Hyvä Herätys myös spn-lain kannattajille!

"Me olemme vuosikymmeniä vaienneet, alistuneet epäasialliselle käytökselle ja joskus jopa väkivallalle.

Me olemme askel askeleelta raivanneet tietämme eteenpäin, saadaksemme sen, mikä kaikille muille on kuulunut automaattisesti.

Me olemme hyväksyneet sen, että meitä on julkisilla foorumeilla ja erityisesti tämän maan tärkeimmällä puhujapaikalla Eduskunnassa kerta toisensa jälkeen loukattu sekä ryhmänä että yksilöinä.

Me olemme hyväksyneet sen, että asiaamme käsitellessä sitä ei ole haluttu pitää ihmisoikeuskysymyksenä vaan jonkinlaisena uskonnollisena kysymyksenä, jossa väittelyiden osapuolena on aina ollut erilaiset uskonnolliset yhteisöt ja Raamattu.
Me olemme kantaneet syyllisyyttä vanhemmuudestamme, koska ’on väärin tehdä lapsia kiusattavaksi’.

Me olemme jaksaneet ymmärtää päätöksenteon vaikeutta ja hyväksyneet sen, että meille ihmisoikeudet annetaan pala kerrallaan ja aina niin, ettei niistä joillekin toisille mahdollisesti syntyvä ahdistus kasva liian suureksi.

Me olemme hyväksyneet sen, että vapautuaksemme rikollisen leimasta meitä vaadittiin vaikenemaan identiteetistämme ja elämästämme.

Me hyväksyimme sen, että saadaksemme yhteiskunnan hyväksynnän parisuhteillemme luovuimme oikeudesta yhteiseen sukunimeen ja mahdollisuuteen adoptoida lapsia yhdessä.

Me hyväksyimme sen, että voidaksemme saada omat lapsemme virallisesti omiksemme jouduimme anomaan sitä oikeudelta.

Lopulta vuosien työn, kaikkien nöyryytysten, itsensä alttiiksi asettamisen ja elämän epävarmuuden jälkeen suomalaiset päättivät, että poliitikkojen vitkuttelu ja kiemurtelu saa riittää. Tehtiin kansalaisaloite, jonka seurauksena säädettiin laki, meitä kaikkia suomalaisia samalla tavalla ja tasavertaisesti kohteleva laki, joka viimein on tulossa voimaan parin viikon kuluttua.

Laki, joka ei ota keneltäkään mitään pois. Laki, joka antaa meille mahdollisuuden, jota meillä ei koskaan ole ollut.

Mutta mitä tapahtuukaan. Jälleen kerran on meidän onnemme ja oikeuksiemme rinnalle nostettu ahdistus, jonka vuoksi olemme niin usein aiemminkin joutuneet luopumaan oikeuksistamme, joko kokonaan tai osittain.

Jälleen kerran on meidän oikeutemme uhattuna sen vuoksi, että joidenkin toisten on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Me olemme joustaneet, me olemme ymmärtäneet, me olemme antaneet periksi.

Me olemme odottaneet, ja me olemme hyväksyneet sen, että meidän oikeutemme voi toteutua vasta sen jälkeen, kun enemmistö on sen takana.

Nyt on niin. Nyt on teidän vuoronne väistyä. Hävetkää."

Ja todellakin hävettää. Hävettää, vaikka itse olen aina kannattanut tasa-arvoa, tasa-arvoista avioliittoa ja kaikkien yhtäläisiä oikeuksia. Vastasin siihen näin:

Vaikuttava puhe. Veti hiljaiseksi tällaisen tasa-arvoista avioliittoa kannattavankin.

Esitän puheen alkuperäiselle pitäjälle nöyrimmän Anteeksipyyntöni, sillä, uskoo Hän tai ei, en todellakaan ole ymmärtänyt ja ymmärtänenkö kunnolla vieläkään, miten äärimmäisen väärin Heitä on kohdeltu.

Hävettää, myönnän, mutta toivottavasti opin juuri jotain.

Lohtunamme on, ja toivottavasti Hän jakaa sen, että nyt olemme menneet yhden tärkeän askeleen eli tasa-arvoisen avioliittolain verran eteenpäin ihmisten välisessä tasa-arvossa.

Alkuperäiselle puheen pitäjälle

Kunnioittaen qwertyilija

17

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työ.ei.mennyt.hukkaan

      Respectiä!

