Työttömyysturva leikkauksia joudutaan tekemään lisää työllisastetta ei saada nostettua 72%. joudutaa ottamaaan velkaa . ansiosidonnaista pitäisi lyhentää 300 päivää työttömyyseläke putki lakkautettava kokonaan työmarkkinatuki lakkauttaa kokonaan vaikeasti työllistyviltä pitkäaikaistyöttömiltä korvattaisiin toimeentulotuella. toimeentulotukee myös omavastuu päivät kuin työttömyysturvassa eli 7 arkipäivää. harkinnanvaraista toimeentulotukea leikattava vain todella tarpeellisiin menoihin voidaan myöntää toimeentulotukea ei polkupyöriin astioihin, asuinirtaimistoon kuuluvia huonekaluja. esim. kattilan voi sisällyttää toimeentulotuen perusosaan. asumistuki, työttömyysturva menot on kasvaneet rajusti joten leikkauksia tarvitaan.
Työttömyysturva leikkauksia lisää
137
1388
Vastaukset
- kikkarat
ole hyvä,kokkareiden vaalikampanja sivut ovat toisaalla.
linkki
https://www.kokoomus.fi/ - Lawetorder
Eli siis tämän suomi nimisen yrityksen (alv-velvollinen ja omaa y-tunnuksen) johtajisto ja määkyvät myyntiedustajat ovat varmoja siitä asiasta, että suomessa on tekemätöntä työtä, että palkanmaksajia pilvinpimein, mutta on vain haluttomia työntekijöitä roikkumassa tilastoissa ja te-keskuksissa noin 550 000 - 600 000 (laskettu kaikki tukityöllistetyt ja muut tilastoilta piiloitetut mukaan) ja taaskin yle vähentää väkeä tekniikkapuolelta, että suomesta on myyty firmoja sijoitusyhtiöille jotka viisveisaavat työllistymisestä ja ainoa kriteeri on sijoitukselle paras mahdollinen tuotto, kun on kokonaista täysin avointa työpaikkaa n. 30 000kpl ja loput on vain niitä jotka yrittävät saada kilpailijalta lehti-ilmoituksella työntekijän itselleen.
Eli työttömyys johtuu vain työttömäksi joutuneesta itsestään kokonaan.
Työttömyyden syynä ei ole siis kilpailukyky, suhdanteet taikka muut glopaalit asiat.
Tämäpäs mielenkiintoista logiikkaa.
Olisiko aika alkaa kansalaisten palauttaa valtio ja suomi taas jälleen kerran omaksi maaksi ja pudottaa suomi-neidon harteilta sinne kuulumaton yritys-viitta??
Löytyykö yhtenäisyyttä vaiko ei, onko suomen kansa omiensa etuja ajava kansa vaiko sekasortoinen lammaslauma perähikiältä.
Olisiko aika alkaa näyttää mikä ja millainen on oikea kansallisuusmielisyys ja mikä on suomen kansalainen?
Olenko ainoa?
Älä huuda, mutta voi ilmaista itsesi sanomalla jeee ja tulla mukaan siihen ja niihin jotka palauttaa kansallisomaisuutemme ja sen järvet saarineen kansanvaltaan.
Onko teitä?- SuomenKansaOy
Eiköhän enemmistö suomalaisista seiso sinun ja minun kanssa yhdessä vapaan Suomen puolesta? Mutta sanon nyt vaan omasta puolestani, että tasavaltaa ja kotimaamme vapautumista kaikkinaisista orjuutuksistaan kannatan minäkin. Jääkö tämä satunnaisiksi parkaisuiksemme keskustelupalstoilla, vai alkaako muutosta syntyä?
Tulonjaon yläpäästä pitää leikata. suomeen tarvitaan max palkat ja max eläkkeet, sekä max ek -mtk tuet.
Lisäksi tarvitaan pakolais Turismiin max menot, ja kotoutus turismiin myös max menot.
Asumisella ja pakolaisilla ja kiinteistöillä ja energialla keinottelu tulee tehdä mahdottomaksi.
---- Näin saadaan suomi jaloilleen.- AhneTulonjako
Suomi on mahdollista saada jaloilleen kun lopetetaan ahneen keinottelun tukeminen.
Suomi ei kestä rikkaan rälssiin ylisuurta tulotasoa ja etuja.
- reilusuomi
Te, jotka syytätte teollisuuden alasajosta ja irtisanomisista työttömiä työnhakijoita, kertokaapa, mitä sanoisitte, jos me kaikki puoli miljoonaa alkaisimme yhtäkkiä työskennellä ilmaiseksi, eli pelkällä työmarkkinatuella, peruspäivärahalla tai toimeentulotuella? Kannustaisitko meitä isänmaallisiksi kilpailukyvyn pönkittäjiksi? Alkaisiko housunpunttisi tutista, kun ajattelisit seurauksia sinunkin työpaikallesi? Kun ylipalkattuun hommaasi (arvaus) ilmoittautuisi palkaton otjatyöläinen, sinä olisit tietysti pellolla, nauttimassa työttömyystukea. Mitä sitten tekisit? Lähtisitkö sinäkin rynnimään 'vapaaehtoisiin' orjatöihin, vai alkaisitko vaatia, että työstä on maksettava palkkaa?
Onko orjatyö mielestänne äärimmäisen isänmaallista vai äärimmäisen tuhoisaa maallemme? Vai ettekö välitä edes ajatella asiaa, koska se ei kosketa teitä - vielä? - jhkhjg
Joo ottakaa pikavppejänne saakelin aasit. Itte te ootte ne ottanu !!!!!! Loppuu sekin kun tipahdat sinne saatanan sossuun.
- Jo_otsikko_meni_metsään
Jos aloittajalle on elämässään käynyt niin onnellisesti, että on noilla suomen kielen taidoilla saanut töitä, niin olkoon onnellinen!
- Lawetorder
Se mitä aloittaja on kirjoittanut (lainannut) löytyy linkin takaa.
Sitä ihmettelen, että miten peiton ylä- tai alapäästä leikkaaminen ja saman kappaleen lisääminen takaisin joko peiton ylä- tai alapäähän lisää peiton pituutta, samaa ihmetteli Mattikin, kun hölmöläisillä varpaita palelsi pakkasyönä nukkuessa ja se "viisain " sai idean pidentää peittoa.
Tässä ole kuin kyse siitä, jotta saadaan suomalaiset kiljuen haluamaan euroopan liittovaltioksi, koska tuodaan esiin kuinka liittovaltiossa oleminen tuo työpaikkoja, rahaa, elintarvikkeet halpenee roimasti, verotus laskee ja ynm. sata hyvää, muttei huonoja puolia ole ollenkaan.
Velanoton lisääminen ei tuo yhtäkään työpaikkaa lisää, työttömyysturvan/sosiaaliturvan leikkaamiset eivät tuo yhtäkään työpaikkaa lisää, sijoittajien/sijoitusfirmojen voittojen lisääminen ei tuo yhtäkään työpaikkaa lisää, soteuudistus ei tuo yhtäkään työpaikkaa lisää, eikä kyllä mitkään muutkaan toimet joita hallitukset ova tehneet 1988 lähtie, eivät ole lisänneet työpaikkoja suomessa, vaan päinvastoin.
Tämä on totuus, koska suomen alasajaminen aloitettiin jo tuolloin ja konklaavikoivisto pääpiruna. - KulttuuriMarxismia
Se alasajo on suunnitelmallista, ja voimakkaasti etenevää.
Päivän politiikassa ahkeroidaan merkityksettömien asioiden kanssa lumeeksi.
Mutta se alas ajon juna menee voimalla.
Suomesta ollaan tekemässä monikultturihelvettiä, riisto kaaosta, joka suosii markkina kapitalisteja ja idealisti hörhöjä.
Pakko Toimenpiteinä tässä kulttuuri marxistisessa alasjossa Omaa kansaa kyykytetään ja näivetetään säädöksillä ja veroille maksuilla. leipäjonoilla, massa-työttömyydellä, pakko monikulttuurilla, tasa veroilla, pakko avioliitto homoilulla, jne.
Vastuussa toimista ovat sdp-vihreät-kokoomus-kepu. - apukouluun.siitä.hus.hus
KulttuuriMarxismia kirjoitti:
Se alasajo on suunnitelmallista, ja voimakkaasti etenevää.
Päivän politiikassa ahkeroidaan merkityksettömien asioiden kanssa lumeeksi.
Mutta se alas ajon juna menee voimalla.
Suomesta ollaan tekemässä monikultturihelvettiä, riisto kaaosta, joka suosii markkina kapitalisteja ja idealisti hörhöjä.
Pakko Toimenpiteinä tässä kulttuuri marxistisessa alasjossa Omaa kansaa kyykytetään ja näivetetään säädöksillä ja veroille maksuilla. leipäjonoilla, massa-työttömyydellä, pakko monikulttuurilla, tasa veroilla, pakko avioliitto homoilulla, jne.
Vastuussa toimista ovat sdp-vihreät-kokoomus-kepu.Opettele sinäkin persurukka suomen kielen perusteet joutessasi! Säälittävää räpellystä.
- Lawetorder
apukouluun.siitä.hus.hus kirjoitti:
Opettele sinäkin persurukka suomen kielen perusteet joutessasi! Säälittävää räpellystä.
Se rakkiloinee äläht johonna kalikko kalaht : )
- Kysynpähän_vain
Lawetorder kirjoitti:
Se rakkiloinee äläht johonna kalikko kalaht : )
Mitäs mokellusta tuo sitten oli?
- Lawetorder
Kysynpähän_vain kirjoitti:
Mitäs mokellusta tuo sitten oli?
Kysellee vuan, piäpökkelööselle ie ees maks vuaivvoo selittee.
- dshdhhd
Niin mikä alasajo...kummasti pakolaisia lappaa tänne vaan. Te ette osaa hakea teille kuuluvia rahoja !!!!!!
- pistää_vituttamaan
Suomalainen ei saa sille kuuluvia rahojaan.Täytät kymmenen paperia
jonka jälkeen todetaan sinun saavan kaksi euroa liikaa.Matu tulee
tulkin kanssa ja lähtee tonnia rikkaampana.Lisäksi ostositoomus
Giganttiin uutta puhelinta varten.Revi siitä.
- juiti
Yleislakon paikka olisi, maahan tuodaan kymmneiä tuhansia elättejä Irakista ja afrikasta, sipilä ja Orpo päästivät ruotista kaikki maahamme ja nyt ajetana alas Suomalaisen työttömyysturvaa, sairausturvaa ja pieniä eläkkeitä ja Sipilä ja Berner ja Orpo käärivät rahaa itselleen.
Olivatko Juhana ja Alex juonimassa Ruotsissa tätä invaasiota ja Suomalaisten tuhoa siinä on meillä kykypuolue, eikä yleislakkoa saada aikaan, Kokoomus ja Kepu ja Rkp haluvat Suomalaiset orjaksi ilmaistyöhön ja matuille kaikki kuin manulle illallinen.- AasiMaksaaVeroa
Lisäksi tulee uudet matu verot !! -vene vero, ja mp vero, ja trafi maksut nousee.... jne jne..
- klhhkukku
Ei kukaan kotoa hae ja jos hakee nappi otsaan.
- saderttt
Perustulokin maksaa maksetaa kahdelle tuhanelle työttömälle. kaksi vuotta Minun mielestä tarvittaisiin vain ansiosidonnainen päiväraha ja kelan maksama työttömyyspäiväraha. Kelassa on liikaa tukijärjestelmiä toimeentulotuki ja työmarkkinatuki miksi näitä voisi yhdistää osallistumistuloksi ja kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun virkanimikkeet jossa työtön tekisi työtä sosiaalitukien eteen. Kaikkia kelan sosiaalituki etuuksia pitäisi yhdistää pienet eläkkeet on kansan ja takuueläke. eläkkeensaajien asumistuki muuttaa yleiseksi asumistueksi siinäkin olisi omavastuu 7 arkipäivää asumistuen vuositarkastuksissa otettaisiin käyttöön . omavastuu olisi joka vuosi. eli omavastuu 7 arkipäivää lisää omavastuuta. Kelan sosiaalituki järjestelmä on niin monisotkuinen että tarvitaa yksikertaistaa. Työttömien työhakua pitäisi valvoa asentaa jalkapanta kuin vangeille. sosiaalitukien valvominen ja työnhakeminen olisi viranomaiselle helpompaa. Työttömyysturva leikkauksia tarvitaan lisää 9 euron aktivointiliksat lakkautetaa, korotettu työttömyysturva aktivointiajalta, palkkatuet kokonaan pois. vaikeasti työllistyvä työtön ei hyödy ollenkaan olipa palkkatuella, kuntouttava työtoiminta, työkokeilut, työvoimakoulutukset, pitkäaikaistyöttömien pajat, aikuistarhat näihin satsataan paljon rahaa joka on todettu tehottomaksi näillä eväillä ei työtön ole työllistynyt avoimille työmarkkinoille nämä rahat pitäisi satsata nuorten hyvin vointiin koulutukseen työllistämiseen tämä joukko on tulevaisuuden työntekijöitä joita tarvitaan ei ikääntyneitä yli viisikymppisiä heikkoälyisiä työttömiä tarvita työelämässä
- Lawetorder
Olisit ilmaissut kaikki nuo helpommin, miksi kauhea litania, kun olisit voinu käyttää muutaman sanan "minulle perusoikeudet kaikki. Työttömät, vammaiset ja muut eläkeloisijat, riviin järjesty tuon kuopan viereen", eikö vain?
- tmtvain
Kelan tuet ovat kohdallani hyvin yksinkertaisia; saan pelkän työmarkkinatuen 500/kk tilille. Paitsi, jos työkkäri järkkää mulle karenssin. Sitten en saa mitään!
Sikäli kuin kirjoituksen oikein ymmärsin, työttömien puuhapajoista ollaan samaa mieltä: ihan turha niihin rahaa upottaa. Jalkapannat taitaa maksaa enemmän?
Onko noinkin heikkoälyinen alle 50v ihminen saanut töitä joskus? - ewrtrtyyu
"...ei ikääntyneitä yli viisikymppisiä heikkoälyisiä työttömiä tarvita työelämässä..."
Puhu sinä vain itsestäsi.
- PakkoKuntoutus
Kuntoutus Marssi. 2017 suomi traditio.
kuntouttavaan, kuntouttavaan kuntouttavaan marssimme näin.
Sankarit työn nyt kuntouttavaan kuntouttavaan.
filatov ihalainen meille mallin näyttää, kuntouttavaan kuntouttavaan !
massimme näin, kohti kuntouttavaa.
Juhlavasti Kepulit kokoomus uljaan paraatin vastaan ottaa,
Suuret kuntouttavat joukot astuvat voimalla leipäjonoon, mars mars,
Eespäin eespäin käy askel voimakas.
Kuntouttavaan kuntouttavaan, on tiemme kuntouttavaan,
vie tiemme kuntouttavaan näin. mars mars väki voimakas, tie on kuntouttavaan. - gffgfgf
Taitaas olla aika heikkoälyinen kirjottelija tässä ketjussa. Ei osata hoitaa asioitaan ei sitten millään.
- kunAsiaaEiOllu
itsestäs puhut
- fdbdfbffd
kunAsiaaEiOllu kirjoitti:
itsestäs puhut
Hullu se on.
- sssssgsge
https://lomake.fi/a/ec/lomakepalvelu/fill/start?s=AvO2wbmtKzFeZZj&__lang=fi&_lang=fi&goto_fill_if_possible=YES&lomake_id=2072&recipient_id=15&return_url=http://www.hel.fi/www/kv/stadinasunnot-fi/hekan-asunnot/hae-asuntoa-heka/hae-asuntoa
Tajuaako heikkoälyinen tästä mitään? Mikä selitys tonne pitäs laittaa. Sekö että sun asuinpakas asuu KYRPÄ ?- Lawetorder
Jos haluat jotain dokumenttia esitellä, niin ota kuvaruutukaappaus, läppärillä se hoituu (jos on näppäin prt sc) painamalla windowsnäppäin (sijainti vasemman alt-näppäimen vieressä) ja tuo prt sc-näppäin yhtäaikaa alas jolloin ottaa kuvan ruudulta,
Sitten tuo kuva ladataan vaikkapa aijaa.com sivustolle sivuston ohjeiden mukaan ja sieltä saatu puhdas url-linkki sitten tänne.
Aiheeseen sen verran, että toimeentulotuen hakemiseksi, jos vähänkään on omaisuutta, niin aika monet lippuset ja lappuset, jopa odotettavissa olevasta omaisuudesta (esim. perukirja?? ja jossa lueteltu ei edes ole edunsaajan omaisuutta) pitää olla hakemuksen mukana.
Kartoitetaanko tällä omaisuutta, joka sitten voidaan kaapata valtion haltuun, vaiko mikä on tarkoitus? - fgggds
Niin mikä omaisuus? Minä asun vuokralla että ihan sama. Ja sen mukaan mitä kela sanoo on asuttava.
- bdfbd
Hahahhahah...kerrankin asia kommentti viimeinen. Ei vittu.
- KalliitPakolaisLomat
Rahat lopussa, nyt on tullu jo nöyryytetylle suomen kansalle lisäksi uudet matu verot,
vene-vero, mp vero, korotetut trafi maksut, jne jne....- TurismiMaksaaLiikaa
matu menot on törkeät, siksi suomi poika aasin tavoin maksaa lisää tasa veroja !!!!
- hjjhh
Joo uudet pikavippiverot.
- Lawetorder
Kotimaan tekemät köyhät kelalle kyykkyyn ja ulkomaan kuninkaalliset jalustalle kunnalliseen sosiaalin, johon haetaan kolmatta palvelijaa kuninkaalliselle.
Lisäksi lähipalvelijalla on tukena apupalvelijatiimi joka rientää apuun tarvittaessa. - dfsagdsagfhdasgadsh
Lawetorder kirjoitti:
Kotimaan tekemät köyhät kelalle kyykkyyn ja ulkomaan kuninkaalliset jalustalle kunnalliseen sosiaalin, johon haetaan kolmatta palvelijaa kuninkaalliselle.
Lisäksi lähipalvelijalla on tukena apupalvelijatiimi joka rientää apuun tarvittaessa.YK:n kansainvälisessä sopimuksessa sanotaan, ettei mikään pakolainen voi ajaa kansallisen edun ohitse. Kummasti suomen kansanedustajilta mennyt ohitse tämä pykälä.
- zdbbb
Kohta varmaan osattava Somalian kieltäkin... ??
- huonoasuunnittelua
Mistä se iminen työn saa esim. haja-asutusalueella. Eikä voi muuttaa piäkaupunkiin kun vuokrat alkavat olla pikkukopistakin tonnin paikkeilla.
Minusta työllisyyden hoidossa puuttuu kokonaisvaltainen suunnittelu. Leikataan vain ja sillä se hyvä tulee. Mutta entä asunnot ja työpaikat, jotka kulkevat käsikädessä. Ja se on luuseri, joka ei olemattomia töitä ja asuntoa pysty hankkimaan.
Kyllä Suomen työllisyyden hoito on ontunut pahasti jo vuosia.
Eihän se ihminen leikkaamalla etuja työllisty, se on varmaa, vaan joutuu yhä pahempaan köyhyyteen ja lisäksi sairastuu masennukseen ja toivottomuuteen. Eläkettä ei kerry jne. - garegge
520 € työmarkkinatuella ja tt tuella varmaan maksellaankin tonnin vuokria. Kun ei ne anna ilman työpaikkaa olevalle kaupungeista edes asuntoo. Koittakaa. Puhumattakaa jos ei oo luottotiedot kunnossa et saa !!
- eirahaaole
2017 Oli laskenu toi tuki jo 519 e/kk
- sddfdfbfdzb
Odota kaupungeista asuntoo. Loppu ikäs !!!!!!
- fdsbbfdbfd
Jos ne pikkalan tehtaatkin vaikka räjäytettäis. Miettikää ite hommia muualta sitten idarit.
- sdggdgsdgsda
Paikkakunnan vaihto 3000€. Mistä rahat ?? Idarit.
- sagsgs
Helsingissä asuu liki miljoona ihmistä niin mistä ne kaikki saa töitä sielläkään että mitä vittua tämä on. Miettikää järjellänne jo jos teillä sitä on.
- ffggff
Pyörittele niitä paska papereitas aina asuntoa hankkiessakin. Joo on se helppoa ja ihnanaa ja mahtavaa.
- dfbfdb
Kuka tässäkään ketjussa 3 kk välein alkas muuttamaan. Väitän ettei ykskään.
- dsggds
Kyl ne työpaikat saa jokainen ettii itte. helppo se on huudella tääl
- nsfdnfnsdf
Mahtusko kaikki 5,5 miljoonaa ihmistä Helsinkiin nii en usko. Lööperiä puhutta.
- dfgfgf
Mitä nää kirjotukset kenenkää elämään vaikuttaa kun ei oo ennenkään. Lopuks se kirjottelija vetää ittesä hirteen.
- hölmölän-hallitus2233
Oletko kenties ajatellut yhteiskuntarauhaa?
Onneksi kapina vielä tulee kun ruoka loppuu ja vittuilu alkaa kyllästyttämään. - dfgbdgb
No sehän on tullu jo tässä kun kukaa ei muuta mihinkää. Ootko ajatellu edes aivoillas. Tulojensa mukaan se on asuttava että sitä pöperöä edes saa.
- dffdzdfr
Mitään yhteiskuntaa ei ole.
- fdhhdf
Jos jollain menee omistuskämppä alta niin mitä sitten...ne on valintoja vaan. Eikä ketään kiinnosta.
- sdhsh
Ne kämpät ja mannut on menny monella muullakin alta niin mitä sitten...täs eletään vaan kun ei pysty itseäkään tappamaan...ne hommat saa tehä joku muu jos pystyy.
- dsgggsd
Lähestymiskieltoa urpoille ja linnaa loppu elämä.
- ehegrese
Nää kirjoittelut tänne ei auta ketään vaan pahentaa.
- jljlhlhjl
Tulot ne kysyy aina menetpä mihi asuntoon tahansa. Että se siitä.
- tähhh
Te ihmisiä yritätte pompottaa ja silti kela sanoo mihin hintaan pitäis asua jos sulla ei sitä duunia oo...onks järkee ??
- sadggadgasdsg
Voishan sitä muuttaa ja jättää tavaransa vaikka siihen kämppään. Käviskö ?
- hkjhgghk
Työpaikka varmaan kotiin tulee siellä muuallakin......................
- epäilennnn
Uskaltaisko joku mennä kenenkää ovikelloa soittelemaan että hei sun pitäs vaihtaa tässä paikkakuntaa...Vois olla mielenkiintonen yllätys kun siellä avais oven joku jo puoliksi toivonsa menettänyt jolla ei oo mitään menetettävää ?
- weerttv
valtion maksamat pienimmät sosiaalietuudet ovat tarkkailun alla kansan-.takuueläke työttömyysturva, asumistuet jne. on suurin menoerä valtion kassasta maksettava sosiaalituet. työtön ei vaivaudu työtä tekemään vaan makailee sohvalla. sosiaaliturva leikkauksia tarvitaan
- sggsgs
Joo pelotelkaa vaan turhasta. Työtön ei lainaakaan saa että miettikää siit. Kaikki eivöt voi asua Helsingissä.
