Tukinetistä (Parisuhde, koti ja perhe) löytyy tuolla otsikolla on nim.merk. Serpentiinin aloittama keskustelu..
Mielenkiintoinen ketju tutusta aiheesta puolesta ja vastaan. Ko. sivustollahan haetaan enimmäkseen vertaistukea omaan ongelmaansa ja kysymyksessä on yleensä ollut se petetty.
Miksi nyt toinen nainen tuntee tarvetta kirjoittaa tälläisen otsikon alle?
Onko niin, että heiltä kuitenkin löytyy omatunto ja jonkinlaista moraalinpoikasta? Minusta se on silti väärä paikka tulla itseään kehumaan ja puolustamaan tekojaan sinne rikottujen joukkoon.
"Olen ns. toinen nainen."
93
1416
Vastaukset
- julmaaaaaa
Samat sanat ja ajatukset. Uskottomuus ja avioero on hyvin draumatisoiva tapahtuma. Narsistinen huomio tyydytetään vakavasti satutettujen ihmisten kustannuksella.
- kysyn.vain-ensyytä
julmaaaa ja kaikki toisetkin jotka ovat mieltä että on väärin että ns. toinen nainen hakee tukea. Alunalkujaan en ajatellut noin vaan empaattisena ihmisenä koin että toinen nainen tarvitsi tukeani, koska niin kiihkeästi halusi ystävyyttäni, päästäkseen eteenpä koska silloinen mieheni ei halunnutkaan jatkaa tuon naisen kanssa. Tuollaisessa tilanteessa on riskin että omat rajat unohtuu ja paljastetaan vertaistuen merkeissä suhteesta ja omasta itsestä sille toiselle liikaa.
Silmäni aukenivat kyllä mutta liian myöhään. Nykyisin olen sitä mieltä että ns.toisen naisen kans ei pidä alentua samalle tasolle. Siitä ei seuraa muuta kuin pahimmassa tapauksessa vuosia kestävä sotku. Varsinkin jos petturi viimein valitsee sen toisen naisen. Sillä silloin on tuolla ihmisellä kaikkia aseet jätettyä kohtaan käytettävissä, ja hän kyllä käyttää ne.
Hän saattaa olla niin härski että kieltää kaiken mitä itse on tehnty ja sanonut ja syyttää niistä petettyä/jätettyä.
Jos saisin elää uudestaan tuon ajan niin suhtautuisin toiseen naiseen eritavalla.
- Rajattomia
Ehkä se on niin, että me kaikki ihmiset olemme rikottuja, mutta he, jotka eroavat uskottomuuden takia, niin tosi rankkoja juttuja käyvät läpi. Kovin montaa erokriisiä ihminen ei jaksa elämänsä aikana. Sen verran raskaita prosesseja. Ja kakkoset, joilla ei ole rajoja, niin tunkeutuvat toisten reviirille, myös nettimaailmassa.
- elämäYlätti
Olen eronnut ex-miehen uskottomuuden takia (pitkä liitto, 50-villitys, 20-v nuorempi nainen...), ja jos kaikki kakkoset tietäisivät, miltä tuntuu, kun 20 vuoden uskollisuus ja luottamus vaihtuu järkytykseen, romahtamisen, pitkään traumaattiseen kriisin ja masennukseen, niin tuskinpa niin montaa salasuhdetta olisikaan. Sama koskee tietysti sitä pettäjää. Oma exäni ei olisikaan halunnut erota, ja nyt muutaman vuoden jälkeen hän onkin se masentunut osapuoli. Ja sillä kakkosella on suhde uuteen ukkomieheen...
- Salasuhdetiedetään
elämäYlätti kirjoitti:

Niin ei auta kuin toivoa että tuo kakkosnainen kokee saman aikanaan. Se petturi myös kokisi sen pettämisen myös kohdallaan. Tuo keskiän kriisi miehelle on se joka tälläistä tekee. Toki myös naisiakin löytyy mutta vähemmän niistä kuulee. Tiedän yhden kolmiotraaman joka oli todella etovaa. Siinäkin aivan liian paljon tuttuja kuvioissa. Kuka esiintyy parhaiten tuossa kuviossa meille kaikille muuttuu se kylillä. Välillä tuolle petturille nauretaan kun sitä vedätetään, toisinaan tuolle kakkonaiselle joka nyt luulee olevansa salainen" välillä jopa petetty joka tietämättömänä kertoilee niin ihanasta perheestään ja puolisostaan. Teatteria se kyllä on mutta kellä paras rooli! Kelle voimme siis taputtaa esityksestä?
- vierestä_seurannut
elämäYlätti kirjoitti:
Olen eronnut ex-miehen uskottomuuden takia (pitkä liitto, 50-villitys, 20-v nuorempi nainen...), ja jos kaikki kakkoset tietäisivät, miltä tuntuu, kun 20 vuoden uskollisuus ja luottamus vaihtuu järkytykseen, romahtamisen, pitkään traumaattiseen kriisin ja masennukseen, niin tuskinpa niin montaa salasuhdetta olisikaan. Sama koskee tietysti sitä pettäjää. Oma exäni ei olisikaan halunnut erota, ja nyt muutaman vuoden jälkeen hän onkin se masentunut osapuoli. Ja sillä kakkosella on suhde uuteen ukkomieheen...
Turha naisten kitistä, tiedän muutaman naimisissa olevan perheellisen naisen, Toinen 46, toinen 45 ja naivat itseään huomattavasti nuorempia miehiä. Kumpikaan ei välitä miehestään pitää vain saada nuorta kalua pilluun, hyi helvetti että etoo noi "perhekeikeiseksi" itseään mainostavat naiset.
- Rajattomia
elämäYlätti kirjoitti:
Olen eronnut ex-miehen uskottomuuden takia (pitkä liitto, 50-villitys, 20-v nuorempi nainen...), ja jos kaikki kakkoset tietäisivät, miltä tuntuu, kun 20 vuoden uskollisuus ja luottamus vaihtuu järkytykseen, romahtamisen, pitkään traumaattiseen kriisin ja masennukseen, niin tuskinpa niin montaa salasuhdetta olisikaan. Sama koskee tietysti sitä pettäjää. Oma exäni ei olisikaan halunnut erota, ja nyt muutaman vuoden jälkeen hän onkin se masentunut osapuoli. Ja sillä kakkosella on suhde uuteen ukkomieheen...
Ehkä tuossa on se, että kidutusta ei jaksa lopun elämäänsä ja on annettava anteeksi ja se olisi ihan kaikkien mielenterveyden kannalta parasta. Kriisi on pahin, että miten ihminen selviää siitä hengissä. Pettämisessä ei ole mun mielestä voittajia eikä häviäjiä, vaan kaikki häviävät. Pettäjäkin saattaa masentua. Pettämisestä johtuva kriisi on todella surullista, mutta elämä jossain vaiheessa kantaa ja kostaa ei kannata. Seksillä on yritetetty hoitaa päänsisäisiä ongelmia ja nehän ei niillä hoidu. Se on tosi järkyttävää, mutta elämä on toisinaan järkyttävää. Onneksi on kauniitakin asioita. Niitä pitää tehdä ja niitä rakastaa.
- olenkokenut
Niin Totta.
- Mainekunniaankaikille
Niin kuka sen tuen antaa kakkosnaiselle? Kuka ymmärtää hänen motiivit asiaan? Kuka puhtaasti haluaa tukea kakkosnaisia jotka tietäen suhteilevat? No sanonpa suoraan ei kukaan koska kaikki miettii jos se osuisi omalle kohdalle niin haluaisinko ymmärtää kakkosnaisen roolia. No en missään nimessä. Näin se vain on että petturille naureskellaan joka seksiä hakee samoin petettyä säälittään kun kukaan ei uskalla kertoa. Mutta kenenkään en ole kuullut ymmärtävän tai puolustavan kakkosnaisen tekemisiä millään lailla. Halveksuntaa korkeintaan.
- jotkuteitajua
Mulla oli seksisuhde ja kertaakaan tämä vieras nainen ei kuvitellut suhteelta muuta saavansakaan kuin hellyttä ja seksiä ja sitä hän sai. En tiedä miksi jotkut naiset ylipäätään kuvittelevat että alettuaan seksisuhteen suhteessa olevan miehen kanssa pitäisi päättyä parisuhteeseen ja mies haluaisi tämän vieraan omansa tilalle. Seksisuhde seksinä ja parisuhde parisuhteena. Onhan monella rakasta/rakastajatar vuosikymmeniä vaikka on naimisissa. Tämä nainen jota tapailin ei hänellä ollut aikomustakaan erota omasta miehestään eikä minullakaan naisestani. Jos kotona olisi seksiä ei tarvitsisi pettää, sen olen todennut omalle naiselleni mutta ei tunnu vastaanottokeskus toimivan. Asiat kannattaa pitää yksinkertaisina, turha ruveta mitään suhdekiemuroita vääntämään jos tarkoituksena vaan paneskella.
- Sullaenemmänkinniitä
jotkuteitajua kirjoitti:

Se on silloin just noin kuten kerrot. Ei siis kuvittele mitään muuta kuin seksiä. OK mutta siitä huolimatta pitää sinun varattuna loukata omaa puolisoasi ja tehdä siitä naurettavan muiden silmissä? Et tainnut edes asiaa ajatella kun pitää kakkosta puolustaa? Toki jos puolisosi tiesi ja olette molemmat sitä harrastaneet niin sitten olette kaikki naurunalaisena eikä yksin tuo petetty. Luuletko tosiaan ettei ne ilmi tule takaan että tulee. Muista että se sun puolisosi selän takana naureskelut tuntuu varmaan sinusta hienolta?
- kysyn.vain-ensyytä
Minä ymmärsin kakkosnaista annoin tukeni ja mitä sain. VUosia kestävän vainon
Kerroin tuossa alempana mutta kukapa se minua siellä taas nimittelekään.
Vainoaminen tapahtuu jopa täällä.
- Susilammastenvaatteissa
Niin, että torille vaan ja mestauslavalle kaikki kakkoset.
Saisi petetyt ja muu väki sirkushuveja oikein viimeisen päälle.- johan-repes
Hahhaaaa pettäjä on viaton pulmunen jonka joku on vampannut väkisin pettämään kumppaniaan. Eiköhän pettäjät pitäisi viedä ensimmäisenä sinne lavalle. Saisi petetyt ja muu väki sirkushuveja oikein viimeisen päälle.
- Elinaaaaaaa
johan-repes kirjoitti:
Hahhaaaa pettäjä on viaton pulmunen jonka joku on vampannut väkisin pettämään kumppaniaan. Eiköhän pettäjät pitäisi viedä ensimmäisenä sinne lavalle. Saisi petetyt ja muu väki sirkushuveja oikein viimeisen päälle.
Olen odottanut että joku petetty kertoisi rehellisesti miksi huijaa itseään tuolla ajatukselle "puoliso on väkisten vampattu ja manipuloitu, puoliso rakastaa/rakasti mutta hänen oli pakko mennä toisen mukaan" ? Miksi täälläkin, anonyyminä, täytyy pettää itseään tuolla väärällä ajatuksella? Antaisivat palaa ja totuuden tulla ulos, toipuminenkin olisi paljon helpompaa. Mitä kauemmin valehtelee itselleen ja selittää pettämistä tai eroa sen "kakkosen" piikkiin sitä kauemmin rämpivät p......a!
- kysyn-vain.ensyytä
Elinaaaaaaa kirjoitti:

Minäpä kerron rehellisesti, tästä saattaa tulla pitkä kertomus mutta totta joka sana.
Minä en tiennyt että mieheni petti minua. Kakkonen käräytti esittäytmällä minulle olevansa mieheni rakastajatar. Mies oli läsnä kun se tapahtui. Mies tuosta suuttuneena haukkui kakkosen alimpaan hel--ttiin. Itse esitin että nyt istutaan ja jutellaan, haluan tietää missä mennään. Mies ei siihen suostunut. Kakkonen kyllä olisi halunnut jutella kanssani.
VAihdettiin puhelinnumerot jonka jälkeen istuimme melkein koko yön puhelimessa ja keskusteltiin. Mies yritti häiritä keskusteluamme mutta en kuunnellut häntä.
KAkkonen pyysi sähköpostiosoitteeni, annoin työosotteeni jotta mies ei pääsisi käsiksi postiini. Kakkonnen laitteli minulle postia omasta työsähköpostistaan, hän haki informaatiota narsismista joka mieheni hänen mukaansa on. SAin sivukaupalla materiaalia ja hänen ajatuksiaan minusta ja expuolisostani. Toisinaan hän soitti ja kertoi kuinka hänen lapsetkin ovat sanoneet että äiti jätä tuo mies, se ei ole normaali. KAkkonen toivoi minulle voimia jaksaa koska minua oli niin pahasti petetty, että hän kuitenkin pääsi vähällä. Hällä oli tuttu joka oli ollut samanlaisen tapauksen kanssa naimisissa ja lupasi että voisi järjestää tapaamisen tuon naisen kans että saisin enämpi tietoa narsismista. En tietenkään suostunut. Tuohon asti oli sympatiani kakkosen puolella, ajattelin että mieshän on pettänyt hänet yhtälailla kuin minutkin. Kakkonen kertoi inhoavansa (X) miestäni eikä koskisi enää tikullakaan tuohon koska ei arvosta tätä ihmisenä enää ollenkaan.
Aloin kuitenkin pikkuhiljaa uskoon miehen juttuja kakkosesta kuinka on ilkeä valehtelija ym todella ikävää tekstiä jota en viitsi kaikkea toistaa.Hän rakastaa vain minua ja haluaa elä kanssani.
Minä siis luulin että heillä ei ole enää mitään koska noin haukkuivat toisiaan. Riitelivät yleisillä paikoillakin kakkonen kävi pitkine kynsineen miehen päälle. KAkkonen alkoi uuden suhteen toisen miehen kanssa, kyllä vähän ihmettelin koska se hänen uusi kaverikin yritti ohjeistaa minua jättämään puolisoni. Hän kysyi useamman kerran että miksi en voi päästää irti.
Eihän siitä rauhaa syntynyt exkakkonen soitteli minulle ja haukkui puolisoani edelleen. Hän oli taannut miehelleni lainan kiirehtiäkseen eroamme ja nyt hän alkoi vaatiin minua ottaan takausvastuun. En suostunut.
Me mieheni kans erottiin koska ei saatu rauhaa. Mies kuitenkin halusi että yritetään vielä koska hänen mielestään mielenrauha löytyy vain luotani. Suostuin siihen, emme kuitenkaan muuttaneet enää yhteen, Hän toivoi että olisimme uusineet vihkivalamme mutta en itse vielä silloin ollut valmis uudestaan naimisiin kanssaan.
Noh, eräs miehen kavereista täytti pyöreitä ja sitä juhlittiin ravintolassa. Vein miehen juhliin, mutta hän soitti että tule sinäkin, täällä ei ole kivaa ilman sinua. Ja niin menin, Ensimmäinen mitä näin oli että exkakkonen roikkui miehen käsipuolessa. Olin jo kääntymässä kannoillani kun mies huomasi minut ja tuli luokseni halasi ja sanoi että älä tuosta välitä. SAmassa exkakkonen tuli eteeni sanoen että oli juuri miehn kans puhunut siitä kuinka en vain osaa päästää irti. Mies taas väitti että tuo ei pidä paikkaansa. Että se valehtelee, että nyt emme anna sen tulla väliimme enää. Hän otti minua kainaloon ja menimme tanssimaan. Juhlamieli oli kyllä jo pois ja lähdimme kotiin (minunluo) Aamulla vein hänet omaan asuntoon hän lupasi tulla syömään. Ei siis koskaa tullut vaan katosi. vaihtoi puhelinnumeron.
Tietenkin olin ihmeissäni ja yritin selvittää että mitä tapahtui. Selvsi että olivat yhdessä ja voi niitä ilkeyksiä joita tuon jälkeen sain vastaanottaa kummaltakin.
Itse kirjoitin vanhanaikisesti kirjeet kummallekin joissa kerroin mitä mieltä olen heidän toiminnastaan.
Kun olin ystävieni kanssa ravintolassa niin pilkka ja häirintä mitä saimme osakseme oli niin järkyttävää että nykysin mietin että miksi en tehnyt poliisi-ilmoitusta. HErjojen ja kaljojen heittäjä oli ykk.kakkonen
Minun mainetta on kaiken tuon jälkeen yritetty pilata jopa exsuvunkin voimalla.
YStäviäni on ripitetty, heidän omaisille on soitetltu kuinka minä olen narsisti ja soittaja on ollut tuo ykk.kakkonen. Kun olenmme sattuneet samaan kauppaan niin hän on kulkenut perässäni.
Kun tapasin kiinnostavan ihmisen niin ykk.kakkonen väitti tuolle olevnasa paljon parempi nainen kuin minä. Tämä on kestänyt jo vuosia
Siis, ei ihme että olen pelännyt varsinkin ykk.kakkosta. En ole syyttänyt että olisi väkisin vienyt petturin,,, ei missään tapauksessa vaan olen syyttänyt vainoamisesta ja kaljojen nakkelmisesta päälleni ja ystävieni häiriköinnistä.
En tiedä miksi on niin toiminut? Onko kaikki petturin aikaansaamaa? En tiedä, mutta en todellakaan arvosta kumpaakaan, enkä mene mihinkään missä tiedän heidän olevan. Pelkään heitä.
Olen kysynyt kummaltakin että miksi eivät voineet olla rehellisiä? Sitä olen myös kysellyt täällä, että mikä tekee mahtavista ihmisitä petoja? - ilmansanoja
Ja sinut petti sinun miehesi. Kirjoituksesi on pitkä kuin nälkävuosi mutta vaikka sinä kirjoittaisit kilometreittäin sanoja peräkkäin se ei poista juurisyytä. Mies lähti ja hänellä (luultavasti) on omat aivoit joilla päätöksensä teki.
- Elinaaaaaaa
Ja taas tuota samaa, viittan tuohon kysyn-vain kirjoitukseen, eli ei vieläkään voida kertoa asioita niinkuin ne ovat.
Olen kyllä pettynyt meihin naisiin. Miehet ovat petettyinäkin rehdimpiä itselleen, sanovat vain, voihan per..le akka petti ja lähti, löysi uuden mitäpä tässä minäkään muuta kuin uutta kohti ja täysin palkein ja purjein. Entinen saa jäädä ja mitä sitä niillä turhaan märehtii.
Ei sillä, voihan tuokin kirjoittaja ajatella juuri noin mutta miksi hitossa täällä sitten ei voi kirjoittaa asioita rehdisti, anonyyminä.
Lopetan pohdiskelun. - kysyn-vain-ensyytä
ilmansanoja kirjoitti:
Ja sinut petti sinun miehesi. Kirjoituksesi on pitkä kuin nälkävuosi mutta vaikka sinä kirjoittaisit kilometreittäin sanoja peräkkäin se ei poista juurisyytä. Mies lähti ja hänellä (luultavasti) on omat aivoit joilla päätöksensä teki.
Halloo, missä kohtaa kirjoitin että mies ei lähtenyt omasta tahdosta? Juurikin kerroin että katosi ja aivan varmaan ihan omasta tshdostaan mutta sen jälkeiset tapahtumat ovat niin järjettömiä että niitä olen kysellyt että miksi? Miksi piti vielä uudestaan pettää vaikka iltaa ennen vannoi muuta.
Se järkyttävä minun haukkuminen ystäville, työpaikallani ex kävi, ja jopa syytös siitä kuinka olisin hyväkskäyttänyt vanhaa ja sairasta appeani. Se tuli ihan kirjallisena ykk.kakkosen käsialaa, on minulla tallessa.
Minulle soittaminen kuinka tekee kaikkensa pilatakseen maineeni ihan itse ykk.kakkonen soitti minulle.
Avioliiton aikana oli sovittu että autan appea tarpeen mukaan, eikä meistä kumpikaan halunneet sitä asiaa muuttaa. Uskokaa tai älkää mutta tuonkin kirjoituksen postasi ykk.kakkonen. Siis miksi?
He saivat toisensa nin miksi nähdä vaivaa minun elämän pilaamiseksi.
Sitä olen tässä mietiskellyt ja kysellyt että onko jollain toisella samanlaisisa
kokemuksia.
Häpesin miehen toimintaa ja tunsin valtavaa empatiaa kakkosta kohtaan. Olin enämpi pahoillaan hänen vuokseen kuin itseni vuoksi.
Asia kuitenkin muuttui kun olen saanut kokea kuinka naisen soliddarisuus toista kohtaan on täyttä puppua.
Hänkin oli ystä vällinen, ihan itse esitti toivomuksen että pidetään yhteyttä ja kun petturi päätti tehdä ratkaisun mikä sinänsä ihan hyvä, sillä en usko että olisimme pysyneet yhdessä kovinkaan pitkään koska olin nähnyt ja kokenut mihin mies pystyi,niin tuon naisen empatia minua kohtaan muuttui vihaksi. Sitä en ymmärrä. Sillä jos vihottelee siitä että mies ei ensin halunnutkaan häntä vaan halusi jatkaa liittoamme, niin kyllähän mies siinä teki ratkaisun joka hänenkin olisi tullut hyväksyä eikä jatkaa minun manipulointia.
Niin ja miehen puheiden mukaan (X) kakkosensa otti häneen yhteyttä ja toivoi ett tulisi käymään vaikka olikin nähnyt ja kuullut kuinka yritmme viellä. Miehen puheiden mukaan (X)kakkosensa oli kertonut minusta järkyttäviä asioita hänelle jonka vuoksi hän teki ratkaisun koska halusi lopun jauhamisesta. (ei kai hän muuten olisi jättänyt tulematta koska oli sovittu että tulee syömään) senjälkeen on yksi asia johtanut ntoiseen ja toinen kolmanteen.niin ex kertoi
Tiedämmehän kuitenkin jokainen että peturi puhuu sitä mikä milloinkin uppoa parhaiten ja noin hän minulle kertoi kun viimein sain häneen yhteyden. - ymmärsintämän
Elinaaaaaaa kirjoitti:
Ja taas tuota samaa, viittan tuohon kysyn-vain kirjoitukseen, eli ei vieläkään voida kertoa asioita niinkuin ne ovat.
Olen kyllä pettynyt meihin naisiin. Miehet ovat petettyinäkin rehdimpiä itselleen, sanovat vain, voihan per..le akka petti ja lähti, löysi uuden mitäpä tässä minäkään muuta kuin uutta kohti ja täysin palkein ja purjein. Entinen saa jäädä ja mitä sitä niillä turhaan märehtii.
Ei sillä, voihan tuokin kirjoittaja ajatella juuri noin mutta miksi hitossa täällä sitten ei voi kirjoittaa asioita rehdisti, anonyyminä.
Lopetan pohdiskelun.Siis mitä edellisestä luimme?
Kakkonen käräytti, hivuttautui petetyn lähelle manipuloimaan tätä saadakseen parille eron aikaan.
Mies petti mutta katui ja halusi jatkaa liittoa mutta sitä ei kakkonen hyväksynyt vaan alkoi vimmatun vaimon manipuloinnin ja jopa kiusanteon. Vaikka kuinka väitetään että petetty ei hyväksy tosiasioita niin ei se näytä kakkonenkaan hyväksyvän jos kehtaa kiusata petettyä.
Eikö ykköstyneena olekaan tyytyväinen elämäänsä kun lopulta mies teki ratkaisunsa,( oliko oma tahto, lahjontaa, vai painostus), sen tietää vain tuo pari.
Jos ykköstyneenä ei olekaan tyytväinen elämäänsä niin ainahan voi jättää petturin eikä vainota jätettyä.
Mitä miehiin tulee niin yleensä ovat nyrkit ja puukot kovassa kurssissa jos joku uskaltaa lähteä toisen matkaan. - kysyn-vain-ensyytä
ymmärsintämän kirjoitti:
Siis mitä edellisestä luimme?
Kakkonen käräytti, hivuttautui petetyn lähelle manipuloimaan tätä saadakseen parille eron aikaan.
Mies petti mutta katui ja halusi jatkaa liittoa mutta sitä ei kakkonen hyväksynyt vaan alkoi vimmatun vaimon manipuloinnin ja jopa kiusanteon. Vaikka kuinka väitetään että petetty ei hyväksy tosiasioita niin ei se näytä kakkonenkaan hyväksyvän jos kehtaa kiusata petettyä.
Eikö ykköstyneena olekaan tyytyväinen elämäänsä kun lopulta mies teki ratkaisunsa,( oliko oma tahto, lahjontaa, vai painostus), sen tietää vain tuo pari.
Jos ykköstyneenä ei olekaan tyytväinen elämäänsä niin ainahan voi jättää petturin eikä vainota jätettyä.
Mitä miehiin tulee niin yleensä ovat nyrkit ja puukot kovassa kurssissa jos joku uskaltaa lähteä toisen matkaan.lIsään vielä tämän, olen moneen kertaan saanut kuulla ja lukenut minulle laitettuja viestejä siitä kuinka odottelisin petturiexäni takaisin. Hui hai, jos PEtturi on jättämässä ykköstyneen kakkosensa niin se on täysin peturin valinta, ei nyxän tai petetyn/jätetyn. Mutta se että voiko tulla takaisin on minun valinta johon sanon suoraan että ei saa. En huolisi yhtään häntäheikkiä elämääni enää. Ennemmin elän yksin ja olen elänytkin jo vuosia. Joten ykk.kakkosen voi heittää pois pelkonsa ainakin siinä suhteessa, mutta jos petturi vielä jostain toiseta naisesta kiinnostuu niin ei ykk.kakkonen voi sille mitään se on petturin valinta. Tietenkin jos ykköstyneellä kovasti rahaa ja omaisuutta jossa petturi roikkuu niin saattaahan se pysyä. Minun rahat meni jo hänen velkoihin.
- älähölynpölyile
kysyn-vain-ensyytä kirjoitti:
lIsään vielä tämän, olen moneen kertaan saanut kuulla ja lukenut minulle laitettuja viestejä siitä kuinka odottelisin petturiexäni takaisin. Hui hai, jos PEtturi on jättämässä ykköstyneen kakkosensa niin se on täysin peturin valinta, ei nyxän tai petetyn/jätetyn. Mutta se että voiko tulla takaisin on minun valinta johon sanon suoraan että ei saa. En huolisi yhtään häntäheikkiä elämääni enää. Ennemmin elän yksin ja olen elänytkin jo vuosia. Joten ykk.kakkosen voi heittää pois pelkonsa ainakin siinä suhteessa, mutta jos petturi vielä jostain toiseta naisesta kiinnostuu niin ei ykk.kakkonen voi sille mitään se on petturin valinta. Tietenkin jos ykköstyneellä kovasti rahaa ja omaisuutta jossa petturi roikkuu niin saattaahan se pysyä. Minun rahat meni jo hänen velkoihin.
Kaikki tämä kirjallinen tuotoksesi on yhtä hölynpölyä. Ukkos löys naisen jota rakastaa ja sä et kestä.
- savingthestory
ilmansanoja kirjoitti:
Ja sinut petti sinun miehesi. Kirjoituksesi on pitkä kuin nälkävuosi mutta vaikka sinä kirjoittaisit kilometreittäin sanoja peräkkäin se ei poista juurisyytä. Mies lähti ja hänellä (luultavasti) on omat aivoit joilla päätöksensä teki.
Mieti ...minä TIEDÄN 😊 mietin koska paljastan.
- nnnnnnnnnnnn
savingthestory kirjoitti:
Mieti ...minä TIEDÄN 😊 mietin koska paljastan.
odotamme mielenkiinnolla.
- notietenkin
älähölynpölyile kirjoitti:
Kaikki tämä kirjallinen tuotoksesi on yhtä hölynpölyä. Ukkos löys naisen jota rakastaa ja sä et kestä.
Ukko löysi naisen josta ei päässyt eikä pääse erilleen, joka ei kunnioittanut petturin ja eikä petetyn tahtoa yrittää pelastaa se mikä pelastettavissa olisi ollut. Minä heitin ensin petturin mäkeen mutta tyhmyyttäni kuitenkin hellyin hänen rakkausvannomiselleen ja kuinka on muuttunut mies ja kuinka mielenrauha löytyy vain luotani. Että olinkin tyhmä.
JO se että petturi itse kertoi ykköstyneen jutuista joilla oli saanut miehen suuttumaan minulle osottaa kyllä erittäin varmsti sen kuinka nainen pystyy manipuloimaan niin miehiä kuin naisiakin.
Eikä asiat siitä miksikään muutu. Turhaa ykköstynyt kuitenkaan pelkää menettävänäs petturia minulle, niin ei tule tapahtuun jos menettää niin menttää jollekin toiselle, Ehkä sellaiselle joka kohtelee häntä samalla tavalla mitä itse on kohdellut minua.
niin, savingthestory: Älä anna meidän toisten odottaa paljastuksiasi. odotan innolla että viimeinkin paljastaisit kaiken mitä teit ja teet. - myötähäpeäätuntien
Kuinka monta vuotta sää jaksat jauhaa? Etkö löydä uutta elättäjää kun kirjoitustesi mukaan menetit maksajan nuoremmalle ja kauniimmalle? Olet kait jo vaihdevuodet ohittanut ja elämän illat lähenee ja miehet ei kiinnosta vai eikö niitä miehiä kiinnosta.. onko rapistumisenmerkkejä. Säälittävää osanottoni.
Järkytyksen kylläkin ymmärtää kun olet nähnyt eksäsi ja hänen vaimonsa suuren rakkauden ja kuinka et ole sille mitään voinut. Olet varmasti parhaasi yrittänyt tuhotaksesi sen mutta kova työsi on valunut hiekkaan. Vahvaa liittoa ei nääs mikään voi kaataa. Joko olisi aika luovuttaa ja jatkaa elämässä eteenpäin ja välttää lisäkolhuja joita vain sinä saat. Ja naamavärkkikin vain rapistuu entisestään. - kysyn-vaan-ensyytä
myötähäpeäätuntien kirjoitti:
Kuinka monta vuotta sää jaksat jauhaa? Etkö löydä uutta elättäjää kun kirjoitustesi mukaan menetit maksajan nuoremmalle ja kauniimmalle? Olet kait jo vaihdevuodet ohittanut ja elämän illat lähenee ja miehet ei kiinnosta vai eikö niitä miehiä kiinnosta.. onko rapistumisenmerkkejä. Säälittävää osanottoni.
Järkytyksen kylläkin ymmärtää kun olet nähnyt eksäsi ja hänen vaimonsa suuren rakkauden ja kuinka et ole sille mitään voinut. Olet varmasti parhaasi yrittänyt tuhotaksesi sen mutta kova työsi on valunut hiekkaan. Vahvaa liittoa ei nääs mikään voi kaataa. Joko olisi aika luovuttaa ja jatkaa elämässä eteenpäin ja välttää lisäkolhuja joita vain sinä saat. Ja naamavärkkikin vain rapistuu entisestään.Voi helmenkalastaja mikä törkimys olet.
Mitä sinä myötähäpeästä tiedät minä kerroin rehellisesti kuinka meillä meni kun sitä tässä ketjussa kysyttiin. Olen rehelline. Ensin olin ihan kakkosen puolella, häpesin miehen tekoja ja annoin täyden tukeni kakkoselle, TUnsin häntä kohtaan empatiaa siihen asti kunnes hän alkoi minulle ilkeäksi.
Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kans että onko hän petturiexäni nykyinen. Ajattelen että onpa se kuka vain joka ensin hivuttautuu ystäväksi mutta käyttääkin vain hyväkseen ja kun se selviää hyväksikäytetylle/minulle niin varmaan loppuu ystävyys siihen, Siitä puhuin.
Kakkonen/ykk.kakkonen vain itse haluaa vääntää sen nyt sellaiseksi että en hyväksy että mies löysi toisen. Hah se ei pidä paikkaansa. Hyväksyn todella mutta olisin odottanut rehellistä peliä kummaltakin.Mielestäni kummallakaan ei ole aihetta eikä rääpyä syytellä minua kun katsotaan mitä kaikkea itse tekivät.
Minä en ole menettänyt elättäjää kelleen olen aina elättänyt itseni, elätin ukonkin kun sen rahat meni hänen omiin menoihinsa ja maksanut ukonkin ulosottovelat kun ne oli kiinnitetty talooni ja jotka jätti jälkeensä,
Enkä todellakaan alennu haukkumaan toisen naisen ulkonäköä, Siihen alentuu ainostaan petturit ja kakkoset/ykköstyneet kakkoset. - mitäsämeinaat
Elinaaaaaaa kirjoitti:
Ja taas tuota samaa, viittan tuohon kysyn-vain kirjoitukseen, eli ei vieläkään voida kertoa asioita niinkuin ne ovat.
Olen kyllä pettynyt meihin naisiin. Miehet ovat petettyinäkin rehdimpiä itselleen, sanovat vain, voihan per..le akka petti ja lähti, löysi uuden mitäpä tässä minäkään muuta kuin uutta kohti ja täysin palkein ja purjein. Entinen saa jäädä ja mitä sitä niillä turhaan märehtii.
Ei sillä, voihan tuokin kirjoittaja ajatella juuri noin mutta miksi hitossa täällä sitten ei voi kirjoittaa asioita rehdisti, anonyyminä.
Lopetan pohdiskelun.Kirjoittaa täällä rehdisti anonyyminä. Sitähän täällä tehdään.
- googlettajalle
Jos myötähäpeäätuntien olet uusi niinkuin googlettaja tuossa sanoo niin älä todellakaan anna tuollaisten päällepäsmäreitten määrätä kenelle vastaat ja millaiseen tekstiin vastaat. Täällä on kaikilla vapaus kirjoittaa.
- eiköminä-eikösinä-ei-ei
Täälläpä taas sama parivaljakko ottaa toisistansa mittaa. Tuleekohan tuosta sodasta koskaan loppua?
- jokaisellvastuuteoistaan
älähölynpölyile kirjoitti:
Kaikki tämä kirjallinen tuotoksesi on yhtä hölynpölyä. Ukkos löys naisen jota rakastaa ja sä et kestä.
Sinun kommentti antaa vähintäänkin ymmärtää että kakkosella ei mitään sanomista kun ukko hänet otti. Mihin te arvon leidit hävitätte kakkosen vastuun omista valinnoistaan teoistaan. Kyllä hänkin syyllistyy yhtälailla pettämiseen kuin se ukkokin jos lähtee vonkaavan ukkomiehen mukaan.
- tässäsennäkee
Ensin täällä huudetaan rehellisyyden perään ja kun sitten joku kertoo rehellisesti niin sekään ei kelpaa. Toisille naisille kelpaa vain valheet. Eipä siksi kummakaan että pystyvät osallistumaan toisen ihmisen pettämiseen.
- Niinpetaakuinmakaa
kysyn-vain.ensyytä kirjoitti:
Minäpä kerron rehellisesti, tästä saattaa tulla pitkä kertomus mutta totta joka sana.
Minä en tiennyt että mieheni petti minua. Kakkonen käräytti esittäytmällä minulle olevansa mieheni rakastajatar. Mies oli läsnä kun se tapahtui. Mies tuosta suuttuneena haukkui kakkosen alimpaan hel--ttiin. Itse esitin että nyt istutaan ja jutellaan, haluan tietää missä mennään. Mies ei siihen suostunut. Kakkonen kyllä olisi halunnut jutella kanssani.
VAihdettiin puhelinnumerot jonka jälkeen istuimme melkein koko yön puhelimessa ja keskusteltiin. Mies yritti häiritä keskusteluamme mutta en kuunnellut häntä.
KAkkonen pyysi sähköpostiosoitteeni, annoin työosotteeni jotta mies ei pääsisi käsiksi postiini. Kakkonnen laitteli minulle postia omasta työsähköpostistaan, hän haki informaatiota narsismista joka mieheni hänen mukaansa on. SAin sivukaupalla materiaalia ja hänen ajatuksiaan minusta ja expuolisostani. Toisinaan hän soitti ja kertoi kuinka hänen lapsetkin ovat sanoneet että äiti jätä tuo mies, se ei ole normaali. KAkkonen toivoi minulle voimia jaksaa koska minua oli niin pahasti petetty, että hän kuitenkin pääsi vähällä. Hällä oli tuttu joka oli ollut samanlaisen tapauksen kanssa naimisissa ja lupasi että voisi järjestää tapaamisen tuon naisen kans että saisin enämpi tietoa narsismista. En tietenkään suostunut. Tuohon asti oli sympatiani kakkosen puolella, ajattelin että mieshän on pettänyt hänet yhtälailla kuin minutkin. Kakkonen kertoi inhoavansa (X) miestäni eikä koskisi enää tikullakaan tuohon koska ei arvosta tätä ihmisenä enää ollenkaan.
Aloin kuitenkin pikkuhiljaa uskoon miehen juttuja kakkosesta kuinka on ilkeä valehtelija ym todella ikävää tekstiä jota en viitsi kaikkea toistaa.Hän rakastaa vain minua ja haluaa elä kanssani.
Minä siis luulin että heillä ei ole enää mitään koska noin haukkuivat toisiaan. Riitelivät yleisillä paikoillakin kakkonen kävi pitkine kynsineen miehen päälle. KAkkonen alkoi uuden suhteen toisen miehen kanssa, kyllä vähän ihmettelin koska se hänen uusi kaverikin yritti ohjeistaa minua jättämään puolisoni. Hän kysyi useamman kerran että miksi en voi päästää irti.
Eihän siitä rauhaa syntynyt exkakkonen soitteli minulle ja haukkui puolisoani edelleen. Hän oli taannut miehelleni lainan kiirehtiäkseen eroamme ja nyt hän alkoi vaatiin minua ottaan takausvastuun. En suostunut.
Me mieheni kans erottiin koska ei saatu rauhaa. Mies kuitenkin halusi että yritetään vielä koska hänen mielestään mielenrauha löytyy vain luotani. Suostuin siihen, emme kuitenkaan muuttaneet enää yhteen, Hän toivoi että olisimme uusineet vihkivalamme mutta en itse vielä silloin ollut valmis uudestaan naimisiin kanssaan.
Noh, eräs miehen kavereista täytti pyöreitä ja sitä juhlittiin ravintolassa. Vein miehen juhliin, mutta hän soitti että tule sinäkin, täällä ei ole kivaa ilman sinua. Ja niin menin, Ensimmäinen mitä näin oli että exkakkonen roikkui miehen käsipuolessa. Olin jo kääntymässä kannoillani kun mies huomasi minut ja tuli luokseni halasi ja sanoi että älä tuosta välitä. SAmassa exkakkonen tuli eteeni sanoen että oli juuri miehn kans puhunut siitä kuinka en vain osaa päästää irti. Mies taas väitti että tuo ei pidä paikkaansa. Että se valehtelee, että nyt emme anna sen tulla väliimme enää. Hän otti minua kainaloon ja menimme tanssimaan. Juhlamieli oli kyllä jo pois ja lähdimme kotiin (minunluo) Aamulla vein hänet omaan asuntoon hän lupasi tulla syömään. Ei siis koskaa tullut vaan katosi. vaihtoi puhelinnumeron.
Tietenkin olin ihmeissäni ja yritin selvittää että mitä tapahtui. Selvsi että olivat yhdessä ja voi niitä ilkeyksiä joita tuon jälkeen sain vastaanottaa kummaltakin.
Itse kirjoitin vanhanaikisesti kirjeet kummallekin joissa kerroin mitä mieltä olen heidän toiminnastaan.
Kun olin ystävieni kanssa ravintolassa niin pilkka ja häirintä mitä saimme osakseme oli niin järkyttävää että nykysin mietin että miksi en tehnyt poliisi-ilmoitusta. HErjojen ja kaljojen heittäjä oli ykk.kakkonen
Minun mainetta on kaiken tuon jälkeen yritetty pilata jopa exsuvunkin voimalla.
YStäviäni on ripitetty, heidän omaisille on soitetltu kuinka minä olen narsisti ja soittaja on ollut tuo ykk.kakkonen. Kun olenmme sattuneet samaan kauppaan niin hän on kulkenut perässäni.
Kun tapasin kiinnostavan ihmisen niin ykk.kakkonen väitti tuolle olevnasa paljon parempi nainen kuin minä. Tämä on kestänyt jo vuosia
Siis, ei ihme että olen pelännyt varsinkin ykk.kakkosta. En ole syyttänyt että olisi väkisin vienyt petturin,,, ei missään tapauksessa vaan olen syyttänyt vainoamisesta ja kaljojen nakkelmisesta päälleni ja ystävieni häiriköinnistä.
En tiedä miksi on niin toiminut? Onko kaikki petturin aikaansaamaa? En tiedä, mutta en todellakaan arvosta kumpaakaan, enkä mene mihinkään missä tiedän heidän olevan. Pelkään heitä.
Olen kysynyt kummaltakin että miksi eivät voineet olla rehellisiä? Sitä olen myös kysellyt täällä, että mikä tekee mahtavista ihmisitä petoja?Jopas on tarina ja sinun näkemys asiasta. No anna olla niitten rauhassa ja siirry itse eteenpäin. Meistä kukin kantaa vastuunsa tekemisistään. Kyllä kunnialoukkauksesta voit syytteen nostaa jos mainettasi on pilattu. Ei tarvitse tuota petturia suojella. Se joka sinulle asian mainitsee ja kysyy oletko noin toiminut joutuu sen kertomaan keneltä kuullut. Kenenkään mainetta ja kunniaa ei saa paskapuheilla pilata. Kyllä minä herkästi olisin laittanut kakkosnaisen vastaamaan sanoistaan jos ei olisi jättänyt rauhaan. Kunnia ja maine se on petetylläkin. Petturi itse kantaa vastuun tekemisistään ja kunniastaan. Itse se tietää mitä tuli tehtyä. Ja tietää toisten naureskelevat nyt meille. Eihän se voi nyt tehdä asialle mitään kun on syyllinen tekoihinsa. Ja se että me jatkamme ei taas kuulu kellekään. Mutta jos joku tulee " mainitsemaan edes jotain paskaa meistä nostan jo syytteen kunnialoukkauksesta. Kyllä se toinen nainenkin joutuu pitämään suunsa kiinni kun tietää tämän.
- kysyn.vaan-ensyytä
Niinpetaakuinmakaa kirjoitti:
Jopas on tarina ja sinun näkemys asiasta. No anna olla niitten rauhassa ja siirry itse eteenpäin. Meistä kukin kantaa vastuunsa tekemisistään. Kyllä kunnialoukkauksesta voit syytteen nostaa jos mainettasi on pilattu. Ei tarvitse tuota petturia suojella. Se joka sinulle asian mainitsee ja kysyy oletko noin toiminut joutuu sen kertomaan keneltä kuullut. Kenenkään mainetta ja kunniaa ei saa paskapuheilla pilata. Kyllä minä herkästi olisin laittanut kakkosnaisen vastaamaan sanoistaan jos ei olisi jättänyt rauhaan. Kunnia ja maine se on petetylläkin. Petturi itse kantaa vastuun tekemisistään ja kunniastaan. Itse se tietää mitä tuli tehtyä. Ja tietää toisten naureskelevat nyt meille. Eihän se voi nyt tehdä asialle mitään kun on syyllinen tekoihinsa. Ja se että me jatkamme ei taas kuulu kellekään. Mutta jos joku tulee " mainitsemaan edes jotain paskaa meistä nostan jo syytteen kunnialoukkauksesta. Kyllä se toinen nainenkin joutuu pitämään suunsa kiinni kun tietää tämän.
Kiitos kommentistasi johon voin vastata todellisten tapahtumien pohjalta. Kunnianloukkaukseta puhuit. Kyllähän sitä aikoinaan mietin mutta sitten päätin että paras kun vain välttelen. He hakivat yhdessä minulle lähestymiskieltoa. luulin että kirjoittamieni kirjeiden perusteella.
Heillä olikin monia preadbed liitymien numeroita joista heille kummallekin oli soiteltu ja laitettu viestejä joissa heidän tekojaan arvosteltiin rajusti. Viestiti oli kopioitu todistusaineistoon. Ykk.Kakkosen mukaan, hän on siitä täälläkin moneen kertaan (viimeisin löytyy katkeruus osiosta katkera ex ketjusta)kertonut, olisin jostain tuollaisesta numerosta soittanut tai laittanut viestiä ( en tiedä kummin) esiintyen miehenä ja teheneei treffikutsuja hänelle. Hymähdän nyt tuollekin asialle.
Noita esittivät todisteina oikeudessa eivätkä ollenkaan niitä kirjeitä joita oletin syyksi lähärin hakuun ja jotka oikeasti olin kirjoittanut mutta niissähän olisi selvinnyt heti mitä peliä olivat pelanneet. No, en tietenkään myöntänyt syyllistyneeni mihinkään breadeb juttuihin, minulla ei ollut edes varaa monien predpedi numeroiden ostoon.
Kyllähän tuomarikin sen ymmärsi että ei kukaan normaali ostele kymmeniä predbead tilejä vain kiusatakseen jotain. Toiseksi vielä että ex oli muuttanut puhelinnumeronsa joten en olisi edes voinut laitella hänelle mitään tekstareita. Siksihän kirjoitin vanhanaikaisesti paperille.
Minulla oli myös todistaja joka pystyi todistaan häirinnän ja kaljojen heitot päälleni. Joten tuo arvon pari joutu ottaan hakemuksensa takaisin. Tuomari kyllä kehotti minua hakeen lähärin noita vastaan, mutta en tehnyt sitä koska olin hyvilläni siitä että asia ratkesi ja toivoin että nyt saan rauhan. Erehdyin kyllä pahasti, sen jälkeen on ollut tutkintapyyntöjä, ilmotuksia työpaikalle ja luottamustehtäviini puuttuminen jopa syyttelyt kuinka olisin valheilla voittanut pesäjaossakin. Aivankuin olisin pystynyt valehteen lakimiehen puolelleni pesäjaon yhteydessä, sitten myös kuinka tansseissa käydessäni tanssin exäni työkaverin kanssa ärsyttääkseni exääni. Siis he viitsivät jopa surata kenen kanssa tanssin kun satuttiin samaan ravintolaan.
. Kuitenkin parasta on että kaikki tuo on kirjallisena ja tallessa. Siis todistettavia asioita ja tapahtumia, ja lähtösin tietyltä työkoneelta. Sen verran selvitin että sain IP numeron selville. Asuntoni seurraamisesta ei ole muuta kuin naapurin sana
Olen kertonut kokemuksistani ennenkin, joitakin se ärsyttää, mutta toivon että joku joka ehkä painii samanlaisen vainon alla saa hieman lohtua ja uskon siihen että kaikesta kuitenkin selviää.
Se vaatii kuitenkin omia päätöksiä ja omia valintoja. Koska emme voi muuttaa toisia voimme vaikuttaa vain omaan elämäämme.
Luulen että olemme nyt jokainen tämän draaman osalliset kuitenkin oppineet että sodan jatkaminen ei edistä kenekään tilannetta. OLen huomannut että kaupassa perässäni kulkeminen on loppunut, He ovat valinneet toisen kaupan joka on lähempänä heidän asuinaluetta. Ehkä heidät kehotettiin siihen, kuka ties.. Itse en enää mene mihinkään missä tiedän heidän olevan. Jos joskus satutaankin samaanpaikkaan niin lähden pois.
Laiha sopu on parempi kuin lihava riita. TOivon itseni ja heidänkin vuoksi että samat ajatukset sielläkin kuin minulla.
Täällä kerron silloin kun ketjun aihe on sellanen että voin jakaa kokemuksiani toivoen että joku toinen saa voimaa ja uskoa että näinkin vaikeasta tilanteesta selviää voittajana. - ylläpidolle
googlettaja syyllistyy herjaamiseen.
- seherännytystävä
ylläpidolle kirjoitti:
googlettaja syyllistyy herjaamiseen.
Googlettajalle kiitos.
- vainotut-kiittää
seherännytystävä kirjoitti:
Googlettajalle kiitos.
Uskon, että kovimmat ja törkeimmät vainoamistapaukset ovat vähentyneet lakimuutoksen jälkeen jonka mukaan kiusaaminen ja vainoaminen on luokiteltu vankilarangaistukseen tuomittaviksi teoiksi, niistä voi jymähtää jopa 2 v vankeutta
- Ystävätiesikin
Elinaaaaaaa kirjoitti:
Ja taas tuota samaa, viittan tuohon kysyn-vain kirjoitukseen, eli ei vieläkään voida kertoa asioita niinkuin ne ovat.
Olen kyllä pettynyt meihin naisiin. Miehet ovat petettyinäkin rehdimpiä itselleen, sanovat vain, voihan per..le akka petti ja lähti, löysi uuden mitäpä tässä minäkään muuta kuin uutta kohti ja täysin palkein ja purjein. Entinen saa jäädä ja mitä sitä niillä turhaan märehtii.
Ei sillä, voihan tuokin kirjoittaja ajatella juuri noin mutta miksi hitossa täällä sitten ei voi kirjoittaa asioita rehdisti, anonyyminä.
Lopetan pohdiskelun.Tuoltahan se vastaus tuli. Vainoaminen on rikos joten exän täytyi lopettaa exmiehensä ja tämän uuden häirintä. Tämä palsta toimii hänelle korvikkeena.
- oletkoaivoton
Ystävätiesikin kirjoitti:
Tuoltahan se vastaus tuli. Vainoaminen on rikos joten exän täytyi lopettaa exmiehensä ja tämän uuden häirintä. Tämä palsta toimii hänelle korvikkeena.
Jumakaut että olet tyhmä, Sä just tunnustit exän kertomuksen todeks.
- vastoinpäin
oletkoaivoton kirjoitti:
Jumakaut että olet tyhmä, Sä just tunnustit exän kertomuksen todeks.
Eipäs vaan päinvastoin.
- oletkoaivoton
vastoinpäin kirjoitti:
Eipäs vaan päinvastoin.
Tosiasioista kertominen ei ole valehtelua. Jos et voi toisin todistaa niin lopeta pilkkaaminen.
- nyt-tähän-piste
oletkoaivoton kirjoitti:
Tosiasioista kertominen ei ole valehtelua. Jos et voi toisin todistaa niin lopeta pilkkaaminen.
Samaa mieltä. Onhan se jo ihmeellistä että yks ja sama ihminen kokoajan väittää jonkun kirjoittajan kertomaa valheeksi eikä kuitenkaan koskaan tuo mitään todistetta väitteilleen. Asiathan ovat yleensä niinkuin ne kerrotaan kunnes toisin todistetaan ja tämä vastoinpäin jokun googlettava ystävä jossain ja monta muuta nimimerkkiä, ei pysty muuta todistaan. Ei koskaan.
- Exnyxvaimitennyt
kysyn-vain-ensyytä kirjoitti:
lIsään vielä tämän, olen moneen kertaan saanut kuulla ja lukenut minulle laitettuja viestejä siitä kuinka odottelisin petturiexäni takaisin. Hui hai, jos PEtturi on jättämässä ykköstyneen kakkosensa niin se on täysin peturin valinta, ei nyxän tai petetyn/jätetyn. Mutta se että voiko tulla takaisin on minun valinta johon sanon suoraan että ei saa. En huolisi yhtään häntäheikkiä elämääni enää. Ennemmin elän yksin ja olen elänytkin jo vuosia. Joten ykk.kakkosen voi heittää pois pelkonsa ainakin siinä suhteessa, mutta jos petturi vielä jostain toiseta naisesta kiinnostuu niin ei ykk.kakkonen voi sille mitään se on petturin valinta. Tietenkin jos ykköstyneellä kovasti rahaa ja omaisuutta jossa petturi roikkuu niin saattaahan se pysyä. Minun rahat meni jo hänen velkoihin.
Minä tein saman kakkoselle? Onko se moraalisesti oikein? En tiedä mutta helvetin hyvältä se tuntui. Valehteli kakkoselleen ja esitti sen kanssa todella pitkään. Kuten aikanaan kanssani. Tiedän tämän ja tuon petturin. Nyt kun me kaikki ollaan saatu kostettua niin helpottaa varmaan. Sitä saa mitä tilaa. Nyt se raukka ihan sekaisin kun pitäisi luottaa ja toinen reissu hommissa. Kunpa tietäisi missä reissussa on. Nautin tilanteesta kierrolla tavalla. Olenhan nyt se sinkku enkä loukkaa ketään muuta kuin noita pettureita. Näkee kuinka kasinais moralisteja kakkos naiset ovat. Kun itse saa sen todellisen rakkauden niin muilla ei väliä. Katsotaan kun aikanaan joutuu tekemään taas ratkaisun kun meillä muutakin projektia tulossa kuin tämä suhde. Taitaa tulla sokkina jos/kun kiinni jää. Lakkaa se vastailemasta kun kiinni jää. No katsotaan nyt miltä se maistuu saada omaa lääkettä.
- kylläenalentuisi
Exnyxvaimitennyt kirjoitti:

Voi oksetus. Vehtaatko sä nyt kostoksi sua pettäneen ihmisen kanssa? Vain sen takia, että uusi kokisi saman tuskan kuin sinä? Miksi alennut moiseen? Et ole yhtään sen kummempi kuin sinua pettäneet ihmiset. Aika alas pitää itsetunnon painua jos alkaa kostamaan kokemaansa vehtaamalla sen pettäjän kanssa.
- Julmaakinjulmempi
kylläenalentuisi kirjoitti:
Voi oksetus. Vehtaatko sä nyt kostoksi sua pettäneen ihmisen kanssa? Vain sen takia, että uusi kokisi saman tuskan kuin sinä? Miksi alennut moiseen? Et ole yhtään sen kummempi kuin sinua pettäneet ihmiset. Aika alas pitää itsetunnon painua jos alkaa kostamaan kokemaansa vehtaamalla sen pettäjän kanssa.
Kyllä todella alas menin ja myönnän sen. Te ette tunne tarinaa enkä kerro sitä kun ette usko kuitenkaan. Mutta jos tietäisitte mitä niskaani sain niin tämä on se ratkaisu antaa samalla mitalla. Varsinkin kun tuo petturi näymmä on noin helppo saada sänkyyn. Kostan kyllä ja pitkän kaavan mukaan. Nyt kun tiedän kaiken ja kosto tuntuu hyvältä. Mulla ei kiirettä asian ilmituloon. Olen kertonut petturille etten voi käyttää sitä kun itsekin lankesin samaan. Nauttii tilanteesta täysillä. Nyt kuiskailee korvaani mitä helvettiä näki tuossa kakkosessa. Kun nyt näkee minussa sen ihanuuden. Nyt pikkuhiljaa pitää tuoda sitä mustasukkaisuutta kuvaan jotta alkaa kaipailla ja vaatia lisää aikaani. Pikkuhiljaa väännän vipua.
- nainenjossakin
Pointtini on että jos perheellinen mies haluaa kanssani panolle vastatkon itse seurauksista. En ole tussuani kenellekään tyrkyttänyt mutta en tee eroa vapaisiin tai suhteessa eläviin, seksistähän vain kyse ei siitä että haluaisin rikkoa jonkun suhteen saadakseni miehen itselleni kyllä siihen on vapaitakin miehiä mutta parisuhde ei vaan kiinnosta enää.
- nainentäällämyös
Täällä toinen, jota ei parisuhde enää kiinnosta. Samoin ajattelen kuin sinä että seksi seksinä. Monesti olen miettinyt kun näitä juttuja lukee, että onko todellisuudessa niin, että se petetty kuvittelee ja uskottelee itselleen, että varmasti se vieras mun puolison kanssa haluaa oikean parisuhteen? Uskon itse, että suurin osa ei kuitenkaan halua. Eikä se pettäjäkään. Vain seksiä.
- kunkärsiiniinjokukärsii
Eiköhän näitä suhteita ole niin monentyylistä kuin on ihmisiäkin? Se haluaako suhteelle jatkuvuutta, riippuu täysin missä tilassa kumpaisenkin elämä on. Petturi etsii usein syytä eroon ihan vain itselleen. Ja toisaalta haluaakin kärähtää että hänet jätetään voi sitten sanoa että puoliso jätti.
Toinen luku on pelkät seksin vuoksi surauttajat. Vastuutontahan sekin on eikä mitenkään ole puolusteltavissa siinä kun aina joku kärsii. - pelkkä-ajatuskin-etoo
nainentäällämyös kirjoitti:
Täällä toinen, jota ei parisuhde enää kiinnosta. Samoin ajattelen kuin sinä että seksi seksinä. Monesti olen miettinyt kun näitä juttuja lukee, että onko todellisuudessa niin, että se petetty kuvittelee ja uskottelee itselleen, että varmasti se vieras mun puolison kanssa haluaa oikean parisuhteen? Uskon itse, että suurin osa ei kuitenkaan halua. Eikä se pettäjäkään. Vain seksiä.
Ei kiinnosta parisuhde täälläkään, eikä kahdeksan, pettämisestä johtuneen, erovuoden aikana ole tullut eteen miestä joka olisi kiinnostanut seksuaalisestikaan.
Vanha perinne vain jatkuu. Ei mitään uutta auringon alla.
pyhä mies on suuri panija ja tarvitsee jalkavaimoja - kuten on ollut ennenkin.
Ja muistakaa aina, että Vääräuskoiset ovat alhaista väkeä, niitä voi panna ja käyttää. Pyhä mies on ansainnut jalkavaimonsa.- Salapanoilmituli
Siis pitääkö se hyväksyä sitten että oli pelkkää seksiä? Senkö pitäisi auttaa? Niin se minullekin perusteltiin kun kiinni jäi. Toki joudun itse tekemään päätöksiä mihin uskon ja mitä vihaan? Mutta ei se oikein hyvältä tunnu vaikka se olisi ollut pelkkää seksiä. Siitä huolimatta tunnen loukatuksi ja nöyryytetyksi.
- seksiseksinäsehänselvää
Se mitä hyväksyt on täysin sun asia. Jos sulle ei sovi, että toinen käy tyydyttämässä tarpeitaan muualla, kerro se hänelle. Sitten yhdessä pohditte mitä teette. Joko jatkatte yhdessä ilman vieraissa käyntiä, sovitte avoimesta suhteesta, eroatte tai sä yrität unohtaa että mies saattaa vierasta panna välillä.
Siinäpä muutama vaihtoehto. Kuitenkaan pettämistä ei tarvitse kenenkään hyväksyä. - mielipiteidenvaihtajat
seksiseksinäsehänselvää kirjoitti:
Se mitä hyväksyt on täysin sun asia. Jos sulle ei sovi, että toinen käy tyydyttämässä tarpeitaan muualla, kerro se hänelle. Sitten yhdessä pohditte mitä teette. Joko jatkatte yhdessä ilman vieraissa käyntiä, sovitte avoimesta suhteesta, eroatte tai sä yrität unohtaa että mies saattaa vierasta panna välillä.
Siinäpä muutama vaihtoehto. Kuitenkaan pettämistä ei tarvitse kenenkään hyväksyä.Kokemukseni kakkosesta on että kenekään ihmisen mielipide ei muutu niin nopsaan kuin kakkosen. Ensin niin rakastetaan petturia ja petturi häntä, kun asiat eivät menekkään kakkosen käsikirjoituksen mukaan niin petturista tulee yks kaks kauhea narsisti josta petetyn pitää ehdottomasti päästä irti ja jota kakkonen ei koskisi enää tikullakaan koska ei arvosta sitä ihmisenä ollenkaan. Kun asia menee siihen malliin että parille tulee ero niin kipin kopin takas petturin kainaloon josta ilkkuu petetylle kuinka petturi ja hän, kakkonen, ovat luodut toisilleen. Petetty on vain vanha katkera akka.
- miettikäähän
mielipiteidenvaihtajat kirjoitti:
Kokemukseni kakkosesta on että kenekään ihmisen mielipide ei muutu niin nopsaan kuin kakkosen. Ensin niin rakastetaan petturia ja petturi häntä, kun asiat eivät menekkään kakkosen käsikirjoituksen mukaan niin petturista tulee yks kaks kauhea narsisti josta petetyn pitää ehdottomasti päästä irti ja jota kakkonen ei koskisi enää tikullakaan koska ei arvosta sitä ihmisenä ollenkaan. Kun asia menee siihen malliin että parille tulee ero niin kipin kopin takas petturin kainaloon josta ilkkuu petetylle kuinka petturi ja hän, kakkonen, ovat luodut toisilleen. Petetty on vain vanha katkera akka.
Ilmoitin heti seksisuhteen alussa että erota en aio ei myöskään toinen osapuoli, näin ei tule niitä yllätyksiäkään että toinen alkaa painostamaan ja ellet eroa salapano kertoo kumppanillesi. Toisekseen miten voi kertoa, kuka ihme kertoo salapanolle oikean nimensä, osoitteen tai puolison nimen ja numeron. Jos on järkeä päässä pitää kaiken henk. kohtaisen piilossa.
- näintäällä
miettikäähän kirjoitti:

Ymmärrän, että yhden illan jutuissa on fiksua jättää kertomatta mitään itsestään. Ei edes oikeaa nimeään. Mutta jos vakituinen seksisuhde on kyseessä, niin itse ainakin vaadin tietää, kenen kanssa harrastan seksiä useamman kerran. Pelisäännöt kun tekee selväksi, ei varatulla ole mitään hätää. En mä ainakaan puolisolle mene lärppimään.
- U6jkm
miettikäähän kirjoitti:
Ilmoitin heti seksisuhteen alussa että erota en aio ei myöskään toinen osapuoli, näin ei tule niitä yllätyksiäkään että toinen alkaa painostamaan ja ellet eroa salapano kertoo kumppanillesi. Toisekseen miten voi kertoa, kuka ihme kertoo salapanolle oikean nimensä, osoitteen tai puolison nimen ja numeron. Jos on järkeä päässä pitää kaiken henk. kohtaisen piilossa.
Ai pidät itseäsi niin erityisenä ja ihanana miehenä että täytyy oikein painottaa ettet eroa ja siksi kakkonen pidättäytyy haaveilemasta sinusta? Kuka nainen alkaa noin tyhmän kanssa suhteeseen, joka kuvittelee itsestään liikoja!
Ei ne naiset halua sinusta muuta kuin seksiä, etkö ymmärrä. Heidän puolestaan vaimo saa pitää sinut. - miettikäähän
U6jkm kirjoitti:
Ai pidät itseäsi niin erityisenä ja ihanana miehenä että täytyy oikein painottaa ettet eroa ja siksi kakkonen pidättäytyy haaveilemasta sinusta? Kuka nainen alkaa noin tyhmän kanssa suhteeseen, joka kuvittelee itsestään liikoja!
Ei ne naiset halua sinusta muuta kuin seksiä, etkö ymmärrä. Heidän puolestaan vaimo saa pitää sinut.Olenko sanonut että pidän itseäni erityisenä, kannattaa sanoa heti että vain seksistä kyse ettei nainen ala muuta mietiskelemään. Enhän mä muuta odottakkaan kun saavani seksiä ja sitä sain. Uusi suhde ei kiinnostais pätkän vertaa vaikka toinen nainen haluis. Haluan kuitenkin pysyä itsenäisenä enkä kenenkään pillin mukaan tanssi.
- älänytkiihdymutta
U6jkm kirjoitti:
Ai pidät itseäsi niin erityisenä ja ihanana miehenä että täytyy oikein painottaa ettet eroa ja siksi kakkonen pidättäytyy haaveilemasta sinusta? Kuka nainen alkaa noin tyhmän kanssa suhteeseen, joka kuvittelee itsestään liikoja!
Ei ne naiset halua sinusta muuta kuin seksiä, etkö ymmärrä. Heidän puolestaan vaimo saa pitää sinut.Noin moni salasuhde toimii. Varattu kertoo heti, ettei aio puolisostaan eroa ottaa. Siinä pallo on vieraalla, tyytyykö seksiin ja mukavaan seuraan ilman lupauksia yhteisestä tulevaisuudesta vai jatkaako matkaansa. Mun mielestä pitää heti kertoa varattuna, mitä on vailla. On meitä naisiakin, jotka ei vakavaa suhdetta halua syystä tai toisesta mutta seksiä tekee mieli. Ja mikäs sen parempi vaihtoehto kuin varattu, jonka kanssa on kivaa viettää aikaansa.
Eihän edellinen kirjoittaja mitenkään itseään kehunut vaan kertoi miten toimii vieraan naisen kanssa. Noin sen pitää mennä. Tuollaiset suhteet hyvin harvoin tulee edes puolison tietoon. Vieraalla naisella ei ole mitään syytä mennä puolisolle lärppimään. - siinäpämelkouusikko
Näyttää ns toiset naiset ja uusikot olevan ylpeitä itsestään.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14656105/olen-uusikko - kysyn.vaan-ensyytä
Voi kunpa jokainen salasuhtailija niin petturi kuin kakkonekin joskus tulisivat siihen pisteeseen etä ymmärtäisivät minkälaisen romahduksen ovat yhdessä aiheuttaneet petetylle. Luulisi silloin tämänkin ketjun sisältämän pilkan kirjoittajienkin edes hitusen häpeävän juttujaan. Kannattaa lukea kulissivaimon aloittama ketju
- eiolekenenkäänpakko
kysyn.vaan-ensyytä kirjoitti:
Voi kunpa jokainen salasuhtailija niin petturi kuin kakkonekin joskus tulisivat siihen pisteeseen etä ymmärtäisivät minkälaisen romahduksen ovat yhdessä aiheuttaneet petetylle. Luulisi silloin tämänkin ketjun sisältämän pilkan kirjoittajienkin edes hitusen häpeävän juttujaan. Kannattaa lukea kulissivaimon aloittama ketju
Kukaan ei pakota ketään elämään kulissia pettäjän rinnalla. Eron voi hakea yksinkin. Pettäjät ei yleensä halua erota jostain kumman syystä vaikka teoillaan osoittavat, etteivät rakasta, kunnioita ja arvosta puolisoaan. Mä en hlökohtaisesti ymmärrä kulisseissa elämistä kun kenenkään ei ole pakko mistään syystä niin tehdä.
- kärjistetty
eiolekenenkäänpakko kirjoitti:
Kukaan ei pakota ketään elämään kulissia pettäjän rinnalla. Eron voi hakea yksinkin. Pettäjät ei yleensä halua erota jostain kumman syystä vaikka teoillaan osoittavat, etteivät rakasta, kunnioita ja arvosta puolisoaan. Mä en hlökohtaisesti ymmärrä kulisseissa elämistä kun kenenkään ei ole pakko mistään syystä niin tehdä.
nimitys ei yleensä tule petetyn suusta koska petetty ei tiedä olevansa kulissi vaimo, nimitys tulee yleensä kakkoselta. Mainitussa ketjussa on petetty tuonut julki kakksen hänestä lausumat arvostelut. Täälläkin tullut monesti ilmi.
- noinhanseon
kärjistetty kirjoitti:
nimitys ei yleensä tule petetyn suusta koska petetty ei tiedä olevansa kulissi vaimo, nimitys tulee yleensä kakkoselta. Mainitussa ketjussa on petetty tuonut julki kakksen hänestä lausumat arvostelut. Täälläkin tullut monesti ilmi.
Samallatavalla nimittelyä kuin että kakkosta sanotaan kakoseksi jonka kakkonen sitten kostaa kutsumalla petettyä kulissivaimoksi.
- ressukkamiehet
älänytkiihdymutta kirjoitti:
Noin moni salasuhde toimii. Varattu kertoo heti, ettei aio puolisostaan eroa ottaa. Siinä pallo on vieraalla, tyytyykö seksiin ja mukavaan seuraan ilman lupauksia yhteisestä tulevaisuudesta vai jatkaako matkaansa. Mun mielestä pitää heti kertoa varattuna, mitä on vailla. On meitä naisiakin, jotka ei vakavaa suhdetta halua syystä tai toisesta mutta seksiä tekee mieli. Ja mikäs sen parempi vaihtoehto kuin varattu, jonka kanssa on kivaa viettää aikaansa.
Eihän edellinen kirjoittaja mitenkään itseään kehunut vaan kertoi miten toimii vieraan naisen kanssa. Noin sen pitää mennä. Tuollaiset suhteet hyvin harvoin tulee edes puolison tietoon. Vieraalla naisella ei ole mitään syytä mennä puolisolle lärppimään.Paitsi vaan että puolison tulisi tietää pettämisestä. Ehkä hän ei halua että häntä petetään vaan jättää pettäjän. Silloin ei tuolla varatulla ole mitään päätösvaltaa aikooko erota vai ei. Onneksi nykyään saa eron ilman toisen osapuolen suostusta.
- Kakkosenjonkatiedän
Se on jokaisen oma valinta tuo kakkosnaisena oleminen. Se ei kuulu kellekään. Oli ne syyt sitten mitä tahansa. Kukin meistä valitsee omat moraaliset syyt suhteisiin. Toisia ei tule haukkua tai muutakaan alistaa.
- kakkosellejonkatiedän
Samoin on jokaisen oma valinta pysyä avioliitossa pettämisestä huolimatta eikä sitäkään ihmistä pitäisi haukkua tai muuten alistaa
- petettymuttaeikatkera
kakkosellejonkatiedän kirjoitti:
Samoin on jokaisen oma valinta pysyä avioliitossa pettämisestä huolimatta eikä sitäkään ihmistä pitäisi haukkua tai muuten alistaa
Mä ainakin haluan olla puolisolle se yksi ja ainoa. En voi käsittää ihmisten jaottelemista ykkösiin ja kakkosiin. Eikö tuo nyt ole selvä että jos puoliso käy vieraissa, ei ole ainoaa, ei ykköstä eikä kakkosta. Vain kusipäinen puoliso, jolle ei yksi riitä.
Haukkumiseen syyllistyy tällä palstalla hyvin usein me petetyt. Harvoin saa lukea, että se vieras haukkuisi ketään. Jokainen elää niinkuin haluaa, oman moraalinsa mukaan. Haukkumalla ei asiat muutu. Asiallisella keskustelulla voi jopa oppia ymmärtämään, että ihmisillä on erilaiset näkökannat asioihin. Hyväksyä ei tietenkään toisen mielipidettä tarvitse mutta ymmärrys voi kasvaa puolin ja toisin. Vaikka kyseessä onkin näin arka asia. - kysyn.vain-ensyytä
petettymuttaeikatkera kirjoitti:
Mä ainakin haluan olla puolisolle se yksi ja ainoa. En voi käsittää ihmisten jaottelemista ykkösiin ja kakkosiin. Eikö tuo nyt ole selvä että jos puoliso käy vieraissa, ei ole ainoaa, ei ykköstä eikä kakkosta. Vain kusipäinen puoliso, jolle ei yksi riitä.
Haukkumiseen syyllistyy tällä palstalla hyvin usein me petetyt. Harvoin saa lukea, että se vieras haukkuisi ketään. Jokainen elää niinkuin haluaa, oman moraalinsa mukaan. Haukkumalla ei asiat muutu. Asiallisella keskustelulla voi jopa oppia ymmärtämään, että ihmisillä on erilaiset näkökannat asioihin. Hyväksyä ei tietenkään toisen mielipidettä tarvitse mutta ymmärrys voi kasvaa puolin ja toisin. Vaikka kyseessä onkin näin arka asia.Täysin samaa mieltä kanssasi. Mielestäni toisaioiden kertominen ei kylläkään ole haukkumista. Kertoessani kokemuksista en ole haukkunut kakkosta Ykk.Kakkosta. OLen kanssasi täysin samaa mieltä asiallisen keskustelun tarpeesta mutta kaikki eivät siihen suostu.
Aivankuin silloin kuin ex ja ykk.kakkosensa ystävääni kiinnipitäen ripittivät häntä minun huonoudesta kuinka en ole minkään arvoinen ym, niin ystäväni teki poliisi-ilmoituksen vapauden riistosta ja minun panettelusta.Silloin poliisit ehdottivat sovittelua johon me suostuttiin mutta vastapuoli ei koska he heidän mielestään olivat käyneet keskustelua ystäväni kanssa hyvässä hengessä, eikä mitään ystäväni kertomaa olisi tapahtunut. En ollut paikalla kun tuo ripittäminen oli tapahtunut enkä senvuoksi voinut muuta kuin uskoa sen mitä poliisi sanoi. Samalla antoi ex ja ykk.kakkosensa tuosta tilnatesta ymmärtää että ystävni olis epärehellinen.
Siis noiden kans ei mahdollisuutta asialliseeen keskusteluun. Sen jälkeen olen moneen kertaan lukenut ja kuullut ystävääni koskevia pilkkaavia lausuntoja kuten esim että minua ei huoli normaalit meihet vaan ainoastaan tuollaset.
Petetyt eivät hauku toisen ulkonäköä, varallisuutta,sairautta,ikää, - yleensä toisen elämää. Vaan siihen kyllä nämä arvon kakkoset ja ykköstyneet syyllistyvät julistaessaan omaa paremmuuttaan petettyä vastaan. Ainakin meillä ja tässäkin ketjussa saamani pilkkaa koskee juur ikää ja ulkonäköä.
Sitten minusta levitetyt valheet kuinka olen epäluotettava hullu ym joita on kerrottu työpaikallani, luottamustehtäviini puuttuen. YStäville, Uuden ystävän omaisille ym.
Mitä muuta se on kuin haukkumista. EN tiedä kuinkapaljon toiset jätetyt joutuvat kärsiä samoista asioista mutta tämä on minun kokemus enkä voi sitä muutta vaikka mielelläni sen tekisin. - edellinen
kysyn.vain-ensyytä kirjoitti:
Täysin samaa mieltä kanssasi. Mielestäni toisaioiden kertominen ei kylläkään ole haukkumista. Kertoessani kokemuksista en ole haukkunut kakkosta Ykk.Kakkosta. OLen kanssasi täysin samaa mieltä asiallisen keskustelun tarpeesta mutta kaikki eivät siihen suostu.
Aivankuin silloin kuin ex ja ykk.kakkosensa ystävääni kiinnipitäen ripittivät häntä minun huonoudesta kuinka en ole minkään arvoinen ym, niin ystäväni teki poliisi-ilmoituksen vapauden riistosta ja minun panettelusta.Silloin poliisit ehdottivat sovittelua johon me suostuttiin mutta vastapuoli ei koska he heidän mielestään olivat käyneet keskustelua ystäväni kanssa hyvässä hengessä, eikä mitään ystäväni kertomaa olisi tapahtunut. En ollut paikalla kun tuo ripittäminen oli tapahtunut enkä senvuoksi voinut muuta kuin uskoa sen mitä poliisi sanoi. Samalla antoi ex ja ykk.kakkosensa tuosta tilnatesta ymmärtää että ystävni olis epärehellinen.
Siis noiden kans ei mahdollisuutta asialliseeen keskusteluun. Sen jälkeen olen moneen kertaan lukenut ja kuullut ystävääni koskevia pilkkaavia lausuntoja kuten esim että minua ei huoli normaalit meihet vaan ainoastaan tuollaset.
Petetyt eivät hauku toisen ulkonäköä, varallisuutta,sairautta,ikää, - yleensä toisen elämää. Vaan siihen kyllä nämä arvon kakkoset ja ykköstyneet syyllistyvät julistaessaan omaa paremmuuttaan petettyä vastaan. Ainakin meillä ja tässäkin ketjussa saamani pilkkaa koskee juur ikää ja ulkonäköä.
Sitten minusta levitetyt valheet kuinka olen epäluotettava hullu ym joita on kerrottu työpaikallani, luottamustehtäviini puuttuen. YStäville, Uuden ystävän omaisille ym.
Mitä muuta se on kuin haukkumista. EN tiedä kuinkapaljon toiset jätetyt joutuvat kärsiä samoista asioista mutta tämä on minun kokemus enkä voi sitä muutta vaikka mielelläni sen tekisin.Vanha katkera akka, huora, lepakko, mähö/t myös ystävättäreni kuuluivat kakkosen repetuariin. Todella rumaa ja alhaista käytöstä. Petturi kyllä kiinnijäätyään haukku kakkostaan todela rumasti muttta luultavasti sinne käsin taas samat haukkumiset minusta , sen todistaa kaikki järkyttävät syytökset ja haukkumiset joita on eron jälkeen viljellyt ympäriinsä.
Nämä ovat minun kokemiani asioita. Olen täysin varma että jos itse olisin syyllistynyt moiseen haukkumiseen niin olisin taatusi joutunut vastaamaan niistä oikeudessa. He eivät olisi jättäneet asiaa sikseen.
Yrittiväthän he tekaistuilla jutuilla hakea minulle lähäriäkin siinä onnistumatta.
Minä ja ystäväni toivoimme sovittelua johon he eivät suostuneet. Jonka vuoksi asia ei edennyt pitemmälle.
Tietenkin on lakimuutoksen jälkeen kaikkein räikeimmät jutut jääneet pois, ja panettelu tapahtuu pienissä piireissä illanistujaisissa joista aina silloin tällöin tihkuu tietoja minulle.
En niistä enää välitä koska eivät pysty pilaamaan elämääni enää.
Asiallista keskustelua aiheesta, kuinka moni petetty/jätetty on joutunut vainon kohteeksi ja millätavalla se ilmeni? Sitä olen toivonut monta kertaa koska olen halunnut ymmärtää, Olen toivonut että joku joka itse syyllistyy smanlaiseen panetteluun ja vainoon kertoisi motiivinsa siihen. Onko takana oma pahaolo, epävarmuus, mustasukkaisuus vai mikä.
Narsistisuuten an välttämättä usko koska minulle tuo asia tuli täysin uutena ja yllättävnä aikoinaan kakkosen minulle laittaman informaation kautta kun hän yritti saada minut ymmärtämään kuinka silloinen mieheni olisi narsisti.
Tämä tässä nyt, Jos joku tuntee tarvetta asialliseen keskusteluun tällaisista kokemuksista ja niihin johtavista taustoista niin olen avoin sille muuten en enää viitsi enkä halua täältäkin lukea kuinka olen vaihdevuodet ohittanut ryppynaama, narsisti, ja plajon muuta mitä olen vuosien varrella itsestäni lukenut täältä ja tuolta toisaaltakin. - vainoharhaistako
edellinen kirjoitti:
Vanha katkera akka, huora, lepakko, mähö/t myös ystävättäreni kuuluivat kakkosen repetuariin. Todella rumaa ja alhaista käytöstä. Petturi kyllä kiinnijäätyään haukku kakkostaan todela rumasti muttta luultavasti sinne käsin taas samat haukkumiset minusta , sen todistaa kaikki järkyttävät syytökset ja haukkumiset joita on eron jälkeen viljellyt ympäriinsä.
Nämä ovat minun kokemiani asioita. Olen täysin varma että jos itse olisin syyllistynyt moiseen haukkumiseen niin olisin taatusi joutunut vastaamaan niistä oikeudessa. He eivät olisi jättäneet asiaa sikseen.
Yrittiväthän he tekaistuilla jutuilla hakea minulle lähäriäkin siinä onnistumatta.
Minä ja ystäväni toivoimme sovittelua johon he eivät suostuneet. Jonka vuoksi asia ei edennyt pitemmälle.
Tietenkin on lakimuutoksen jälkeen kaikkein räikeimmät jutut jääneet pois, ja panettelu tapahtuu pienissä piireissä illanistujaisissa joista aina silloin tällöin tihkuu tietoja minulle.
En niistä enää välitä koska eivät pysty pilaamaan elämääni enää.
Asiallista keskustelua aiheesta, kuinka moni petetty/jätetty on joutunut vainon kohteeksi ja millätavalla se ilmeni? Sitä olen toivonut monta kertaa koska olen halunnut ymmärtää, Olen toivonut että joku joka itse syyllistyy smanlaiseen panetteluun ja vainoon kertoisi motiivinsa siihen. Onko takana oma pahaolo, epävarmuus, mustasukkaisuus vai mikä.
Narsistisuuten an välttämättä usko koska minulle tuo asia tuli täysin uutena ja yllättävnä aikoinaan kakkosen minulle laittaman informaation kautta kun hän yritti saada minut ymmärtämään kuinka silloinen mieheni olisi narsisti.
Tämä tässä nyt, Jos joku tuntee tarvetta asialliseen keskusteluun tällaisista kokemuksista ja niihin johtavista taustoista niin olen avoin sille muuten en enää viitsi enkä halua täältäkin lukea kuinka olen vaihdevuodet ohittanut ryppynaama, narsisti, ja plajon muuta mitä olen vuosien varrella itsestäni lukenut täältä ja tuolta toisaaltakin.Aika vainoharhaista sun ajatella että se sun entisen puolisosi uusi puoliso täällä sinua haukkuisi ja moittisi. Vaikka Suomi onkin pieni maa niin erittäin epätodennäköistä, että samaan sotkuun sekaantuneet toisistaan tietämättä täällä kirjoittelisivat.
Pettämiseen liittyvät tarinat on usein hyvin samankaltaisia. Siitä johtunee, että sä luulet noin. - edellinen
vainoharhaistako kirjoitti:
Aika vainoharhaista sun ajatella että se sun entisen puolisosi uusi puoliso täällä sinua haukkuisi ja moittisi. Vaikka Suomi onkin pieni maa niin erittäin epätodennäköistä, että samaan sotkuun sekaantuneet toisistaan tietämättä täällä kirjoittelisivat.
Pettämiseen liittyvät tarinat on usein hyvin samankaltaisia. Siitä johtunee, että sä luulet noin.En luule, minä tiedän. Hän on tulostellut minun ja vamaan monen muunkin kirjoituksia joilla on exsuvulle ja monille muille ystävilleni yrittänyt todistaa minun mielenvikaisuutta.
- tarinaEIhenkilö
Kirjoittajan tarina on tuttu, koska kirjoittanut sen täällä abouttia 1000 kertaa ja monta vuotta, tai ainakin yhtä monta kuin minä täällä käynyt. Kirjoittaja itse on anonyymi ja pysyykin sellaisena. Kaikella kunnioituksella häntä kohtaan, suosittelen hakemaan apua, ei ne hänen demonit poistu päästä muuten.
- puolestapuhuja
tarinaEIhenkilö kirjoitti:
Kirjoittajan tarina on tuttu, koska kirjoittanut sen täällä abouttia 1000 kertaa ja monta vuotta, tai ainakin yhtä monta kuin minä täällä käynyt. Kirjoittaja itse on anonyymi ja pysyykin sellaisena. Kaikella kunnioituksella häntä kohtaan, suosittelen hakemaan apua, ei ne hänen demonit poistu päästä muuten.
Tosi tapahtumista riittää juttua uskottomuuspalstalla sille sopivissa ketjuissa. Kun ihmistä on loukattu noin syvästi kuin hän kertoo niin se varjostaa koko loppuelämäänsä. Muisto, tuoksu, jonkun toisen kertoma asia joka muistuttaa kokemastaan saa kaiken tulemaan esille uudestaan ja uudestaan.
Psykoloogisissa tutkimuksissa esille tullut asia. Jopa muisitihäiriöiset voivat muistaa menneitä, ikäviäkin tapahtumia, jotka on luullut painuneen unholaan, tuoksun, musiikin ja eläinten avulla.
Tämä palsta on sitä varten että täällä saa purkaa pahaa oloaan anonyyminä. Kaikki eivät halua, jaksa tai uskalla hakea apua, tai saatu apu ei ole ollut riittävää. Siksipä vertaistuki kokemusten jakaminen ja avoin keskustelu asioita ovat lääke joka tässä toimii. Syyttely ja mitätöinti eivät paranna vaan pahentavat. Lisää empatiaa ja keskustelutaitoa kehiin. - jotenkinOUTOA
Kyllähän se on empatiaa jos sanotaan, esim, hakeudu keskustelemaan ongelmistasi. Sehän osoittaa suoraa empatiaa, halutaan auttaa ja usein juuri tuntematon, toinen anonyymi, näkee parhaiten jos joku tarvitsee apua. Usein myös läheiset eivät "uskalla" asiaa tarpeeksi suoraan sanoa.
Olen samaa mieltä että juuri muistot nousevat pintaan, huonot sellaiset, esimerkkinä siitä voin kertoa, mitä kuulin, henkilö oli riitaantunut ystävänsä kanssa mutta "sijaiskärsijä" on aivan muu henkilö. Exmiehensä uusi kumppani on se sijaishaukunnan kohde. Tapahtui sitten elämässä mitä tahansa. - kysyn.vain-ensyytä
jotenkinOUTOA kirjoitti:
Kyllähän se on empatiaa jos sanotaan, esim, hakeudu keskustelemaan ongelmistasi. Sehän osoittaa suoraa empatiaa, halutaan auttaa ja usein juuri tuntematon, toinen anonyymi, näkee parhaiten jos joku tarvitsee apua. Usein myös läheiset eivät "uskalla" asiaa tarpeeksi suoraan sanoa.
Olen samaa mieltä että juuri muistot nousevat pintaan, huonot sellaiset, esimerkkinä siitä voin kertoa, mitä kuulin, henkilö oli riitaantunut ystävänsä kanssa mutta "sijaiskärsijä" on aivan muu henkilö. Exmiehensä uusi kumppani on se sijaishaukunnan kohde. Tapahtui sitten elämässä mitä tahansa.On vaikea uskoa tuollaista. Siis että jos minä vaikka riitaantuisin ystäväni kans niin syyttäisin siitä nyxää. Eihän nyxällä ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Onneksi en ole riitaantunut kenekään kanssa. Minua ei voi tuosta syyttää.
- valaiskaaminua
kysyn.vain-ensyytä kirjoitti:
On vaikea uskoa tuollaista. Siis että jos minä vaikka riitaantuisin ystäväni kans niin syyttäisin siitä nyxää. Eihän nyxällä ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Onneksi en ole riitaantunut kenekään kanssa. Minua ei voi tuosta syyttää.
Enkä yllensäkään ymmärrä haukkumista. Mikä on jotenkinOUTOA mielstä haukkumista?
- onsevainkumma
jotenkinOUTOA kirjoitti:
Kyllähän se on empatiaa jos sanotaan, esim, hakeudu keskustelemaan ongelmistasi. Sehän osoittaa suoraa empatiaa, halutaan auttaa ja usein juuri tuntematon, toinen anonyymi, näkee parhaiten jos joku tarvitsee apua. Usein myös läheiset eivät "uskalla" asiaa tarpeeksi suoraan sanoa.
Olen samaa mieltä että juuri muistot nousevat pintaan, huonot sellaiset, esimerkkinä siitä voin kertoa, mitä kuulin, henkilö oli riitaantunut ystävänsä kanssa mutta "sijaiskärsijä" on aivan muu henkilö. Exmiehensä uusi kumppani on se sijaishaukunnan kohde. Tapahtui sitten elämässä mitä tahansa.Jotenkin Outoa on myös kun kuulin nyxän sairastuneen vakavsti niin hän oli väittänyt jätetyn pistelleen neuloja wodo nukkeen toivoen ykk.kakkoselle pahaa.
Väite löytyy täältä vanhemmista keskusteluista.
Ei se petetty jätetty toivo kelleen mitään pahaa, vaan ainostaan rauhaa ja terveyttä kaikille. On se verran kovan kolun siarauden kans itsellä ja lapsella takan että sellaista ei toivo edes vihamiehelle, mutta tämä tietty ykk.kakkonen syytti petettyä/jätettyä omasta vakavasta sairaudestaan - pohdinvain
onsevainkumma kirjoitti:
Jotenkin Outoa on myös kun kuulin nyxän sairastuneen vakavsti niin hän oli väittänyt jätetyn pistelleen neuloja wodo nukkeen toivoen ykk.kakkoselle pahaa.
Väite löytyy täältä vanhemmista keskusteluista.
Ei se petetty jätetty toivo kelleen mitään pahaa, vaan ainostaan rauhaa ja terveyttä kaikille. On se verran kovan kolun siarauden kans itsellä ja lapsella takan että sellaista ei toivo edes vihamiehelle, mutta tämä tietty ykk.kakkonen syytti petettyä/jätettyä omasta vakavasta sairaudestaanNo sen uusikon pitäisi mennä kipin kapin kallonkutistajan palkeille. Sterssi on yksi syy sairauksiin, varsinkin psyykkisiin sellaisen, josta tässä vaikuttaa olevan kyse. Sillä ei kukaan tervejärkinen syytä toista ihmistä sairaudestaan, varsinkin jos syytetty ei kuulu syyttäjän lähipiiriinkään.
- swallow1
onsevainkumma kirjoitti:
Jotenkin Outoa on myös kun kuulin nyxän sairastuneen vakavsti niin hän oli väittänyt jätetyn pistelleen neuloja wodo nukkeen toivoen ykk.kakkoselle pahaa.
Väite löytyy täältä vanhemmista keskusteluista.
Ei se petetty jätetty toivo kelleen mitään pahaa, vaan ainostaan rauhaa ja terveyttä kaikille. On se verran kovan kolun siarauden kans itsellä ja lapsella takan että sellaista ei toivo edes vihamiehelle, mutta tämä tietty ykk.kakkonen syytti petettyä/jätettyä omasta vakavasta sairaudestaanVäite löytyy täältä, mistä täältä? palstalta ja sinä nyt "tiedät" sen nyxän ja "tiedät" sairastuneen vakavasti? Osaankohan minä nyt tulkita tuota kirjoituksta oikein?
Ajattele jos sinulle onkin tehty...ansa...kerrottu valkoinen valhe ja odoteltu mistä se putkahtaa esiin... - jojojojoji
swallow1 kirjoitti:
Väite löytyy täältä, mistä täältä? palstalta ja sinä nyt "tiedät" sen nyxän ja "tiedät" sairastuneen vakavasti? Osaankohan minä nyt tulkita tuota kirjoituksta oikein?
Ajattele jos sinulle onkin tehty...ansa...kerrottu valkoinen valhe ja odoteltu mistä se putkahtaa esiin...joo, joo, kyllä kyllä, ikävä kyllä, totta on.
- tärppäs
jojojojoji kirjoitti:
joo, joo, kyllä kyllä, ikävä kyllä, totta on.
Olipa hyvä syötti kun heti nielaisi :)
- jojojojoji
tärppäs kirjoitti:
Olipa hyvä syötti kun heti nielaisi :)
onsevainkumma n kommentti on juuri tuolle tietylle uusikolle laitettu syötti ja näky osuvan ja uppoavan. Taas on sama kina käynnissä. Nuo kaksi ei voi keskustella sovussa edes anonyymisti.
- Bostoninrotuinen
tärppäs kirjoitti:
Olipa hyvä syötti kun heti nielaisi :)
aai että. Selvisi.
- jotoipunut
ei ne ymmärrä, pettäjä ja kakkonen miten paljon pahaa oloa saivat aikaan...oliko se heidän rakkaus sen arvoista, aika näyttää...
- Kakkosenjonkatiedän
Tiedän että olet ollut kakkonen ja ihan tietoisesti.
- äläsorruikinä
kakkoset saa kamalaa aikaan
- Näinse
Kun huonosta puolisosta haluaa eroon ja pettäjäressukasta ei ole eroamaan, kakkoska voi tulla kuvioon mukaan kuin "varjopuolen enkeli". Tyrkätkää kakkoselle koko roska. Joskus roska ei kelpaa kakkosellekaan mutta hän voi silti saada peräänsä ikuisen piinan pettäjästä. Näin ainakin ykkönen pääsee eroon petturiluikurista helpoiten.
- annananteeksi
Petturilta puuttuu selkäranka, ei osaa itse hoitaa mitään asioitaan kun kyseessä mies, siksi hän aloittaa suhteen jo parisuhteessa ollessa kaikenvaralle.
Lapsuudessa voi olla kokemus vaikka isän kuolema, tai muuta. Miehen mallia ei ole ja on kuin tuuliajolla. - vanhaakka
Surullistahan se on, jos ihmisellä ei ole selkärankaa. Himot vie. Älkää kuitenkaan sitä lapsuutta joka paikkaan tuputtako ja miehen mallia. Parisuhteessa on kaksi osapuolta, joten ei yhtä vain voi syyttää. Kun rakkaus mieheltä loppuu, niin mies hakee toisen tai on yksin. Näinhän me naisetkin tehdään.
- annananteeksi
Pitänee uskoo sitten et rakkaus loppui ja en syytä enää.
- 8573378
Käytännössä jokainen mies haluaisi levittää siementään useampaan kuin yhteen naiseen. Yksiavioisuus vain sattui olemaan normina siinä kulttuuripiirissä, joka onnistui levittämään vaikutuksensa maailman ympäri. Sekä naisen pyrkimys omia mies lapsensa elättäjäksi että naisen valmius antautua toisen naisen jo omimalle miehelle ovat ymmärrettäviä.
- eiluontonäintarkottanu
Eihän siinä mitään jos mies ottaa sitten vastuu, kun tulee lisää lapsia eikä häivy maisemista tai painosta naista muuhun ratkaisuun.
Usein pettäjämies luikkii pakoon ja jättää naiset yksin.- vakuutetutkakkoset
Näin ne tekee, ja kakkoset rakastuu sallien ja tehden mahdolliseksi entisen perheen ja puolison nöyryytttämisen ja jättämisen. Tuskinpa ovat niin huonoja olleet, jos vuosikymmen mennyt yhdessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932