Luin Tästä on kysymys -kirjaa, jossa Mikko Juva, ex arkkipiispa, puhui melko viisaita. Pani kyllä ihmettelemään että jo ainakin 1800-luvun lopulla Suomen evlut. kirkon piirissä oli ainakin joitakin pappejakin jotka puolustivat vakaumuksen/uskon vapautta ja demokratiaa enemmän kuin tämän päivän tosikristityt.
Tajusivat jo silloin, että ei pidä, saa, voi, pakottaa ihmisiä kristinuskoon, kirkon jäsenyyteen. Mitä virkaa on pakotetulla uskolla, pakotetulla jäsenyydellä, uskon kannalta? Ei mitään.
Papiston enemmistö hurskasteli aikoinaan ja sanoi että kirkon kannalta uskonnonvapaus on hyväksyttävä, mutta yhteiskunnan kannalta ei. Ennen uskonnonvapautta monet papit olivat myös kansanedustajia. Selittivät että pappina kyllä sallisivat uskonvapauden, ja kirkon pakkojäsenyydestä luopumisen, mutta kansanedustajina heidän on katsottava yhteiskunnan etua, ja se vaatii kirkon vahvaa maallisessa laissa turvattua asemaa. Muuten tapahtuisi kauheita. Ja niitä kirkosta eroajiakin on hyvin vähän. (Huvittava perustelu!)
Tästähän media aikanaan riemastui ja asettui voimakkaasti uskonnonvapauslain säätämisen kannalle, jopa niin että kirkonmiesten oli vaikea saada ääntään kuuluviin. Ulkomailtakin kutsuttiin puhujia Suomeen edistämään vaatimusta uskonnonvapauden takaamiseksi lailla,
Kristinuskoon ja kirkon jäsenyyteen pakottamien paljastikin, että kyse olikin siitä, että tosiuskovaisille kristityille raha oli ja on edelleenkin tärkeämpää kuin usko. Kuka tahansa kelpaa jäseneksi, jopa vastentahtoiset Pakotettiin/pakotetaan jäsenyyteen, jotta kirkko saa mahdollisimman paljon kirkollisverotuloja. Vieläkin on jäljellä lapsikaste/-jäsenyys normina kirkon taloudellisen edun nimissä. Se, että lapsikaste on kristillisen, raamatullisen kastekäsityksen vastainen, ei ole mitään merkitystä - raha ratkaisee aina kun kirkosta ja uskovaisista on kyse.
Ja edelleen kirkko ja kristityt käyttävät maallista valtaa käsikassaranaan edistäessään omaa asiaansa, eivätkä tee sitä niin kuin pitäisi, jumalan sanaa levittämällä, ja toivomalla, että se laajasti vastaanotettaisiin, mutta ei pakottamalla ja tuputtamalla maallistakin valtaa hyväksikäyttäen, mm. koulujen uskonnonopetuksen muodossa.
Jeesus ei pakottanut ketään uskomaan, ei pakottanut sisäänpäin, sen sijaan kylläkin ainakin kerran riuskin ottein pöytiä kaataen heitti joitakin ulos.
Juva oivaltaa myös että kritiikki kirkkoa kohtaan on monesti perusteltua, ja aiheellista - kirkon, sen edustajien ja jäsenten omalla käytöksellään ja puheillaan aikaan saamaa.
Onko kirkko todellakin heikon ja köyhän puolella? Näkyykö se todella sen teoissa, ainakaan riittävästi, johdonmukaisesti. Onko se todella sitoutunut demokratiaan? Näkyykö se sen omassa toiminnassa, sen sisäisissä jäsenten vaikutusmahdollisuuksissa, sen vaalijärjestelmissä ja käytännöissä? Onko siellä vieläkään aidosti voimassa ääni per mies/nainen periaate?
Tosikristityt yli 100 v. ajasta jäljessä?
8
123
Vastaukset
- trivia
"Onko kirkko todellakin heikon ja köyhän puolella? Näkyykö se todella sen teoissa, ainakaan riittävästi, johdonmukaisesti. Onko se todella sitoutunut demokratiaan? "
Tässä olisi ydinkysymys.
Palstalla lähetystötä tekevät eivät ole kertaakaan asettaneet uskoa ja lähimmäisrakkautta rahvaan etujen yhteyteen.
Hallituksessa on kaksi julkikristittyä ministerinä. Toinen on katolilainen ja toinen lestadiolainen. Nämä käyvät sumeilematta köyhimmän väestönosan kukkarolle. Palstalla olevat lähetyssaarnaajat eivät puolusta köyhiä hallitususkovien röyhkeyttä vastaan. Ateisteille näyttää kirkko olevan joku jumala, jota kohti jatkuvasti hyökätään. Se osoittaa kuinka harhassa he ovat. Kirkko ja Jumalan olemassaolo ovat kaksi täysin eri asiaa, joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. Olipa kirkko tai papit mitä tahansa, niin se ei mitenkään kumoa Jumalan olemassaoloa, eikä anna kenellekään mitään perustetta olla ateisti.
>>>osoittaa kuinka harhassa he ovat<<<
Mahdatko olla tilanteen tasalla. Omalaatuinen kirjoitus sinulta taas, hyvä jaakob.- pakkouskontopakko
Keskiaikaista pimeyttä takaisin haikaileva Mark5 on toisissa kirjoituksissaan antanut selkeästi ymmärtää, että ei hyväksy minkäänlaista uskonnovapautta. Mark5:n mielestä uskonnonvapaus tarkoittaa vain sitä että kaikilla on vapaus uskoa, mutta kenelläkään ei ole vapautta olla uskomatta. Mutta onneksi hänen kaltaisensa vastenmieliset idiootit eivät ole sellaisista asioista päättämässä.
- lupalaputon
...Olipa kirkko tai papit mitä tahansa, niin se ei mitenkään kumoa Jumalan olemassaoloa...
Raamattu-uskonnoilla ole näyttöä jumalastaan, tosin ongelma koskee koko alaa.
...eikä anna kenellekään mitään perustetta olla ateisti.
Noin hassua en olekaan lukenut aikoihin.
- ukli9
Kuuntelipa eilen yöllä taas radiota kun unta odottelin, ja kanavapujottelussa törmäsin taas mieheen joka Deillä öisin raamattua kommentoi. En ole päässyt selville mitä lahkoa tuo mies edustaa.
Hän esitti hyviä kysymyksiä kristityille.
Helppo on auttaa ja olla hyvä ja ystävällinen samanmielisille kuin mitä itse on, helppo on lainata rahaa sellaiselle, jolta tietää saavansa rahan takaisin - mutta kristillisyys mitataan siinä miten kohdellaan niitä jotka ovat eri mieltä, ja lainataanko rahaa sellaiselle jolta ei kenties saakaan niitä takaisin.
Kun tälläkin palstalla kristityjen juttuja lukee, niin tuskinpa niillä puheilla ja asenteilla voitetaan ateisteja kristinuskon puolelle. (samaa vikaa toki palstan ateisteissa, minä mukaan lukien.
Rehellisesti mies sanoi, että ei hänkään ole kovin hyvä kristitty, kun e.m. pohjalta tarkastellaan. Samaa vikaa on kaikissa uskovaisissa - niin kuin ateisteissakin.
Mutta kristityt kuvittelevat olevansa hyviä kritittyjä, ja parempia kuin muut, vain siksi että itsensä kristityiksi mieltävät - vaikka eivät pääse lähellekään elämistä ns. kristillisten arvojen mukaisesti. Ja vaikuttaa siltä että yritystäkin puuttuu - oman edun ajaminen ja tavoittelu menee kristillisten hyveiden edelle.
Jaetaanko kristillisesti (= kotiin päin vetäen) vai tasan? Kristin- samoin kuin kaikissa jumal- ja muissa olemattomiinuskoissa, on yksi asia joka itselleni on avainkysymys.
Koskaan ei kukaan ole missään päin maailmaa tuonut esiin yhtäkään todistetta ainoastakaan riihitontusta, jumaluudesta tai menninkäisestä. Kyse on siis mitä todennäköisimmin mielikuvitusolennoista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203287- 122116
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061826Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1221353
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101241- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4421116