- dfbffdsb
Eikö Kreikka ollutkaan suuri menoerä? Ihan turha valittaa työttömille mitään. Kohta kinuavat lisä rahaa jota täältä eivät enää tule saamaan.
- fdzbfdbfd
Pakolainen Suomessakaan ei ole suuri menoerä. Just joo kyrpäpalliaivot. Pitäskö niille antaa kaikki asunnotkin että just joo.
- dffdbfbdf
Sun pikavippilaskus on suuri menoerä. Just sulle. Pistä pällinaama mäskis ulosottoon.
- ghjfgfg
Ketä nämäkään kirjotukset edes kiinnostaa. Yksityisellä ei voi asua koska ne voi potkia koska tahansa hevonkuusee ja sit ei naurata.
- hhjn
Mistä muusta helsinki on kun perseenreiästä ???
- dfhhg
Kaikki 5,5 miljoonaa HELSINKIIN. JIPPIKAIJEE MOTHER FUCK.
- hhhahahjhajhahahajahj
Vuokraa sossurahalla sieltä asuntoo..hahhahahahehehehheehhehhahhahahah.
- wertrtyeru
Työtön saa noin 6800 euroa nettona vuodessa ja työssäkäyviä on noin 2 420 000. Myös eläkeläiset ja työttömät maksavat veroa, joten hilataan tuota veronmaksajien lukua ylöspäin kolmeen miljoonaan. Oikea luku on paljon suurempi, mutta käytetään nyt tuota. Työttömiä on puoli miljoonaa. Kerrotaan siis 6800 puolella miljoonalla ja jaetaan sitten kolmella. Tulos on hiukan yli tonni vuodessa koko puolen miljoonan työttömän työnhakijan kansanryhmästä maksettavaa kullekin veronmaksajalle, itse työttömille mukaanluettuna.
Oikeastihan veronmaksajia on vielä enemmän, joten kutakin kohden maksettava summa jää vielä pienemmäksi. Kyllähän tuo raha olisi mukavampi kunkin omassa kukkarossa, mutta työssäkäyvälle se on vain alle satanen kuussa. Veronmaksajille tämä ei siis ole yhtä valtava ongelma kuin työttömille, jotka joutuvat elämään viidelläsadalla kuussa. Tuotakin tukea nakerrettiin pari vuotta sitten 524 eurosta 522 euroon, ja nyt se on 519 euroa/4 vko.
Työttömyys on iso ongelma, mutta ajatellaan sitäkin edes suunnilleen oikeissa mittasuhteissa. Jokainen, joka lopettaa syöpätikkujen käryyttämisen, pitää elossa yhden tai useamman työttömän, itsensä lisäksi. Moni tilaa turhia aivopesumedian lehtiä tuolla summalla - siitäkin säästyisi rahaa ja oma ajattelu avartuisi. Jollekin maksetaan pajukoistaan puolikin miljoonaa tukiaisia! Tuokin summa maksaisi viidensadan työttömän elämisen sen rikkaan veronmaksajan osalta. Tukia tosiaan pitäisi leikata, mutta niiltä rikkailta, jotka eivät köyhtyvien veronmaksajien rahoja hengenpitimikseen tarvitse. Suurta röyhkeyttä anoa tukiaisia rikastuakseen edelleen, kun kansan enemmistö kärsii.- Pitkäaikatyötön
Kirjoituksessasi on sellainen ajatusvirhe, että oletat verotulojen tulevan pelkästään työssäkäyviltä. Tosiasiassa nämä verot kattavat vain noin puolet valtion verotuloista; Se toinen puolikas tulee yrityksiltä ja yhteisöiltä.
- wefgdhdj
Pitkäaikatyötön kirjoitti:
Kirjoituksessasi on sellainen ajatusvirhe, että oletat verotulojen tulevan pelkästään työssäkäyviltä. Tosiasiassa nämä verot kattavat vain noin puolet valtion verotuloista; Se toinen puolikas tulee yrityksiltä ja yhteisöiltä.
Kiitos oikaisusta. Tottahan se on, ja helpottaa maksettavaa summaa edelleen, jakaa vastuuta.
- sdsdgsd
Töissä käyvä voi elää jopa pienemmällä että kyllä se pitää raksuttaa mitä hintaa asumista pulittaa. Alta 2000€ kk sä et helsingissä tee oikeestaa yhtää mitää.
- OhitaKöyhienJono
ala pakolaiseksi, koska pakolais turistit asuu helsingissä halvalla, veronmaksajat maksaa koko elämän ! kannattaa hakea turvapaikkaa suomesta. koska saat ilmaisen ylläpidon, ja kotoutus lomilla ohitat asuntojonossa suomalaiset, saat etua myös jos haet työpaikkaa,, jne....ilmaiset lomat kotimaahan, ja myös sukulaiset ilmaiseksi tänne lomille ! Kätevää ja halpaa !