      • Ei todellakaan mennyt. Ja vaikka taidan tietää puhujan, se ei ole oleellista, vaan se sisältö.


    • LiberaaliOnSaatananKätyr

      YLE auttaa vaikenemaan kun ei kerro kuka murhaa ja keitä murhataan? Murhaavatko muslimit juutalaisia? Entä maksetaanko näista murhista murhaajille ja murhaajan perheille?YLE ei taida kertoa totuutta? YLE vaikuttaa muslimirahotteiselta medialta jossa toimittajina paljon syntihyväksyviä pahanystäviä jumalattomia . http://www.tv7.fi/vod/player/59081/

    • terkut.setaan

      Mistä kopiotu? Sääntöjen vaatainen POISTOON!

      • Tuo oli ihan hyvä kommentti siitä miten homojen on pitänyt tehdä hommaa saadakseen samat oikeudet kuin muillakin. Toisin kirkko estää yhä homoilta kirkkohäät. Puuhaa riittää kirkollisveron maksajilla.


    • ViimeisetAjat

      Perkeleellä on kiire näinä lopun aikoina. Spn avioliitto on kauhea synti Jumalan edessä! Perkele on kääntänyt ihmisten silmät nurin.

    • Hyvää ja täyttä asiaahan tuo. Kiitos.

    • tulkaakaikki

      "Me olemme ..." toistuu vaikka kuinka monta kertaa! Kertoo puhujan itsekkäästi asenteesta, jossa nähdään vain "me" ja "minäminä". Ja kun tähän yhdistetään korska (= pride), niin ei tarvitse jäädä kuin odottamaan, mikä on Jumalan vastaus itsekkyydelle, josta ollaan tekemässä hyvettä.

      Tämä "me keskeisyyden" sijaan kutsumme myös homoseksuaaleja tulemaan Jeesuksen omien pariin, jossa ei ole sijaa itsekkyydelle, vaan siihen, mitä voimme tehdä lähimmäisemme hyväksi. Jumala täyttää kaikki tarpeemme eikä niitä tarvitse itselle vaatia turuilla eikä toreilla, vaan jo nyt voimme elää yltäkylläistä elämää Kristuksen voimasta.

      • Mitä itsekästä on tasa-arvossa?


      • Kuukux

        Ainoastaan? Eikö he halua vain, että heitäkin palveltaisiin siinä kuin kaikkia muitakin.
        Kirkko sen sijaan pitää saada yhteiskunnasta irti omaksi harrastekerhoksi, jossa voitte harrastaa omia kulttimenojanne ilman yhteiskunnan tukea.


      • "Onkohan homoseksuaalinen liike ainut liike maailmassa, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan instansseja palvelemaan ainoastaan heidän taipumuksiaan?"

        Yhdenvertainen kohtelu ei ole taipumusten palvelemista, se on vain yhdenvertaista kohtelua.

        :-)


      • Harvinaisen itsekäs kommentti.


      • arja.iskola
        Kuukux kirjoitti:

        Ainoastaan? Eikö he halua vain, että heitäkin palveltaisiin siinä kuin kaikkia muitakin.
        Kirkko sen sijaan pitää saada yhteiskunnasta irti omaksi harrastekerhoksi, jossa voitte harrastaa omia kulttimenojanne ilman yhteiskunnan tukea.

        Onko joku kirkossa kieltäytynyt palvelemaan homoja?


      • torre11
        arja.iskola kirjoitti:

        Onko joku kirkossa kieltäytynyt palvelemaan homoja?

        Siis että kirkon Mäkinen on kieltänyt homoparien vihkimiset. Mutta ei kai se heteropareillekaan mikään palvelus ole?


      • >> Jumala täyttää kaikki tarpeemme eikä niitä tarvitse itselle vaatia turuilla eikä toreilla, vaan jo nyt voimme elää yltäkylläistä elämää Kristuksen voimasta. <<

        Tiukimpien tasa-arvoa vastustavien fundamentalistien pitäisi siis olla tyytyväisimpiä ihmisiä tässä maassa.
        Ja kuitenkin he ovat puheidensa perusteella tyytymättömimpiä.

        ps terkut patmokseen, kivistääkö päätä


    • Harrison.Skoda

      "kauhea synti Jumalan edessä!"

      Entäs takana?

    • ViimeisetAjat

      Mitään ei ole Jumalan takana. Kaikki on Jumalan edessä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2235
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1304
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      85
      1264
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1074
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      66
      1018
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe