jumala on, mitä tahtoo, mistä suuttuu, hän on henki...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203257- 122096
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061816Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201341
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101231- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4351088