- KansaKyykkyyn
OhitaKöyhienJono kirjoitti:
ala pakolaiseksi, koska pakolais turistit asuu helsingissä halvalla, veronmaksajat maksaa koko elämän ! kannattaa hakea turvapaikkaa suomesta. koska saat ilmaisen ylläpidon, ja kotoutus lomilla ohitat asuntojonossa suomalaiset, saat etua myös jos haet työpaikkaa,, jne....ilmaiset lomat kotimaahan, ja myös sukulaiset ilmaiseksi tänne lomille ! Kätevää ja halpaa !
Pakolais ja kotoutus turismi maksaa jo n. 2 miljardia e / vuosi !!
-- joten kanta väestön eduista pitää säästää, ja esim työttömyys turvaa heikentää !!
-- lisäksi suomalaisille on lisä raippana tullut matu verot, ( vene vero ja mp vero, korotetut trafi maksut, jne... piilo matu verot.... ).
- perlev
kuntouttavan työtoiminnan orjapaikat te toimiston virkailijan vittureikää 9 euroa eipä työtön tuolla rikastu
- fgfggfj
MITEN SINÄ MUUTAT MINNEKÄÄN KUN NE KYSYY AINA TULOT ?????????
- Älä.viitsi
Satua ap.ltä. Mitäs jos kaikki tuo otetaan pois maahantulijoilta jotka ei koskaan tule tekemäänkään tänne töitä vaan elämään sosiaalituilla?
Muuttaako suomalaisten työttömien identiteetti, värjätkää hiukset, ripset, silmät ja ihon väri. kaikki tämä onnistuu kyllä kikkailuilla nykyään ja eikun tukia hakemaan. - dhdfdfhzdfj
PYSYTÄÄN KAIKKI SIELLÄ KIRKKONUMMEN KYLILLÄ JA HYMYILLÄÄN KUN TAVATAAN !!!!!!!!!
- geggheeg
MITEN SÄ MUUTAT MINNEKÄÄN KUN KAUPUNGEILLA TARKASTETAAN LUOTOTIEDOT. BUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHH.
- hghggkk
TYÖTÖN VIELÄ SAIS LAINAA MUUTENKAAN KUN EI SAA. KAIKKEA SITÄ KUULEE !!!!!!!!!!!
- shshhr
MITÄ SILLÄ KOULUTUKSELLAKAAN TEKEE JOS EI TEE SEN ALAN TÖITÄ !!!!!!!
- xngcv
EIKÖ NE LIITON RAHATKIN OLE NYT 400 PÄIVÄÄ !!!!!!!!!!
- fggfcfgnf
LIITOT PERSEEREIKÄÄN !!!!!!!!
- zvvdzz
KAIKKI TUKI POIS JA ISTUTAAN KAIKKI SITTE KADULLA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Kelaaan.valita
Mitäs se Kela aina sanoo että mene halvempaan asumaan jos ei oo duunii....ne rajathan on kuntakohtaset. Valittakaa sinne jos vituttaa :D
- Kelaaan.valita
Jos mulle sanotaan että eti halvempi asunto minähän teen työtä käskettyä :D
- hahahahahah
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14703748/tarjota-tyota-sumalaisi-kebab-pizza
ddddddddddddddddddddddd - dfbdfbbd
Helsinki joo ihihihihihihiihhahahahhahahahahahhhahhehehehehehhehehee !!!!!!!!!!!!!
- zddvbbzbfdz
Kuka ne kämpät etsii ihihiihihiihhahahahhehhehhehehhehhehhhahhahahahaaaaaaaa !!!!!!!!!!!!
- sdvdsfvsv
Jollain tissiposkella vaan pissi päässä...nää on näitä taas.
- betalarest
Pappa betalaest...haisee tänne asti
- sdggdsg
Pappa betalaest voitas lopettaa. Oppisivat olemaan.
- Apinoitaaa
Itte ne työpaikat ja asunnot on hommattava että ootteko ihan apinoita?
- tähhh
Jopa idioottikin tajuaa tän.
- beethooven
Suomen kaikki työttömät ihmiset voisivat jakaa vaikkapa 500-1000 opposition vaaliesitettä. Niin johan rupeaa komeasti tapahtumaan niin että.
- TyöttömälläeiPuoluetta
suomen oppositio on työttömiä ja köyhiä tuhoavaa politiikka ajavaa joukkoa ( sdp-vihreät..).
Sdp vihreät ajaa pakko monikulttuuria ja pakko kuntoutusta ja pakko eu maksajan osaa ja pakko globalismia.....pakko kulttuuri marxismia.
Sdp-vihreät vihaa omaa kansaa.
- ddasdfsa
Joo varmaan rupeis. Mitäs meil on perustuslaki jossa on kaikki hienot jutut niin komeasti että voi asua mil paikkakunnal haluaa oli töitä tai ei. Kuka ton yli kävelis niin ei pimeinkään pissipää.
- asunko.vaikka.utsjoella
Lain edessä olemme kaikki yhdenvertaisia. Noudattakaamme siis lakia :D
- heisunsotelle
Takuulaki tulee perävaunussa.
- valitatko.vielä
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990731
Tässä tämä kaikki lukee. Vetäkää oikeuteen jos vituttaa että mä asun jossain paikassa b. - valita.vaan
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
- sfgfdafg
Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä. Näköjään voivat joten rikkovat lakia. Hahhahaa
- pörkkä.jakorinen
Ögögögöögögöögöggöögggögög.
- fgfzg
Sinä meet roskikseen täyttä vauhtianiinku me muutkin on menty.
- sgdgsdg
Sossun roskikseen vittu.
- gdsgagd
On se niin ehanaa olla sossussa että.
- bzdd
On se niin ehanaa kun se sossu sanoo mihin hintaan sä saat asua. On oikeesti on vitu mulkut.
- ette.voi.mitään
Mitä enemmän ne leikkaa tukia sitä halvempaan se on mentävä. On se ehanaa mulkut. Vai mitä.
- fdzb
Jos tulot on alle 1000€ maksetaanko sillä 1000 €vuokraa niin kysyn vaan. Vitu mulkut. Vai tajuuttekste muuta kun Helsinki nimisen paikan ?
- matikka.hallussa
Vai olitteko matikan tunnilla hereillä itsekään?
- tissiposkiii
Ja kuka pässinpää muuttas mihinkää jos joku vaan kirjottaa tähän niin kun ei kukaan. Vielä vähemmän jos ei ole missään tekemissä koko kyseisen tissiposken kanssa. Mietippä sitä.
- dsdgsdf
Kela virkailijan PILLU.
- sgsgag
TÄSHÄN TÄTÄ ON TOSIELÄMÄÄ. TOTU SIIHEN NYT !
- sdfdfsfhhd
PILKKA SATTUU OMAAN NILKKAAN !
- rsrhsesre
ÄLÄ MEE KAUPPAAN ÄLÄ MEE ULOS MINÄ VAANIN SINUA LOPPU ELÄMÄS. HÄIVY !
- sshhsr
KUNNIAN LOUKKAUS ON RIKOS JOSTA JOUTAA LINNAAN PARIKS VUODEKS. HÄIVY !!!!
- ffggff
EI NAURATTAS SOITELLA JONNEKIN VELKANEUVOJILLE !!!
- xff
EI NAURATTAS OLLA PÄSSIPÄÄ JOKA ITEKÄÄ EI TEE MITÄÄ !!!!!
- shsherhe
ALKAA VITUTTAA SAATANAN TALIAIVOT !!!!!!! PUOLUETUEKA JAETAAN TAAS RAHAA TULEE OVISTA JA HERRAN PERSEESEEN !!!!!!
- hahahhahahhehehehhhahah
SE PARHAITEN NAURAA KUKA VIIMESEKS NAURAA !!!!!!!!
- hahahhahahhehehehhhahahh
PERSEAUKISEN PASKA PISSI TILLU VITUN PASKASET VIIMESET NAURUT !!!!!!!
- sgsddg
KÄYKÄÄ PÄÄLLE JOS ON MUNAA SIIHEN PISSI TILLUT SAATANA !!!!!!!!!!!!!! PÄÄSET PEHMEESEEN KOPPEROON LOPPU IÄKS !!!!!!!
- sdhdsdhdfs
TUKIRAHALLA VARMAA ASUTTAISKIN HELSINGISSÄ ETTÄ KANNATTAA MENNÄ SINNE !!!!!!!!!!!!!!!!!!
- saatanan_tunarit
Päättäjät ovat ryssineet hommat ja kansa joutuu maksumieheksi.
- dbdbdsbf
Pelottelua se vaan on ja tunari sä oot itte. Samat puheet vuodesta toiseen istu siellä kuka tahansa. Mul on jääny sama summa joka kuukaus käteen ilman noita sun viisastelujaskin.
- hahahhahahhehehehhhahaha
Ai joutuuko koko kansa Helsinkiin..voi voi kun ei mahdu.
- dfbbbc
Vittu toi helsinki ajatuskin sa ryyppäämään. VIttu mikä persereikä paikka persereikä hintoineen vittu !!!!!
- dfvbdbf
Olen iloinen sossu eikä lainaakaaan saa trallallaaa. Siinähä päättäävät mitä päättää.
- sfdhfddhfdfhs
Ne paska päätökset on pakko koskea pakolaisiakin taliaivot.
- sfdsf
Muualta tulleita nekin on taliaivot.
- dfsgsdsdg
Pitäkää kaikki se kämppä mikä on vaikka vastalauseeks vittu.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947